Vasemmiston yökahvila auki koko vaaliviikon

Tiedote 12.4. Vapaa julkaistavaksi Vasemmiston yökahvila auki koko vaaliviikon Helsingin Vasemmistoliitto avasi eilen yökahvilan vaalimökillään Asema-aukiolla. Yökahvila on auki torstain ja perjantain väliseen yöhön asti 22-5.30. Vasemmisto haluaa tarjota lämpimän oleskelutilan asunnottomille ja muille öisin liikkuville sekä kiinnittää huomiota asumisen kalleuteen. Asuminen vie Suomessa liian ison osan tuloista, ja sekä vuokra- että omistusasumisen hinta on noussut kohtuuttomaksi. Arki on monelle jatkuvaa kamppailua toimeentulosta ja nukkumista muiden nurkissa tai kadulla. Helsingin Vasemmistoliitto vaatii, että asumisesta tehdään subjektiivinen oikeus ja että julkista rakentamista lisätään 30 000 asuntoon vuodessa. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen tulee varata riittävästi resursseja. “Erityisesti on panostettava asunnottomuutta ennaltaehkäiseviin toimiin. Ensi vaalikauden jälkeen Suomessa ei saa olla yhtään asunnotonta”, toteaa tapahtumaa järjestävä ehdokas Katri Immonen. Yökahvila sai erittäin positiivisen vastaanoton. Kahvilaa pitivät ensimmäisenä yönä Vasemmiston Helsingin ehdokkaiden Paavo Arhinmäen, Hanna Mithikun ja Katri Immosen kampanjaryhmät. “Yö on ollut onnistunut. Kävijöitä on riittänyt ja mökillä on käyty tiukkaakin poliittista keskustelua”, sanoo Hanna Mithiku. Yökahvila on auki perjantaiaamuun 15.4. asti Asema-aukiolla. Kahvilaa pitävät auki ehdokkaiden kampanjaryhmät. Ensi yönä vuorossa ovat Martina Reuter, Silvia Modig ja Henrik Nyholm tukiryhmineen. Keskiviikkoyönä yökahvilaa pitävät Anna Vuorjoki ja Ilpo Haaja sekä torstaiyönä Dan Koivulaakso, Riku Ahola ja Markku Saarinen. Vailla vakinaista asuntoa ry haastoi puolueet viime viikolla avaamaan vaalimökkinsä asunnottomille ja tuomaan esiin asumispoliittiset linjansa. Vasemmisto vastaa tempauksellaan tähän haasteeseen. Helsingin Vasemmistoliitto Lisätietoja: Katri Immonen, 0407479436, [email protected] http://helsinki.vasemmisto.fi/

Pahemminvointia köyhäinhoitovaltiossa

Keskustelu köyhyydestä käy kuumana ja puolueet vakuuttavat kilvan, etteivät tahdo leikata perusturvasta. Koska hyvinvointivaltion kannatus on niin vankka, Kokoomuksenkin on verhottava ideologinen pienen valtion politiikkansa ”paremminvointivaltio”-sloganin taakse. Samaan aikaan kokoomuslaiset puhuvat myös siitä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevista pitää pitää huolta.

Kokoomuksen puhe edustaa sellaista hyvinvointivaltiokäsitystä, jossa valtiovallan tehtävä on turvata vain kaikkein heikoimpien minimitarpeet. Valtion ja kuntien tehtäviä tulee siirtää kansalaisten ja kolmannen sektorin vastuulle. Laadukkaat palvelut ovat tarjolla niille, joilla on varaa maksaa. Kaikkein köyhimmille ja kurjimmille taataan minimitarpeiden tyydyttäminen. Köyhyyttä ja siihen liittyviä ongelmia käsitellään erillisinä koko yhteiskunnan kehityksestä ja niihin puututaan tiukasta suunnatuin palveluin ja ohjelmin, joihin yleensä liittyy paljon kontrollia ja kyykytystä.  Kyse on köyhäinhoitovaltiosta, Yhdysvaltojen tapaan.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio sen sijaan perustuu ajatukselle, että kaikille taataan tasavertaiset mahdollisuudet osallistua, toimia ja vaikuttaa. Tämän ajatellaan toteutuvan parhaiten universaalien kaikille tarkoitettujen palvelujen ja sosiaaliturvan kautta. Lapset käyvät samoja julkisia kouluja ja päiväkoteja, maksuttomat kirjastot palvelevat kaikkia ja terveyskeskukseen pääsee jokainen. Sama sosiaaliturva, lapsilisät ja eläkkeet kuuluvat kaikille. Kyse ei ole siitä, että pidetään huolta heikoimmista vaan siitä, että pidetään huolta kaikista. Vasemmisto uskoo, että heikoimmista pidetään parhaiten huolta pitämällä huolta kaikista. Toimiva hyvinvointivaltio on parasta ongelmien ennaltaehkäisyä.

Se, että köyhyys on palannut suomalaiseen yhteiskuntaan, kertoo politiikan epäonnistumisesta ja liukumisesta poispäin pohjoismaisesta mallista. Köyhyyttä vastaan ei taistella teemavuosin ja ohjelmin vaan tunnustamalla se tosiasia, että hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja köyhyyden poistaminen edellyttää rikkaita suosivan politiikan lopettamista. Se edellyttää lisää rahaa perusturvaan ja palveluihin, mikä edellyttää lisää veroja. Valinta oikeiston ja vasemmiston välillä on valinta hyvinvointimallien välillä ja veropoliittisten linjojen välillä. Kyse on siitä tasataanko tuloja vai ei ja säilyykö ja kehittyykö universaali hyvinvointivaltio.

Vasemmisto haluaa rakentaa ekologisesti kestävän hyvinvointivaltion, jossa universaaliuden periaatetta laajennetaan, ei supisteta. Perustulon kautta myös toimeentulon turvasta tulee universaali. Vaikka kaikki huomio keskittyy perussuomalaisiin, oikeasti suurin uhka on Kokoomus.

Vasemmiston kannatus on tasaisessa kasvussa, ja Helsingissä Vasemmisto on reilun seitsemänsadan äänen päässä toisesta kansanedustajan paikasta viikon takaisen gallupin mukaan. Todennäköisesti paikka on – suuntaan tai toiseen – kiinni kymmenistä äänistä. Jos Vasemmisto ei saa paikkaa, se menee Hesarin gallupin perusteella Kokoomukselle. Helsingissä Vasemmiston äänestäminen on siis pois Kokoomukselta.

