"by the way, it's classic american serial killer to have some kind of pacific northwest connection"

tunnen itseni täyttäneeksi kotikylänylpeyttä :)

Millaisia tanssijoita kookoon miehet olisivat (lavatanssit) Osa: 3

Vihdoin tämäkin lista tulee päätökseensä :D Viimeisten hahmojen pääkanuunat tanssien suhteen ja yllätysvierailulla myös oma hc nimi Kirjurille.

 Osa 1 Osa 2

Susi

Nuorempana tassu, oli erittäin ujo mies, joka meni harvoin tanssimaan. Uskalsi harvoin mennä hakemaan ketään partnerikseen. Oli myös aika kömpelö tanssija mutta se johtui kokemattomuudesta. Kun mies vihdoin alkoi tanssia enemmän. (rokan syy, mieshän toi hänelle partnereita) Oli selvästi huomattavissa, että heistä kahdesta Tassu on selvästi parempi tanssija. Rauhallinen ja vakaa viejä. Miehellä on rytmi veressä ja sen huomaa. Tassu tanssii mielellään enimmäkseen valsseja.

Varpaille astumisen mahdollisuus 5 %

Rokka

Silloin kun tämä mies päättä mennä tanssimaan, koko lavan pitää varoa tätä pyörremyrskyä. Mies törmäilee useasti muihin pareihin, mutta ei noudata etikettiä ja pyydä anteeksi… paitsi jos joku kaatuu. Ainoa syy miksi naiset suostuvat Rokan pyyntöön on 50/50 mahdollisuus päästä rokan sijaan tanssimaan tassun kanssa. Vanhetessaan Rokka kaikkien yllätykseksi rauhoittuu tanssiparketilla. Miehen lempi tanssit ovat humppa ja lavavalssi.

Varpaille astumisen mahdollisuus nuorempana 90 % mutta vanhempana 20 %

 Salo

Salo on keskivertoinen tanssija, ei huono, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Rytmissä pysyy, mutta jokainen askel ei mene ihan niin kuin pitäisi. Ei kuitenkaan tallo partnerinsa varpaita.  Mutta mies saattaa ylipuhua taitojaan mahdollisille partnereilleen. Hyvin intohimoinen tanssija, rakastaa olla lattialla ja liikkua musiikin mukaan. Lempi tyyli on aivan selvästi humppa.

Varpaille astumisen mahdollisuus 20 %

 Kaarna

Kaarna ei osaa tanssia ei sitten ollenkaan. ei nuorena mutta ei myöskään vanhempana. Vaimoon kyllä koittanut miestään opettaa mutta ei siitä mitään tullut, miehellä ei ole minkäänlaista rytmitajua ja askeleet menevät kaikki aivan päin honkia. Mutta mies on silti erittäin hellä viejä, vaikka saattaakin astua varpaille useamman kerran. Lempi tanssiksi sanoisin Englannin valssi. Mieluummin mies istuu penkillä ja katsoo kun hänen vaimonsa tanssii iloisesti parketilla.

Varaille astumisen mahdollisuus 100 %

 Sihvonen

Ujo mies, joka kuitenkin rohkaistuu tanssilavalla. Nauttii musiikin pyörteissä tanssimisesta pitkin lavaa, mutta on silti melko keskiverto tanssija, mies osaa kyllä viedä ja tietää askeleet, mutta musiikista nauttiminen ei välttämättä mene ihan yhteen rytmissä pysymisen kanssa. Mutta harvoin mies edes huomaa sitä. Miehen lempi tansseina näen humpan ja valssin.

Varpaille astumisen mahdollisuus 30 %

 Kirjuri (Tauno Laine)

Tauno Laine eli kirjuri on taitava tanssija, joka tietää niin miesten kuin naisten askeleet ulkoa, omaa loistavan rytmin ja on hellä viejä. Laine on kotoisin pienemmästä kunnasta ja päätyy usein tanssimaan paikallisilla lavoilla, ”valitettavasti” paikan päällä ollessa enemmän miehiä naisten sijaan, päätyy kirjuri tanssittamaan useammin miespuolisia pareja. Ei mies yleensä valita asiasta vaan tekee sen mitä täytyy naisten puutteen takia. Aivan hirvittävä uhraus, jonka mies kaikille tekee. :DDD Mutta siis totta kai Laine myös tanssii naisten kanssa jotta ei herättäisi hirveästi kaipaamatonta huomiota. Miehen lempi tansseina näen Wienervalssi tai humppa.

Varpaille astumisen mahdollisuus 10 %

Olen nyt lukenut Antti Arnkilin esseen “Mä sotken sut suohon” - Tuntemattoman sotilaan Tumblr-fandom tuoreesta Väinö Linna - Tunnettu ja Tuntematon -teoksesta ja tuota noin.

Pidän aina hiukan kyseenalaisena fandomista kaupallisessa julkaisussa kirjoittamista, varsinkin silloin, kun kirjoittaja ei selkeästi kuulu eikä ole koskaan kuulunutkaan mihinkään fandomiin. Fandom kuitenkin perustuu, kuten Arnkilkin toteaa, vain ihmisten innostukseen ja “yhteisen julkaisemisen iloon”, eikä kukaan fandomin jäsen hyödy fanitaiteestaan, -fiktiostaan ynnä muusta tuottamastaan sisällöstä taloudellisesti. Tätä tehdään vain rakkaudesta lajiin, ja rakkaudesta alkuperäistekstiin, ja siksi tämä onkin niin mahtavaa. Sen takia olen ollut mukana yhdessä jos toisessakin fandomissa reilusti yli puolet elämästäni. 

Kyllä se siis pikkaisen kismittää, kun joku saapuu toisten vilpittömään intoon perustuvaan yhteisöön ja ajattelee, että onpas hoopoa, nyt on aika analysoida tätä “nuorta polvea” ja niiden outouksia. Ja erityisesti kismittää se, että tämä analyysi suoritetaan ilman, että yhtäkään fandomin jäsentä päästetään itse ääneen. On meinaan aika eri asia poimia satunnaisia tumblr-tekstipostauksia ja ripotella niitä esseeseen kontekstistaan irroitettuna kuin olla ihan oikeasti yhteydessä fandomin jäseniin ja pyytää vaikka haastattelua. Olen henk. koht. ihan koska tahansa valmis selittämään esimerkiksi fanficin harjoittamasta canonin queeriyttämisestä keinona kirjoittaa itsensä näkyväksi klassikkokirjallisuuden kentälle. Mutta onhan se helpompaa luetella hassuja juttuja, joihin on netissä törmännyt. 

(Enkä siis sano, että essee olisi täysin vailla tätä analyysia, oli siellä lopussa ihan kiva virke siitä, kuinka “uusi sukupolvi on tehnyt Linnasta oman kulttuurisen todellisuutensa näköistä”, tosin senkin pointti oli lähinnä korostaa sitä, että Linna on niin kovaa kamaa, ettei edes tällainen omituinen vääntely sitä peittoa.)

(Kiinnostaisi myös tietää, onko Arnkil ollut yhteydessä siteeraamiinsa tumblr-käyttäjiin. Toki kaikki internetistä löytyvä on vapaata riistaa, mutta itse olen sitä mieltä, että olisi kohteliasta kysyä, saako toisen tekstiä lainata WSOY:n kustantamassa kirjassa. Mites esim. @neroushalvaus​ , tuliko tästä etukäteen viestiä? :D)

Kokonaisuudessaan kirjoitus näyttäytyy vain jonkinlaisena fandomin kummasteluna; “kattokaa mitä omituista nää nuoret nyt on keksineet, voitteko kuvitella”, ja ei tässä kyllä arvottamiselta vältytä. Esim. Kannaskommuuni on Arnkilin mukaan “eräs fandomin hämmentävimmistä aivokummituksista”, “Alternative Universe -kehitelmät” puolestaan “eriskummallisimpia Ahvenasquadin tuotoksia”. Kuka tahansa, joka on koskaan piipahtanutkaan fandomissa muutenkin kuin ällistelläkseen, tietää, että AU:t ovat fandomin peruskauraa. Eihän se ole kiinnostavaa, että AU:ita on olemassa! Se on kiinostavaa, miten Tuntsa-fandom on mukauttanut kansainvälisten fandomien klassikot Suomi-ympäristöön sopivaksi, varsinkin, kun miettii fandomien yleistä Amerikka-keskeisyyttä.  

En lakkaa pohtimasta, millainen on tämän esseen kohdeyleisö. Varasin tämän kirjan kirjastosta JO ENNEN KUIN SE ILMESTYI, koska voi vittu että Väinö Linnan teokset parantavat elämänlaatuani. Ja sitten tässä teoksessa on essee, jota ei ole tarkoitettu minun luettavakseni. Haloo, minäkin luen tätä kirjaa! Minä nautin Linnasta ihan yhtä oikealla ja arvokkaalla tavalla kuin sinäkin! Lopeta se kummastelu! Inhoan inhoan INHOAN sitä, kun teos selkeästi viestittää, etten kuulu sen oletettuun lukijakuntaan.

Kai tämä essee yrittää taputtaa Tuntsa-fandomia selkään, vähän holhoavasti mutta ystävällisesti, ja sanoa: "Hyvä homma, nuoret, kuluttakaa vaan tekin suomalaista kulttuuria!" Valitettavasti tämä oletettu perimmäinen viesti hautautuu täysin ilmiön oudostelun alle. Lievästi sanottuna huvittaa se, miten Arnkil pitää Tuntsa-fandomia jonain Louhimiehen leffan sivutuotteena, jonka syntymistä kukaan ei olisi osannut ennustaa. Mitä helvettiä, mies?! Totta kai tämä on asia, ja olisi ollut ilman Louhimiehen leffaakin! Älkää nyt kukaan vaan näyttäkö Arnkilille mitään Yuletiden aikaan pinnalle räpiköiviä pienfandomeita ja niiden crack-ficcejä. Tyyppihän hajoaisi ihan palasiksi. 

Huvittaa myös se, millaiseksi Arnkil on kuvitellut tyypillisen Tuntsa-fandomin jäsenen. Arnkilin kuvaus ei vastaa esim. minua lainkaan, joten olen varmaan täysin vinksahtanut kun täällä postailen menemään. :D Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia: Arnkil, laita mulle viestiä, kun seuraavan kerran haluat pohtia Tuntsa-fandomin motivaatioita ja aivoituksia! Kerron mielelläni, miten lähemmäs kolmekymppinen filosofian maisteri ja englannin opettaja rakastui Väinö Linnan teoksiin ja päätyi kirjoittamaan tällaista hämmentävää AU-fanifiktiota. Terkkuja ja hyvää syksyä!

Olkaa nyt hyvät ihmiset kivoja lentokenttävirkailijoille, matkatoimistovirkalijoille, hotellien työntekijöille, oppaille jne jne jne...

Me tiedetään, että sä haluat rahasi takaisin. Me tiedetään, että oot odottanu sun matkaa kuin kuuta nousevaa. Me tiedetään, että sua huolettaa, ärsyttää, suuttuttaa. Me tiedetään.

Mutta kun sinä. et. ole. ainoa. Sinulle sinun matkasi on tärkein, totta kai on, mutta meille kaikki asiakkaat ovat saman arvoisia. Meillä on kiirellisyysjärjestys ja sinä et valitettavasti pelkästään sitä vaatimalla pääse sen kärkeen.

UM ei sen kummemmin meitä varotellu, että aikovat yleispätevästi kehottaa välttämään kaikkea turhaa matkustusta. Itse kirjaimellisesti olin lounaalla ja kun tulin takaisin niin pomo (joka ei vain joutunut perumaan matkaansa vaan kirjaimellisesti PERU LOMANSA) totes vaan että yllätys! Meistä moni tekee ihan hulluna ylitöitä nyt tietäen samalla, että sitten, kun tämä hullunmylly on ohi, alkaa YT:t (ellei oo alkanu jo). Moni matkatoimistovirkailija varmasti laski vuosituloihinsa vuosibonukset joita nyt ei todellakaan ole tulossa. Kuukausien työ haihtuu savuna ilmaan. Moni lentoyhtiön työntekijä, maapalveluvirkailija, vastaanottovirkailija, opas ja monet muut matkailualan työntekijät lomautetaan tai pahimmillaan sanotaan irti. Ja ennen sitä monen heistä on pakko edelleen tulla töihin. He kun ovat niitä, jotka eivät asiakkaitaan voi palvella kotoa käsin.

Joten ole kiltti ja ymmärrä, että meille huutaminen ei auta. Tämä tilanne on täysin uusi meillekin ja tällä hetkellä meille pitää antaa anteeksi se, että me ollaan vähän kujalla. Me saadaan uusia ohjeita PÄIVITTÄIN (ja välillä usean kerran päivässä)!! Me yritetään parhaamme mukaan pysyä perässä.

Ja ei, me ei tiedetä, kuinka kauan tämä jatkuu. Me ei tiedetä, pääsetkö syyskuussa reissuun. Me ei tiedetä, mitkä lentoyhtiöt menee konkkaan. Me ei tiedetä, mitä sinun henk. koht. koti- tai matkavakuutus kattaa.

Eikä me todellakaan tiedetä, oletko jo altistunut.

Me ymmärretään sinun huolesi. Ymmärrä sinä meidän.

Kiitos ja näkemiin.

3. Kohinaa somessa

Tehtävä 3. Mobiilisovellukset ja some. Aihe 7. Somekohut. 

Somekohut ovat nykyajan ilmiö, jonka periaatteena on, että jokin asiaa herättää laajaa keskustelua sosiaalisessa mediassa ja saa suuren määrän ihmisiä reagoimaan jotenkin, useimmiten valitettavasti negatiivisesti. Somekohu syntyy kun tarpeeksi paljon ihmisiä kiihkoutuu jostain asiasta ja vellomalla aiheesta somessa nämä ihmiset saavat muutkin kiihkoutumaan. Mielestäni somekohuissa ongelmallista on juurikin se, että monet lähtevät kohuun mukaan miettimättä sen tarkemmin omia mielipiteitään: yleinen mielipide hallitsee suurta joukkoa ja ihmiset menettävät oman yksilöllisen ajattelunsa. Hankalaksi asian tekee myös se fakta, että somekohu voi syntyä ihan mistä tahansa aiheesta. 

Pahimmillaan somekohut voivat aiheuttaa ikuisen huonon leiman tietylle yritykselle, yrityksen tuotteelle tai tietylle brändille. Somen aiheuttamasta huonosta leimasta voi olla vaikea ellei jopa mahdotonta päästä eroon, sillä yritys ei voi itse hallita kaikkea mitä somessa puhutaan ja useimmiten kerran somessa puhuttu tulee säilymään netissä pitkään. Tällaisen huonon leiman takia yrityksiä voidaan joutua jopa lopettamaan. Somekohut voivat myös lietsoa väkivaltaa ja vihapuhetta, jolla puolestaan voi olla suuria vaikutuksia yksittäisiin ihmisiin: vaikka usein somessa tapahtuvat uhkailut eivät kehity toiminnaksi asti, aiheuttavat vihamieliset uhkailut ja syytökset yksittäisille ihmisille turvattomuuden tunteen, jota kenenkään ei tarvitsisi anonyymin uhkailun takia kestää.  Somekohuissa toinen huomaavani ongelma on juurikin mahdollisuus anonyymisyyteen: ihmiset voivat lietsoa negatiivisia ajatuksia joutumatta edustamaan näitä ajatuksia omalla nimellään ja omilla kasvoillaan.  

Tärkein keino yrityksille pyrkiä estämään syntyviä haitallisia kohuja on osallistua keskusteluun rehellisesti ja läpinäkyvästi. Jos yritys on tehnyt virheen, on tärkeää myöntää se heti kun vain mahdollista ja ottaa kypsästi vastuu mahdollisista aiheutuineista haitoista. Jos alkava kohu pääsee kehittymään kunnon kohuksi, yrityksen olisi hyvä pyrkiä käyttäytymään nöyrästi ja mahdollisimman neutraalisti: yritys ei saisi tunnekuohussa ladata someen mitään sellaista materiaalia, jota voidaan myöhemmin käyttää heitä vastaan.  

