^ minä just äsken kun luin mystisimmän mahdollisen toteamuksen fandom-tägissä

Tuntsa Goes Euroviisut, osa 5

Edellinen osa: https://mieoleahvena.tumblr.com/post/173352664178/tuntsa-goes-euroviisut-osa-4-edellinen ** ”Täällä sitä taas ollaan, Behind the Scenes jatkuu”, Vanhala selosti selfietikun päässä roikkuvalle puhelimelleen ja pyöri paikallaan kuin hämmentynyt balettitanssija. Hän oli jälleen aloittanut uuden livelähetyksen Instagramin puolella, ja katsojamäärä nousi yhtä nopeasti kuin Lammion sietokyky näinä päivinä laski. ”Tiedättekös mikä päivä tänään on? Tänään on sunnuntai ja pian mekin pääsemme ehkä ainoata kertaa elämässämme oikein punaiselle matolle kulkemaan”, Vanhala jatkoi ja käänsi kameran kohti Hietasta, joka oli juuri pukeutumassa yksinkertaiseen smokkiin. Hauhia ja Asumaniemi olivat Koskelan annettua periksi saaneet jäädä Lissaboniin ja hoitivat nyt hommansa niin hyvin kuin pystyivät, ettei kukaan vain hermostuisi heille ja muuttaisi mieltään. Ilkikurisuudestaan he eivät kuitenkaan tulisi aivan lähiaikoina pääsemään eroon, ja pojat olivatkin ehdottaneet Hietaselle cowboyasun pukemista. Hietanen oli innostunut ideasta niin paljon, että oli käynyt jopa hankkimassa sellaisen, mutta Kaarna oli nauranut ja sanonut, ettei se käynyt päinsä (”Hietsu, Hietsu, nyt sinä olet kyllä erehtynyt. Ei sinne matolle noin pukeuduta”). Vanhala vaelteli nyt jo ties kuinka monennetta päivää ympäri Suomen delegaation hotellihuoneita haastattelemassa ihmisiä, kutsuen sitä harjoitukseksi tulevaa lehdistötilaisuutta varten. Lahtinen oli sattuneesta syystä hänellä kaikista eniten haastateltavana ja melkein kuin vakiovieras, sillä miestä ei edelleenkään ollut päästetty oikean median tentattavaksi. Valitettavasti Lahtisen piilottelu johti siihen, että lehdistö oli salaperäisestä säveltäjästä vain entistä kiinnostuneempi ja alkoi jahdata tätä päivin öin Honkajoen seuraksi. ”Minä vaan sen sanon, että ne valopuvut lähettävät meidät alas tappion tietä. Euroviisuissa menestytään kyllä erilaisuudella, mutta liika on liikaa”, mies jupisi nytkin. ”Jos minä olisin saanut kirjoittaa sanat ja suunnitella esityksen, niin…” ”Niin silloin ne olisivat olleet sääntöjen vastaiset, koska viisukappaleissa ei saa politiikka näkyä”, Rokka näpäytti huvittuneena sivummalta, ja samalla videolle tallentui, kuinka Lahtinen näytti hänelle keskisormea. ”Oikein Lahtisen salainen poliittinen akenda, khihihi”, Vanhala naureskeli ja siirtyi kuvaamaan seuraavaa eli Lehdon ja Riitaojan huonetta, missä Lehto napitti parhaillaan suojattinsa paitaa kiinni. ”Hymyilet sitten reippaasti kun kävelette kuvattaviksi.” ”Kyllä, Toivo”, Riitaoja sanoi kiltisti. ”Ei ole mitään panikoitavaa, eihän?” ”Ei”, Riitaoja myötäili, vaikka näyttikin erehdyttävästi peuralta ajovaloissa. ”Sinullahan on se paniikkinappula mukana, eikö vain?” ”On kyllä”, Riitaoja vastasi alistuneesti. ”Painat sitten sitä jos… mitä helvettiä sinä täällä teet?” Lehto karjaisi saatuaan paidan napitetuksi ja huomattuaan ovensuussa seisovan Vanhalan. ”Liveä Instakramiin minä tässä vain”, Vanhala huikkasi paetessaan Lehdon kädestä lentävän hotellin Raamatun tieltä. Kaarna yritti joka kerta päästä osaksi Vanhalan liveen, mutta koska Vanhala jostain kumman syystä aina karkasi häneltä, alkoi Kaarna lähetellä Instagram-tililtään jatkuvasti pyyntöjä olla lähetyksessä mukana. Tästä syystä Vanhala päästi lopulta Kaarnan hetkeksi mukaan, mutta toista kertaa ei enää tullut, sillä Kaarna ratkesi ylpeydestään itkuun kameran edessä ja huusi sen johdosta suoraa huutoa koko loppupäivän. Koska Lehto oli juuri silloin pitämässä huolta Riitaojasta, oli Kaarnan rauhoittaminen langennut toisiin ihmisiin vittuuntuneen Lammion vastuulle. Tämä oli parin päivän ajan huokunut kylmää raivoa sekä Kaarnaa että Vanhalaa kohtaan ja uhannut vetäytyä pisteenantajan tehtävästä. Rahikainen sai kuitenkin hänet rauhoittumaan, mutta miten se