#maidot | Explore Tumblr Posts and Blogs

glamorousdrama · 5 years

Text

Missä Hissit Kulkee, Mutta Miehet Juuttuu Maitohyllylle Kiistelemään Siitä, Mitä Maitoa Ostetaan Vai Ostetaanko Ollenkaan

Genre: huumori, vakiintunut parisuhde

Sanamäärä: ~2000

Hahmot/Paritukset: Lammio/Rahikainen, muutamia mainintoja muista hahmoista

Varoitukset: liikaa vuoropuhelua, kiistely (muun muassa niistä maidoista), kiroilu, Rahikainen, Fazerin vihreät kuulat,

En omista hahmoja eikä tää oo ruokakaupan, jouluruoan, Jouluradion tai Väinö Linnan sponsoroima ficci. Ficin nimi etäisesti tunnistettavissa Hectorin Markan valheet -kappaleesta inspiroituneeksi.

Lyhyesti: Rahikainen ja Lammio eivät millään tasolla kykene olemaan ruokakaupassa samaa mieltä yhtään mistään – etenkään joulun alla.

***

“Menen yksin”, Lammio tokaisi Rahikaisen tullessa eteiseen.

Heidän oli tarkoitus lähteä ruokakauppaan ostamaan tarvikkeita ja aineksia koko porukalle laitettavaa jouluruokaa varten.

Ja sekös vasta olikin vuoden hankalin päivä.

“Etkä mäne.”

“Menen”, Lammio sanoi laittaen kenkiään jalkaan. “Kyllä minä osaan ostaa ruokaa ilmankin sinun ‘neuvojasi’.”

“Kyllä siun ostamises tiijetään...” Rahikainen mutisi vetäen hänkin kenkiään jalkoihin.

“Sinä et ole tulossa.”

“Olenpas.”

***

“Emme me osta enempää kuohukermaa.”

“Se on paljon monikäyttösempää ku tuo siun ruokakermas.”

“Ja mihin sinä sitä sitten käyttäisit?”

“...Joulutorttujen kanssa?”

Lammio siristi ja räpytteli silmiään Rahikaiselle. “Ei”, hän totesi ja nappasi kuohukerman Rahikaisen käsistä, asettaen sen takaisin hyllylle. “Sitä paitsi, ruokakerma on halvempaa.”

Rahikainen mutisi jotain siitä, kuinka ostokset olisivat kuitenkin niin kalliita, ettei pari euroa sinne tänne mitään muutaisi. Hän jätti Lammion ilkeän mulkaisun huomiotta.

“Hei hei hei, ei myö ny mittään vähälaktoosista oteta”, Rahikainen ehti kuitenkin pistää väliin, kun Lammio näytti valinneen kermansa.

“Miksei muka?” Lammio kysyi turhautuneena. “Meillä on tuttuja, jotka ovat herkempiä laktoosille.”

“Tiekkö sie, miltä tää maistuu?” Rahikainen sanoi nenäänsä nyrpistäen. “Siittähän tulloo aivan–”

Lammio keskeytti Rahikaisen kysyen silmiään pyöritellen, mitä tuo sitten itse ottaisi. Rahikainen valitsi laktoosittoman kerman.

“Se on kaksi euroa kalliimpaa, emme me tätä ota.” Lammio tarttui Rahikaisen pitelemään purkkiin.

“Mie sannoin jo, että sillä ei oo mittään väliä”, Rahikainen sanoi korottaen ääntään.

“Minä tästä maksan, etkä sinä”, Lammio ärähti takaisin, mutta antoi kuitenkin Rahikaisen heittää purkit kärryyn.

“Maidot varmaan seuraavaks”, Rahikainen sanoi. “Kun se on kerran tässä viäressä. Ja kyllä mie kulta siulle maksan takasinkii, eläs huolehi”, hän jatkoi huolettomaan sävyyn ja taputti ohimennessään hellästi Lammion olkapäätä.