Äänestäminen on pieni asia

Ennakkoäänestys alkoi tänään. Minun kuuluisia nyt kehottaa kaikkia äänestämään, mieluiten numeroa 56. En aio tehdä - aivan - sitä. Äänestäminen on pyhä asia. Vaikka puolueet olisivat kaikesta muusta eri mieltä, yhdessä asiassa ollaan samalla linjalla: äänestäminen on tärkeää. Äänestäminen on vaikuttamista, demokraattisten oikeuksien käyttäminen on velvollisuus. Ollaksesi kunnon kansalainen sinun on äänestettävä. Tällainen näkemys on naiivi. Demokratia ei toimi äänestämisestä riippumatta. Raha hallitsee, toisilla on paremmat aineelliset ja tiedolliset resurssit äänestyspäätöksen tekemiseen. Peruskoulun käynyt yksinhuoltaja tuskin - kiitos epäpolitisoidun peruskoulumme - pystyy jäsentämään politiikkaa yhtä hyvin kuin korkeakoulutettu ja lisäksi arjen pyörittäminen vie voimavarat, niin ettei politiikan opetteluun ja seuraamiseen ole aikaa tai energiaa. Lisäksi pienituloinen yksinhuoltaja huomaa, että riippumatta hänen äänestään rikkaita suosiva politiikka jatkuu. Hyvätuloinen eliitti kun saa äänensä kuuluviin kaikkialla rahan, tiedon, taidon ja verkostojen avulla. Jorma Ollilan lausunnot päätyvät otsikoihin varmasti, työttömien yhdistystä ei kukaan halua kuulla. Ydinvoimalobbareilla on resurssit laittaa aikaa ja rahaa asiansa edistämiseen, kansalaisjärjestöt toimivat pienten ja vapaaehtoisuuteen perustuvien resurssien varassa. Demokratia ei toimi. Kuitenkin vaalidemokratia luo illuusion vallasta ja hiljentää kritiikin. Lisäksi voi olla sitäkin mieltä, ettei demokratia ylipäätään ole hyvä tapa järjestää asioita, ettei kukaan voi edustaa kuin itseään. Näin kirjoittaa esimerkiksi Suvi Auvinen antivaaliblogissaan. Auvinen kuuluu pieneen ryhmään, joka jättää äänestämättä ideologisista syistä ja tekee valinnastaan ison numeron. Nämä tyypit ovat yhtä ärsyttäviä kuin ne äänestämisen ilosanomaa toitottavat. Asian ydin on nimittäin se, ettei äänestäminen ole niin iso asia. Yhden äänen vaikutus on häviävän pieni, etenkin kun sen saa käyttää niin harvoin. Kuten äänestämättömyyden puolesta liputtavat sanovat, on tehokkaampia keinoja vaikuttaa. Kanlaisliikkeet nostavat jatkuvasti esille poliittisia teemoja - harvoin tosin Suomessa pakottavat mihinkään - mutta vaikuttavat onnistuneesti keskusteluun. Aktivistit - eivät puolueet - toivat perustulokeskustelun Suomeen, ympäristöliike ei lähtenyt puolueista vaan liikkeestä. Parlamentaarinen politiikka on usein reaktiivista, se tuottaa harvoin edistyksellisiä avauksia. Lisäksi valitettavan usein kansanedustuslaitos suojelee hallitsevan luokan etuja. Auvisen mukaan äänestämisen ja aktivismin välillä on tehtävä valinta. Miten niin? Lapun tiputtaminen uurnaan vie vain hetken aikaa, vaikka sitä ennen pitäisikin käyttää pari tuntia vaalikoneiden selailuun. Ja nekin jotka osallistuvat vaalityöhön käyttävät siihen suuren osan ajastaan vain joidenkin kuukausien ajan. Myös Auvisen ajatus siitä, että äänestäminen sitouttaa järjestelmään ja vaikeuttaa sen kritiikkiä on outo. Taaskin sen lapun tiputtamiselle annetaan aivan liian suuri merkitys. Harhan demokratian toimivuudesta luo itse järjestelmä, ei yksittäinen äänestyspäätös. Auvinen myös toivottaa porvarihallituksen tervetulleeksi. Yhteiskunnallisten olojen kurjistaminen avaa mahdollisuuden vallankumoukselle. Tähän mennessä kurjistaminen ei ole johtanut kansanliikkeiden, vasemmiston tai anarkistien nousuun vaan perussuomalaisten. Näköpiirissä siis tuntuisi siintävän pikemminkin fasistinen kuin anarkistinen vallankumous. Minä en tiedä, onko nykyisenkaltainen demokratia paras tapa järjestää hallinto. Selvää on, ettei se nykyisellään toimi. Aktiivinen kansalaisyhteiskunta on yksi keino demokratian vahvistamiseksi. Koska kanlaisten mielipide ei kanavoidu kansanedustuslaitosten kautta, on välttämätöntä, että ihmiset ottavat vallan omiin käsiinsä. Edistykselliset uudistukset eivät synny parlamenteissa vaan kaduilla. Naisille ei annettu äänioikeutta, he ottivat sen. Mustien kansalaisoikeudet eivät toteutuneet parlamentin aloitteesta. Kuitenkin tilanteessa, jossa suuria kansanliikkeitä ei ole näköpiirissä eikä parlamentaarinen demokratia anarkistien toiveista huolimatta ole kaatumassa, myös parlamentilla on väliä. Lisäksi edistykselliset uudistukset ovat aina helpompia, jos niitä puoltavia voimia löytyy myös parlamentista. Demokratia ei toimi, ja se tuskin muuttuu toimivammaksi pelkästään äänestämällä. Kuitenkin tämän järjestelmän puitteissa käytetään valtaa ja tehdään päätöksiä aivan riippumatta siitä, osallistummeko me vai emme. On paljon syitä jättää äänestämättä, on oikeutettua olla hyväksymättä demokraattista järjestelmää lainkaan. Kuitenkin äänestäminen on pieni asia. Eikö siis kannattaisi käyttää se vallan paikka, joka on? Äänestää niitä edistyksellisempiä puolueita ja ehdokkaita. Vaikka äänestämättä jättäminen olisi ideologinen päätös, valtamedia tulee tulkitsemaan alhaisen äänestysprosentin laiskuudeksi ja tyhmyydeksi. Jos protesti ei mene läpi, kannattaako se? Etenkin kun porvarit äänestävät kuitenkin.

Köyhät maksoivat viime laman, rikkaat maksakoot tämän!

Tuloerot kasvavat, köyhyys lisääntyy, palvelut rapistuvat, tuttuja otsikoita. Paitsi hetkinen: mikään ei kasva tai lisäännyt itsestään! Tuloeroja kasvatetaan, köyhyyttää lisätään ja palveluja heikennetään. Nämä tutut kehityssuunnat eivät ole sattumaa tai väistämättömiä; ne ovat tietoisen politiikan tulosta. Kun 1990-luvulla pääomatulojen verotuksen progressiivisuudesta luovuttiin, oli tiedossa, että hyvätuloisten tulot kasvaisivat ja tuloerot lisääntyisivät. Kun perusturvaetuuksien tasokorotuksia päätettiin jättää tekemättä, tiedettiin, että tämä johtaa perusturvan jälkeen jäämiseen yleisestä ansiotasosta ja köyhyyden lisääntymiseen. Kun kunnille työnnetään uusi tehtäviä antamatta lisää rahaa vastineeksi, tiedetään, että kunnat joutuvat karsimaan, priorisoimaan ja tekemään työnsä huonosti. Viime lamasta asti politiikkaa on määrittänyt ennen kaikkea menokurin periaate. Menojen pitämiseksi vallitsevalla tasolla on ollut tärkeämpää kuin tasa-arvoisten elämänedellytysten luominen. Talouskasvun tuottama lisäraha on mieluummin käytetty verojen kevennyksiin kuin ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen ja ylläpitämiseen. Veronkevennykset ovat hyödyttäneet eniten rikkaita. Maksajiksi ovat joutuneet pienituloiset, jotka ovat riippuvaisimpia toimivasta hyvinvointivaltiosta. Pienituloiset maksoivat myös viime lamasta kovimmin laskun, leikkaukset ja säästöt kohdistuivat pahimmin heihin. Vasemmiston mielestä politiikan suunta on aika muuttaa. Veropohjan tuntuva laajentaminen on ainoa keino päästä irti akuutista säästötarpeesta ja tiukan menokurin politiikasta. Pääomatulot on palautettava progressiivisen verotuksen piiriin, yli 3300 euroa ansaitsevien tuloveroja on myös korotettava. Lisäksi tuloja saadaan harmaata taloutta kitkemällä, ympäristöhaittaveroilla ja palauttamalla työnantajien KELA-maksu. Arvonlisäveron mekaaninen prosenttiyksikön tai kahden korotus ei tule kysymykseen, sillä arvonlisävero rokottaa eniten pienituloisia. Köyhät maksoivat viime laman, rikkaat maksakoot tämän!