Somekohuja on jatkuvasti ja viimeisin somekohu, joka on jäänyt mieleeni, on Ylen julkaisema juttu äärioikeistolaisista rakastavaisista (yllä oleva kuva). Ihmiset tarttuivat nopeasti uutiseen ja alkoivat kovaan ääneen kyseenalaistaa Ylen kantaa: monet ihmiset kokivat jutun viestittävän kuin rotuoppi ja rasismi olisivat hyväksyttyjä ajattelutapoja. Lisäksi monet kokivat jutun sympatisoivan fasismia erilaisilla kiertoilmauksilla kuten ‘kansallismielisyys’ ja ‘konservatiivisuus’. Jutussa itsessään haastateltavat esittivät omia äärimmäisiä mielipiteitään, jotka monien korvaan kuulostivat sopimattomilta. Jutun sisältämät ajattelutavat ja niiden esittäminen julkisesti on usein vältetty sopimattomuuden takia (monet jutun ajattelutavat kuulostivat monien lukijoiden mielestä tiettyjä ihmisryhmiä syrjiväksi),  joten juttu herätti sen myötä paljon vihaa ja hämmennystä ihmisten keskuudessa.  

Nykypäivänä jokaisen tahon niin yksityisen somen käyttäjän kuin yrityksen sekä maan laajuisesti luettavan lehden tulisi pohtia tarkkaan mitä someen lataa. Somekohut voivat totta kai välillä olla positiivisiakin, mutta somessa monien huomio keskittyy yleensä negatiivisiin kohuihin, sillä netin luoma anonyymisyys takaa kaikille turvallisuuden esittää omat mielipiteensä kärkkäämmin kuin tosielämässä. Mielestäni jokaisen tulisi miettiä omaa somekäytöstään kahdesti ja kysyä itseltään “voiko tästä postauksesta olla haittaa jollekulle ja haluanko itse löytää tämän postauksen vielä kymmenien vuosien päästä netistä”.

Lähteet

https://www.dagmar.fi/sosiaalinen-media/mista-on-somekohut-tehty-miten-somekohu-syntyy-ja-miten-siita-voi-selvita/

https://yle.fi/uutiset/3-11034879

https://pixabay.com/fi/

Tuntsa Goes Euroviisut II, osa 1

Hei taas, hyvät ystävät! Lupasin aiemmin kevättalvella AO3:n puolella tehdä lisää Tuntsa Goes Euroviisuja kun asiasta kysyttiin, ja tässä sitä nyt tulee. Viime keväänähän tarina päättyi Ahvenasquadin euroviisuvoittoon, ja siksipä tänä vuonna rakkaat poikamme seikkailevat kotikisoissa Darudea ja Sebastian Rejmania kannustaen. Luvassa on siis jälleen noloa sekoilua ja suuria tunteita. Viime keväänä urakkaani auttoi paljon fandomin ehdotukset tapahtumien kulun ja muun kerronnan suhteen. Ne ovat tänäkin vuonna tervetulleita ja oikein toivottuja :) Koetan kirjoittaa tätä niin nopeasti kuin vain kiireiltäni jaksan ja pystyn, en voi tänä vuonna luvata päivittäisiä lukuja, mutta viisujen läheisyyden vuoksi pyrin kuitenkin viemään tarinaa nyt vauhdilla eteenpäin. Lukujen määrää en ole suunnitellut, tekstiä tulee niin paljon kuin ideoitakin. Hyvää viisukuukautta kaikille <3 Tuntsa Goes Euroviisut II: AO3 Alkuperäinen Tuntsa Goes Euroviisut: Tumblr | AO3

**

”Suomi on upottanut vuoden 2019 Euroviisuihin kapitalistin päiväuneen verrattavan määrän rahaa. Nämä kulut hoidetaan köyhimpien veronmaksajien pussista Yle-veron kautta riistäen, vaikkeivat veronmaksajat itse ole millään tavalla saaneet päättää, mihin heidän euronsa käytetään. Nyt ainut jäljelle jäänyt kysymys onkin päättää, ovatko Euroviisut farssi vai fiasko, vaiko sittenkin....” ”LAHTINEN!” kiljui Lammio toimistossaan naama punaisena iPadia käsissään heilutellen, vaikka hänen nimeltä kutsumansa mies seisoi aivan hänen edessään tavallistakin jurompi ilme kasvoillaan. ”Oletko sinä menettänyt järkesi? Suomi sai kerrankin jotain isoa järjestettäväkseen, ja kun tietää kansan mielipiteen koko Euroviisuista, sinä et voi kirjoittaa tällaista, käsitätkö? Juttu on jo verkossa eikä sitä voi sieltä enää poiskaan ottaa, enkä minä ollenkaan tiedä mitä teen sitten kun Sarastie huomaa sen!” ”No on se nyt kumma kun meitin ei anneta rauhassa mielipirettä ilmaista, vaikka pitäisihän sekin perkele tietää ettei yhrellä mielipiteellä mitään väliä ole ellei se vahingossakaan kasvata kapitalistin rahakukkaroa”, Lahtinen jupisi pahantuulisesti. Lammio vajosi epätoivoisena tuoliinsa ja joutui hetken vain aukomaan suutaan kuin kala kuivalla maalla ennen kuin sai sieltä minkäänlaisia järkeviä sanoja ulos. ”Tästä edespäin sinä tarkistutat joka ikisen jutun minulla ennen kuin julkaiset yhtäkään, onko selvä? Etkä tukeudu Kaarnan höveliyteen saadaksesi tahtosi läpi.” Lahtinen murahti jotain epämääräistä ja poistui Lammion valtakunnasta ovet kolkosti paukkuen. Kaarna oli Lahtisen viimekeväisen innokkaan twiittailun jälkeen delegoinut miehen Ylelle viisutoimittajaksi ja somevastaavaksi, mikä taas oli saanut Lammion hermot kiristymään pahanpäiväisesti. Tämä ei kuitenkaan uskaltanut alkaa siitä Kaarnalle, joka kaikkien yllätykseksi oli yhä koottujen sekoilujensakin jälkeen Ylen pomo isolla p:llä, vaan koetti niellä raivonsa. Ei Lammiollakaan totta puhuen enää valittamista saanut paljoa olla, sillä hänen Suomen pisteiden antonsa oli noussut kestosuosikiksi meemimaailmassa, ja joka ikinen päivä se levisi Vanhalan, Asumaniemen ja Hauhian kautta yhä syvemmälle bittiavaruuteen lähtemättömäksi jäljeksi. Tuottajan työstä Lammio sai kiittää vain ja ainoastaan Kaarnan höveliä huumorintajua, kukaan muu tuskin häntä vähään aikaan palkkaisi. Lahtinen potki maata kävellessään niin, että näytti melkein Honkajoen ikiliikkujalta. Hän painoi hissin nappia ja ärisi itsekseen, kun joutui odottamaan sitä ylös, mutta kun ovet avautuivat, tuli Rokka häntä vastaan. ”Katsoha hänt! Löyskö Lammio sen siu juttuis?” Rokka virnisti. Lahtisen suupielet taipuivat johonkin hymyn ja irvistyksen sekaiseen asentoon – yhtäältä hän oli ylpeä sanansa kantavuudesta sentään verkossa, mutta toisaalta hän oli juuri saanut kuulla aiheesta vähäksi aikaa tarpeekseen. Ei toki sillä, Lahtinen pitäytyisi joka tapauksessa valitsemallaan linjalla, eivät Lammion heikot uhkaukset häntä olleet edellisvuonnakaan pysäyttäneet. ”Tulihan sieltä jos jonkinmoista paatosta.” ”No, nythä miul onkii sit oikei hyvä sauma tähä vällii häl jottai ehottaa”, Rokka myhäili ja suunnisti käytävän päähän Lammion ovelle. ** ”No, mtä Lammio sano?” kysyi Hietanen innoissaan ja kaatoi kahvinsa lattialle noustuaan Hartwall Areenan takahuoneen sohvalta ylös liian nopeasti. Koskela kumartui välittömästi pyyhkimään toisen sotkuja. ”No, ensi hää sait raivokohtaukse ja sit häl olkii jo itku kurkus ko mie sin juur Lahtise jälkee paukkasi. Ja se jälest hää heittiit miut ulos”, Rokka laskeskeli. ”Ei siis onnistunu?” kysyi Asumaniemi pettyneenä. Hän ja Hauhia olivat suunnitelleet tätä edelliskeväästä asti. ”No, ehä mie nii sanont”, tokaisi Rokka viekkaasti, ”Lammio hää haluskii miut nii ponnekkaast ulos jot hää suostuit. Iha kaikkeen.” ”Eli Ahvenasquad lentää sit finaalissa vaijereilla areenan katossa?” Hauhia varmisti hullunkiilto silmissään. Riitaoja sen sijaan näytti kauhistuneelta, ja vieressä istuva Lehto tönäisi häntä niin että mies kaatui tikkusuorana lattialle. Tassu auttoi toisen ylös mulkaisten ohimennen Lehtoa pahasti. ”Ja ykkössemifinaalis myö ajellaaki sit oikei vaunuil sissää”, julisti Rokka ykskantaan, rojahti vaaleanvihreälle sohvalle ja kietoi oikean kätensä rennosti juuri takaisin alas istahtaneen Tassun harteille. Vanhalaa nauratti jo liitely, sillä se muistutti häntä elävästi edelliskesänä Honkajoen kanssa tehdyistä laskuvarjohyppykokeista – ne olivat tosin päättyneet sairaalan petiin –, mutta koska Vanhala oli Vanhala ja huvittui joka asiasta, nauroi hän itsekseen myös vaunujen oletetun komeuden vuoksi. ”Khihihi… Tuhkimon vaunut… khihi…” ”Eiköhä meijä pittäis Antti männä käymää Kaarna luon”, Tassu ehdotti, ”hää täänkii lustin kuitenkii hoitaat.” ”Minustakos te täällä puhutte?” kuului huoleton tervehdys heidän takaansa. Kaarna yritti hypätä selkänojan takaa ainoalle tyhjälle sohvalle kuin nuoret konsanaan, mutta valitettavasti hänen vanhuudenkankeat jäsenensä eivät sitä kestäneet, ja mies mätkähti lattialle. Lehto ja Koskela huokasivat kumpikin syvään ja ryhtyivät nostamaan toista takaisin jaloilleen, Lehto tietysti turhankin ronskein ottein. ”Aijai, poika”, heristi Kaarna ähkimiseltään Lahtiselle sormea samalla kun kipusi ylös, ”ei passaa tuollaisia kirjoittaa. Lammio vielä hermostuu sinuun lopullisesti. No, mitäpä te muut juonitte?” ”Eihä myö mittää”, heitti Rokka yrittämättä edes peitellä sitä, että ilmiselvästi halusi jotakin. Se toimi, sillä Kaarna kiinnostui välittömästi. ”Jaahas, jaahas… mitäs se Antti on taas keksinyt? Kunhan ei vain tule liian kalliiksi.” ”Myö täs pohittii ohjelmaa toukokuu lähetyksii”, sanoi Rokka rennosti ja selitti kaiken naureskelevalle Kaarnalle. ”Vai semmoista, no eiköhän se järjesty”, lupaili Kaarna ja kumartui taputtamaan Rokkaa olkapäälle. Sitten hän kääntyi vielä Marxin Pääomaa keskittyneesti lukevan Lahtisen puoleen. ”Koitahan Yrjö-poika sinäkin käyttäytyä kunnolla. Henkka ei oikein kestä kamalaa stressiä, tiedäthän.” ** ”Elä sie pojist välitä, kahtohan ko hyö vuan kiusaa sinnuu. Sie out nii sellane täyvellisyyventavottelija ja pojist sitä on yksinkertasest nii hauska koittaa rikkoo.” Rahikaista huvitti syvästi työpöytänsä alla selällään ja kädet kasvoillaan makaava Henrik Alexander Lammio. Mies näytti jo nyt niin totaalisen loppuun palaneelta, että siinä vaiheessa ainut oikea teko olisi ollut sammuttaa huoneesta valot, laittaa ovi kiinni ja kiinnittää ripaan lappu, jossa lukisi, ettei kukaan saa missään asiassa astua sisään ennen seuraavan vuoden tammikuuta. ”Eikä siun tarvii siit Rokast huolehtii, Kaarna hoitaa sen. Ja mitä tullee Lahtiseen, sie sanot ny vuan Sarastielle et hää toimi siun selän takkaan. Ei siinä sen ihimeellisempää”, Rahikainen jatkoi. ”Minulta menee tätä menoa sekä maine että työpaikka alta”, Lammio voihkaisi. Rahikainen tyrskähti. ”Janne”, Lammio varoitti kontaten pois pöydän alta. ”No minkäs mie sille siun viimevuotiselle tempaukselle voin.” ”Sinä et nyt auta yhtään!” Lammio ärähti ja heitti muka vihaisena Rahikaista muistilehtiöllä. Rahikaisen urheilijan refleksit kuitenkin pelastivat tilanteen, ja tämä otti sulavan kopin. Ennen kuin Lammio ehti estää, mies oli jo ehtinyt sotkea notkeat sormensa lehtiön sivujen sekaan. ”Mitäs täältä löy… oi että. Henrik!” Rahikainen keimaili. ”Mikset sie kertonu?” Lammion mieliala vaihtui äkkiä, ja äsken niin maansa myynyt mies hymyilikin nyt. Rahikainen käveli hänen luokseen ja tyrkkäsi lehtiön takaisin. Avoimelle sivulle Lammio oli kirjoittanut nopeasti huitaisten kerro Rahikaiselle, että pääsee Railin juontopariksi. ”Sen piti olla yllätys. Muistatkin sitten olla asiallisesti tai Sarastie repii pelihousunsa, tätä lupaa ei ollut ihan helppo saada.” ”Millonkas mie nyt en muutenki käyttäytyis”, totesi Rahikainen ykskantaan ja suikkasi Lammiolle suukon. Jotakin tuhahtavaa toinen hänen huuliaan vasten mutisi.

Tuntematon risteily pt.8

Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.

Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.        

Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä. Parituksia alkaa hahmottua, kun reissu etenee ja välit lämpenevät.

Varoitukset: Paljon kiroilua, voimakasta humalaa, turkulaisvitsejä, seksiviittauksia ja homoilua.

Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Kahdeksannessa osassa Rahikainen juottaa pojille sinistä viinaa ja pullonpyörityksen merkeissä hommat eskaloituvat perin oudoiksi varsinkin eräiden kohdalla.

Tuntematon risteily osa 8: Poikien välisestä ystävyydestä

Kariluodon koskettavan esityksen ja sen aiheuttamien hempeilyjen jälkeen olivat pojat liuenneet haipakkaan karaokekuppilasta. Rahikaisen keikistelyä yläosattomissa julkisella paikalla ei oltu katsottu kovin suosiollisesti ja Lammio oli yrittänyt pelastaa tilanteen lainaamalla tälle pikkutakkinsa, sillä hänen mielestään risteilyväellä oli oikeus olla todistamatta toisen rintakarvoja. Lammio oli myös hymyillyt anteeksipyytävästi varsinkin vanhemmalle väelle. Todellisuudessa etenkin keski-ikäisiä naisia heidän toilailunsa oli lähinnä enemmän huvittanut kuin järkyttänyt.

Riitaoja itki vieläkin hysteerisesti, mutta onneksi Lehto oli tämän tukena. Pariskunta siirtyikin suosiolla nukkumaan, kun muu porukka päätti jatkaa yötä Koskelan hytissä. Kaikki halasivat Riitaojaa kannustavasti jopa Lammio mukaan lukien. Lehto näytti ihmeen vakavalta, eikä normaalilta nyrpeältä itseltään. Hän oli selkeästi tunnekuohuissa itsekin, sillä vastoin tyypillistä tylyä kommunikointiaan, tämä toivotti vielä kaikille hyvät yöt heidän erottautuessaan porukasta.

”Voi ei, toivottavasti tuo Riitaoja rauhoittuu. Ei nyt ollut tarkoitus mitään kohtausta aiheuttaa.” Kariluodolle oli tullut paha mieli. Oliko hänen laulunsa laukaissut nyt jotain patoutuneita tunteita muutenkin jo herkän ailahtelevassa miehessä?

”Minä olen aika lailla varma, että tässä on kyse jostain aivan muusta kuin mistään meidän aiheuttamasta. Luulen, että Lehdon ja Riitaojan välillä on jotain selvittämätöntä, joka nyt vain sattui laukeamaan alkoholin ja tunteikkaan esityksesi myötä. Eipä me sille voida mitään. Onneksi heillä on toisensa.” Koskela oli aina tilanteen tasalla, kun oli kyse ihmisten tunteista ja käytöksestä.

Kariluoto nyökkäsi vaisusti. Jälleen kerran taisi Koskela olla oikeassa. Tämä oli välillä pelottavankin taitava lukemaan ihmisiä, mikä oli yksi miehen hurmaavimmista piirteistä.