Lammio ehti juuri ja juuri huokaista raskaasti ja kääntää ostoskärryt ympäri, kun Rahikainen jo asetti kärryihin kaksi litraa maitoa.

“Vai pittäiskö ottaa kolome? Mitä luulet?”

Lammio nosti toisen maitopurkeista käteensä. “Emme me mitään täysmaitoa osta.”

“Otetaan vielä kolomaski niin riihtää sitte varmasti...” Rahikainen mutisi itsekseen katsoen vuoroin maitohyllyä ja vuoroin kärryssä lojuvaa purkkia.

“Janne.”

“Mhm?”

“Pistä ne takaisin”, Lammio sanoi kärsimättömästi ojentaen toista purkkia Rahikaiselle.

“No hitollako sie tiet riisipuuroa iliman maitoa?”

“Me otamme kevytmaitoa.”

“No mitä vikkaa tässä on?” Rahikainen tivasi viittoen kädellään täysmaitoon, jonka Lammio oli päättänyt itse laittaa takaisin hyllylle, kun Rahikainen ei sitä tehnyt.

“Se on epäterveellistä”, Lammio totesi. “Ja ällöttävää.”

Rahikainen otti naamalleen dramaattisimman ilmeen, johon sillä hetkellä kykeni. “Peru sanas! Just nyt!”

Lammio ei voinut olla pyöräyttämättä silmiään. “Minä en osta täysmaitoa!”

“No mie en halluu kevytmaitoo!”

“Ehkä emme sitten osta ollenkaan, jos herralle on kerran noin vaikeaa”, Lammio ilmoitti katsoen Rahikaista nyt suoraan.

“No ehkä myö ei sitte osteta”, kivahti Rahikainen takaisin.

“Hyvä.”

“Hyvä.” Röyhkeä katse paljasti pilkan Rahikaisen äänessä: “Niin. Siehän tästä maksat, vai miten se män.”

He katsoivat toisiaan hiljaa hetken aikaa. Kummankin katseesta paistoi haaste.

“Mutta mie sannoisin kyllä, että täysmaitoa.”

“Ei kukaan juo täysmaitoa!”

“Puuroonhan siitä männöö suurin osa!”

“Anna yksikin hyvä syy, minkä takia me emme muka voisi käyttää kevytmaitoa täysmaidon sijaan.”

Rahikaisen ilme kirkastui hiukan. Lammio oli jo valmis kääntymään kannoillaan ja lähtemään pois sillä sekunnilla.

“Jos sie vähän ravistat täysmaitoo ja pistät siihen pillin sie voit kuvitella, että se on pirtelö.”

“Voi hyvä luoja...”

“Sie et nyt Henkka kuuntele minnuu…” Rahikainen yritti ja jatkoi vielä täysmaitopirtelöstään samalla, kun Lammio enemmänkin viskasi kuin asetti toisen täysmaitopurkin takaisin hyllyyn

“Sinä olet iljettävä.”

“Elähän ny, otetaan täysmaitoo ja mie voin näyttää siulle.” Rahikainen tarttui Lammion käsivarteen, kun tämä kurotti ottamaan kevytmaitoa.

Lammion ei pääsi hänen suustaan niin painokkaasti, että Rahikainen miltei hypähti kauemmas. Kuin asiansa varmistukseksi, Lammio pudotti puolentoista litran kevytmaidot kärryyn.

“Yks voan.”

“Ei.”

“Yks–”

“Ei käy”, Lammio toisti.

Rahikainen veti henkeä, kuin jatkaakseen.

“Jos et pistä turpaasi kiinni tällä sekunnilla–”

“Elä elä, selevähän tuo, selevä, anna olla.”

Suupielet hiukan omahyväiseen virneeseen taipuen Lammio käänsi kärryn taas ja lähti kevytmaitoineen eteenpäin.