Feministiset Vasemmiston ehdokkaat vaativat parempaa tasa-arvopolitiikkaa

Tiedote 14.3. Vapaa julkaistavaksi Feministiset Vasemmiston ehdokkaat vaativat parempaa tasa-arvopolitiikkaa Vasemmmistoliiton Helsingin ehdokkaat Katri Immonen ja Kirsi Pihlaja järjestävät lauantaina 19.3. Uuden ylioppilastalon Kupolissa tasa-arvon iltapäivän. Tasa-arvon päivänä keskustellaan tasa-arvopolitiikasta, toimitaan työpajassa ja pohditaan omia rajoja. Tapahtuma alkaa ehdokkaiden tasa-arvopoliittisten vaaliteemojen esittelyllä ja keskustelulla. Tämän jälkeen esitellään feminististä itsepuolustusta, jonka ideana on vahvistaa naisten omien rajojen kunnioittamista ja tarjota vertaistukea. Lopuksi ohjelmassa on feministisen toiminnan työpaja, jonka vetää innostavista työtavoistaan tunnettu tasa-arvokonsultti Malin Gustavsson. Tasa-arvon toteutumiseksi on yhteiskunnassamme vielä paljon tehtävää. "Muihin eurooppalaisiin verrattuna suomalaiset tekevät pisimpiä työpäiviä ja pienten lasten isät tekevät kaikkein raskaimpia työviikkoja. Pienten lasten työssäkäyvät äidit ovat yhteiskunnassamme kaikkein uupuneimpia", huomauttaa Kirsi Pihlaja. "Perhevapaita tulee pidentää puoleentoista vuoteen 6 + 6 + 6 -vanhempainvapaamallilla, ja vanhemmuuden kustannukset tulee jakaa tasaisesti kaikkien työnantajien kesken." Sukupuoleen liittyvien oletusten kyseenalaistaminen on Katri Immoselle tärkeä teema. "Käsitys kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta pitää yllä sukupuolten välistä hierarkiaa ja epätasa-arvoa. Koulussa on tarjottava tietoa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, ja sukupuolisokeuden sijaan opetuksen on oltava sukupuolisensitiivistä." Tasa-arvon iltapäivä Uuden ylioppilastalon Kupolissa (Mannerheimintie 5 B, 7. krs) la 19.3. klo 13.30-16. Tilaisuus on avoin kaikille. Reilun kaupan kahvitarjoilu. Tilaisuuden järjestävät Katrin ja Kirsin tukiryhmät sekä Vasemmisto-opiskelijat. Lisätietoja: Katri Immonen, katri.immonen(at)gmail.com, www.katriimmonen.fi Kirsi Pihlaja, kirsi.pihlaja(at)dlc.fi, kirsipihlaja.vas.fi Tasa-arvokonsultti Malin Gustavssonin sivut: www.ekvalita.fi

Nuoren Vasemmiston palvelumanifesti: Asiaton oleskelu sallittu!

Suomella on ainutlaatuinen aarre, julkiset palvelut. Niiden ansiosta olemme saaneet nauttia etuoikeuksista, jotka historiallisesti ovat kuuluneet vain eliitille.

Nuori vasemmisto tietää, ettei aarre pudonnut syliimme taivaasta. Se kasvoi vuosikymmenten kuluessa sellaisten ihmisten toimesta, jotka uskoivat solidaariseen yhteiskuntaan. Vanhempiemme ja isovanhempiemme aherruksen ansiosta me saimme d-vitamiinia neuvolasta, antibiootit terveyskeskuksesta ja lapsilisällä uudet kurahousut. Tuhansien ja taas tuhansien työtuntien myötä nousivat koulut, kirjastot ja sairaalat. Meidän sukupolvemme oppi lukemaan ja sai useimmiten valita ammattinsa – ja saatamme nyt ottaa vastuun. Me emme katso hyvällä, miten yhteinen rikkautemme hupenee päivä päivältä. Emme hyväksy sitä, että onnemme, vapautemme ja tulevaisuutemme takeena olevat palvelut uhrataan kapitalismin kyltymättömälle nälälle. Vaikka kuntien kotisivut lupaavat mielenterveyskuntoutusta, hammashoitoa ja sosiaalityötä, käytännössä eivät toistuvien leikkausten riuduttamat palvelut jaksa kantaa edes lain minimivaatimuksia.

Käynnissä on valtava ryöväys tavallisilta ihmisiltä kansainvälisille palveluketjuille. Tien päässä on se kohtuuton järjestelmä, jossa yhdet tekevät työt mutta toiset keräävät varallisuuden. Me haluamme kääntää kehityksen suunnan, jotta osaksemme tullut huolenpito säilyisi meidän jälkeemme tuleville. Ajat kuitenkin muuttuvat, eikä taistelu yhteisten palvelujen puolesta voi olla vain vanhan säilyttämistä. Siksi haluamme rakentaa myös uusia palveluja, jotka tunnistavat prekaarin työn pirstaloiman aikakäsityksen ja yksilöllisen elämän. Meille yhteisessä tuotannossa ei ole enää kyse vain ihmisten välisestä tasa-arvosta, vaan myös ympäristöämme tuhoavan ylikulutuksen hillitsemisestä:

1. Yhteisin varoin maksetut palvelut on tuotettava ilman voitontavoittelua. Yksityisen terveyssektorin kela-korvauksen kaltaiset yritystuet voidaan lakkauttaa.

2. Palvelujen on oltava saatavilla silloin kun niitä tarvitaan. On kehitettävä ilta-ajan aukioloaikoja. Lasten hoitopalveluissa on mukauduttava siihen, että hoidontarve vaihtelee nopeissakin sykleissä vanhempien työtilanteen mukaan.

3. Kouluissa on vihdoin luovuttava masokistisesta tehdastyökurista. Ainakin murrosikäisten koulupäivien alkamisaikoja on myöhennettävä. Kouluruoan rahoitus on saatettava samalle tasolle kuin aikuisten työmaaruokaloissa. Opetusmenetelmät on rakennettava ja resurssoitava kannustamaan oppilaslähtöiseen ja itsenäiseen ajatteluun. Peruskoulu on myös demokratian ja kansalaisvaikuttamisen koulu.

4. Palvelut kuuluvat kaikille. Liikkumisen lisääntymisen vuoksi on aika luopua asumisperustaisuudesta – väärässä kunnassa tai maassa sairastuminen ei voi olla syy hoidon eväämiselle.

5. Kaupunkiliikenteen on perustuttava sujuvalle ja maksuttomalle joukkoliikenteelle. Valtakunnallisesti ja mahdollisuuksien mukaan myös paikallisesti on suosittava raideliikennettä.

6. Kuntien on kaavoitettava ja rakennettava kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kaikenkokoisille kotitalouksille.

7. Kirjastoista tulee laajentaa paikallisia olohuoneita, joista löytyy laadukkaiden kirjastopalvelujen lisäksi riittävästi päätepaikkoja, tiedon ja kulttuurin latauspisteitä sekä kokoontumistiloja kansalaistoimijoille. Kirjastojen yhteyteen tulee perustaa myös lainastoja sellaiselle tavaralle, jota ihmiset tarvitsevat verrattain harvoin ja jota siten on järkevämpää lainata kuin ostaa omaksi.

8. Baarikaraoken suosio sen todistaa, ihmiset haluavat olla myös kulttuurin tekijöitä. Tarvitsemme korttelikenttiä höntsäilyyn, bändikämppiä väestönsuojiin sekä seiniä maalattavaksi. Ammatillisten taidelaitosten tuotantoa on vietävä osallistavampaan suuntaan. Suurin osa kulttuuri- ja urheilutiloista on rakennettu yhteisin varoin, niinpä niiden on oltava myös yhteisessä käytössä.

9. Myös kommunikaatio on perusoikeus. Ainakin kaupunkialueilla sitä tuetaan kattavalla ja avoimella langattomalla verkolla.

10. Tietoyhteiskunnassa oppimisen ja kouluttautumisen mahdollisuuksia tulee laajentaa ja avata, ei sulkea ja yksityistää. Kaiken verovaroin tuotetun tiedon tulee olla vapaasti saatavilla netistä. Uuden avoimuuden kulttuurin on läpäistävä kaikki hallinnon elimet ja palvelut oppimateriaaleista ohjelmistoihin.

Nuori vasemmisto muistuttaa, ettei hyvinvointivaltio syntynyt yhteisymmärryksessä, vaan lukuisten etukamppailujen seurauksena. Aina on ollut rahan kätyreitä, joiden katsannossa ei mikään ole sen vaarallisempaa kuin ihmisten välinen vapaa yhteistyö ja jakaminen. Siksi palvelujen rakentaminen ei ole vain työtä, vaan myös työstä kieltäytymistä, lakkoja, mielenosoituksia ja arkista solidaarisuutta.

Me emme suostu luopumaan perintöosastamme, vaan vaalimme ja rakennamme sitä lapsiamme varten.

