Ensisuudelma

Hei moi, tässä on pieni Mähtiset-ficci. En jaksa postata tätä just nyt AO3:een, koska en tiedä mitä näillä raapaleilla tekisi.

Fandom tosiaan Tuntematon sotilas, paritus on Määttä/Lahtinen (eli Mähtinen, mutta käytän sitä toistakin tägiä) ja öh, ikäraja on... K-7? Mainitaan sota taustalla? En osaa ikärajoja.

Läheltä piti -tilanteita ja säikähdyksiä oli sattunut aiemminkin, liian monta kertaa, jotta Määttä olisi muistanut jokaisen, mutta tässä oli jotain erilaista. Tykityksen tauottua he olivat keräilleet itsensä, kuten tavallista, kuunnelleet Koskelan käskyjä, tai kehotuksia, ja tehneet mitä piti.

Määttä oli huomannut, ettei sydämen tykytys tuntunut laantuvan. Hän oli myös huomannut, että Lahtinen oli sanaton. Määttä oli mennyt toisen luokse, osoittanut ensin nuotioon ja viitannut sitten päällään metsään, turvalliseen suuntaan. Lahtinen oli tuijottanut häntä ja nyökännyt hetken päästä, lähtenyt hänen kanssaan etsimään sopivia puita. Heidän päästyään syrjemmälle, Määttä huomasi, että Lahtisen kädet tärisivät ja pienimmät oksat tipahtelivat hänen otteestaan.

Hetken mielijohteesta Määttä tarttui Lahtista kädestä ja puristi. Hän tarkoitti otteensa lohduttavana, mutta kai hänen kätensä lipsahti ja ote tiukkeni liikaa, koska Lahtinen älähti ja veti kätensä pois. Hetken aikaa he tuijottivat toisiaan, ja Määttä oli lähellä pyytää anteeksi, kun Lahtinen työnsikin hänet yhtäkkiä puuta vasten. Pari oksankohtaa painoivat ikävästi selkää, mutta Määttä ei välittänyt. Lahtinen oli painautunut häneen koko pituudeltaan, painoi hänen hartioitaan tiukasti puuta vasten ja Määttä saattoi tuntea toisen lämpimän hengityksen kasvoillaan.

”Mää säikähin”, Lahtinen kuiskasi ääni värähtäen. Hetken Määttä ehti ajatella, että Lahtinen tarkoitti säikähtäneensä kädestä tarttumista, mikä tuntui hölmöltä. Sitten ajatus väistyi Lahtisen painaessa otsansa hänen otsaansa vasten ja siirtäessä kätensä hartioilta hänen kaulalleen. Määttä huomasi pidätelleensä omaa hengitystään ja puhalsi hitaasti ilmaa ulos. Lahtisen kosketus lämmitti ja toisen luoma paino hänen omaa kehoaan vasten tuntui tyynnyttävältä.

Kun heidän molempien hengitys oli tasaantunut, Määttä työnsi hitaasti kätensä heidän välistään vuorostaan Lahtisen kaulalle. Lahtinen oli sulkenut silmänsä, hän huomasi, ja siirsi peukalonsa Lahtisen leualle. Toisen sänki pisteli ihoa. Enempää ajattelematta, Määttä taivutti niskaansa ja painoi heidän huulensa yhteen.

Lahtinen henkäisi hänen suutaan vasten ja vastasi suudelmaan. Sillä hetkellä Määttä tunsi olonsa levollisemmaksi kuin moneen kuukauteen ja jokin hänen sisällään asettui kohdilleen. Vaan tätähän minä olin vailla, hän ajatteli.