Rahikainen kuroi hetken kuluttua heidän muutaman sekunnin aikana kertyneen välimatkansa umpeen parilla harppauksella ja asetti kätensä Lammion vyötärölle – turhan alas Lammion makuun tietenkin. Hän kurottautui Lammion olan yli katsomaan, mitä listalla oli seuraavaksi.

Lammio painoi nopean suukon Rahikaisen poskelle. “Sitten sitä glögiä.”

“Vihdoinkin”, Rahikainen mutisi. “Eläkä yhtään yritä peästä miun hyvviin kirjoihin ennää, sie ja siun kevytmaitos voitta pyssyy kaukana miusta.”

Hyväntuulisena Lammio katsoi, kun Rahikainen asteli hänen edelleen ja tutki tiiviisti hyllyrivejä löytääkseen glögit.

Lammiolle joulu oli aina ollut ennen kaikkea stressaavaa aikaa. Ei hän joulua väittänyt vihaavansa – hän jopa tietyiltä osin nautti siitä. Joulunaika oli kuitenkin hankalaa ja kiireistä miltei kaikilta osin. Oli ruokia, joita piti laittaa, kortteja ja paketteja postitettavana, siivoamista ja koristelua, pikkujouluja, kunniavartioita, seppeleenlaskuja ja muita vierailuja, joista saattoi helposti myöhästyä auton hyytyessä pakkasessa tai sutiessa lumen ja jään päällä. Perhettä piti ehtiä nähdä, ja vaikka Lammio kävikin mielellään tapaamassa isosiskoaan, vanhemmat tuntuivat usein vain lisäsivät kireyttä ja kiirettä, vaikka he tarkoittivatkin hyvää.

Osittain ehkä Rahikaisen ansiosta Lammion oli nykyään joulukuussakin helpompi rentoutua. Kaiken ei aina tarvinnut olla niin viimeisen päälle, mistä Rahikainenkin häntä usein muistutti. Sitä paitsi, toinen saattoi hoitaa siivoamista tai koristelua, kun Lammiolla itsellään oli jotain tähdellisempää tekemistä. Ja olihan joulukuusen pystyttäminen helpompaa kaksin.

Glögin ostaminen sen sijaan?

Huokaisten Lammio työnsi kärryt jo hyllyjen väliin kadonneen Rahikaisen perään.

***

“No”, Lammio sanoi saavuttaessaan Rahikaisen, joka jo silmäili keskittyneen näköisenä glögipulloja. “Mitä otetaan?”

“Mitä jos sie valitsisit tällä kertaa jottain.”

Lammio heitti hiukan epäilevän katseen Rahikaiseen ennen kuin kääntyi valitsemaan hyllyllä komeilevien pullojen joukosta mieleisensä – samaa tavaraa, jota heillä oli ollut edellisenäkin jouluna.

“Ykskö voan?” Rahikainen nappasi pullon Lammion kädestä ja rupesi tutkimaan etikettiä.

Lammio ei edes viitsinyt ryhtyä vastaamaan; he saisivat varmasti lahjaksi ainakin muutaman pullon glögiä, joten enempää heidän tuskin tarvitsisi omasta pussistaan pulittaa.

“Ja mitä tää on?” Rahikainen kysyi. “Nytkö kalliimpi sitte kelpaa, vai?”

“Sinä annoit minun valita.”

“Niin niin, tiijetäänhän tämä.”

“Sinä annoit minun valita”, Lammio toisti tällä kertaa painokkaammin.

“Eihän tässä oo ejes holia.”

“Onpas.”

Rahikainen vilkuili vuoroin käsissään olevan pullon etikettiä ja vuoroin muita hyllyllä olevia pulloja, joista yhteen hän lopulta hän viittasi vapaalla kädellään. “Tossa on enemmän rosentteja.”

“Siinä on vähemmän glögiä.”

“Se on halvempaa.”

“Niin, viisikymmentä senttiä.”

“On se jo jottain!”

“No haluatko minun valitsevan vai et?”

“Sie voit tehä mitä tykkäät.”

