ystavani-lumimarja
Ystäväni Lumimarja
Tämä tarina voi olla tosi, jos niin haluat. Tämä on tarina Ystävästäni Lumimarjasta.
29 posts
Don't wanna be here? Send us removal request.
Last Seen Blogs
kingkilgore2
Bez tytułu
racke7
A fanfic author's musings
mystmoon
I like weird stuff
authorhnaomi
Naomi Hafford-Smith
starstent
Stars Tent
Text
Voit olla peiton alla maailmaa piilossa, tai laulamassa maailmanrakkautta vuoren huipulla,
ystävä on sinun rinnalla.
Onpa hän suuren meren kaukaisella laidalla, tai vuosien vierintään kadonneena,
ystävää ei unohda.
Saat vuotaa vihaisia sanoja tai hunajasta kylläisiä huutoja, itkeä elämän iloa ja nyyhkyttää raivoavaa sairautta,
ystävän olkapäätä vasten on turvallista hajota
Kun elämä on räntää ja loskaa, ja sielu murtunut pettymyksiin,
ystävä sataa päällesi vaaleanpunaisia sydämmiä
Minä olen olen Lumimarja, ja olen ystäväsi.
1 note
·
View note
Photo
Tänään saa sataa vaikka kärpäsiä, ja on hyvä päivä.
Voi tuulla lujaa paperitehtaalta, ja on hyvä päivä.
Sukkani saavat rullaantua varpaanpäihin, kahvini kaatua rinnuksille, ja sormenpäähäni voi luikerrella inhottava tikku, ja yhäkin on hyvä päivä.
Vötti kainalossa, on hyvä päivä.
2 notes
·
View notes
Photo
Kun matka on pitkä ja kylmä, kun kengät ovat litimärät ja lämpö karannut varpaan päästä, saattaa unohtaa, että matkalta voi löytää ystävän.
Pienen, pehmoisen, lämmintä syliä kaipaavan.
Ystävän, jonka pienet tassut palelevat lumessa, ja jonka korvannipukoita napsii jo pakkanen.
Ystävä on lahja sydämelle, lämmin muistutus auringosta. Tuosta valosta, joka nyt vain kurkkii kuin kiusatakseen.
Vanha tai uusi
Pieni tai suuri
Oma äiti tai kotipihan kurre
Ystävä on lahja joulunakin.
5 notes
·
View notes
Photo
Sinä nouset uhmakkaasti minua vastaan. Metallin ja betonin voimalla muserrat ja runnot samalla, kun varjosi lankeavat tahtoni tielle.
Mutta minä olen piirtänyt rajani. Urani näkyvät jo hiekassa. Minä olen, enkä minä voimastasi katoa.
Tuhoa sinä, rymistele ja röyhistä rintaasi. Aja minut vaikka mereen, kyllä minä voin mennä. Mutta jälkeni kasvattavat uutta voimaa, uutta tahtoa.
Luovuuden kuolemattomuutta.
1 note
·
View note
Photo
Vieläkin sinä luovutat, annat värisi valua, imeytyä kovenevaan maahan. Raskaasti hengittävät aamut ja kirpeästi rätisevät yöt kertovat kauniista kuolemasta. Sellaisesta, jonka vain luonto osaa.. Miksi meidän pitää lähteä niin rumasti? Miksi emme voi antaa värejämme maalle hiljalleen kuin vaahteran lehdet, tai kovettua kuten maa, roudan hyväillessä sen pintaa?
Kesä heittää viimeiset jäähyväiset maalaamalla metsän auringonlaskuksi, kun talvi etsii jo valtaistuintaan, paikkaa johon pistää taloksi. Syksy hätäilee vielä hetken, häärii, jotta saisi nukutettua tämän maan.
Mutta minä en nuku, en uneksi tätä talvea, sillä minulla on tehtävä, eikä se jäädy pakkasten tullessa.
2 notes
·
View notes
Photo
Joskus on avattava ovi, ihan vain siksi että tuntisi kirpeän syyssään nipistelyn poskilla.
Joskus on avattava ovi, jotta pääsisi karkuun vimmakkaasti heittelevää elämää.
Joskus on avattava ovi, jotta jokin voisi lähteä.
Joskus on avattava ovi, jotta joku pääsisi sydämeen,
ja joskus, aivan liian harvoin, ovi on avattava ihan vain, jotta sen voi sulkea.
Nyt on avattava ovi, jotta se voi jäädä auki.
1 note
·
View note
Photo
Ei kenenkään pidä olla rohkea, ei vihainen kuin ampiainen, ei itsepäinen tai vapautta kaipaava. Mutta jos haluat olla rohkea, päristellä kuin ampiainen, puristaa huulet tiukasti yhteen ja pitää pääsi, ja pyrähdellä ympäri maailmaa sydämesi kyllyydestä, niin ole rohkea. Ole rohkea ja vihainen, ole ylpeästi se erillinen, vapaa näkijä, pidä pääsi ja usko vapauteesi. Tie on sinulle jo raivattu, kivet on jo vieritetty, mutta kaikkea ei ole vielä tehty.
Kiitos Tove Jansson, kivien vierittäjä, peloton merenkävijä. Me yritämme löytää sinun jälkesi.