Anna Kontula, Tampere Dan Koivulaakso, Helsinki Jukka Peltokoski, Tampere Tero Toivanen, Jyväskylä Minna Minkkinen, Tampere Pia Lohikoski, Kerava Marissa Varmavuori, Vihti Juuso Aromaa, Hyvinkää Henrik Nyholm, Helsinki Antti Hartikainen, Vantaa Joona Mielonen, Kotka Li Andersson, Turku Mirka Muukkonen, Turku Julia Vatanen, Pieksämäki Katri Immonen, Helsinki Iiro Arvola, Raasepori Tiia Meuronen, Lappeenranta Heidi Komulainen, Kuopio Johannes Kuhmonen, Jyväskylä Raisa Ranta, Pori Hanna Sarkkinen, Oulu Matti Kapanen, Turku Silvia Modig, Helsinki Markus Korjonen, Kemi Jan-Mikael Hakomäki, Tornio Reko Ravela, Vantaa Hansi Harjunharja, Turku Severi Helle, Tampere

Sukupuolivähemmistönuorten visioita

”Jos olisin tiennyt jo yläasteella, että sille mitä koen on nimi – transsukupuolisuus... että se ei ole sairasta ja etten ole ainoa maailmassa josta tuntuu tältä, olisin varmasti ollut vähemmän ahdistunut. Suunnittelen, että tapan itseni ennen kuin täytän 20, koska ajattelin, että loppuelämä on tätä ahdistusta. Nyt tuntuu siltä, et tulevaisuudessa on jotain hyvää mitä odottaa, kun tiedän että voin tehdä tällä asialle jotain ja elää omana itsenäni.”

Transsukupuolinen (henkilö, joka kokee syntymässä määritetyn sukupuolensa vääräksi) nuori joutuu kohtaamaan monia ongelmia ja haasteita.  Transsukupuolisuus on yhteiskunnassamme niin marginalisoitu ilmiö, ettei nuorella ole välttämättä edes nimeä sillä, mitä kokee. Tämän lisäksi ongelmia tulee usein perheen, koulun ja jopa terveydenhuoltohenkilökunnan kanssa. Vanhemmat eivät hyväksi, koulu on sokea ja hoitohenkilökuntakaan ei ota nuoren kokemusta vakavasti. Lisäksi transsukupuolisten oikeuksissa on monia epäkohtia: sukupuolen muuttaminen edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä ja on täysin tulkinnanvaraista kattaako tasa-arvolain syrjintäkielto syrjinnän sukupuolen ilmaisun perusteella. Intersukupuolisten (henkilö, jonka anatomis-fysiologiset ominaisuudet eivät ole selkeästi ja yhtenäisesti miehen tai naisen) osalta taas hoitokäytännöt mahdollistavat edelleen sen, että lapsi leikataan jommaksi kummaksi sukupuoleksi ennen kuin lapsen kokemus sukupuolestaan on selvillä tai on tietoa, haluaako lapsi ylipäätään leikkauksia.

”Kun mä synnyin, mun vanhemmille oli sanottu et mä oon vähän epätavallinen tyttö ja et mut pitää leikata heti. Leikkauksia oli myöhemmin lisää, jouduin olemaan paljon poissa koulusta ja mulla oli kipuja...Eikä leikkaaminen tehnyt musta todellakaan normaalia. Se on aiheuttanut mulle kipuja ja sen ettei mulla ole erogeenista tuntoa. Musta tuntuu että mut on silvottu, koska aikuiset ei osannut suhtautua siihen, et mun keho on vähän erilainen ja kun mä poikkean niiden käsityksestä siitä, mikä on normaali.”

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten aseman parantaminen vaatii monenlaisia toimia. Ennen kaikkea tietoa on lisättävä: koululaisten tietoa, lasten kanssa työskentelevien tietoa ja vanhempien tietoa. Lisäksi on varmistettava nuoren oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Tämä toteutuu sitä kautta, että aikuiset ja yhteiskunta hyväksyvät ja osaavat tukea nuorta, ja että nuoren erityistarpeet huomioidaan. Transnuorta ei esimerkiksi tule pakottaa liikunnan tunnilla yhteiseen pukuhuoneeseen muiden kanssa, ellei hän halua ja kouluissa on suosittava sukupuolineutraaleja WC-tiloja, jotta nuori välttyy ahdistavilta valintatilanteilta. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kärsivät tavallista useammin mielenterveysongelmista; sukupuoliristiriita ja eläminen väärässä sukupuolessa aiheuttavat usein ahdistusta ja masennusta, jota vain ympäristön negatiiviset reaktiot lisäävät. Tämän vuoksi onkin erityisen tärkeää, että nuoret saavat mielenterveyspalveluita ja että heidän tilanteensa ymmärretään.

”Terapeutin mielestä oon vaan niin masentunut, että kuvittelen olevani tyttö. Vihaan kuulemma itseäni niin paljon etten pysty hyväksymään mun ”oikeaa” sukupuolta. Mut se on just toisinpäin – hyväksyin mun oikean sukupuolen kun tajusin et olen tyttö. Masennun vaan lisää kun terapiasta on tullut väittelyä mun sukupuolesta”

Aikuisten on kunnioitettava nuoren itsemäärittelyä sukupuolensa ja seksuaalisuutensa suhteen – ja myös halua jättää määrittelemättä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhemmat ja opettajat suostuvat käyttämään nuoresta sitä nimeä, jota hän tahtoo. Nuorella täytyy olla oikeus määrätä omasta kehostaan. Ei ole myöskään mitään syytä, miksei sukupuolenkorjaushoitoja voitaisi aloittaa jo ennen täysi-ikäisyyttä; on kohtuutonta, että nuoren täytyy odottaa ”elämää omana itsenään” pahimmassa tapauksessa vuosien ajan.

”Olen tiennyt lapsesta asti että olen transtyttö, mutta en voi tehdä asialle mitään koska olen alaikäinen. Tuntuu epäreilulta, että joudun odottamaan monta vuotta, että voin alkaa elää mun elämää. Koko ajan ahdistaa kun keho muuttuu maskuliinisemmaksi...pelkään, että aikuisena aloitettu hormihoito ei enää auta...On ihan turha väittää, että olen liian nuori tietämään mikä mun sukupuoli on; oletetaanhan, että kaikki muutkin nuoret tietävät.”

------

Lainaukset ja lähde: ”Muu mikä? Sukupuolivähemmistönuorten visio 2020”. Vihkonen esittää kymmenen kohdan ohjelman sukupuolivähemmistönuorten aseman parantamiseksi ja vaatii, että kohdat on toteutettava vuoteen 2020 mennessä. Julkaisu luettavissa: http://www.transtukipiste.fi/doc/muumika-2painos-nettiin.pdf

Turkisteollisuus, pitäkää rahanne!

Keskustelu turkistarhauksesta käy kuumana. Oikeutta Eläimille -yhdistyksen videot osoittavat, että laiminlyönnit ovat arkipäivää turkistarhoilla. Videoita on yhdistyksen mukaan kuvattu kymmenellä prosentilla turkistiloista, joista 30% oli sertifioituja. Joukossa oli lisäksi turkisalan luottamustehtävissä toimivien tarhaajien tiloja. Kuvamateriaalissa näkyy muun muassa kettuja syömässä lajitovereitaan, eläimiä, joilta puuttuu raajoja, verisiä hännäntynkiä ja suuria avonaisia puremahaavoja. Videot osoittavat, ettei ongelmia ole saatu kuntoon, kuten vuosi sitten yhdistyksen viimeksi julkaistua kuvamateriaalia luvattiin.

Eläinsuojelulain toteutuminen on Suomessa täysin puutteellista. Valvonnassa on puutteita eikä lakia valvonnasta huolimatta noudateta. Elviran EU-tason eläinsuojelutilastot kertovat, että 26 %:lla turkistarhoista, 35 %:lla sikatiloista ja 28%:lla vasikkatiloista on eläinsuojelulainrikkomuksia. Ja laki on vain ehdoton minitaso.

Kuitenkin turkistarhauksen kohdalla ongelma on perustavampi: villieläimet ahdettuina minimaalisiin häkkeihin vailla virikkeita tai mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymiseen eivät voi voida hyvin. Eläinten pahoinvointi, sairaudet ja haavat ovat osa tuotantotapaa eikä kaikki kärsimys edes näy ulospäin. Asia ei ole korjattavissa lainsäädännön hienosäädöllä tai tarkastuksilla. Siedettävien olojen luominen eläimille tekee tarhauksesta kannattamatonta.