Lammion hampaat kirskahtivat ikävästi toisiaan vasten. “Me otamme tätä”, hän sanoi hetken kuluttua, vetäisten aiemmin valitsemansa pullon Rahikaisen käsistä.

“Miten voan.”

Lammio heilautti rajulla liikkeellä ostoskärryt ympäri, puristaen kahvaa turhankin lujasti.

“Tuo toinen olis ollu halvempaa”, Rahikainen katsoi vielä asiakseen tokaista, kun he siirtyivät glögien luota eteenpäin.

“Ja mistä lähtien sinua muka on kiinnostanut muutaman sentin hintaero?”

“No sinnuu kiinnosti aikasemmin! Ajattelin voan–”

“Valitse sitten itse juomasi!”

“Valitse ihte!”

Lammiolta pääsi vain sanaton, turhautunut ärähdys ja hän tyrkkäsi kärryt Rahikaisen eteen, ottaen itse muutaman pitkän askeleen päästäkseen pois tuon välittömästä vaikutuspiiristä.

“Sie oot kyllä ihan anaali välillä.”

“Työnnä nyt vaan niitä kärryjä.”

“Juu juu, rakas.”

***

Suklaarasioiden ostamiseen oli kulunut jo huimat kymmenen minuuttia, kun Lammio viimein repäisi paketin Rahikaisen käsistä.

“Jotain rajaa sentään!”

“Jottain rajaa sentään”, Rahikainen imitoi pilkallisesti.

Lammio oli vähällä ruveta läiskimään rasialla Rahikaista korville, mutta tyytyi vain tuikkaamaan sen takaisin hyllylle. “Anna olla.”

Rahikainen siirtyi jo ärtyneesti mutisten muutaman askeleen Lammion edelle, mutta kääntyi kuitenkin kannoillaan, kun Lammio kuului tiputtavan vielä yhden paketin ostoskärryihin. Hän unohti saman tien, mitä oli ollut sanomassa ja nosti paketin käsiinsä, vaikka osasikin jo arvata, mitä se piti sisällään. “Hyissaatana.”

“Vihreät kuulat kuuluvat jouluun!”

“Sanonko mihin voit nää kuulas työntää...”

“Sano ja minä korvaan näillä piparitaikinankin.”

“Hyvä, tulloo ainakii paremmat piparit kuin siittä siun taikinastas.”

Lammio seurasi, kuinka Rahikaisen suu taipui kommentin johdosta vähitellen leikkisään virneeseen. Lopulta hänen omatkin huulensa uhkasivat taipua hienoiseen hymyyn, ja hän pyrki pitämään äänensä vakaana sanoessaan: “Otan nyt kuitenkin. Kyllä joku niitä syö.”

“Sie voit veikkonen uskotella ihtelles niin, mutta ei niitä kukkaan halluu kuitenkaan”, sanoi Rahikainen äänessään runsaasti valheellista lohdutusta.

“Huomauttaisin sinua siitä, että viime vuonna sinä söit koko laatikollisen.”

“Mie olin kännissä viime vuonna.”

“Tottakai olit, ei niitä selvinpäin kukaan saa kurkustaan alas.”

“No miks sie sitten ejes otat niitä?”

“Älä ala.” Sivusilmällä Lammio näki, kuinka Rahikainen pyöräytti silmiään. “Lopeta.”

“Mie en sanonu mittään!”

“Ajattelit kuitenkin!”

“Sie oot Henrik aivan mahoton.”

Nyt oli Lammion itsensä vuoro pyöräyttää silmiään. Hän lähti kuitenkin työntämään kärryjä eteenpäin, vilkuillen samalla ostoslistaa.

Rahikainen vilkaisi vielä lukuisten eriväristen rasioiden kirjoa, mutta talsi pian Lammion jäljessä eteenpäin.