3 notes
·
View notes
Photo
Merimies: Lumimarja, kaupunki on täynnä vaaroja. Näetkö tämän tatuoinnin?
Lumimarja: Siinä on kuu ja ankkuri, mutta kuva on hajonnut.
Merimies: Aivan niin, kuva on hajonnut, sillä vaikka ankkurikuu suojaakin yötä vastaan, on kaupungissa ihmisiä, jotka eivät suojelusta piittaa. Sinun täytyy olla varovainen ja piiloutua ihmisiltä, sillä kaikki, jotka taivalluksellasi tapaat, eivät ymmärrä sinun kaltaistasi. Ole varovainen, äläkä jaa luottamustasi kaikille.
Lumimarja: Mutta onhan kaupungissa eläimiäkin, voinhan aina pyytää heiltä apua.
Merimies: Se on totta, mutta kaikkiin eläimiinkään ei voi kaupungissa luottaa. Ne eivät enää tunne vanhoja tapoja, eivätkä kuule luonnon kutsua.
Lumimarja: Miten niin on päässyt käymään? Miten voi olla, että eläin ei tunne luontoaan?
Merimies: Rakas Lumimarja, ei ole ollut kukaan opettamassa. Jotkut eläimet tuntevat vain ihmisten tavat, sillä niillä on ollut vain ihminen opettajana, eivätkä ne tiedä oikeasta luonnosta, mutta älä huoli, on kaupungissa niitäkin, jotka vielä muistavat. Kun kutsut eläimiä, kutsu hiljaa ja kauniisti ja ne, jotka vielä muistavat, osaavat kyllä luoksesi.
1 note
·
View note
Photo
“Meillä merimiehillä on ollut aina kunnia auttaa sinun kaltaisiasi Lumimarja, me olemme aina varjelleet sinun sukuasi. Tiesitkö, että aikoinaan kansasi asutti syrjäisimpiä saaria, joille vain suuren aavan seilaajat eksyivät? Minulla on kunnia saada tarjota sinulle illallista, sillä sinun kaltaisesi auttoivat vanhaa vaariani, kun hän haaksirikkoutui suuren myrskyn seurauksena. Ehkä ei olekaan sattumaa, että me tapaamme.
Oletko ensi kertaa kaupungissa, sillä jos olet, minun pitää varoittaa sinua. Kaupungissa vaanii vaaroja, joihin et ole ehkä varautunut.”
0 notes
Photo
Eihän täällä ole hirviöitä, vain merikarhuja, leväpartoja, aaltojen urheita ratsastajia, eikä heissä ole mitään pelättävää. Täältä löydän varmasti lääkkeen mahani murinaan.
Olisikohan täällä myös sitä kummallista punaista nestettä, jota Ra'eella oli aina lasisessa pullossaan, miksikäs hän sitä kutsuikaan? Se oli makeaa kuin mesi ja väriltään kuin kypsänä pullisteleva mansikka, mesi, ja mansikka, se oli mehua!
0 notes
Photo
Kaupungissa nälän yllättäessä on parasta seurata nenää. Ihanaiset tuoksut johtavat mysteerisen paikan ovelle. Hirviöitäkö täällä asustaa? Voiko lonkeroilla valmistaa näin herkulliselta tuoksuvia asioita? Uskaltaisinko mennä sisälle?
3 notes
·
View notes
Photo
Minun maailmassani puut langettavat suojaisan varjonsa puhtaalle maalle, jossa on hyvä levätä. Minun maailmassani aallot soittavat rantakivetystä, lintujen lainatessa äänensä uneliaille kesäpäiville. Minun maailmassani on tyynynä pehmeä mätäs ja patjana kutitteleva nurmi.
Täällä maa on kovaa ja harmaata. Täällä betonihirviöt heittävät karkeat kaiken peittävät varjonsa kohti kylmästä hytiseviä ihmisiä, jotka ovat unohtaneet miltä koivun lehtien hellä havina kuulostaa. Jossain täällä kummallisesti kirskuvassa maailmassa on ystäväni. Rae, minä löydän sinut, eikä meidän enää koskaan tarvitse palata tähän maahan. Rae, minä haluan kotiin.
1 note
·
View note
Photo
Kohta kaupungin valot peittävät tähtien loiston, mutta vielä on aikaa levähtää. Vielä voi antaa tuulen kuiskia jostain kaukaisesta, katsoa liekkien tarinointia, ja tuntea meren tuoksut. Sivistys odottakoot vielä hetken, tänä iltana minä vain olen.
4 notes
·
View notes
Photo
Esi-isien valo kimpoilee tyynen veden pinnalla.
Sukuni laulaa taivaan kannella, maalaa yön kauniiksi. Sinun tähtesi ei vielä välky , sillä maahan olet yhä sidoksissa.
Matkan on jatkuttava.
3 notes
·
View notes
Photo
Tyyntä vettä halkoen, airolla kulkua avustaen, yli ulapan, veden täyttämän poukaman.
Kohti kaupunkia. Äänetön matka kohti kakofoniaa.
Minä en pelkää. Minä teen matkaa.
0 notes