Hienosäädän, vähättelyn ja kiertelyn sijaan on tunnustettava tosiasiat: turkistarhaus on julmuutta, jonka ei voida antaa jatkua. Turkistarhaus on kiellettävä. Turkisteollisuus tekee kaikkensa tämän estämiseksi, esimerkiksi tukee pääministerin vaalikampanjaa ja kaikkien muiden puolueiden paitsi vihreiden ehdokkaita. Turkisteollisuudelle tiedoksi: myös Vasemmistoliitto vastustaa turkistarhausta ja haluaa lopettaa sen siirtymäajan jälkeen. Tällaiselle puolueelle tuskin rahaa kannattaa jaella. Minä en ainakaan rahojanne kaipaa. Vetoan ehdokkaisiin puolueesta riippumatta: antakaa turkisteollisuuden pitää verirahansa!

Juokseva mielenosoitus vaatii minimipalkkalakia

Kymmenen kilometria tunnin aikana juokseva mielenosoitus vaatii minimipalkaksi kymmenen euroa tunnissa.

Vasemmistoliiton nuoret eduskuntavaaliehdokkaat järjestävät sunnuntaina 10.4. Kymppi tunnissa -mielenosoituksen kymmenen euron minimipalkkalain puolesta. Tapahtuma järjestetään samanaikaisesti Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa.

Mielenosoituksen järjestäjien mielestä kasvavat elinkustannukset, käsistä karanneet kämppien hinnat ja työelämän epävarmuuden ulottuminen koko elämän alueelle vaativat toimenpiteitä. Vasemmistoliiton vaaliohjelma vaatii työehtosopimusten vahvistamista ja lakisääteistä indeksiin sidottavaa 10 euron vähimmäistuntipalkkaa

Tapahtuman toinen tarkoitus on innostaa ihmisiä liikkumaan. Kahdessa kuukaudessa ehtii vielä hyvin treenata itsensä kymmenen kilometrin juoksukuntoon. ”Politiikka on yksinkertaista - alle kymmenen euron tuntipalkalla ei tule toimeen. Tämän selkeän epäkohdan puolesta kaikkien on helppo lähteä juoksemaan. Osallistua voi vaikkapa työporukalla,”  kommentoivat tapahtuman järjestäjät.

Paikkakuntakohtaiset tapahtuma-ja reittitiedot: facebook.com/kymppitunnissa

Seksiä ja sukupuolia

”Jokaisella tulee olla oikeus haluamaansa sukupuolen ja seksuaalisuuden toteuttamiseen. Käsitys kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta ja heteroseksuaalisuuden ensisijaisuudesta pitää yllä sukupuolien ja seksuaalisuuksien välistä hierarkiaa ja kohtelee väkivaltaisesti niitä, jotka eivät sovi tähän käsitykseen. On luotava tilaa moninaisuudelle ja kunnioitettava jokaisen seksuaalista ja sukupuolista itsemääräämisoikeutta.”

- Vasemmiston tavoiteohjelma 2010

Jako kahteen vastakkaiseen sukupuoleen on yksi yhteiskuntamme keskeisimmistä jaoista. Suunnilleen ensimmäinen asia, johon vastaantulevassa ihmisessä kiinnitämme huomiota, on tämän sukupuoli. Ja jos emme saa siitä selvää, asia jää häiritsemään. Jako homo- ja heteroseksuaalisuuteen pohjautuu sukupuolijakoon. Sukupuolijaon keskeisyys tekee kysymyksen seksuaalisesti suuntautumisesta tärkeäksi, vai minkä muun takia sillä olisi mitään väliä, ketä kukakin tykkään panna tai minkä vuoksi muuten rakentaisimme identiteettiämme seksuaalisen maun ympärille? Vaikka Päivi Räsänen homofobisine mielipiteineen alkaakin olla vähemmistössä, kulttuurissamme heteroseksuaalisuus nähdään edelleen normina ja harvoin tätä edes pidetään ongelmana. Valitettavan usein keskustelu jää siihen, että kunhan homoille taataan samat oikeudet ja kunhan heitä suvaitaan, kaikki on ok. Harvoin kyseenalaistetaan seksuaali- ja sukupuolijaon mielekkyyttä. Kuten ylläoleva lainaus sanoo, kuitenkin lopulta jako ja siihen sisältyvä hierarkia, tuottaa tilanteen, jossa on tarpeellista keskustella samoista oikeuksista ja suvaita.

Sukupuoli- ja seksuaalikategorioiden ahtaus ei ole yhdentekevä kysymys. Jokainen on varmasti kohdanneet epämiellyttäviä tilanteita sen vuoksi, että hänen on oletettu toimivan tietyllä tavalla tai näyttävän tietynlaiselta sukupuolensa vuoksi. Naiset kärsivät siitä, että mies ja miehinen on hierarkiassa ylempänä ja nainen ja naisinen on vähämpiarvoista ja poikkeus. Systeemi on suorastaan väkivaltainen niiden osalta, jotka eivät mahdu normaalin rajoihin: esimerkiksi ei-heteroseksuaaleille ja transsukupuolisille. Oma itsensä on oikeutettava jatkuvasti, toisaalta selitettävä, toisaalta varottavasta pitämästä liikaa numeroa. Myös se mikä on normaali parisuhde ja oikea ja hyväksytty tapa harrastaa seksiä määritellään normatiivisesti, ja selittelemään, piilottelemaan ja häpeämään joutuvat kaikki, jotka harrastavat normin vastaista seksiä. Asiaa ei auta se, että puolustettaessa vähemmistöjen oikeuksia, keskeinen argumentti on samuus. Homoille kuuluvat samat oikeudet kuin heteroille, koska homot ovat ihan samanlaisia ihmisiä, elävät ihan samanlaisissa suhteissa, viettävät samanlaista arkea ja haluavat samoja asioita kuin heterot. Saadakseen yhdenvertaisen aseman, vähemmistöjen on tultava samanlaisiksi. Ja samalla taas uusi ryhmä ihmisiä työnnetään marginaaliin.

Tämän lisäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat saavat myös pelätä konkreettisesti turvallisuutensa puolesta, etenkin kun rasistinen ja homofobinen liikehdintä näyttää olevan kasvussa.

Olemme tuskin pääsemässä sukupuolesta eroon lähitulevaisuudessa. Eikä sukupuoli tai varsinkinkaan seksuaalisuus ole vain negatiivinen asia. Oma ja toisten sukupuolen ilmaisu ja sukupuolinen ruumis ovat niitä asioita, joista saamme nautintoa. Ruumis kiihottaa ja kiihottuu, sukupuolen ilmaisut saavat meidät haluamaan. Ei ole väärin nauttia omasta ja toisten sukupuolesta. Pyrkimyksenä ei tule olla harmaa neutraalius vaan ruumiiden moninaisuus, jossa tiukat normit eivät määritä ilmaisun keinoja tai halun kohteita.

Ja miten tähän päästään? Vaikka lainsäädäntö ei ratkaise kaikkea, perusasioiden on oltava kunnossa: avioliiton tulee olla mahdollinen parin sukupuolista riippumatta. Lisäksi transsukupuolisuuden hoitokäytännöt tulee ottaa kriittiseen tarkasteluun. Onko välttämätöntä, että juridinen sukupuoli on sidottu tiettyihin ulkoisiin sukupuolipiirteisiin? On ihmisoikeusloukkaus, että, että sukupuolen vaihtamisen edellytyksenä on steriiliys. Koulu on keskeinen kasvatuspaikka ja siksi koulussa pitäisi tarjota tietoa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Enkä tällä tarkoita kaikkien vähemmistöjen listaamista, vaan sitä, että sukupuoli- ja seksuaalijako otettaisiin kriittiseen tarkasteluun ja annettaisiin eväitä oman olemisen ja halujen tunnusteluun ja tunnistamiseen.

Lopulta vallankumous tapahtuu kuitenkin alhaalta päin. Tekemällä naurettavaksi ja tekemällä sukupuolta väärin, voimme osoittaa kuinka keinotekoisesta jaosta on kyse ja kuinka se pysyäkseen yllä vaatii jatkuvaa tekemistä. En halua kieltää biologiaa vaan sanoa, että myös biologia saa merkityksensä kulttuurissa. Ei ole mitenkään itsestään selvää ja välttämätöntä, että juuri sukupuolta määrittävät biologiset piirteet saavat kulttuurissamme niin suuren painoarvon.