”Mut kyl mää sanoisi, et Riitaoja on tehny Lehdol pelkkää hyvää, kun aattelee millane yrmy se sillon nuaruudes ol. Eihän se tehny mittää muut ku haukkunu kaikkii ja tappeli. Mut ei sil kyl helppoo ol elämäs ollu, sen määki myännän. Ny se alkaa muistuttaa jo enemmä ihmist ku jottai kivenlohkaret.” Kaikki muutkin olivat samaa mieltä.

Lähestyessään Koskelan hyttiä he kuulivat jo hyvän matkan päästä, kuinka tuntematon nuori mies hakkasi rystyset punaisina samalla käytävällä omaa oveaan. Jostain syystä häntä ei oltu haluttu päästää sisälle ja tämä oli jatkanut elämöintiään jo viimeiset 45 minuuttia. Epätoivoiset nukkumista yrittävät lapsiperheiden vanhemmat katuivat syvästi, miksi olivat ylipäätään edes lähteneet perheen kanssa laivalle humalaisten sekaan hiihtolomaansa viettämään. Ensi vuonna mentäisiin sitten takuulla Kanarialle lapsiystävälliseen hotelliin.

Jostakin läheisestä hytistä eräs kiinalainen oli kerännyt rohkeutensa ja kyllästyttyään kuuntelemaan nuoren miehen systemaattista paukuttamista, tämä tokaisi kuuluvasti heikkojen äänieristysten läpi:

”Why is that guy fucking so loud?”

Vaikka tyttö oli kovasti skarpannut englantinsa kanssa, valitettavasti yhden pienen sanan asettuminen väärään kohtaan lauseessa muutti sen sisällön tahattoman koomiseksi.

”Tuohan olisi varsin aiheellinen kehotus sinullekin, kun niin äänekäs aina tykkäät puuhissasi olla”, Lammio totesi viileän asiallisesti vieressään seisovalle herralle.

”Elä höpötä, tykkäät kuitenkin kuunnella miun sulosointuja. Oisit vuan katteellinen, ku miulla ois hauskaa. Mut arvaappa mitä? Ilomielin siutkin ottaisin tsembaloihin mukaan ihan koska tahansa.” Nämä kukot eivät lopettaisi toistensa nokkimista koskaan. Muun porukan naurunremakka taustamusiikkinaan avainkortti kävi päästäen hilpeällä tuulella olevan miesporukan hyttiin.

Alapunkassa Lahtinen ja Määttä istuivat pelkät kalsarit jalassa sylikkäin viinipullon kanssa, Lahtisen ollessa selkeästi filosofisella tuulella. Ei voinut olla totta, että häntä oli taas häiritty.

”Voi sun perkele…ensin jotain pokeria ja nyt te tulette tänne tuhannen tuiterissa selkeästi jotain mielessä. Koskelankin ootte tällä kertaa saaneet huijattua mukaan. Mitä nyt taas?”

”Myö tultiin tänne jatkoille, kun ei sinne baariin enää kehannut jäädä, kun kuulemma miun yläosaton kroppani julukisesti oli tän yhen ukon mielestä liikaa. Meleko tylysämielistä.”

Tällä kertaa Lahtisella meni lopullisesti hermot. Tämä nappasi reput mukaansa ja heitti dramaattisesti takin suojaamaan paljasta yläruumistaan. Housujaan hän ei jaksanut vaivautua pukemaan.

”Helvetti teidän kanssanne! En tajua, miten tämmöstä voi tapahtua kaksi kertaa saman päivän aikana. Täytyy varmaan siellä vitun Tukholmassa ottaa joku privaattihuone, ettei aina joudu katsomaan teidän naamoja, kun haluaisi joskus olla rauhassakin. Me otetaan hatkat täältä, että paskaa yötä vaan. Toivon mukaan olette hirveässä kankkusessa huomenna.” Samassa ovi paukahti teatraalisesti kiinni hänen perässään.

Hölmistynyt Määttä kohautti olkapäitään katsoen poikia anteeksipyytävästi. Hänen ystävänsä alkoi olla tunteellisella päällä avauduttuaan ennen porukan näyttävää sisääntuloa elämästään, eikä olisi kaivannut nyt mitään biletystä. ”Se on ollut pahalla päällä koko päevän, en mie oikein oo varma mikä on. Parasta varmaan, että myö mennään vähän rauhottummaan Mäkilän hyttiin, siellä ei ainakaan oo mittään bileitä. Hyvvee yötä työlle, elkää olko liian humalassa, niin päästäämpi aamulla joskus liikkeellekin”, tämä sanoi omaan tapaansa pieni pilke silmäkulmassaan. Muut pojat ymmärsivät yskän. Eivät he halunneet, että kenellekään sentään jäisi paha mieli.

Rahikainen hieroi innoissaan kämmeniään yhteen, sillä nyt pippalointi sai jatkua ilman ketään ilonpilaajia. Koko illan odotetun idean saisi nyt toteuttaa. Tämä kaiveli ennätysvauhtia Tax free:n sinisiä miniviinapulloja omista kätköistään.

”Mitä sää oikke ny meinaas?”

”Mie oon säästellyt näitä juhlajuomia koko illan ihan teitiä varten”, tämä katsahti erityisesti Lammioon. Tästä ei voinut seurata mitään hyvää.

Shottilasit täyttyivät jälleen kerran ja pidemmittä puheitta porukka vetäisi drinkkinsä huiviin sen enempää ajattelematta. Ei kai sillä tässä vaiheessa väliä enää ollut ja kai sitä pian voisi nukkumaankin mennä. Pahaa-aavistamattomat matkanjohtajat luulivat pääsevänsä tästä helpolla.

”Mitä ihmettä tämä oikein on? Maistuu melko…siniselle.” Kariluoto tunsi, kuinka viina nousi päähän saman tien ja silmissä sumeni hetkellisesti.

”Special drink, just for you”, Rahikainen vastasi imitoiden Thaimaan turistikojuista tuttujen rasittavien kaupustelijoiden aksenttia. ”Mut tiiättekö työ mitä? Paras ompi vasta tulossa. Mie ajattelin, että voetaisiin pullonpyöritystä ottaa, ei kukkaan tätä pokeria jaksa ainakaan ennää jatkoo.” Pöytä oli sotkuinen vielä aikaisemman ajanvietteen jäljiltä ja Rahikainen heitti välinpitämättömästi edellisen pelin jäljet pois yhdellä pyyhkäisyllä.

”Miksi ihmeessä me jotain teinien pussailupeliä pelaisimme?” Lammio kyseenalaisti ihan vain periaatteesta. Kieltämättä ei hänellä parempaakaan ideaa kyllä ollut. Lisäksi jokin aktiviteetti voisi rauhoittaa Rahikaista juottamasta heitä enempää.

”Minusta se on ihan kokeilemisen arvoinen idea, ei kaikkea aina niin vakavasti tarvitse ottaa. Ihan hyvä, että on vähän aktiviteettia ja ei varmaan kukaan mitään kauhean älyllistä ponnistelua vaativaa jaksa enää.” Porukan vanhimpana Koskela oli yleensä se, jolla oli viimeinen sana, joten väki suostui mukisematta. Rahikainen oli tästä vallan mielissään ja tuota pikaa pullo lähti pyörimään. Ensimmäinen uhri, jota kaikkitietävä artefakti osoitti, oli itse Koskela.

”Tästä se lähteepi sitten! Tottuus vaeko tehtävä?”

”No kai minä sitten sen tehtävän otan.” Koskela oli enemmän tekojen kuin sanojen mies, joten tekeminen tuntui luontevammalta aloitukselta. Porukka alkoi pähkäillä kuumeisesti, mitä keksittäisiin johtohahmonsa pään menoksi.

Hietasen lamppu syttyi. ”Men sää hetkeks ton hytin ulkopualel, niin näet sit koht, mitä saat tehä.” Koskela ei voinut muuta kuin tehdä työtä käskettyä ja mennä odottelemaan kutsua takaisin tekemään hänelle mittatilaustyönä suunnitellun tehtävän. Hän tiesi, että turkulainen ystävänsä nauttisi tästä suunnattomasti, mutta ehkä hän oli sen sitten ansainnut. Tuskinpa tässä mitään liian noloa tapahtuisi.

Koskelan kadottua näköpiiristä, Hietanen selitti ideansa lyhyesti muille: kerättäisiin sekalaisia eväitä, joista Koskela saisi nautittavakseen yöpalan. Hänellä sattui olemaan repussaan kaikenlaista syötävää ja pohjaksi Koskelan ehtoolliselle päätyikin Rainbow:n tonnikalaa chilikastikkeessa. Haju oli melko voimakas pienessä tunkkaisessa hytissä. Repusta löytyi myös tummunut banaani sekä äidin antama puolikas eväsleipä, jotka nekin pääsivät osaksi herkkuateriaa. Lammio löysi povitaskustaan muutaman eukalyptuspastillin ja Rahikainen kaatoi viinaa tonnikalamössön päälle, jolloin ateriasta saatiin varsin taiteellinen keitto aikaiseksi. Hietanen tiesi, että Koskela jemmasi aina suklaapatukoita repussaan ja nappasikin pikkutaskusta yhden Pätkiksen, jonka hän muussasi vielä koristeeksi keitoksen päälle. Vauvan oksennusta muistuttava annos oli valmis ja Hietanen meni hakemaan ystäväänsä takaisin.

”Me sidotaan sun silmät ja sanotaan sit, mitä sun pitää tehä.”, tämä totesi kikatellen. Koskela aavisti, että tuleva koitos ei varmastikaan olisi mitään mieltä ylentävää. Hän sai silmiensä peitoksi Lammiolta tuoksahtavan kravatin ja oli nyt täysin miestensä armoilla. Huoneessa haisi tonnikalalle ja vieressään hän kuuli, kuinka Kariluoto yritti pidätellä naurunpyrskähdyksiään.

”Täs ois nyt sul sit tää viimäne ehtoolline, joka me poikien kans valmistettiin tääl Michelin-ravintolas ihan vaan sua varten. Sun tehtävä on arvat, mitä kaikkee tää sisältää kun mää syötän sua. Valmis?”

Koskela nyökkäsi ja Hietanen alkoi syöttää hänelle tonnikalamössöä aivan kuin pikkuvauvalle. Koostumus ja makujen sekamelska toivat melkein oksennuksen kurkkuun, mutta hän päättäväisesti jatkoi niin kutsutun ruuan makustelua. Olo oli kuin 7. luokan mokukastajaisissa. ”Tonnikalaa ainakin ja jotain imelää siinä seassa. Joku tulinen sivumaku myös”, tämä alkoi olla nopeasti oikeilla jäljillä ja Hietanen jatkoi syöttämistä. ”Oletko sinä tänne Pätkiksenkin laittanut? Olisin voinut sen kyllä syödä myöhemmin ilman näitä lisämausteitakin”, Koskela tokaisi harmistuneena. Suklaa oli hänen yksi harvoja paheitaan.

Liian monen lusikallisen jälkeen todettiin yhteisin tuumin, että heidän uhrinsa oli kärsinyt jo tarpeeksi. Koskelan vatsa oli mennyt sekaisin tästä upeasta ateriasta ja saadessaan silmänsä käyttöön takaisin, oksettavan näköinen sekamelska kohtasi hänet, mikä ei helpottanut etovaa oloa yhtään sen enempää. Lopun moskan hän veti surutta vessanpytystä Itämeren saastuneiden kalojen vatsantäytteeksi.

Ehtoollisen päälle naukattiin vielä nopeasti lisää sinistä shottia ja Koskela oli mielissään saadessaan taltutettua tunkkaista makua pois suustaan. Seuraavaksi oli hänen vuoronsa pyöräyttää pulloa, joka tällä kertaa osoitti Hietasta.

”Noh, mitäs herra mestarikokille saisi olla?”

”No pist ny tehtävä sit, mää ole valmis kaikkeen tänä yän.”

Koskela pähkäili hetken, mutta keksi nopeasti Hietaselle hauskan tehtävän. ”Käyt koputtelemassa vapaasti valitsemaasi hyttiin tällä käytävällä ja jututat siellä olevia henkilöitä. Tyyli vapaa.” Se oli loistava idea, sillä hän tiesi, että Hietanen piti esiintymisestä. ”Ja varmistat ensin sitten, että siellä huoneessa ollaan hereillä. Ei mitään uupuneita vanhempia aleta häiritsemään täällä, heillä on jo tarpeeksi rankkaa muutenkin.”

Joku muu olisi saattanut nolostua, mutta Hietanen lähti innostuneena haasteeseen mukaan. Hän oli ollut salaa kateellinen muiden poikien laulutaidoista ja nyt pääsisi itse vihdoin loistamaan. Tämä olikin vallan mainio keksimään puheenaihetta tyhjästä, mikä oli varsinkin Koskelalle täysi mysteeri.

Puheensa kohteiksi hän valitsi saman hyttiporukan, jonka eräs jäsenistä oli hakannut ovea vielä hetki sitten. Oven avasivat kaksi lukiolaispoikaa selkeästi melko tuhdissa humalassa. Taustalla soi dubstep-musiikki täysillä ja itse hakkaajapoika näytti sammuneen lattialle. Hietanen alkoi jututtaa poikia melodisella murteellaan:

”Oikke hyvää iltaa hyvät herrat! Teil on ny ilo ja kunnia kuul turkulaissi vitsei suaraan alkuperäisasukkaalt. Olettek valmiit?” Pojat eivät osanneet ihmetykseltään muuta kuin suostua. Taustamusiikki laitettiin pois päältä ja sammunutta poikaa lukuun ottamatta muutkin hytissä olleet hivuttautuivat ovelle uteliaina. Konekiväärikomppanian porukka seisoi taustalla Rahikaisen kuvatessa koko tapahtuman. Tämän illan kommelluksista saisi viihdyttävän kollaasin aikaiseksi.

”400 turkulaist Aurajoen pohjas on hyvä alku, 4000 sit taas on jo ongelmajätet”, Hietanen tokaisi alkuperäiskansaansa pilkaten lukiolaisten räjähtäessä liioitellun hersyvään nauruun. Kuivat puujalkavitsit sopivat loistavasti illan jo valmiiksi pysähtyneeseen mentaliteettiin. Koskela alkoi pohtia, oliko Hietasella erikseen muistiyksikkö päässään, joka oli varattu pelkästään turkulaisille vitseille, sillä niitä tuntui tulevan kuin apteekin hyllyltä.

”Tiedättek, kui me turkulaise pistetää sipseihi sualaa?” Kukaan ei tiennyt vastausta, mutta onneksi se saatiin nopeasti: ”Ko siin pussis lukke, et pan suola.” Vieläkin kovempi naurunremakka yltyi, muutamat pyyhkivät kyyneleitä silmistään. Mistä mies repi näin laimeita juttujaan, jotka sopivat aamuyön pimeisiin tunteihin niin täydellisesti?

Vitsejä tuli vielä useampia, joiden jälkeen lukiolaispojat olivat aivan myytyjä ja heidän oli pakko antaa Hietaselle Tobleronea sekä nuuskaa palkkioksi. Hän oli kuin jokin groteski versio nuuttipukista tai virpojista. Muut eivät voineet kuin hämmästellä: nyt oli löydetty Hietasellekin oma lajinsa.

Vitsiniekkojen kuningas oli sangen onnellinen, sillä hän oli saanut toteuttaa mieluisan tehtävän ja saisi keksiä jonkun toverinsa päänmenoksi jotain seuraavaksi. Tämän kunniaksi hän korkkasi oluen ja laittoi pullon taas pyörimään. Tällä kertaa se osoitti Kariluotoa, joka valitsi totuuden. Molemmat vaihtoehdot olivat huonoja ja häntä pelotti, että nyt paljastuisi jotain liian henkilökohtaista, joka aiheuttaisi kiusallisen hiljaisuuden heidän välilleen loppuyöksi.

”Kerros ny sit sun ekast seksikokemuksest sen Sirkkas kans.” Tämä ei ollut kovin mieluisaa itse uhrille, mutta koska heidän välillään nyt vallitsi oudon vapautunut tunnelma, hän päätti kertoa avoimesti. Luojan kiitos totuuden kertominen ei ollut sentään liittynyt Koskelaan. Ajatuskin sai punan nousemaan poskille.