Rahikaisen olisi tehnyt kovasti mieli muistuttaa Lammiota siitä, ettei hän täysin vapaaehtoisesti ollut tyhjentänyt laatikollista noita itse Saatanasta seuraavia makeisia, vaan tähän kuningasideaan oli tietenkin liittynyt veto. Veto, jonka Rahikainen oli lopulta voittanut. Määttäkin oli heti tapanina tuonut Rahikaiselle palkinnoksi lupaamansa pullon glögiä.

Edellisen joulun virheitä ehkä lukuunottamatta Rahikainen nautti joulunajasta yleensä suunnattomasti. Hän kävi mielellään pikkujouluissa ja muissa juhlallisuuksissa, niin kutsuttuna kuin kuokkimassakin, ja joulu oli aivan yhtä pätevä syy käydä myös kotona katsomassa äitiä kuin mikä tahansa muukin juhla. Tänä vuonna Rahikainen oli jopa yöpynyt äitinsä luona yhden adventin yli, kun Lammion kanssa olivat sukset menneet turhan pahasti ristiin.

Joulukirkossa Rahikainen ei käynyt muuten kuin äitinsä kanssa, eikä hän harjoitellut pianonsoittoa, vaikka Elli niin kovasti pojalleen pianon alkeita tykkäsikin opettaa. Joululaulujen laulamista Rahikainen sen sijaan rakasti äitinsä tavoin ja esitteli mielellään kaunista ääntään milloin minkäkin joululaulun yhteydessä. Tosin kotona käydessään poika unohtui usein vain kuuntelemaan äitinsä puhtaan heleää laulua.

Rahikainen kuunteli joululauluja muutenkin aktiivisesti koko kuukauden ja arvasi Lammionkin nauttivan siitä, vaikkei tuo sitä ääneen sanonutkaan. Joululaulujen soidessa Rahikainen ei itsekään yleensä jaksanut ruveta kinaamaan turhista, vaikka moni asia olisikin ärsyttänyt – se ei ikään kuin kuulunut asetelmaan. Ja asunnon siivoaminen ja koristeleminen kävivät jouhevammin, kun sai laulaa samalla sydämensä kyllyydestä, ehkä jopa vähän tanssittaa toista.

Astellessaan Lammion vierelle Rahikainen ei tällä kertaa pyrkinyt tanssittamaan häntä, mutta hyräili kuitenkin viimeksi Jouluradiossa kuulemaansa kappaletta.

***

Päivä oli arvatenkin jo kääntymässä kohti iltaa, kun he viimein suuntasivat askeleensa kassalle.

“Männään ny sentäs johonkii kassalle, mistä soa röökiä.”

Lammio tyytyi ainoastaan nyökkäämään, ehkä hiukan väsyneemmin kuin miltä hänestä todellisuudessa tuntui. Hän kaipasi hermosauhuja pitkän päivän päätteeksi – mieluiten mahdollisimman nopeasti – joten hän suuntasi lähimmälle kassalle. Kääntyessään varmistamaan, että Rahikainen seuraisi häntä ostoskärryjen kanssa, Lammio sai huomata tämän kävelleen jo hänen ohitseen.

“Tästä saa tupakkaa”, Lammio huomautti hiukan ääntään korottaen Rahikaiselle.

“Täällä on paremman näkönen kassa”, Rahikainen huikkasi takaisin.

Lammio pyöräytti silmiään huokaisten tällä kertaa tarkoituksellisen väsyneesti ja lähti Rahikaisen perään.

Heti, kun Lammio saavutti Rahikaisen, tämä sysäsi ostosten nostelemisen hihnalle hänen huolekseen ja ryhtyi rupattelemaan mukavia kassapäätteen takana istuvan nuoren naisen kanssa.

“Janne?” Lammio napsautti sormiaan Rahikaisen edessä muutaman kerran – lähinnä näön vuoksi sillä hän tiesi, että Rahikainen keskittyi vähintäänkin toisella korvallaan kuuntelemaan sen varalta, jos Lammiolla olisi jotain sanottavaa. “Pakkaatko?”