Poikki univelan kahleet!

Julkaistu Studentbladetin helmikuun numerossa

Nukuttaa, ei jaksaisi kirjoittaa. Ei jaksaisi opiskella. Yö meni esseetä kirjoittaessa, aamulla oli riennettävä töihin. Muutamat tunnit siinä välissä stressasit tekemättömiä töitä. Ehkä kuppi kahvia auttaa tai energiajuoma. Ei kellään olisi mitään vahvempaa?

Opiskelijalle väsymys on arkipäivää. Tasapainoilu opiskelun ja työn välillä vie aikaa ja voimia. Jos tahtoo vielä pitää yllä jonkinlaista henkilökohtaista elämään, on otettava velkaa, univelkaa. Opiskelijan perusmielentila on ylivirittänyt valmiustila, jossa stressi ja ahdstus vievät vähätkin yöunet. Stressi ja uupumus otetaan itsestäänselvyyksinä, joita vain täytyy oppia sietämään. Viime vuonna julkaistun Opiskelijatutkimus 2010 mukaan viidennes opiskelijoista arvioi nukkuvansa harvoin tai tuskin koskaan riittävästi.

Tuottavuuden ja tehokkuuden näkökulmasta, nukkuminen ja muut ruumiin tarpeet ovat lisäkustannus. Vailla unta raatavat opiskelijat ja työntekijät ovat kapitalismin märkä uni. Tarpeeksi väsyneinä teemme vain työmme. Meillä ei ole aikaa tai voimia kapinaan. Mieleemme ei tule pohtia, kuka sanoo, että väsymys on normaalia. Emme ymmärrä syyttää kuin itseämme jatkuvasta väsymyksestä: meillä on ajanhallintaongelmia tai opiskelutekniikka on hukassa. Helpotusta tuovat YTHS:n masennuslääkkeet. Tyrmäystippojen sijaan aivomme ja ruumiimme tarvitsevat lepoa ja joutilaisuutta.

Meille väitetään, että kyse on väliaikaisesta elämänvaiheesta. Opiskele niin pääset töihin meille sanotaan. Todellisuudessa harvalle meistä on edessään varma työpaikka, monia odottaa pätkätöiden epävarma ja stressaava viidakko. Eikä työelämässäkään ole aikaa uneen. Ylityöt lisääntyvät ja työn ja vapaa-ajan erottaminen muuttaa vaikeaksi.

On aika katkoa univelan kahleet! Unelmoida omat unemme. Unelmamme voivat olla niinkin yksinkertaisia kuin toive riittävästä toimeentulosta, mielekkäästä työstä, riittävästä unesta tai vapaa-ajasta. Tai mahdollisuudesta vaikuttaa opintojemme sisältöön ja päättää itse minkälaista tietoa tuotamme. Pienuudessaan unelmamme ovat vallankumouksellisia. Asettamalla ihmiset, heidän halunsa ja tarpeensa etusijalle, ne kyseenalaistavat vallitsevan tuottavuuden ja tehokkuuden logiikan. Tämän logiikan mukaan tärkeintä on talouden kasvu, kilpailukyky ja voiton tuottaminen. Kaikki mikä ei palvele tätä tarkoitusta on turhaa lisäkustannusta, joka on pyrittävä nimimoimaan. Todellisuudessa tärkeimpiä ovat ihmiset ja heidän unelmansa.

Opiskelijatoiminta järjesti 12.1. Suuri nukahtaminen -tempauksen ja julkaisi Unimanifestin.

Ps. Du kan läsa artikelen på svenska från februaris Studentbladet

Mittaamaton onni

 Vihreiden mielestä ensi hallitusohjelmaan on saatava kirjaus onnellisuusmittarin laadinnasta. Ilmeisesti ideana on luoda kritisoidun bruttokansantuotteen rinnalle mittari, joka ei mittaa talouden kasvua vaan onnellisuutta. Kuulostaa kauniilta ajatukselta, mutta voiko onnellisuutta mitata?

Onnellisuustutkimus on kiistelty tutkimuksen suunta. Ihminen arvioi aina onnellisuuttaan suhteessa siihen, minkä katsoo itselleen olevan mahdollista. Subjektiivista onnellisuuden kokemusta kysyttäessä laajamittaisen köyhyyden ja puutteen kanssa kamppailevien maiden asukkaat saattavat olla onnellisempia kuin vauraiden teollisuusmaiden. Silti tältä pohjalta ei voida sanoa, ettei köyhyyteen ja kurjuuteen tarvitse puuttua.

Tietenkin ainakin vasemmistolaisempien vihreiden mielistä onnellisuusmittari tarkoittaa pienempiä tuloeroa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki haluaa, että seuraava hallitus ”keskittyy talouspolitiikassaan tuloerojen tasaamiseen, säästää hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturvan leikkauksilta ja tähtää kaikkien ihmisten työllistymiseen”. Sinnemäki myös peräänkuuluttaa todellisen hyvinvoinnin indeksin (Genuine Progress Indicator) kaltaista mittaria.

Mutta mitä tapahtuu, jos vihreät saavat tahtonsa läpi onnellisuusmittarin laadinnasta? Millaisen onnellisuusmittarin valmistelee mahdollinen oikeistohallitus? Vaikka vihreät olisivat mukana hallituksessa, oikeistolaisessa onnellisuusmittarissa onnellisuuden mittana eivät varmasti ole pienet tuloerot tai tasa-arvo. Aivan päinvastaiset tavoitteet ovat ainakin ohjanneet nykyisen hallituksen työtä ilman, että tässä hallituksessa istuvat vihreät edes olisivat sanoneet vastaan. En syytä oikeistoa heidän näkemyksestään onnellisuudesta, onnelisuus nimittäin on aina politiikan tavoite, näkemys siitä, mikä luo onnellisuutta ja kenelle onnellisuutta on ensisijassa tuotettava vain vaihtelee.

Vihreät tahtovat onnellisuutta talouskasvun sijaan. Kuitenkin talouskasvua perustellaan juuri sen onnellisuutta tuottavalla vaikutuksella: kasvu ja vain kasvu luo edellytykset hyvinvointivaltion ja yhteiskunnan ylläpidolle ja on siksi onnellisuuden kannalta välttämätöntä. Tämä logiikka on väärä, koska hyvinvointi syntyy paljon muustakin. Talouskasvuun perustuva onnellisuuskäsitys tuokin hyvin esiin sen, ettei onnellisuutta aina haluta tuottaa kaikille. Talouskasvuun perustuva malli on hyödyttänyt hyvä- ja osin keskituloisiakin. Rikkaita suosivaa politiikka on vain perusteltu välttämättömyydellä.

Kaikki tahtovat onnellisuutta ja siksi puhe onnellisuudesta on höttöä, joka ei vielä sellaisenaan sano yhtään mitään mistään. Lisäksi onnellisuus on niin subjektiivinen ja epämääräinen käsite, ettei se sovi politiikan lähtökohdaksi. On parempi puhua hyvinvoinnista. Hyvinvointitutkimuksella on pitkät perinteet ja toisin kuin onnellisuus, se sisältää selvästi elämän materiaaliset puolet, mutta ei kuitenkaan rajoitu vain niihin. Esimerkiksi Erik Allardtin vaikutusvaltainen hyvinvoinnin malli tarkastelee kolmea ulottuvuutta: omistamista, rakastamista ja olemista, englanniksi paremmin taipuvat having, loving, being.

Keskustelussa hyvinvoinnista on teorioista ja tutkimuksesta huolimatta kyse poliittisista valinnoista: mitä hyvinvointi on, kenelle sitä halutaan tuottaa ja miten sitä tuotetaan. Vasemmiston näkemyksen mukaan hyvinvointi kuuluu kaikille. Keskeinen keino sen tuottamiseen on ihmisten toiminnan ja osallistumismahdollisuuksien takaaminen kaikissa elämäntilanteissa. Kyse on on siis perusasioista: riittävästä toimeentulosta ja palveluista, mielekkäästä elämästä ja valinnan mahdollisuuksista.