”Noh, silloin yliopiston fuksivuonna eräissä bileissä tavattiin ja toisiamme katseltiin hetken salaa yhdellä keikalla. Jonkun kliseisen iskurepliikin taisin uskaltautua sanomaan sinä iltana ja siitä se sitten lähti. Alettiin koko ajan viihtyä enemmän yhdessä ja tutustuimme nopeasti toisiimme, kun juteltiin niitä näitä ja filosofoitiinkin aina välillä punaviinilasillisen äärellä. Kummallakaan ei ollut intressejä heti aluksi lähteä tosi toimiin, vaan katseltiin rauhassa, miten homma etenee” Kariluoto suuntasi sanansa erityisesti seksihulluun Rahikaiseen, sillä tämä varmastikin piti hidasta etenemistä outona. ”Eräänä iltana sitten maailman kuivimman valtiosääntöoikeuden luennon jälkeen, vietettiin taas iltaa yksiössäni. Meininki alkoi käydä melko romanttiseksi ja muistutimme lähinnä teini-ikäisiä. Rehellisesti sanottuna olin ihan hermona koko ajan, eikä siitä oikein tullut mitään. En minä silloin käytännössä tiennyt, kuinka tällaiset jutut oikein toimivat.” Hänen käsityksensä seksistä olivat peräisin biologian kirjoista ja muutamista salaa selatuista Jallu-lehdistä, joita hän oli isänsä yöpöydän laatikosta joskus löytänyt. ”Siitä oli se paljon mainostettu nautinto aika kaukana ja loppujen lopuksi vaan kikateltiin yhdessä, kun koko homma oli mennyt niin pieleen. Oli se kyllä melko noloa.” Hänen oli pakko siemaista drinkkiään sijaistekemisenä muistellessaan tapahtunutta, jonka olisi halunnut unohtaa. Elokuvissa ja sarjoissa ensimmäinen seksikerta kuvattiin aina maagisena, mutta oikea elämä oli osoittanut hänelle, että osaamisen puutteessa se oli lähinnä ollut säätöä. Hietasta kertomus huvitti ja vastoin pelin sääntöjä, tämä esitti jatkokysymyksen:

”No oleksää koskaa ollu miäheen ihastunu sillai niinku seksuaalisessa miäles?”

”Ei kiusata nyt miestä enempää, eikös totuuteen kuulu vain yksi kysymys?” Koskelan mielestä Hietasen utelut olivat varsin kiusallisia. Yllätykseksi Kariluoto kuitenkin vastasi mukisematta:

”En ole ollut koskaan miehen kanssa, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten olisi ollut viehtynyt miespuoliseen henkilöön. Ei kai sillä sukupuolella niin väliä, ihminen siellä sisällä ratkaisee loppujen lopuksi.” Samassa hän tunsi tutun kuumottelun poskipäissään ja vieressä oleva merimaisemataulu oli muuttunut yhtäkkiä kovin kiinnostavaksi. Rahikainen vihelsi ja taputti. Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli hänen ominaismaastoaan ja oli viihdyttävää kuulla, kuinka yleensä korrektisti esiintyvä henkilö alkoi murentua. Sininen viina toimi selkeästi totuuden eliksiirinä. Ties mitä tänään vielä pääsisi paljastumaan.

Hyttiin oli laskeutunut hivenen vaivautunut tunnelma Kariluodon kerrottua henkilökohtaisuuksia. Hietanen ymmärsi yskän, eikä udellut enää enempää. Ei hän oikein tiennyt, mistä lisäkysymykset olivat tulleet mieleen ja mitä hän noilla tiedoilla edes tekisi.

Kariluoto pääsi seuraavaksi pullon hengettäreksi ja uhriksi joutui tällä kerralla Lammio, joka huokaisi tuskallisesti. Pelaajia oli niin vähän, että todennäköisyys joutua nolattavaksi oli melko korkea joka kerralla. Oliko Koskelan ollut pakko kompata Rahikaisen typerää ideaa? Eipä enää voinut mitään. Kariluodon esittäessä tälle tutuksi tulleen dikotomisen valintamahdollisuuden, Lammio vastasi:

”Valitsen nyt sitten tehtävän. Toivon mukaan tämäkin älyvapaa peli päättyy joskus.”

Kariluodolla oli idea valmiina ystävänsä pään menoksi. ”Hyvä. Tehtäväsi on siis suudella jotakuta tässä huoneessa. Valitset ihan itse, kenet haluat.” Ilmassa alkoi olla havaittavissa pientä eroottista värinää.

Lammio alkoi mittailla huoneessa olevia neljää jäljellä olevaa vaihtoehtoa. Koskelan hän jätti suosiolla laskuista, sillä aikaisemman aterian perusteella tämä saattaisi maistua vielä tonnikalalta, eikä hän viitsinyt heidän sympaattista johtohahmoaan kiusata. Hietasen suuteleminen ei jostain syystä tuntunut mitenkään houkuttelevalta. Jäljelle jäivät siis Kariluoto ja Rahikainen. Hän oli tiedostamattomassa psyykessään tehnyt päätöksensä, joka tuntui itsestään selvältä. Nyt hän saisi vihdoin kostettua tuolle eräälle koko illan jatkuneen härnäilyn. Hidastetusti tämä kurkotti pöydän toisella puolella istuvaa miestä kohden, ja suuteli tätä antaumuksella niin että etuhampaat kalahtivat yhteen. Suutelun kohde ei ollut tosiaan odottanut näin intensiivistä lähestymistä ja ensimmäistä kertaa tänä iltana jäätyi paikoilleen löytämättä sanoja. Rahikainen ei kyennyt muuta kuin haukkomaan henkeään räpytellen yllättyneenä silmiään. Lammio totesi voitonriemuisesti nuollen huuliaan toisen reaktion nähtyään:

”Siitäs sait senkin paskiainen.”

Hietanen räkätti vieressä hysteerisesti. ”Voi helvet, nyt taidetaan poja nähä jottai historiallist, ku Janne Rahikaisel men jauho suuhu…”

Rahikainen oli totta tosiaan mykistynyt. Yleensä niin sanavalmiilla miehellä oli aina jotain mielessään, mutta tästä Lammion romanttisesta suudelmasta hän ei keksinyt mitään letkautettavaa. Vaikka lähtökohtana oli pelkkä pilailu, oli se tuntunut pelottavan aidolta eikä vain härnäykseltä. Lammiolla oli selkeästi oikeasti tunteita mukana, sillä eihän tämä muuten olisi noin voinut koskaan tehdä. Rahikainen oli yleensä tottunut piilottelemaan tunteitaan perseilyn ja vitsailun kuoren alle, mutta nyt kun hänen koko illan ärsyttämänsä ihastuksen kohde oli näinkin julkisesti lähestynyt, hän mykistyi liikutuksesta. Miehen hurmaavan kettuileva hymy pöydän toisella puolella ei ainakaan tehnyt olotilaa yhtään sen helpommaksi. Rahikainen pyrki kokoamaan itsensä ja kuorensa äkkiä takaisin ja totesi liioitellun rempseästi:

”No joopa joo, se oli semmosta, mut jos myö sit jatkettais.” Lammio säkenöisi tästä koko loppuyön.

Hitaasti, mutta varmasti peli eteni, alkoholia kului ja tunnelma muuttui kuumassa hytissä kovin intensiiviseksi. Rahikainen oli mielissään huomatessaan, kuinka väki alkoi olla jo todella kovassa soosissa. Hän oli tarjoillut drinkkejään pahaa-aavistamattomille uhreilleen ja kaatanut ovelana osan omistaan salaa vieressä olevaan roskikseen. Kyllä hänen silti oli myönnettävä, että ei tässä itsekään ihan selvinpäin oltu siitä huolimatta. Lammion suudelma vaivasi häntä edelleen, vaikka kuinka yritti työntää ajatusta taka-alalle.

Yön aikana pojat pääsivät todistamaan ja kuulemaan muun muassa Koskelan elämän noloimman hetken (kunnioittaaksemme miehen toivetta, sitä ei tuoda julkisuuteen) Lammion valinnat siitä, kenet tappaisi, kenen kanssa menisi naimisiin ja kenen kanssa sänkyyn, sekä Rahikaisen nakujuoksun käytävällä. Kariluoto oli onnistunut seksikertomuksensa jälkeen välttämään armoa antamattoman pullon, mutta vihdoin ja viimein hänenkin kohtalonsa tuli. Tämä oli melkein jo ehtinyt päästä kuin koira veräjästä, sillä meininki oli vaikuttanut siltä, että kohta oltaisiin menossa nukkumaan.

”Ottaakos Kartsa vielä illan viimosena tottuuden vaeko tehtävän?”

”Kokeillaan tehtävää nyt sitten viimeisen kerran kunniaksi”, Kariluoto vastasi tuijottaen lasittuneilla silmillään tyhjyyteen. Katsetta oli todella vaikeaa enää fokusoida mihinkään, mutta hän yritti viimeisillä voimillaan pysyä edes jotenkuten skarppina. Humala ja väsymys alkoivat olla jo melko huikeissa lukemissa ja hän ei uskaltanut edes ajatella, mitä tulevasta matkapäivästä tulisi. Jokin mystinen voima sai kuitenkin jatkamaan tätä typerää peliä, joka oli alkanut muuttaa muotoaan perin ihmeelliseen suuntaan.

”Tanssipas seksikkäästi Koskelalle ja laetat sitten kans kaekki pelliin! Kunnon sylitanssia, eikä mittään vanhojen ihmisten kesyä keinuttelloo.”

Koskelalla meinasi mennä suolapähkinät väärään kurkkuun. ”Miksi juuri minä? Rahikainenhan se tällaisista sylihommista enemmän nauttii.” Vastauksen taisivat kaikki tietää, mutta sitä ei päästetty ilmoille. Koskelan ja Kariluodon välillä oli selkeästi ollut kemiaa tänä iltana ja Rahikainen aivan tahallaan halusikin nähdä, millaisen tanssin heidän juristinsa keksisi Koskelalle. Hietasta pyörrytti ajatus, eikä hän ollut varma halusiko edes katsoa, mitä tässä tulisi tapahtumaan. Hän olisi mielellään itse ollut tanssimassa, mutta sitä kunniaa ei valitettavasti oltu suotu ainakaan tällä kertaa.

”Saamanne pitää sitten hyvät herrat. Tanssiminen ei tosin onnistu ilman musiikkia”, Kariluoto totesi aivan Rahikaisen naaman edessä. Estot olivat hävinneet, joten tämä ei jaksanut enää välittää. Lisäksi hänhän oli aina täydellisyyden tavoittelija, niin tämäkin vedettäisiin kunnialla läpi. Kerran se vain kirpaisee, perkele.

”Elä siitä huoli, mie hoian.” Rahikainen alkoi kaivella puhelimestaan jotain sopivaa musiikkia muiden pidätellessä hengitystään. Tämän tilanteen teki niin kummalliseksi se, että Kariluoto ei ikimaailmassa olisi suostunut tähän selvin päin. Ilta oli täynnä varsin legendaarista materiaalia.

Koskela istutettiin piinapenkkiinsä keskeiselle paikalle muiden poikien väistäessä sivummalle. Hän ei tosiaankaan pystynyt katsomaan suoritukseensa valmistautuvaa Kariluotoa, vaan painoi katseensa vaivautuneena lattialle. Noh, kai tästäkin nyt olisi pakko selvitä. Hän veti vielä viimeisen kerran henkeä ennen kuin intensiivinen electro swing alkoi soida Rahikaisen puhelimen särisevistä kaiuttimista.

Alkuun näytti siltä, ettei tapahtuisikaan mitään. Kariluoto seisoi hiljaa paikoillaan keskellä hyttiä tuijotellen tyhjyyteen. Ehkä hän oli sittenkin jäätynyt jännityksestä tai humalasta. Hyvä juttu. Älyvapaa peli saataisiin vihdoinkin päätökseen. Eihän se nyt niin paha ollutkaan loppujen lopuksi.

Juuri kun Koskela meinasi huokaista helpotuksesta, täytenä yllätyksenä Kariluoto alkoi keimailla kissamaisesti ja jatkoi kappaleen kehittyessä erilaisia akrobaattisia liikkeitä. Hän jopa pyörähteli sänkyjen tankoja apuna käyttäen ketterästi. Se oli täysin käsittämätön näky. Miten tuo nyt humalassa onnistui noinkin kinesteettisiin suorituksiin? Koskela tunsi itsensä vanhaksi ja hölmöksi tuijottaessaan nuoremman miehen vetreää kehonhallintaa.

Kariluodon taidot olivatkin perua yliopistoajoilta, jolloin eräs brasilialainen vaihto-oppilas oli pyytänyt tätä mukaansa kokeilemaan tankotanssituntia. ”It has nothing to do with erotic dancing”, tämä oli todennut Kariluodon ensin kyseenalaistaessa koko idean. Tunnilla hän ei ollut tuntenut itseään kyllä tippaakaan eroottiseksi keikkuessaan epätoivoisesti tangolla ruhjoen itseään jatkuvasti. Sen sijaan tiukoissa trikoissaan taitavia temppuja tekevä latino-ohjaaja oli tehnyt sen verran suuren vaikutuksen, että hän oli päättänyt sitkeästi jatkaa harrastustaan. Lopulta hän oli jopa oppinut joitain liikkeitä, muttei ollut päässyt ennen tätä hetkeä todistamaan niitä kenellekään, edes avovaimolleen.

Tuoliinsa liimautunut Koskela ei saanut enää kunnolla henkeä. Onneksi kappale ei kestäisi kauaa, mutta odotus oli silti piinaavaa. Ei niinkään siksi, että Kariluodon katseleminen olisi ollut jotenkin epämiellyttävää, mutta oli häiritsevää ajatella, että hänen pitkäaikainen ystävänsä keikisteli tuossa edessä eroottisesti tanssien vain häntä varten. Ei olisi tosiaankaan tehnyt mieli myöntää, että tämä oli aivan liian seksikästä ollakseen totta. Koskela ei ymmärtänyt yhtään, mistä tällaiset tunteet olivat peräisin. Oliko hän ollut vain liian kauan poikamiehenä höperöityen kotitilalla Pentinkulmalla?

Kariluoto nappasi kauhusta kankean kohteensa mukaan tanssiin ja pyöritteli tätä sujuvasti mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kukaan ei tiennyt, miten tämä onnistui niin pienessä hytissä, mutta mies oli sinisestä viinasta saanut selkeästi jotain yliluonnollisia kykyjä. Koskelan kauhuksi tämäkään ei ollut vielä tarpeeksi, sillä kun Kariluoto päästi uhrinsa takaisin istumaan, tämä itse istui perässä Koskelan syliin hajareisin, laulaen kappaleen remixattuja epäselviä sanoja aivan korvan juuressa. Nyt alkoi mennä pikkuhiljaa jo melkoisen epämukavalle alueelle. Ei auttanut yhtään, että sylissä istuvan miehen paidan napit olivat illan pyörteissä alkaneet aukeilla ja näin läheisessä kontaktissa ei voinut välttyä näkemästä vilausta pinkeistä nänneistä vaaleaa ihoa vasten. Koskela yritti fokusoida kaiken mentaalisen energiansa ajatellakseen jotain mahdollisimman epäeroottista: isäukkoa katselemassa lännen elokuvia piereskellen lauantai-iltana reikäiset kalsarit jalassaan, äitimuoria saunassa monen lapsen imetyksestä roikkuvien tissiensä kanssa tai harvahampaista serkkua, joka tykkäsi arvioida kaikki kylän alle 50-vuotiaat miehet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan. Edessä oleva näky oli yksinkertaisesti liikaa ja hän ei voinut muuta kuin istua paikoillaan nuoremman miehen lukittua tämän reisiensä väliin. Epämiellyttävä paine alkoi nousta alkaen jalkapohjista uhkaavasti kohti haaraväliä. Koskela oli 31-vuotisen elämänsä aikana ehtinyt kokea ja nähdä kaikkea laidasta laitaan, mutta nyt hänelle alkoi tulla epäilys, että selviäisikö tästä koettelemuksesta enää hengissä. Jos nyt saisi käsiinsä aikakoneen, jolla voisi siirtyä siihen hetkeen jona Hietanen oli tätä matkaa ehdottanut, hän kieltäytyisi kohteliaasti. Reissun alkuperäinen tarkoitus ei ollut ihan tällainen. Koskela ei halunnut myöntää, että kaikesta huolimatta hän nautti Kariluodon taitavasta tanssituksesta hävyttömän paljon. Oliko se edes sallittua?

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja kappaleen viimeisten sointujen aikana Kariluoto näykkäisi Koskelaa korvasta kiusoitellen. Lisäksi tämä teki ahtaassa tilassa vielä kärrynpyörän samalla kolauttaen itsensä kipeän näköisesti sängyn laitaan. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä jaksanut surettaa. Lopuksi hän nousi ylös kumartaen syvään ja istuutui paikoilleen huohottaen hikisenä, tummanruskeat hiukset villisti sekaisin. Muut pojat olivat sanattomia, eivätkä kyenneet enää edes taputtamaan. He olivat päässeet todistamaan jotain, mitä ei oltu nähty ennen, eikä kovin todennäköisesti nähtäisi enää koskaan myöhemminkään.