Vastaukseksi Lammio sai ensin vain tyytymättömän hymähdyksen. Rahikainen kuitenkin siirtyi hihnan päätyyn. “Täytyy kae sitä sitte pakata, jos herra kerran nii halluu.” Rahikainen kohdisti sanansa ja huomionsa vielä selkeästi naiseen. Kuten yleensäkin Rahikaisen flirttaillessa kelle tahansa, hänen äänessään oli leikkisä sävy – sellainen, joka korostetun murteen ohella miltei auttamatta sai lirkuttelun kohteen vähintäänkin puuskahtamaan hyväntuulisesti, usein jopa oikeasti hihittämään. “Ties mittee siittä auttamisesta ihte vielä kostuupi ko peästään kottiin.”

“No kai sitä voi ihan hyvää hyvyyttäänkin toista auttaa?” nainen kysyi Rahikaiselta hymyillen, vaikka näyttikin keskittyvän työhönsä.

“Tottakae, tottakae voe. Ja senhän takkee mie tässä tietenkii autan, ihan hyvvää hyvvyyttäni”, Rahikainen sanoi ja rupesi nyt oikeasti pakkaamaan ostoksia kasseihin. “Mutta aenahan on kaksin verroin kaunihimpi, kun molemmat soa jottain mukavaa, eikös voan?”

Tätä ei kassaneidiltä ilmeisesti käynyt kieltäminen. Hän kuunteli ja myötäili Rahikaisen juttuja tuotteita piippaillessaan. Lammio piti Rahikaista silmällä vain sen verran, että tiesi tämän todella pakkaavan ostoksia.

Kun Lammiokin ostokset maksettuaan siirtyi niitä pakkaamaan, Rahikaiselle se näyttäytyi jälleen tilaisuutena kohdistaa enemmän huomiota kassaneitiin. “Sie voisit miun kanssa lähtä juhlimmaan, ko miulla olis vielä yhjet pikkujoulut tässä käymättä”, hän sanoi nojautuen hiukan tuota toista kohti, hurmaavan hymyn saattelemana tietenkin.

“No katsotaan nyt...” nainen sanoi tavalla, josta jopa Lammio kuuli, että tämä vähintään harkitsisi, ellei jopa suostuisi.

Rahikainenkin mitä ilmeisimmin kuuli tuon sävyn naisen äänessä ja hymy hänen kasvoillaan levisi entisestään. “Loestavvaa! Mikäs se siun numeros olikaan? Soat miun numeron kanssa, ni voijaan puhhuu myöhemminkii...”

Lammio tuuppasi hiukan Rahikaista olkavarteen. “Lähdetään.”

Rahikainen huitaisi vain hajamielisesti kädellään ja sanoi tulevansa kohta perässä. Lammio ei voinut olla pudistamatta jälleen huvittuneesti päätään kuunnellessaan Rahikaisen ja kassaneidin vaimenevaa rupattelua, kun hän suuntasi ostoskärryjen kanssa kohti lähintä reittiä parkkihalliin.

Lammio tunnisti jonkin ajan kuluttua Rahikaisen askeleet kannoillaan, ja vaikka hän huomasikin niiden keveyden tuon astellessa hetken päästä hänen vierellään, Lammio kysyi silti: “No?”

Rahikainen vain ojensi hänelle kuittia, johon oli kuulakärkikynällä kirjoitettu puhelinnumero. “Kutsu minnuu Aamoriks.”

Lammio naurahti vähän ja työnsi Rahikaisen käden ja siinä olevan kuitin kauemmas. Rahikainen tunki kuitin housujensa taskuun ja iloisesti joululaulua hyräillen nappasi saman tien Lammion käden omaansa.

***

#tuntematon sotilas #ahvenasquad #my fic #kukot riitelees kaikesta ruokakaupassa aina on yks hauskimmist hooceist #sain vihdoin kirjotettuu ja jopa julkastuu ennen jouluu jeij!!

46 notes · View notes