Hyvinvointierojen tasoittamisen on oltava seuraavan hallituksen esityslistalla. Konkreettisesti tämä tarkoittaa lisää panostuksia perusturvaan ja palveluihin, niiden säilyttäminen ei vielä riitä. Vasemmiston veromallin mukaan rahoitus tähän saadaan oikeudenmukaiselle verotuksella eli kiristämällä suurituloisten verotusta, jonka keventämiseen edelliset hallitukset ovat tuhlanneet yli kahdeksan miljardia euro. Erityisesti palkka- ja pääomatulot on laitettava samalle viivalle ottamalla pääomatulot progression piiriin.

Kyse on kouluista ja kirjastoista

Viime viikolla helsinkiläisen koulun vaalipaneelissa meiltä ehdokkailta kysyttiin, mistä ensi vaalikaudella leikkaisimme. Kokoomuksen edustajalle leikkaaminen ei tuottanut vaikeuksia toisin kuin meille muille: kun pyydettiin kolmea leikkauskohdetta tämä ehdokas osasi nimetä ainakin viisi.

Leikkauslistalle pyörivät sellaiset asiat, kuten "kuntien valtionosuudet". Siis mitkä? Olisinko minä ysiluokalla osannut sanoa, mitä tämä tarkoittaa? Tuskin. Tällaisella kielenkäytöllä etäännytetään kuulijat siitä, mistä todella on kyse. Kuntien valtionosuuksien kohdalla kyse on kunnan palveluista. Kyse on kouluista, kirjastoista, neuvoloista ja terveyspalveluista, ja kaikista niistä muista asioista joiden varassa asuinpaikkamme ja elämämme pyörivät. Jos näistä halutaan leikata, niin sanotaan se sitten pliis suoraan.

Ja mitä itse vastasin kysymykseen? Totesin, että ennen kaikkea menovajeen täyttämiseen on käytettävä verotusta. Pääomaverotusta tulee kiristää, mutta on myös tosiasia, ettei ansiotuloverotustakaan voi jättää ennalleen. Myös hyvä- ja keskituloisten veroja on kiristettävä menovajeen täyttämiseksi. Varaa tähän on, näiden ryhmien verotusta on kuitenkin 2000-luvun aikana kevennetty tuntuvasti. Nämä veronkevennykset ovat myös nykyisen säästötarpeen taustalla. Mitä taas leikkauslistaan tulee, luettelin kolme asiaa: yritystuet, omistusasumisen korkojen verovähennyksen ja puolustusvoimat.

Unta ja ruokaa

Tänään kello 13.30 Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa kolmatta kymmentä opiskelijaa kaivaa peitot, makuupussit ja unilelut laukuistaan ja käy makaamaan porraskäytäville. Mankasta alkaa soida rauhallinen musiikki ja moniääninen puhe. Tieteenpäivillä vierailevat ihmiset jäävät hämmästelemään, televisiokamerat kuvaavat, me nukumme.

Opiskelijalla ei ole aikaa uneen. Opiskelijatoiminnan unimanifestin sanoin:

Opiskelijan perusmielentila on jatkuva ylivirittynyt valmiustila, jossa stressi ja ahdistus vievät nekin vähät yöunet, joihin olisi aikaa. Ja ainoa, mitä yliopisto tarjoaa, ovat YTHS:n uni- ja masennuslääkkeet! Aivot ja ruumis tarvitsevat oikeaa lepoa ja joutilaisuutta tyrmäystippojen sijaan!

Tämä ei koske vain opiskelijoita. Kyse ei ole väliaikaisesta elämänvaiheesta. Myös työssäkäyvän arki on raskasta. Vaikka palkka riittäisikin elämiseen, ylityöt ja työelämän tuleminen osaksi vapaa aikaa vievät voimat. Samalla pitäisi huolehtia, kodista, lapsista, omista ystävyyssuhteistaan. Univelkaa otetaan ja aito lepo ja joutilaisuus alkavat olla ylellisyyttä.

Tänään otimme aikaa unelle. Vaadimme, aikaa ja unta. Riittävää toimeentulo, joka vapauttaisi meidät jatkuvasta tasapainoilusta työn ja opiskelun välillä. Vapautta luoda opiskelun merkitykset itse, tutkia ja oivaltaa, ilman jatkuvasti kiristyvää kontrollia. Uneksia omat unemme. Tilaa unelle myös yliopistolla.

Makaaminen yliopiston aulassa tuntui aluksi oudolta, mutta kuitenkin turvalliselta. Silmät kiinni on suojassa ja myös ympärillä liikkuvat ihmiset kohtelivat meitä varoen. Peiton alla on turvassa, sen tietää lapsikin. Myös yliopiston vahtimestari, joiden taholta olen joskus saanut kokea melko töykeää käytöstä, olivat nyt varsin rauhallisia. Yksi tuli ravistelemaan, mutta kun en reagoinut lähti pois. Nukkuvaa ihmistä ei saa häiritä eikä nukkava ole uhka. On myös vaikea tietää kuinka suhtautua julkisella paikalla nukkuvaan. Poliisikaan ei ottanut oikein todesta, kun vahtimestarien puhetta “opiskelijamielenosoituksesta”, kun vahtimestari kertoi puhelimessa, että nukumme. Poliisi ei tainnut priorisoida tätä mielenosoitusta eikä ilmaantunut paikalle tempauksen aikana.

Kaikki reaktiot eivät olleet vain positiivisia. Joku päivitteli sitä kuinka “ei vain hänen nuoruudessaan” ja eräs ohikulkija kysyi olemmeko jotain narkkareita. Makasin sellaisessa kohdassa, että ihmiset harppoivat jatkuvasti ylitseni. Erään rouvan turkki, joka osui naamalleni säikäytti aika pahasti.

Kello 14.30 herätyskellot alkoivat soida. Venyttelimme, nousimme, pakkasimme peittomme ja suuntasimme Unicafeen lounaalle. Ruokaa ja unta, niillä pääsee jo pitkälle.

Lapsilisä ei saa vaikuttaa toimeentulotuen määrään

Mielipide HS 9.1.2011

Lapsilisät ovat nousseet taas keskusteluun. Valitettavasti lapsilisäkeskustelu pyörii vain hyvätuloisten lapsilisien ympärillä, vaikka todelliset epäkohdat liittyvät pienituloisimpien lapsilisiin.

Lapsilisä perustuu universaaliuden periaatteelle, jonka varaan hyvinvointivaltio on rakennettu; tietyt tuet ja palvelut kuuluvat kaikille, koska myös yhteisesti rahoitamme niitä. Epäkohta ei olekaan siinä, että myös rikkaat saavat lapsilisää vaan siinä, että rikkailla ja keskituloisilla lapsilisä lisää tuloja, mutta köyhimmillä se leikkaa niitä.

Ongelma koskee toimeentulotuen varassa kokonaan tai osittain eläviä perheitä. Toimeentulotukea laskettaessa kaikki tuet, myös lapsilisä, lasketaan tuloksi, ja toimeentulotukea maksetaan lapsilisän verran vähemmän. Lapsilisä ei siis paranna toimeentulotuen saajien taloutta millään lailla.

Suomessa elää lapsia alle köyhyysrajan saman verran kuin 1970-luvun alussa. Toimeentulotuen muuttaminen etuoikeutetuksi tuloksi - kuten se ennen 1990-luvun lamaa oli - olisi konkreettinen keino helpottaa köyhyydessä elävien lapsiperheiden asemaa ja vähentää köyhyyttä.

Sosiaalitukien arvon jälkeen jääminen ja pienimpien palkkojen riittämättömyys ovat johtaneet tilanteeseen, jossa yhä useampi perhe joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Kysymys lapsilisän vaikutuksesta toimeentulotuen määrään koskettaakin merkittävää joukkoa vähävaraisia ihmisiä.

KATRI IMMONEN VALTIOTIETEIDEN KANDIDAATTI

HELSINKI

Kenen lapsilisistä pitäisi puhua

Lapsilisät ovat herättäneet keskustelua Jari Sarasvuon todettua, että olisi “reilua meininkiä”, että rikkaat luopuisivat lapsilisistä. Kansan enemmistö kannattaa ajatusta ja puolueista sosiaalidemokraatit ovat valmiita leikkauksiin. Kuten Tero Toivanen kirjoittaa, demarit harjoittivat tässä halpaa ja ymmärtämätöntä populismia. Koko keskustelu lapsilisistä kuitenkin kertoo, etteivät keskustelijat ole perillä siitä, missä todelliset epäkohdat ovat. Rikkaiden lapsilisät ovat periaatteellinen, mutta kuitenkin melko triviaali kysymys. Rikkaiden lapsilisien kustannuksilla ei vähennetä köyhyyttä tai saavuteta säästöjä. Toisaalta oikeasti rikkaille lapsilisät ovat vain karkkirahaa.