”Mää en ymmär täst poja enää mittää…”, Hietanen sopersi katkeran kuuloisella äänellä. Ei ollut enää epäilystäkään, kehen Kariluoto oli viehtynyt ja vaikutti siltä, että Koskela ei ainakaan kovasti vastustellut. Melankoliseksi muuttuneessa mielentilassaan Hietanen joi vielä viimeisen shottinsa, jonka jälkeen hän yritti nousta ylös nukkumaan mennäkseen. Siinä hän kuitenkin epäonnistui ja kaatui lattialle jääden siihen makaamaan. Se taisi olla pullonpyörityksen virallinen lopetusmerkki.

Lammiokaan ei enää pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. Mitä ihmeen myrkkyä Rahikainen oli heille juottanut tänä iltana? ”Tämän komppanian luutnanttina vaadin, että menemme nyt nukkumaan, ettäs tiedätte…” Yritys kuulostaa selvältä oli varsin epäuskottava miehen horjuessa samalla uhkaavasti.

”Mut et sie nyt oo mikkeen helevetin luutnantti.” Ajatus armeijaroolileikistä Lammion kanssa oli Rahikaisen mielestä varsin kiihottava, vaikkei tämä sitä halunnut ääneen myöntääkään.

”Ehkä jossain toisessa elämässä olisin”, Lammio kuiskutteli Rahikaisen korvaan. Eniten tänä iltana ärsytti se, että hänellä oli kutkuttava tunne, että tästä rasittavasta savolaisesta ei pääsisi eroon kirveelläkään. Nyt olisi hyvä tilaisuus liueta ennen kuin tilanne eskaloituisi liikaa, kuten Koskelalle ja Kariluodolle näytti käyneen. ”Ja minä olen nyt nähnyt tarpeeksi, joten siirryn suosiolla omaan hyttiini nukkumaan. Suosittelen teille kaikille myös samaa”, tämä sai soperrettua viimeisillä voimillaan.

Juuri kun Lammio oli lähestymässä ovea, Rahikainen läppäisi tätä persuksille niin lujaa, että siihen jäisi varmasti siisti kämmenen muotoinen mustelma.

”Mitä helvettiä tuo nyt oli? Kai minä nyt saan omaan hyttiini mennä.”

”Et, kun sie luutnanttimies oot miun nyt tän yön, etkö muista?”

”Sellaista en ole muistanut luvanneeni, joten hyviä öitä vaan.” Tämä sai itsensä irti toisen otteesta ja lähti ovet paukkuen. Rahikainen oli niin pettynyt, että rojahti alapunkalle mahalleen, pää edellä tyynyyn ja sammui sen sileän tien.

Likaisella kokolattiamatolla makaava Hietanen oli keksinyt oman runon, jota hän nyt haparoiden lausui Koskelan ja Kariluodon kuullen tehden samalla käsiliikkeitä:

“Mää ole piän ahvena vaan, en mä mittään pahaa tarkotaaaa Mitä jos tää kaik onki kalan untaa vaan? Mää en mittään tiedä enäääää Kaikil kaloil ja muil elävil mää onnee vaan toivotan täs pahas maailmas Ja hyvää oloaaaa Rakastetaan kaikki toisiamme vaaaaan"

Kömpelö verbaalinen taideteos hiipui kuitenkin aikanaan, jättäen Kariluodon ja Koskelan nyt kahden kesken. Kariluoto katsoi hetken vanhempaa miestä lasittuneilla silmillään, kunnes rojahti takaisin tämän syliin. Siinä oli varsin mukava olla.

”Noh, mitäs tykkäsit minun tanssista”, tämä kysyi samalla silitellen toisen niskahiuksia.

”Eipä siinä ollut moittimista, sinusta on kyllä paljastunut kaikkea yllättävää tällä reissulla.”

Kariluoto kikatteli itsekseen hetken, kunnes vakavoitui. ”Kuule Ville…mä taidan olla…”, hän yritti prosessoida aivoissaan epätoivoisesti seuraavia sanoja, ”ihan vitun kännissä.” Yleensä kirjakieltä puhuvan miehen karkea kielenkäyttö oli kuin hunajaa Koskelan korviin. Se teki tästä sylissä istuvasta miehestä jollain tavalla inhimillisemmän. Hän oli jättänyt roolin taakseen ja uskaltanut tiputtaa kulissinsa. Se oli varsin imarteleva luottamuksen osoitus.

”Näin on tainnut päästä käymään. Ehkä ollaan molemmat, ehkä ei. En minä tiedä mitään enää, kuten Hietanenkin sanoi runossaan.” Samassa he nauroivat yhteen ääneen liioitellun kuuluvasti. Toivottavasti se ei herättäisi Hietasta, joka oli jo valmiiksi järkyttynyt näiden kahden läheisyydestä.

Naurun lakattua he tuijottelivat toistensa kasvoja liian pitkään. Koskela tarkkaili sylikumppaninsa jokaista yksityiskohtaa. Tämä oli totta tosiaan julmetun kaunis ilmestys. Erityisen viehtynyt hän oli ihastuksensa ylähuulen vasemmalla puolella selkeästi erottuvaan luomeen, joka muistutti muotokuvamaalarin loppusilausta onnistuneeseen kokonaisuuteen. Kerrassaan hurmaavaa. Kariluodon kääntäessä kasvonsa katsoessaan johonkin muualle, Koskelan valtasikin halu pussata tätä, mutta ehkä ihan vähän vain poskelle. Ei nyt tarvitsisi enää harjoittaa turhan intiimiä kanssakäymistä.

Epäonnekseen juuri sillä samaisella hetkellä universumi oli päättänyt, että Kariluoto kääntäisi päätään ja viattomaksi tarkoitettu suudelma osui suoraan kohdettaan suulle. Tajuttuaan tapahtuneen, Koskela oli kuin hypnoosista herätetty. Ilta oli ollut kieltämättä varsin outo, mutta nyt taisi mennä jo liian pitkälle. Kuinka typerä idea ylipäätään haluta suudella varattua miestä. Saamattaan katsettaan irrotettua märästä läiskästä toisen huulilla, tämä yritti soperrella jotain pelastaakseen epätoivoisen tilanteen:

”Voi helvetti, anteeksi nyt…en minä tiedä mitä ajattelin, taidan olla vaan liian kännissä…Mitä se Rahikainen oikein oli niihin drinkkeihinsä laittanut…voi helvetti, ehkä minä sitten menen nukkumaan…anteeksi nyt vielä…”

Kariluoto kuitenkin hymyili hurmaavasti väläyttäen valkoista hammasrivistöään. Samalla tämä kuiskutteli kehräten Koskelan korvaan:

”Kuule Ville…mulla on periaate, että asiat tehdään aina kunnolla tai sitten ei tehdä ollenkaan. Ja sinä et tosiaankaan tee poikkeusta tässä, päinvastoin.” Samassa hän tarttui tätä niskasta, sulki silmänsä ja veti heidät yhteen oikeaan suudelmaan, jota ei tosiaan ollut tarkoitettu vahingoksi tai vitsiksi. Kariluoto oli selkeästi ekspertti tälläkin alueella.

Huulien vihdoin erkaannuttua toisistaan, Koskela näki silmissään pelkkää lumisadetta. Sympaattinen hermosto veti omaa maratoniaan ja tuntui, että järjettömällä tempolla hakkaava pulssi ei palautuisi enää koskaan normaaliksi. Mitä ihmettä täällä tapahtui? Oliko Rahikainen juottanut heille jotain lemmenrohtoa? Koskela oli nyt lopullisesti pihalla. Tuntui, että tapahtumien kulku ei ollut enää heidän käsissään. Vielä pisteenä i:n päälle, sylissä istuva mies paloi halusta kertoa jotain sydämellään olevaa:

”Ville…sanoin aikaisemmin siitä mieheen ihastumisesta…niin pakko kai se on myöntää…ne sanat oli suunnattu sulle. Oikeestaan, koko illan olen vaan miettinyt ja katsellut sua…” Tämä siirsi katseensa suoraan nyt Koskelan silmiin ja päästi ilmoille sen, joka hänen sisintään oli puristanut koko illan ajan:

”Helvetti…taidan olla rakastunut.”

kävinpä vaihteeksi tyhjentämässä postilaatikon

Suureksi yllätyksekseni mainosten alta paljastui tällainen pikku kirjanen.

Hämmennykseni oli kohtuu suuri tajuttuani, että sehän on ihka-aito Chick Tract. En nimittäin edes tiennyt että näitä evankelismin riemuvoittoja on suomeksi painettu.

Jos ette aiemmin ole törmänneet Jack Chickin tuotantoon, niin kyseessä ovat siis pienet sarjakuvalehtiset joiden tarkoitus on käännyttää lukijansa kristityiksi. Lievään nettimaineeseen sarjat ovat kuitenkin päässeet koska Chickin piirustukset ja juoni ovat suunnilleen yhtä käsittämättömiä kuin herran uskomuksetkin. Lyhyesti sanottuna Chick kuului johonkin hyvin marginaaliseen kristinuskon haaraan jonka rinnalla suomalainen tapaluterilaisuus on suunnilleen maailman viattomin asia. Täältä voi käydä lukemassa erinomaista alkumatskua.

Jos kuitenkin haluatte lukea jotain paskempaa niin katsotaanpa yhdessä mitä tähän postilaatikkooni tiputettuun tarinaan sisältyy. Valitettavasti(?) se on Chickin mittapuulla aika perus “Jeesus pelastaa”-kauraa, mutta piirustusjälki ja juoni ovat kyllä sitä itseään.

Valtion leikkaukset vaikuttavat ilmeisesti seurakuntatoimintaankin kun ei ole varaa painaa rekrytointimatskua mustalla musteella.

“Valmiina toimintaan“ ja tyypit vain seisovat siinä kuin tikut paskassa. Jos nämä pikkuperkeleet oikeasti haluaisivat ettei tämä tyyppi jeesustelisi niin mikseivät vaan tuuppaa sitä auton alle?

Sitäpaitsi miksi Saatanan kätyrit saavat vakoilla ihmisiä keskellä kirkasta päivää ilman että kukaan puuttuu asiaan? Onko Taivaassa nykyään kovakin pula enkeleistä?

Tämä dialogi hädin tuskin toimi alkuperäisessä amerikkalaismiljöössä, onhan uskonto jenkeissä enemmän näkyvillä kuin täällä, mutta suomennettuna se on vieläkin absurdimpi. Kyllä minä ainakin liukenisin paikalta aika sairaan nopeesti jos joku tuntematon pukumies istuisi puistossa viereeni ja alkaisi kysellä Jumalan murhasta.

“Milloin tämä tapahtui?“ Ilmankos jätkä ottaa tuon kysymyksen noin rennosti, tyyppihän on selkeästi niin kovassa laskuhumalassa että ajan ja paikan tajukin on kadonnut. Chickin alkuperäisissä teksteissä tätä sanojen mielivaltaista lihavointia tapahtuu silloin tällöin, mutta kai nyt edes suomentaja olisi voinut tajuta ettei tuossa ole mitään järkeä!

Tuossa pienessä puhekuplassa pitäisi olla kysymysmerkki perässä, mutta koska suomentaja ei jostain syystä voinut pienentää fonttia sen vertaa että se mahtuisi kuplaan niin nyt näyttää vain siltä että raitapaita hämmästelee jeesusmiehen tarinaa. “Herra Jeesus loi taivaan ja maan.“ “Herrajjeesus, kuinka mielenkiintoista!“

“Katso mikä WOW pimu!“ Asettelun riemuvoitto se tämäkin tai sitten pikkupirut ovat mieltyneet nettiroolipelejä harrastaviin naisiin.

“Helvetti” muuten kirjoitetaan isolla ja “totta kai” erikseen.

“Jep, helvettiin joudut vitun syntinen :D“

“Paine yläkerrasta“ Eli Jumala ei edes jaksa tehdä näille (kirjaimellisille) saatanan lusmuille vaan vain tuijottaa tuimasta kunnes ne lähtevät? Heittäisi nyt edes salaman tai pari niin voisivat uskoakin.

“Maailman suurin rakkaustarina“ on se että “tullaan lihaan“? HEHEHEHE.

Äsken tämä raitapaita ei edes tiennyt Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja nyt se jotenkin tietää että “Herra tietää kaikki” sen kurjat teot. Laskuhumalateoria puolustaa vankasti asemaansa.

Hetkinen. Tämän mukaan Saatana kätyreineen oli Jeesuksen “kuoleman” takana, mutta chickiläisyyteen kuuluu vankasti se, että pelastus tuli mahdolliseksi vasta syntien takaisinmaksun jälkeen ja tätä ennen syntyneet ihmiset joutuivat Helvettiin no questions asked. Eli toisin sanoen jos Saatana ei olisi “kiihoittanut” (olen 99% varma että tuossa sanassa on yksi ii liikaa) ihmisiä, niin Jeesusta ei olisi ristiinnaulittu ja näin ollen Taivaan portit eivät olisi ikinä avautuneet ihmisille.

Eli se että ihmiset ylipäänsä voivat päästä Taivaaseen on suureksi osaksi Saatanan ansiota. Homma harvinaisen pihvi.

Tässä näemme Chickin tuotoksissa yleisen ilmiön, jossa tyyppi joka ei ole edes kuullut Jeesuksesta aiemmin kääntyy hurskaaksi kristityksi parin raamatunkohdan siteerauksen jälkeen. Yleisyys ei kuitenkaan tee siitä yhtään uskottavampaa.

“sota kuolemaan asti!“ Oli oikeasti pakko tarkastaa tämän sarjan alkuperäisversio ennen kuin tajusin mitä tuo tarkoittaa. “This means a war to the death!“ ei oikein mahtunut suomeksi.

“Jotain on tapahtunut!“ Tapa se on tuokin ilmaista se, että tuli juuri uskoon kuunneltuaan viisi minuuttia randomin pukumiehen puheita helvetinmoisessa laskuhumalassa.

Henk. koht. hoidattaisin näinkin tärkeän homman jollain vähän luotettavimmilla tyypeillä.

Puhuuko yksikään suomalainen “ristiin naulitsemisesta” tällaisessa tilanteessa?

Tässä näemme toisen Chickin peruskuvioista: ei-kristityt vihaavat kristinuskoa miljoonan kyrpiintyneen auringon voimalla. Kyllä itsekin olisin aika shokissa jos hypoteettinen teinipoikani olisi tullut laskuhumalassa uskoon ventovieraan juteltua hänelle viisi minuuttia, mutta en minäkään herrajumala siitä tuollaista showta tekisi.

Kolmas Chickin peruskuvio onkin sitten se, että hänen sarjakuviensa demonit ovat lähes poikkeuksetta sympaattisempia kuin itse sankarit. En kiellä etteikö raitapaidan äiti olisi ylireagoinut ja pahasti, mutta katsokaa nyt kuinka lutuinen tuo pikkuperkele on! Parhaansa mukaan yrittää lohduttaa järkyttynyttä äitiä. Eikä tämä edes välttämättä kuulu heidän työnkuvaansa, eiköhän homman ajaisi aivan yhtä hyvin jos he riivaisivat vanhemmat heittämään poikansa kadulle.

Minulla ei ole aaivstustakaan miten “(ahem!)” on mahdollista vääntää muotoon “(Hö) (Hö!)”.

Nyt vittu oikeesti. Voisin melkein lyödä satasesta vetoa ettei kukaan täyspäinen ihminen kuvailisi hiljaa huoneessa rukoilua “ällöttäväksi”.

Onko raitapaidalla edes kädet ristissä? Näyttää enemmän siltä kuin hän yrittäisi kommunikoida Jumalan kanssa “sormipuhelin”-eleellä. “Haloo, Jumala?”

Aww, pikkuperkeleethän selvästi vain haluavat pitää huolta raitapaidan sosiaalisista suhteista :3

Miksihän hemmetissä raitapaita edes lähti tämän porukan mukaan? Hurskastelua ja nyrpeää naamaa voi harrastaa ihan kotioloissakin.

Yrittääkö tämä muuten sanoa, että jos et ole absolutisti niin olet rattijuoppo?

Ja nyt kaikki huudetaan yhdessä parhaalla repomiesäännellämme “JUMALAUTA!“

Okei, tämä on edes hieman uskottavampaa kuin raitapaidan vanhempien totaalinen hermoromahdus. Jos menet sanomaan känniörveltäjäkavereillesi että “älkää kiroilko, Jumala ei tykkää” niin mitä vittua kuvittelit tapahtuvan? Jos tyyppejä ei kiinnosta liikennesäännöt paskan vertaa niin tuskinpa niitä suuremmin liikuttaa toisten uskontojen kunnioitus.

Muuten, alkuperäisessä versiossa raitapaita sättii Bobia, mutta suomeksi Piaa. Eli toisinsanoen tämän jumalautaa huutavan kravattijäbän nimi on Pia. Selevä.

Edelleen, jos menet sanomaan tuhannen jurrissa oleville hulttiokavereillesi että “joku sanoi Jeesuksen kuolleen puolestani, olen nyt uskovainen” niin mitä vittua odotit tapahtuvan? Pikkuperkele on kyllä ihan oikeassa.

Olen muuten joutunut ala-asteella laulamaan virsiä enkä ole ikinä kuullutkaan “Vie vuorille tää viesti” -nimisestä rimssusta. “Ystävä sä lapsien” on kyllä tuttu. Onko virsien yleisyydessä alueellista vaihtelua?

Eli siis menit kavereidesi kanssa bailamaan eli kulkemaan naama norsunvitulla ja paheksumaan heidän biletystään aamuyöhön saakka, vaikka tiesit että seuraavana päivänä pitäisi raahautua kirkkoon? Mitä helvettiä?

Aww, nyt pikkuperkeleet pitävät huolen että raitapaita nukahtaa nopeasti että hän (omasta typeryydestään huolimatta) ehtii kirkkoon! Nämähän ovat oikeasti aika sympaattisia veijareita.

Eikun hetkonen, onko tuo pikkuperkele tuossa oikeassa ruudussa raitapaidan peiton alla? Mitä helvettiä?!

Ja vielä pisteenä iin päälle auto____ajelu.

Eli jos kirkko on nykyaikainen ja siellä tehdään muutakin kuin vain paasataan Raamatusta, se on Saatanan juoni. Tämä varmasti houkuttelee etenkin nuoria tulemaan uskoon.

No pakkoko sitä huutavaa pilttiä on väkisin kirkonpenkillä pitää! Jos äidin on kuitenkin pakko käydä kirkossa eikä lasta voi vielä jättää yksin kotiin, niin miksei vaan mene ulos odottamaan että se rauhoittuu?

Voin muuten vain kuvitella miltä täyttä kurkkua huutava vauva kuulostaa kirkon akustiikan myötä.

keskiviikko___ilta

Jos oletetaan että tämä sarjakuva on tehty ennen videonauhurien suosiota (ainakin yhden arvion mukaan tämä on jostain 70-luvulta), niin miksei raitapaita vaan voi mennä katsomaan sitä leffaa teatteriin? Eikö hän kestäisi sitä valtaisaa ei-kristittyjen määrää?

Muistakaa aina jättää telkkari päälle kun lähdette asioillenne niin taloissanne asuvat pikkuperkeleet saavat vähän viihdykettä.

En ihan aikuisten oikeasti ensin tajunnut että tuossa oikealla on raitapaita ja alun jeesusmies vaan luulin että oikeanpuoleinen on mutatoitunut raitapaita ja vasemmanpuoleinen on pitkähiuksinen nainen, joka on nyt raitapaidan hyvä ja kristillinen naisystävä.

“mennäämpä“ Eikö kukaan oikeasti olisi voinut oikolukea tätä tuubaa?

Sitten pikkuperkele tajusi erehtyneensä kun isomman perkeleen seuraavat sanat olivat: “Olisitte saaneet niin paljon enemmän aikaan jos käytössänne olisi ollut Telia ONE. Yksi palvelu riittää!”

Huomautan taas kerran että nämä pirut ovat kyllä paljon inhimillisempiä kuin yksikään tässä sarjassa esiintynyt ihminen.

Päävoimavirran?

Nyt ymmärrän! Raitapaita on koulutukseltaan sähköinsinööri ja jeesusmies sai Jumalalta käskyn rekrytoida hänet palvelukseensa, koska Hän tarvitsi jonkun korjaamaan Taivaan päägeneraattorin. Rukousillassa raitapaita pääsi jonkinlaiseen suoraan yhteyteen Taivaan kanssa, löysi päävoimavirran ja korjasi sen ja nyt Taivaan sähköt toimivat taas!

Now everything makes sense!

Totta kai ihmiset löytävät Kristuksen paremmin nyt kun valot toimivat taas.

Kaksikymmentä-vitun-kahdeksan? Yhden illan aikana? Mikä helvetin himosaarnaaja raitapaita oikein on?!

“Tuhansia sieluja”? Onko raitapaita joku Jeesuksen uudelleensyntymä vai käännyttääkö hän ihmisiä Age of Empires -tyylisesti? “WOLOLOO! *pim* Olet kristitty!”

Ja tässä on taas yksi chickiläisyyden vakioteesi: kaikki ei-kristityt ovat Saatanan leivissä. Siksi Helvetti “menettää” sieluja aina kun raitapaita käännyttää eteläaasialaisia kristinuskoon. Oli kyse sitten hindulaisuudesta, islamista tai buddhalaisuudesta, kaikki muu kuin kristinusko on Saatanasta kotoisin, ettäs tiedätte!

En kyllä ajatellut polttaa tätä lehtistä, mutta jos se on ainut keino estää ihmisiä alkamasta palvoa Voldemortia niin kai se on pakko.

Henkilökohtaisesti sanoisin että molempi parempi jos pitäisi valita viettääkö ikuisuus näiden tyyppien vai raitapaidan kaltaisten tylsimysten kanssa.

Ja homman pihvi on sitten tässä. Todisteena uudesta uskosta pitäisi allekirjoittaa tämä lappunen, joka sitten lähetetään takaisin sinne mistä se tulikin ja näin saat kristillistä ilmaisjakelupostia suoraan kotiisi kuljetettuna.

Paitsi että...

Minulle toimitettiin tämä läpyskä nimettömänä! Mitäs sitten jos tämä lukuelämys olisikin sulattanut hyisen agnostikkosydämeni ja olisin ollut valmis ottamaan Jeesuksen pelastajakseni? Olisiko minun pitänyt vain pitää asia omana tietonani, ilman kristillistä roskapostia ja tuntemattomien puolestani rukoilua?

Ja minulla todellakaan ei ole harmainta aavistusta kuka tämän on postilaatikkooni sujauttanut, rivitalosokkelossa kun asun ja naapureita en tunne. Päivää se kieltämättä piristi, tosin ei varmaankaan ihan sillä tavalla kuin olisi ollut tarkoitus.

krääh, yritänpä siis uudestaan :') pähkinänkuoressa: ostin pipon, tuttavat nimes sen "lesbopipoks". Tyypit muutenki kutsuu mua lesboks koska vaatteet, ja koska heidän mielestään transsukupuolisuus ei oo totta. He kertoo musta lesbona ja ihmiset on alkanu uskoo niin. (en siis ole viehättynyt naisista) Oon pyytäny lopettamaan, ja vastaukseks saan et "miks koet sen pahana juttuna? Ootko homofobinen? Lesbo ei oo haukkumasana :) " tää oli siis osa 1, kovin kiteytettynä :D

ghajdjgshsjd ihmiset on NIIN RAIVOSTUTTAVIA :’D Valitettavasti tähän tuskin on valmista ratkaisua, siun pitää vain pitää sitä pipoa ja jatkaa elämääs. Sie et ikinä pysty kontrolloimaan täysin sitä mitä ihmiset siusta ajattelee ja puhuu, ja jos jollekin ei “sori mutta en ole lesbo” riitä, niin ei siun kannata tuhlata energiaa asiasta jankkaamiseen. Jos jonkun tietyn henkilön mielipiteellä on siulle joskus ihan oikeasti väliä, niin sellainen ihminen toivottavasti sitten kuunteleekin sinuu ja kunnioittaa siun identiteettiä.

Kolmio kuvanveistoa

Aloitimme työnteon valitsemalla itsellemme kipsivalu patsaan, josta pidimme. Päädyimme orjanpäähän.

Ensimmäinen työvaihe oli kopioida samoja muotoja orjanpäästä hyödyntäen komioita, jotka leikattiin, piirrettiin ja numeroitiin paperille. Huomasimme pian, että pienistä kolmioista pystyi helpommin luomaan tarkan muodon, mutta isoilla kolmioilla saataisiin abstraktimpi ja nopeampi valmis työ. Seuraavaksi oli työn rankin ja pisin vaihe: kaikkien kolmioiden suurentaminen. Ihan kaikkien. Ryhmän motivaatio työtä kohtaan laski, mutta saimme työn lopulta tehtyä, kun opettaja ajoitti työskentelyä. Kun kaikki kolmiot oli suurennettu, aloimme kokoamaan palasista isonnettua versiota ja kohtasimme ison pulman: suurin osa paloista oli kateissa tai väärän kokoisia. Ryhmän kommunikaatio oli selvästi jossain pettänyt, mutta emme antaneet sen latistaa. Aloimme töihin ja jouduimme soveltamaan ohjetta jonkin verran, että saisimme työn valmiiksi, näyttipä se miltä näytti. Kun suurennos oli kuumaliimalla liimattu päälle laitettiin teippi, jotta muodot tulisivat paremmin esiin.

Lopputulos muistuttaa kauhupelin pääpahista, mutta olen ylpeä ryhmästä, että saimme sen valmiiksi, emmekä luovuttaneet. Totta kai se on ruma, eikä kenenkään luultavasti pitäisi oikeasti tilata meiltä mitään, mutta olen silti jostain syystä siihen tyytyväinen. Siitä näkyy nenää ja silmää... vähän poskea? Kyllä sen ehkä kasvoiksi tunnistaa! Viimeiseksi teos tuettiin talaa pilareilla ja tehtiin oma ripustus alusta.

Omasta mielestäni jaksoin tehdä kohtalaisen hyvin töitä ja pitämään ryhmän työskentelyä yllä. Olen vain ylpeä, että saimme työn valmiiksi. Tämän lisäksi olin iloinen huomatessani, että keksimme kompromisseja aina ongelman kohdatessamme.

Puutteita meidän työskentelyssämme valitettavasti löytyy. Motivaatiota meillä oli, mutta ei se jatkunut kovin kauaa. Saimme tehtyä töitä pieninä rykäyksinä, mutta kai se on parempi, kuin ei mitään. Lisäksi joku ryhmäläisistä oli tehnyt väärän kokoisia kolmioita, eikä kukaan huomannut. Eli kommunikaatio olisi voinut olla myös parempi.

Opin, että sinnikkyys kannattaa. Ja etten pidä kolmioista enää.

Seuraavalla kerralla panostetaan enemmän ryhmän kommunikaatioon ja siihen, että saadaan enemmän tehtyä. Tätä tavoitetta kohden pääsee ehkä vain kolmella kupilla kahvia.

30.08.2017

Kaksi terrorismiin liittyvää lehtijuttua on herättänyt viime päivinä yleistä kummastelua, ja kun järkeviä selityksiä ei ole saatu, jatkan ällistelyä täällä blogissa.

Turun Sanomat haastatteli ”maahanmuuttoon ja kotoutumiseen vuosikymmeniä perehtynyttä tutkijaa”, joka oli huolissaan Marokosta turvapaikanhakijoiksi tulevista nuorukaisista. Uutinen oli otsikoitu: ”Suoraa puhetta terrorismista – tutkija palauttaisi Marokkoon”. Kärkevästi kantaa ottanut tohtori ei kuitenkaan esiintynyt uutisessa omalla nimellään. Lehti perusteli anonyymiyttä asian herkkyydellä, jonka vuoksi tutkija halusi salata sekä henkilöllisyytensä että kansallisuutensa.

Jostain syystä myös uutisen kirjoittajan henkilöllisyys salattiin ja esitettiin muodossa ”Työryhmä”. Tätä ei perusteltu lukijoille uutisessa mitenkään. Työryhmät kirjoittavat lehtiin yleensä silloin, kun kirjoittavaan toimittajaan tai toimittajiin kohdistuu ulkoapäin potentiaalinen, fyysinen uhka. Tyypillinen tilanne on moottoripyöräjengien rikoksista kirjoittaminen.

Toisessa jutussa, Iltalehden toimittajan Mika Koskisen kirjoituksessa, kerrottiin maasta poistamiseen liittyvien asioiden parissa työskentelevän poliisin haastattelusta. Tämäkin haastateltava tykitti ”suoraa puhetta” anonymiteetin suojissa. Kerrontatapaan tuli erikoinen kierre, sillä uutinen oli otsikoitu näkökulmakirjoitukseksi. Näkökulmakirjoitus tarkoittaa toimittajan mielipidekirjoitusta eli kolumnia.

Alun perin Koskinen oli sopinut poliisijohdon kanssa haastattelusta, joka kuitenkin vesittyi, kun haastateltu poliisi ryhtyi tarkistusvaiheessa vetämään sanojaan takaisin.

”Nyt varmaan ihmettelette, miksi kyseinen poliisi ei esiinny tässä jutussa nimellään. Kun Iltalehti lähetti jutun tarkistettavaksi, haastateltu poliisi halusi vetää valtaosan sanomisistaan takaisin tai silotella sanomisiaan. Hän perusteli asiaa mm. sillä, ettei halua syyllistää eikä leimata. Tilalle hän tarjosi virkakielellä kirjoitettua tekstiä. Sitä ei tässä kannata toistaa. Koska juttu olisi mennyt aivan uusiin puihin, sitä ei haluttu julkaista”, Koskinen perusteli lukijoilleen. Iltalehti kuitenkin päätti, että poliisin kertomat esimerkit viranomaisista ja kirkosta vaikeuttamassa poliisin toimintaa olivat sen verran merkittävä uutinen, että asia piti saada kansalaisten tietoon.

”Veronmaksajathan koko lystin kustantavat. He maksavat myös poliisien palkat. Siksi päätimme, että julkaisemme jutun näkökulmaformaatilla paljastamatta lähdettä”, Koskinen kirjoitti. Haastateltavan pelästyminen omista kommenteistaan on hyvin yleinen reaktio, ja siksi moni haluaisi kirjoittaa toimittajan tekemän jutun uusiksi tai joskus jopa perua haastattelun jälkikäteen kokonaan. Normaali käytäntö on, että haastateltava voi korjata selkeät faktavirheet, mutta sanojen silottelu ei onnistu eikä haastattelua voi peruakaan kuin ihan poikkeustapauksissa erityisen hyvin syin.

Iltalehti päätyi tähän kummalliseen ratkaisuun, enkä totta puhuen ihan ymmärrä, miksi. Oliko kyseessä niin merkittävässä avainasemassa oleva virkamies, ettei häntä haluttu suututtaa? Vai oliko tilanne jotenkin muuttunut haastattelun antamisen jälkeen, jolloin oli perusteltua taipua journalistisesti huonolta näyttävään kompromissiin?

Turun Sanomien ja Iltalehden juttuja yhdistää paitsi terrorismiteema, myös ”suora puhe” anonymiteetin suojista. Molemmissa nimettömät haastateltavat esittävät kovia väitteitä ja mielipiteitä.

Turun Sanomissa tutkija muun muassa korostaa, ”ettei halua leimata kaikkia marokkolaisia, mutta osa kansallisesta perinteestä altistaa riskeille”. Hänestä imaamina toimimisesta tulisi tehdä Suomessa luvanvaraista, ja hänen mielestään Turun puukkoiskun tehneen miehen saama kielteinen turvapaikkapäätös oli oikea.

Suoraa puhetta todellakin, mutta minkälaiseen asiantuntemukseen se perustuu vai onko kyse mielipiteestä? Jos tutkija puhuu omasta tutkimusalastaan, on nimettömyys vähintäänkin kummallista ja syö paitsi hänen omaansa myös lehden uskottavuutta.

Turun Sanomien päätoimittaja Riitta Monto vastasi palautteisiin Twitterissä ja totesi ratkaisun haastateltavan nimettömyydestä olleen poikkeuksellinen. Siihen päädyttiin hänen mukaansa haastateltavan suojaamiseksi.

Monton mukaan myös työryhmän nimettömyys liittyi haastateltavan suojaamiseen. Toimittaja Aurora Rämö ihmettelikin, miten haastateltava vaarantuisi siitä, jos toimittajan nimi kerrottaisiin. Hyvä kysymys, johon ei saatu vastausta. Kenties vastaaminen vaarantaisi haastateltavan.