Kaikille lapsilisät eivät kuitenkaan ole samantekeviä. Sosiaalietuuksien tai pienen palkan varassa elävät lapsiperheet ovat hyvinkin riippuvaisia lapsilisistä. Erityisen heikoilla ovat toimeentulotuella osittain tai kokonaan elävät. Nimittäin siinä missä keskituloisilla ja rikkailla lapsilisät lisäävät tuloja, toimeentulotukea saavilla lapsilisät eivät vaikuta tuloihin. Toimeentulotukea laskettaessa kaikki palkat ja etuudut lasketaan tuloiksi, myös lapsilisät. Näin ollen sosiaalitoimen asiakas saa lapsilisän verran vähemmän toimeentulotukea. Samaan aikaan, kun rikkaat sijoittavat lisät lapsensa moporahastoon, köyhimmät eivät hyödy lapsilisästä mitenkään. Tässä on todellinen epäkohta, johon tulisi puuttua. Olisi reilua, että myös köyhimmät hyötyisivät lapsilisistä.

Ennen 1990-luvun lamaa lapsilisä oli etuoikeutettua tuloa suhteessa toimeentulotukeen, toisin sanoen lapsilisää ei huomioitu tulona toimeentulotukea laskettaessa. Laman leikkausten yhteydessä tästä luovuttiin. Näin kurjistettiin heikoimmassa asemassa olevien taloutta entisestään. Laman jälkeen lapsilisän asemaa etuoikeutettuna tulona ei palautettu ja nyt sitä tuskin edes muistetaan.

Kysymys lapsilisästä ja toimeentulotuesta on erityisen ajankohtainen tilanteessa, jossa yhä useapi (lapsiperhe) joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, joka työtulojen tai muiden tukien riittämättömyyden vuoksi. Yleisesti nykyinen tilanne kertoo sosiaalietuuksien arvon jälkeenjääneisyydesta ja pienempien palkkojen riittämättömyydestä. Nykyisessä tilanteessa kysymys toimeentulotuen saajien lapsilisästä ei ole marginaalinen vaan koskettaa merkittävää joukkoa vähävaraisia ihmisiä. Lapsia elää alle köyhyysrajan Suomessa saman verran kuin 1970-luvun alussa. Lapsilisän muuttaminen etuoikeutetuksi tuloksi olisi konkreettinen keino vähentää lapsiperheiden köyhyyttä.

ps. lue myös Hesarissa 9.1. julkaistu mielipiteeni aiheesta.

Opiskelija, tunne oikeutesi!

Käsittelimme eilen Helsingin yliopiston opintotukilautakunnan kokouksessa edistymisen seurannan tapauksia. Jos opiskelijan opinnot eivät etene vaadittavaa tahtia (4,8op/kk, ensi syksystä 5op/kk), joutuu opiskelija lukuvuotta seuraavana syksynä edistymisen seurantaan. Seurannasta selviää joko suorittamalla 18op syksyn aikana tai selittämällä hyväksyttävällä syyllä opintojen hidasta etenemistä. Syyksi kelpaa oma tai läheisen vakava sairaus tai kuolema tai muu vaikea elämäntilanne. Lisäksi syyn on oltava tilapäinen. Työnteko tai esimerkiksi lapsen saaminen eivät ole hyväksyttäviä syitä.

Eilisessä kokouksessa käsittelimme erilaisiin syihin vedonneiden opiskelijoiden tapauksia ja meillä oli kolme ratkaisuvaihtoehtoa: jatkaa tuen maksemista normaalisti, myöntää tuki määräaikaisena tai lakkauttaa tuki. Ratkaisujen tekeminen ei ole näissä tapauksissa helppoa, koska kokonaistukiaika on rajattu pääsääntöisesti 55 tukikuukauteen. Onko opiskelijan kannalta parempi jatkaa tuen maksua, jos hidas eteneminen on ollut ongelma jo useampana vuotena? Jos tahti ei nopeudu, tukikuukaudet menevät “hukkaan” ja opinnot täytyy saattaa loppuun kokonaan ilman tukea. Toisaalta, mitä opiskelijalle seuraa tuen katkaisemisesta? Tajuaako hän hakeutua tarkoituksemmukaisemman tuen piiriin tai onko edes oikeutettu siihen? Tukiviidakon ongelmat konkretisoituvat: ihmiset eivät osaa hakea tukia, joihin ovat oikeutettuja eikä oikeaa tukimuotoa välttämättä löydy, jos et asetu tarpeeksi selvästi mihinkään kategoriaan. Toinen ongelma, jonka opintotukilautakunnassa kohtaa, on kapea ja lokeroitunut käsitys ihmisen terveydestä. Opintojen on edettävä vaadittua tahtia vain tilapäinen hidastuminen annetaan anteeksi. Pitkäaikainen masennus, joka vaikuttaa opintojen etenemiseen koko opiskelun ajan ei ole selitys tai oppimisvaikeus, jonka vuoksi ei pysty vaadittuun tahtiin. Tällaisissa tapauksissa tukijärjestelmän logiikan mukaan opiskelijan kuuluisi hakautua toisen tukimuodon piiriin tai lopettaa opintonsa. Esimerkiksi masentuneelle opintojen eteenpäin saattaminen voi kuitenkin olla huomattavasti mielekkäämpää kuin viruminen sairaspäivärahalla, jolloin opintoja ei periaatteessa saa suorittaa. Kukaan ei tosin valvo tätä, joten käytännössä sairauspäivärahalla opiskelu on mahdollista. Voi myös olla, ettei elämäntilanne oikeuta muihin tukimuotoihin, mutta hidastaa opintoja pitkäaikaisesti.

Opintotukilautakunnan mahdollisuudet neuvoa opiskelijoita muista tukimuodoista ovat rajalliset, koska ne eivät kuulu lautakunnan toimivaltaan. Tässä lyhyesti tietoa muista tukimuodoista, jos lakkautuspäätös uhkaa:

1) Sairauspäiväraha Jos sairastut ja sairaus kestää yli 15 päivää, voit hakea sairauspäivärahaa. Jos opintosi eivät sairauden takia etene, kannattaa sairauspäivärahaa hakea. Muista hakea myös asumistukea. Kelan opas sairastavalle opiskelijalle

2) Toimeentulotuki Toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto ja olet oikeutettu siihen, jos et ole oikeutettu mihinkään muuhun tukeen. Opiskelijoiden kohdalla toimeentulotuen myöntämisen kriteerit vaihtelevat. Opintotuen keskeydyttyä tai loputtua toimeentulotukea kannattaa hakea ja sitä täytyy myöntää, mikäli et voi hankkia toimeentuloasi mistään muualta. Toimeentulotukea haetaan omalta sosiaaliasemalta. Helsingin sosiaaliasemat HYYn toimeentulotuki-info

3) Yleinen asumistuki Jos et ole oikeutettu opintotukeen (se on katkaistu tai loppu), voit hakea yleistä asumistukea. Kelan asumistukisivut ja -laskuri

Yksi konkreettinen parannus olisi mahdollistaa osa-aikaineen opiskelu sairauspäivärahalla. Opiskelulla voi olla etenkin mielenterveyden sairauksien kohdalla kuntouttava vaikutus ja lisäksi tämä helpottaisi siirtymää takaisin täysipäiväiseen opiskeluun. Tämäkään muutos ei ratkaise kaikkia ongelmia. Tässäkin tapauksessa vastikkeeton perustulo olisi hämmästyttävän hyvä ratkaisu. Perustulon kautta omatahtinen opiskelu olisi mahdollista. Perustulo myös ylittää kokonaan kontrolliin ja väärinkäyttöön liittyvän problematiikan. Kun tuki on automaattinen, sen käyttöä ei tarvitse valvoa eikä sitä voi käyttää väärin.