Iltalehden on/off-haastateltava puolestaan esittää kovia väitteitä siitä, miten sosiaaliviranomaiset vaikeuttavat poliisin työtä. Hänen mukaansa ”eräässäkin tapauksessa laittomasti maassa olevalle oli kuulemma maksettu asunto yhteiskunnan varoista parin vuoden ajan”. Paino sanalla kuulemma – liekö näitä urbaanilegendoja, jotka kansan suussa kiertävät?

Sitä ei voi tuon tekstin perusteella tietää, eikä voi kysyä tarkennuksia, kun ei tiedä, keneltä kysyisi.

Poliisihaastateltava esitti kirjoituksessa kritiikkiä sosiaaliviranomaisten lisäksi muun muassa kirkkoa ja erilaisia järjestöjä kohtaan, joiden hän sanoi piilottelevan maasta poistettavia henkilöitä.

Olen samaa mieltä Iltalehden kanssa siitä, että jos korkeasta poliisijohdosta esitetään näin painavia syytöksiä poliisin toiminnan hankaloittamisesta, onhan ne tuotava julki. Mutta myös näkökulmakirjoituksessa esitettyjen faktojen on pidettävä paikkansa aivan kuten uutisessakin. Ja jos esitetään voimakasta kritiikkiä, olisi hyvä kuulla myös kritiikin kohdetta.

Kysyin Iltalehdeltä, oliko poliisin väitteiden todenpitävyyttä tarkistettu tai kritiikin kohteilta kysytty kommenttia. Lisäksi pyysin vielä selventämään perusteita, joilla Iltalehti suostui olemaan julkaisematta poliisin alkuperäistä haastattelua. Lehdellähän olisi ollut oikeus julkaista haastattelussa annetut alkuperäiset kommentit normaalina uutisena ilman mitään näkökulmavirityksiä ja nimensuojaa. Halusin tietää, miksi virkansa puolesta kommentoivalle poliisihaastateltavalle suotiin anonyymiys.

Päätoimittajan vastaus ja perustelut olivat lyhykäisyydessään seuraavat:

”Kävimme tosiaan keskustelun poikkeuksellisesta ratkaisusta etukäteen. Tärkeintä oli saada erittäin ajankohtainen asia julkisuuteen. Siksi toimimme näin”, Iltalehden päätoimittaja Petri Hakala vastasi viestiini ja toivotti työn iloa.

Kiitos – työn iloa ja hyvää päivää kirvesvartta sinne Iltalehteenkin!

Siispä lopuksi hieman suoraa puhetta mediasta.

Nimettömyys on siitä näppärä keino, että sen turvin tuodaan mediassa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, jos pelätään esimerkiksi oman organisaation reaktioita tai potkujen saamista. Silloin anonymiteetti voi olla perusteltua.

Kun sananvapauttaan käyttävät tutkijat pelkäävät joutuvansa viha- ja lokakampanjoiden kohteeksi, se on yhteiskunnallinen ongelma. Yliopistossa verorahoista palkkansa saavan tutkijan anonymiteetti mediahaastattelussa ei yksinkertaisesti toimi. Valitettavasti tiedän päteviä tutkijoita, jotka eivät tästä syystä anna tästä nimenomaisesta aihepiiristä medialausuntoja ollenkaan. Aika huonosti anonyymiys sopii poliisinkaan toimintaan tällaisissa kysymyksissä.

Yhteiskunnallinen keskustelu menee surrealistiseksi, jos sekä haastateltavat että haastattelijat alkavat tuoda epäkohtia esiin nimettöminä. Se ei ole uskottavaa, eikä se rakenna luottamusta itseään laadukkaana pitävän median toimintaa kohtaan. Yleisö ei voi varmistua tietojen paikkansapitävyydestä eikä voi arvioida henkilöiden tietämyksen tasoa tai tarkoitusperiä. Meiltä katoaa taju siitä, millaiset toimijat vaikuttavat yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Jos anonymiteettiä käytetään vastustajien tai ei-toivottujen henkilöiden panetteluun, se on halpamaista. Jos anonymiteetti suodaan kevyin perustein kenelle tahansa, joka sitä hoksaa pyytää, on median syytä ryhdistäytyä ja tarkistaa käytäntöjään.

Ja hei – jos sopii, esiintyisin tällä kertaa nimimerkillä ”Kari Haakana”.

Tapa 73

Habsburgereita (Wien/Itävalta)

Wieniä odotin koko matkan kohteista eniten. Valitettavasti oli liian kuuma keli, ja kävely oli hitaampaa. Lisäksi Wienissä oli vain yksi kokonainen päivä, mikä sekin oli surullista. Hyvä päivä se siitä huolimatta oli :)

Seuraavana kohteena Venetsian jälkeen oli Wien, jota olin jo innolla odottanut.

Ajettiin Alppien läpi (joskus ihan kirjaimellisesti), joten näkymät olivat todella kauniit. Usvaa ja pilviä + vuoria. Ne ovat jotenkin tosi esteettisiä.

Puhelimen heijastus näkyy kuvassa mutta minkäs teet...

Wieniin saavuttiin myöhään, joten me vaan kävimme heittämässä kamat hostellille ja lähdettiin syömään Wiener Schnitzeleitä, joita totta kai oli pakko syödä Wienissä. Lisäksi saimme jotain muutakin perinteistä: Pannukakkukeittoa.

Se oli erikoisen mutta ihan hyvän makuista :D

Tässä se minun schintzelini:

Tein taidetta letun ylijäämäsuklaasta :) Kaverin letun ylijäämäsuklaa oli vähemmän nestemäistä kuin minun.

Olimme taas yötä eräässä hostellissa. Jouduin sitten hissiin matkalaukkuineen kaikkineen kuuden miehen kanssa. Ikää +25, yksi varmaan lähemmäs 30. Puhuin sitten englantia, koska olin liian tottunut tähän ja en hotellissa kehtaa olettaa, että kyseessä on saksaa puhuvia.

Ensin aksenttini on hauska. (Minulla on siis tällä hetkellä britti- ja amerikan aksentin miksaus ja sanon sanan vesi australialaisittain, terveisin kaverini)

Henkilöiden äidinkieli ei varmana ollut englanti eikä ollut saksalainen aksenttikaan...

Sitten tästä lähtevät sen vanhimman suusta seksuaaliset vitsit. Englanniksi. Minuun kohdistettuna. (En varmaan olisi ymmärtänyt, jos olisivat äidinkielellään sanoneet)

Minä pidin pokkani ja tuijotin sitten kovin murhaavasti sitä ukkoa silmiin ja kerroin, etteivät hänen vitsinsä olleet millään tavalla hauskoja :)

Olivat kuulemma.

Koko hissimatkan sitten tuijotin sitä miestä silmiin. Se vilkuili silloin tällöin kavereitaan. Tuijotuksenikin oli ilmeisesti hauskaa.

Sai sen miehen olon selkeästi vaivaantuneeksi siitä huolimatta.

Hissistä lähtiessä sitten, että painukaa helvettiin ja haistakaa vittu :)

Seuraavana päivänä me ajoimme bussilla yhdessä Schönbrunnin linnaan, joka oli aikanaan Habsburgien kesäasunto. Oli hirvittävän kuuma (~27, auringossa varmaan enemmän, koska pelkästään auringonpaistettahan oli)

Meillä oli linnassa kierros opastuksella. Tai sellaisella audio guidella. Suomeksi ei saanut. Kierroksessa meni tavallista enemmän aikaa, joten emme ehtineet käydä takana sijaitsevassa puutarhassa :(

Tämän jälkeen meillä oli vapaa-aikaa. Jos halusi oopperaan, vapaa-aikaa oli vain kuuteen asti. Muilla oli yhteentoista asti vapaa-aikaa, kuten melkein joka ilta. Minun puolestani se oli aika myöhään mutta eipä minun tarvinnut myöhään ulkona olla, ja halukkaat saattoivat.

Kuten konsertit ynnä muut, oopperatkin ovat lähes aina jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on vähän pidempi mutta noin tunnin kestoinen.

Aikaisempina vuosina vaihtarit olivat käyneet katsomassa sen ensimmäisen osan ja sitten luikkineet pois. Tänä vuonna ooppera oli yksiosainen. Kesti kuulemma yli kaksi tuntia. Googlauksella se kesti kaksi tuntia. Lisäksi paikalla piti olla kaksi tuntia aikaisemmin. Ja paikalle piti itse suunnistaa hotellilta.

Eli viisi tuntia, jos otetaan paluumatka mukaan. Minä sitten kavereitteni kanssa tuumasin, että meillä on Wienissä vaan yksi päivä, sitä ei tuhlata johonkin tällaiseen. Wienissä on paljon muuta katsottavaa.

Tuossa se ooppera, btw.

Me emme käyneet Hofburgissa sisällä, koska se oli hintava ja meni aikaisin kiinni, joten meillä olisi ollut vajaa tunti sisällä (ja jono?), joten päätimme, ettei vierailu ollut kannattava.

Sen sijaan kävimme kolmessa eri museossa ilmaisiksi, koska jos olet alle 19 ja vilautat opiskelijakorttia, pääset ilmaiseksi.

Haus der Geschichte Österreich

Kävimme myös täällä, se on siis Itävallan kansalliskirjasto

Kuka tämä Keisari Maximilian I sitten oli? Linkkaan laiskasti vaan wikipediaan...

Vähän on fancympi kuin Lappeenrannan kirjasto (tätä ei siis enää käytetä vaan kirjasto kirjasto on muualla, tässä on vain museo)

Tartten tällasen, pls

“Ovesta” pääsi huoneeseen, jossa oli vielä lisää kirjoja

Me kävimme syömässä ainoassa kahvilassa, joka oli auki Starbucksin ohella, kalliilla Sachertortet, koska pitihän Wienissä sellaiset kokea.

Ja kävimme ruokakaupassa. Ostin Katjes-karkkeja. Niitä olin kaivannut.

Aldi on Itävallassa Hofer. Eikö olekin hassua? Aldissa me ei kuitenkaan käyty.

Peters Kirche

Stephansdom, tämä on käännetty Pyhän Tapanin kirkoksi, rakkautta käännökselle

Meidän hostelli oli lähellä Wienin päärautatieasemaa. Ei yhtä lähellä kuin Berliinissä. Berliinissä näin aseman ikkunasta. Wienissä en. Eikä kuulunut kuulutukset hostelliin asti. Tosin Berliinissä en häiriintynyt niistä kuulutuksista aivan hirvittävästi.

Extra:

Wienin metrosta löydetty...

Millaisia tanssijoita kookoon miehet olisivat (lavatanssit) Osa: 2

Lisää tuli kirjoteltua tällä kertaa yllättävän nopeasti. Tässä olisi taas muutama pääkanuuna tuntsan hahmoista.

Taas jää taas vähän kesken, mutta en vieläkään halua tehdä teksti vuorta.

Osa 1 

Kariluoto

Tämä mies kertaa äitinsä kanssa hyvin usein tanssi askeleita, ennen kun menee lavastansseihin. Eihän poika sitä uskalla ääneen kellekään kertoa, aivan liian noloa. Voi myös olla niin että koko perhe menee sinne yhdessä, siellä se kariluoto koittaa tanssahdella ja tehdä parhaansa. Hyvin on äiti poikansa opettanut, rytmi löytyy ja tietää askeleet. Rauhassa ja hellästi myös vie. Jokainen partneri on hyvin tyytyväinen pojan taitoihin, mutta silti, ellei sitä hänelle suoraan sano niin poikavoi poika luulla, että tanssi meni aivan päin mäntyä. Lempi tyyliksi sanoisin lavavalssin. Ja aivan varmasti illan viimeinen tanssi on äidille, jos koko perhe sillä on. :))).

Varpaille astumisen mahdollisuus 15 %

Sirkka

Sirkka unohtaa välillä askeleet, mutta osaa soveltaa hyvin. Tanssiessaan Sirkka on hyvin pirtsakka ja veikeä, ja tämä tarttuu huvin helposti myös tanssipartneriin. Kieltäytyy harvoin tanssimisesta ja on myös hyvin aktiivinen parin hakija naisten vuorolla. Ainoa tauko mikä tehdään, on kahvin tai limunaatin juonnin aikana.  Sirkan lempi tanssityyli on humppa ja lavavalssi.

Varpaille astumisen mahdollisuus 45 %

Määttä

Tämä mies tanssii harvoin, mutta silloin kun hän sinne menee, on hän koko illan taitavin ja haetuin tanssipari. Osaa valssit, tangon ja humpan kuin omat taskunsa. Tämä mies on myös sellainen partneri, jonka kanssa ei jännitä, jokin hänessä antaa sellaisen olemuksen, että hän ei tule moittimaan partnerinsa taitoja, vaikka hänen jaloilleen astuttaisiinkin joka toisella askeleella. Valitettavasti mies yleensä poistuu tassipaikalta jo kahden tunnin kuluttua saapumisesta. Lempitanssiksi sanoisin Wienervalssin.

Varpaille astumisen mahdollisuus 0 %

Lahtinen:

Lahtinen menee hyvin harvoin tanssimaan. Hän ei ole kaikista innokkaimman näköinen, mutta osaa silti perusteet. Jäykähkö tanssija, jonka rytmi on melkein siellä, mutta ei aivan. Jos miehen on pakko valita itselleen hänen lempi tanssinsa olisi englannin valssi. Tämä mies ei siis mene lavoille tanssimisen perässä vaan enimmäkseen tapaamaan ihmisiä, silloin kun mies ei tanssi hän puhuu mielellään muiden penkillä lepäävien ihmisten kanssa.

Varpaille astumisen mahdollisuus 35 %

Mäkilä

Uskon että poika on päästetty lavatansseihin, vaikka hänellä onkin hyvin uskonnollinen kasvatus. Tämä poika on tietenkin opetettu pitämään se tyypillinen Raamatun pituus tanssijoiden välissä erona. Mäkilä myös koittaa ylläpitää tätä väliä hyvin aktiivisesti ja suorastaan keskeyttää tanssimisen, jos partneri koittaa lähennellä liikaa. Mitä miehen askeleihin kuuluu, no ainakin hän yrittää parhaansa. Rytmi miehellä kuitenkin löytyy ja hyvä sellainen. Nauttii myös hyvin selvästi musiikin kuuntelusta. Joskus saattaa myös käydä tuuri ja partneri kuulee miehen laulavan sanojen mukana. Lempi tanssityyliksi sanoisin kumminkin lavavalssin.

Varpaille astumisen mahdollisuus 30 %

Sinkkonen

Sinkkonen osaa kyllä tanssia, mutta mies vihaa ajatusta koko sydämellään. On mitä luultavammin pakotettu viety tanssilavalle kavereiden tai tuttujen toimesta. Mutta mies on keksinyt loistavan keinon olla osallistumatta kolmea tanssia enempää. Sinkkonen astuu partnerinsa varpaille ja törmäilee muihin pareihin tahallaan. Totta kai mies pyytää kaikesta anteeksi, sillä syyhän on hänen. Mutta monikaan ihminen ei häntä pyydä uusintakerralle ja Lavoilla kiertää kyllä hyvin nopeasti tieto osaamattomista pareista, jotta heitä tiedetään välttää. Sinkkonen istuu paljon mieluummin sivulla kuuntelemassa musiikkia ja jutustelemassa tutuille.

Varpaille astumisen mahdollisuus 100 %

Honkajoki

Tämä mies osaa tanssin teorian, käytännössä taas mies vie, kun olisi jokin robotti. Askeleet ihan just eikä melkein, käsien asento juuri oikeassa kulmassa. Viejänä on hyvin napakka, ja osaava. Innokas keskustelemaan ennen tanssin alkua esittäytyessään, mutta on täysi tuppisuu tanssiessaan. Mies suostuu tanssimaan vain hitaita, sillä ei ole vielä hienosäätänyt rivakka tyylisempiä tanssimuotoja.

Varpaille astumisen mahdollisuus 0 %

Vastaappa kaikkiin niihin kysymyksiin. Sun seuraajat nauttis

Tää saattaa olla virhe….

1. You woke up naked next to the last person you texted, what would you say?Tumblr viesti? “Miehän sanoin että täällä mun huoneessa tulee kuuma”Whatsapp? “Miks laura mun vaatteet on taas pois?”En ees tiiä kelle oon oikean tekstiviestin joskus lähettäny2. What’s going on between you and the last person you kissed?Ööh…. exä nykyään, jätämmä sen siihen3. If your boyfriend or girlfriend was into drugs, would you care?Riippuu huumeiden vakavuudesta, pilvestä ylöspäin ku lähetään nii alkaa kiinnostamaan että miksi näin4. Is your last name longer than six letters?Joo, huimat 8 kirjainta5. Was your last kiss drunk or sober?Taisin päätyä siihen että olin selvinpäin6. Have you ever wanted to have someone but you messed it up?Ööh…. vissiin @viviun menee siihen kategoriaan? Mut parempi näin päin että se meni poskelleen :D7. What does your last received text say?Nonni :D8. How many times have you kissed the last person you kissed?En tiiä, en laskenu9. Where was your last kiss at?Bussipysäkillä10. When is the last time you saw your sister?Ehkä viikko sitte11. What do you drink in the morning?Riippuen meenkö töihin vai oonko kotona, kaljaa tai kahvia12. Where did you sleep last night?Omassa sängys13. Do you think relationships are hard?En tiedä kyseisestä aiheesta tarpeeksi että mulla vois olla mielipidettä :D14. If you could go back and change something in the past 5 months, would you?Säästäisin rahaa että pääsisin sinne festareille oikeesti, nyt se on vähän hiinä ja hiinä.15. You’re locked in a room with the last person you kissed, any problems?Vähän awkward mut eikhän se siitä 16. Would you rather it be sunny or rainy?Sadetta plox17. Do you know anyone with the same middle name as you?En ainakaan livenä18. Are you wearing jeans,sweatpants,or pajama pants?Tota…. en?19. Do you think you will be in a relationship 3 years from now?Saa nähä, en usko :P20. Does anyone like you?Kaikkihan minusta tykkää, olen ihana 21. Have you ever kissed someone with a name that starts with an S?En taia, ehkä poskelle22. Is the last person you kissed gay?Ruttisko? Ehkä ;)23. Is there a person you CANNOT stand?Montaki, yhen kans pitää olla jopa töissäki24. Have you ever considered getting a tattoo?Mulla on 225. In the past week have you cried?Jep26. What breed was the last dog you saw?Semmonen… söpö pallo se oli, en mie tiiä rotuja :D27. Do you dry off in the shower or out of the shower?Miten siellä suihkussa vois kuivatella, sinne mennään kastumaan?!28. Have you ever kissed a football player?En taida29. Do you think you’re old?Tumblan mittapuulla joo, en oikeasti :D30. Do you like text messaging?Onhan se ny parempaa ku soittaminen31. What type of day are you having?Kello on 10:12, en oo nukkunu koko yönä ja tajuan pikkuhiljaa että tässä menee koko loppupäivä. Ihan hyvä32. Have you ever thought about getting your nose pierced?En nenää, huulta oon joskus miettiny mutta taidan jättää väliin33. Do you prefer warm or cold weather?Kylmä on 5/5, tää kesä ei voi loppua tarpeeks nopeaa (Ja rovaniemellä ei ees oo ku +9)34. Is there a person of the opposite sex who means a lot to you?No totta munassa35. Would you prefer a relationship or a fling?Suhde on kiva36. Are you a simple or complicated person?No miten helvetissä miun tää pitäs tietää, oon kait mie omasta mielestäni yksinkertanen :D37. What song are you listening to?Slipknot - Wait and bleed 38. When you say you’re sorry do you mean it?noin 80% ajasta ainaki39. Is there a girl that knows everything or almost everything about you?Pariki40. What made you start liking the person you like now?Tällä hetkellä en silleen tykkää kenestäkään, jätetään tää vielä mysteeriksi siis41. When did you last receive a text message?Juhannuksena 17:1142. What is wrong with you right now?Unirytmi kusee eikä mulla oo kaljaa eikä rahaa43. How well do you know the last female you texted?No se on se viviun, katso kysymys 39.44. Does anyone disgust you?Joo yks Mister Fedora ihan pikkusen pistää puklututtaan45. Would you date someone right now if they asked?Just nyt? Saako käyä kahvilla eka? Ehkä46. Are you in a good mood right now?Semi, väskyttää jo pikkusen47. Who was the last person you talked to in person?Kuinkahan monta kertaa saan sanoa näihin kysymyksiin vastaukseksi @viviun? No viviunin kaa ny kumminki :D48. What color shirt are you wearing?Tämmönen sininen 49. Has someone recently told you something you didn’t want to hear?”Sie oot aukassu tänne 2 täyttä kaljaa ja laittanu nukkumaan” taisi olla @cookiecthulhu50. Anyone you’re giving up on?Enkai :)51. Do you hate the person you fell hardest for?Enkai mie ruttista voi vihata52. Have you ever thought about giving up on someone but couldn’t?En tietääkseni 53. Do you like rain?Onhan se kivaa ku kuuluu sitä rips raps ääntä 54. Do you care if your boyfriend/girlfriend drinks?Jos ite juon 2-3 konttia viikossa nii olisin aika mulkku jos alkaisin kärtyilemään siitä että se partneri jois :D55. Have you ever liked somebody and never told them?No daa, totta kai56. Do you like to cuddle?Katso aikasempi vastaus57. Are you shy?En pahemmin, alkoholi poistaa moiset ropleemat kivasti58. Do you get along with girls?Miun kaverit alkaa pikkuhiljaa oleen tyttöjä 3 jokasta poikaa kohtaan, haluan uskoa että ne ei kaikki vihaa mua59. Have you dated the person you texted last?Melkein mut en60. What do you carry with you at all times?Tupakkeja, sytkäri, avaimet, lompsa ja puhelin. 61. If you were paid 1 million dollars to spend the night in a supposed haunted house, would you?Totta munassa, mie antaisin haamun vaikka syyä multa toisen jalan jos siitä sais miljoonan, varsinki ku haamuja ei ole olemassa62. Do you think you can last in a relationship for five months?No olen kerran kestäny63. Think back to October, were you in a relationship?En muistaakseni vielä64. The person you like kisses you on the forehead, do you find this cute?On se65. Did anything “cute” happen in the last week?Ruttis kävi kyläilemässä koko viikon66. How old are the last three people you kissed?25, 25 ja en tiedä kuka ees kolmas on ollu67. Would you rather pay to get your nails done or do them yourself?    maksaisin, en mie osaa näitä maalata68. Which do you like better- Zebra print or leopard print?    Lebardi69. Do you have any stickers on your car?    Yks joku parkkeeraus e-z-park härspäkkä joka oli siinä ku ostin sen70. Would you rather listen to Luke Bryan or Lil Wayne?    Ketä kuka hä?71. Blackberry, Anroid, or iPhone?    Androidi72. When’s the last time you had pizza from Pizza Hut?    Juu ei niitä oo tänne lappiin asti rakennettu73. Do you like diet soda?    En, Syöpästä pissaa kaikki lite limukat74. What color are the walls in your room?    Vaaleat75. Are you 16 or older?    Ihan pari vuotta vanhempi vaan76. Do you watch Pretty Little Liars?    en77. Do you have a job?    On ja ei, oon keikkakokki 78. What are your initials?    T.R.M.L79. Did you ever have braces?    Eip80. Are you from the south?    En :D81. What does your last status on facebook say?    “Tässä on laura nyt prooffia kauan me ollaan tunnettu”82. Do you still talk to the first person you ever kissed?    En83. Are you closer to your mom or your dad?    Äiti84. Have you ever done cheerleading or gymnastics?    En 85. What’s the last movie you saw in theaters?    Wonder Woman, erittäin laadukas leffa 86. Do you smoke?    Valitettavasti mun tupakkalakko kosahti eli joo87. Would you rather wear heels or flip flops?    En osaa käyttää korkkareita ja käytän sandaaleja lähes jokapäivä, vastaako kysymykseen?88. Is your phone touch screen?    Herran vuonna 2017 joku kysyy että omistatko hiblatus näyttö puhelimen, mitä vittua mie teen elämälläni89. Do you normally wear your hair straight or curly?    Pidän sitä silleen ku se haluaa ittensä sotkeutua90. Have you ever snuck out of your house?    Kerran91. Would you rather swim in a river, lake, or pool?    Altaassa, nuissa luonnon lätäköissä on tullu liian monta kertaa jotain öttimöttiäisiä perseeseen kii92. Have you ever made out in a car?    Olen93. …Had sex in a car?    En94. Are you single or in a relationship?    Sinkku95. What were you doing last night at midnight?    Nukuin96. When’s the last time you saw fireworks?    Uutenavuotena97. Do you like the camera on your phone?    Kyl se asiansa ajaa98. Have you ever had a friend with benefits?    Ei99. Have you ever passed out from drinking?    Kysyppä vaan monta kertaa100. Are you friends with people on facebook that you actually hate?    En ainakaan kovin monen101. Have you ever had a pregnancy scare?    Kerran tai kaks102. Name your favorite Kesha song:    TIK TOK AROUND THE CLOCK PUT THE PARTY ON STOP!!!!103. Do you have any tan lines right now?    Ei oo, kunnon nörtit ei mee pihalle104. Would you ever wear cowboy boots with shorts?    Joo en vitussa xDJoo tää oli virhe, tähän meni ½ tunii

suomalaiset lähtee reissuun

matkustaja: puhuuhan ne siellä koneessa suomea?

minä: ...epäilen, kun on saksalainen yhtiö.

..

matkustaja: pitääkö meidän maksaa takastullessakin laukku?

minä: juu ellette pääse hotellissa nettiin ja osta etukäteen.

matkustaja: no ne varmaan puhuu lentokentän tiskillä suomea, eikö vain?

minä: ööö no tuskin münchenissä hirveen moni suomea puhuu.

matkustaja: mutta jos lento tulee helsinkiin niin eikö he puhu suomea?

minä: tää lento lähtee müncheniin ja mä en puhu saksaa?

..

matkustaja: kauheeta rahastusta lentoyhtiöiltä toi ESTA.

minä: täh?

matkustaja: nii pitää maksaa ekstraa et pääsee yhdysvaltoihin!

minä: nii siis USA:an rajahan sitä vaatii, ei lentoyhtiö.

matkustaja: no ethän sinä koneeseen päästä jos sitä ei ole!

minä: en niin koska teiät lähetettäs takas kotii jos teillä ei oo ESTAa koska USA:n raja vaatii että se on olemassa ihan niiku Venäjä vaatii suomalaisilta viisumin. ei siinä lentoyhtiöllä oo osaa eikä arpaa.

matkustaja: no kyllä se silti on kumma kun palvelusta maksetaan ja sitä ei saa!

minä: ???????????!!!??

..

minä: anteeksi, mutta herran käsimatkatavara on nyt ihan liian suuri.

matkustaja: se ei paina edes 8:aa kiloa.

minä: ei paina ei mutta puhuinkin koosta. se on pienen ruumalaukun kokoinen.

matkustaja: mitä, onko niissä maksimi mitatkin???

minä: totta kai, eihän kaikkien tavarat muuten mahtuis kyytiin. vaikka kaikki noudattas sääntöjä ni täysissä koneissa loppuu aika usein tila kesken.

matkustaja: mutta onhan se ylälokero aika iso, mahtuuhan tuo!

minä: ...nii siis sinne pitää mahtua kolmen ihmisen tavarat.

matkustaja: ...?

minä: ettehän te yksin siinä rivillä istu.

matkustaja: ...?

minä: se ylähylly ei ole varattu vain teille.

matkustaja: ...jaa vai niin...

..

matkustaja: anteeksi mutta kun tää lento on myöhässä ni mitenkäs meidän jatkolento?

minä: minne ootte matkalla?

matkustaja: barceloonaan.

minä: okei no teillähän näyttäs olevan yli 2 tuntii vaihtoaikaa.

matkustaja: niin et ei hätää?

minä: no tää lento on vartin myöhässä ni ei pitäs olla.

..

matkustaja: kirjotanko tähän nimilappuun kotiosotteen?

minä: nimi ja puhelinnumero riittää.

matkustaja: jaa... *alkaa kirjoittaa kotiosoitetta*

minä: niin siis jos jotain haluatte siihe laittaa niin nimi ja puhelinnumero.

matkustaja: mutta jos matkalaukku ei tule? eikös se sillon lähetetä sinne mikä tässä nimilapussa lukee?

minä: ...ei ja jos lähetettäs ni kannattas varmaan sit kirjottaa sen hotellin osoite siellä lomakohteessa.

matkustaja: no en kyllä tiedä sitä...

minä: nimi ja puhelinnumero riittää oikein hyvin.

..

minä: (puhelimessa) XXX tulopalvelu, kuinka voin auttaa?

matkustaja: no hei, tehän hoidatte lentoyhtiötä XXX?

minä: *sisäinen, syvä huokaus* juu no tässä puhelinnumerossa voi tiedustella matkatavaroista, jos ne on jäänyt jälkeen.

matkustaja: no hyvä ku ne mä lähdetään huomenna X:ään ja haluaisin lisätä laukun.

minä: teidän pitää ottaa yhteyttä lentoyhtiöön suoraan.

matkustaja: juu mutta ne ei puhu suomea.

minä: voitte maksaa myös tiskillä huomenna kun tulette.

matkustaja: mutta se on kalliimpaa, etkö sinä voi?

minä: työskentelen tulopalvelussa, en valitettavasti ole lipputoimisto.

matkustaja: no saisinko sen numeron?

minä: he hoitavat vain saman päivän maksuja paikan päällä, kaikki ennakkomaksut on hoidettava lentoyhtiön kautta.

matkustaja: miksi teillä sitten on palvelunumero????

minä: TULOpalvelunumero!!!!

..

ja kaikkein klassisin

matkustaja: ...kyllä FINNAIRILLA...!!

minä: TE ETTE LENNÄ FINNAIRILLA!!!!!

.......

pahoittelen avautumistani

siis täh, onks hobitti fandomissa oikeesti porukkaa, jotka pitää thorinia pahiksena ja jonakin problemaattisena ja käyttää sitä sanaa toxic?? :DD ei herramunjee, näemmä jokaisessa fandomissa on omat hullunsa. ite oon nähnyt vain hobitti leffat (oon enemmän into juttuihin joissa on paljon naishahmoja, kuten sailor moon, love live, revue starlight jne...) mutta ei thorin musta koskaan ollut mikään toxic asshole. siis onhan siinä luonteenvikansa (hyvillä hahmoilla kuuluu olla niitä vikojakin!) ja

siis onhan siinä luonteenvikansa (hyvillä hahmoilla kuuluu olla niitä vikojakin!) ja se tekee virheitä ihan siinä missä muutkin, mutta ei se kyllä mikään pahis/toxic/problematic oo. mutta joo, kuten totesin, kaikki fandomit on hulluja täynnä. esim. sailor moonin seiyasta oli (itse asiassa se sivu taitaa yhäkin olla olemassa) perustettu anti-seiya & anti-seiya/usagi sivu, missä höpötettiin kuinka seiya on toxic hahmo ja se muka stalkkaa usagia maatessaan puistonpenkillä, kun usagi salaa hiipii si

ja muka stalkkaa usagia maatessaan puistonpenkillä, kun usagi salaa hiipii sinne puistossa olevan tv-sarjan kuvauspaikalle ja tulee seiyan bustaamaksi kun seiya huomauttaa että tää on "employees only section" :'DD mjoo, sehän on stalkkaamista että oot televisiosarjan kuvauspaikalla, jonne sut on nimenomaan pyydetty, ja kun huomautat sinne salaa hipsevälle tytölle, ettei se sais olla siellä :'DD

Joo, valitettavasti tällainen porukka on. Koko homma oli erityisen paha joskus 2015 kun tosi monet Thorin-fanit/Bagginshield-shipparit sai anon-vihaa (minä mukaan lukien, oli muuten eka anon-viha mitä sain). Oon saanu sitä sen jälkeenkin aina silloin tällöin, mutta jos miettii, että BotFAsta on neljä vuotta (joulukuussa viisi) niin vois jo kuvitella että porukka rauhoittuisi (ja näkisi eron tosissaan kirjoitetun ja paskapostauksen välillä).

Tohon Sailor Moon -asiaan en osaa sanoo yhtään mitään, en päässyt Stars-arciin asti sillon joskus kun katoin sitä 13-vuotiaana ja sen jälkeen oon lähinnä lukenut mangaa ja katsonut PGSM:ää mutta joo, uskon.

Mutta joo, paras tapa nauttia fandomeista on löytää se max 10 ihmisen porukka jotka tykkää suunnilleen samoista fandomin aspekteista kuin itse ja ignoorata kaikki muut (kriittinen ajattelu on totta kai tärkeää, mutta se pätee kaikkeen, ei vain fandomeihin, eikä mikään median tuote ole koskaan täydellinen ja esim rasististen aspektien kritisointi on tärkeää mutta tämä menee nyt pikkasen asian vierestä)