tapahtui, sitä ei tarina kerro. ** Hietanen, vaikka melkein kaikesta innoissaan olikin, ei vielä koskaan ollut kokenut sellaista hurmiota kuin sen, mikä hänessä hotellilta poistuttaessa heräsi. Miehen silmät laajenivat suuriksi, kun hän näki ovien edessä heitä odottavan kiiltävän mustan limusiinin, ja hän suorastaan juoksi sen luo. ”Ko Hollivoodis olis! Ny mää oikke hämmästy!” Hietanen tokaisi silmät loistaen. ”Myö kuule Hietain saatetaa tämmössel pelil ajel pia enemmänkii ko voittoha meil mieles o, vai mitä sie Lahtiin siihe sanot?” Rokka virnuili. Kariluoto ja Honkajoki joutuivat kumpikin hetken pitelemään Lahtista paikallaan niin ettei tämä päässyt kenenkään kimppuun sillä välin kun muut nousivat autoon. Avajaiset pidettiin Lissabonin kaupungintalolla, joka hämärtyvää iltaa vasten näytti varsin komealta. Lehto puristi jännityksestä paikalleen jähmettyneen Riitaojan kättä aavistuksen liian kovaa – vieressä seisova Tassu säikähti kuullessaan luiden rusentuvan – ja lähti sitten Kaarnan, Kariluodon, Lahtisen ja Honkajoen kanssa sivummalle antaakseen Ahvenasquadin tähdille tilan punaisella matolla. Poikien kappale lähti soimaan kaiuttimista. Vanhala ja Hietanen johtivat joukkoa, hymyilivät iloisesti ja vilkuttivat lehdistölle salamavalojen räpsähdellessä. Rokka heilutti sekä omaansa että Tassun kättä, ja Koskela kulki takana käsi Riitaojan harteilla kuin estääkseen toista pakenemasta. He pysähtyivät taustaseinän luokse kuvattaviksi ja jatkoivat sitten haastatteluun. ”No niin, nyt meillä on tässä Ahvenasquad Suomesta, iltaa, pojat! Miten olisi pieni esittelykierros näin aluksi?” haastattelija kysyi puoliksi heille, puoliksi kameralle puhuen. ”Rokkaha mie oon, Antero on etunim! Antiksha hyö minnuu kutsuva ja niihä mie sanon itekkii. Ja tää hiljain poika täs, hää o Suen Tassu. Hää ei juur mittää virka mut laulaa hää ossaa”, Rokka rupatteli ja taputteli samalla ujoa toveriaan päälaelle. ”Mää ole Hietase poika!” tokaisi Hietanen rempseästi. ”Khihi, Vanhala, Johannes. Palveluksessanne”, Vanhala hihitti. ”Koskela”, sanoi Koskela lyhyesti ja asiallisesti, ja kun mikki lähti eteenpäin, kuiskasi hän hiljaa Riitaojalle tämän jännitystä lieventääkseen: ”Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä.” Riitaoja oli niin pahoin hermostunut, ettei kyennyt edes tyrskähtämään Koskelan hauskalle lisäykselle. Kaikki katsoivat häneen odottavasti, kun hän änkytti: ”Ri… Rii…” Lehto ilmestyi jostain hänen vierelleen ja pelasti tilanteen. ”Riitaoja”, Lehto sanoi reippaasti ja loi Riitaojaan tästä puhutaan vielä -katseen. ”Hän on hieman ujo tapaus, ei ole tottunut huomion kohteena olemiseen.” ”Sinä ja Tassuhan olette taustalaulajia, eikö näin?” haastattelija kysyi vainuttuaan hyvän jutunaiheen, ja Tassu ja Riitaoja nyökkäsivät sanojen puutteessa. ”Oliko se äänekkyyden ja hiljaisuuden määräämä jako?” ”Elä sie ukko perkele rupee pelaamaa peliäis meitin kans. Tassu täs o paljo paremp laulaja ko mie tai Hietain mut hää on vaa nii vaatimaton. Hänest voitas vaik heti tehhä solisti”, Rokka tulistui. ”Se mää tiärä et samoi Riitaojast”, Hietanen puolusti hänkin ja taputti toista olalle. Riitaoja katsoi avuttomana Lehtoa kuin toimintaohjeita odottaen, mutta Lehto piti sieluun asti poraavan katseensa tiukasti haastattelijassa, koska koki tämän kysymyksen henkilökohtaisena loukkauksena hiljaista suojattiaan kohtaan. Haastattelija häkeltyi ja mutisi perääntyessään: ”Aivan. Nauttikaa illasta.” Loppuillan aikana häntä ei nähtykään, ja muut epäilivät Lehdolla mahdollisesti olleen jotain osaa asiaan. Rokka, Hietanen ja Vanhala jakoivat innoissaan nimikirjoituksia (pyytäjien jono oli niin pitkä, että siinä meni puoli iltaa), ja Koskelan suureksi yllätykseksi häntäkin nykäisi joku hihasta. Tassu ja Riitaoja eivät oikein tienneet miten olisivat olleet, sillä joka puolelta satoi huomiota. Lehto puolittain raahasi Riitaojan pois valokeilasta, kun näytti siltä, että ylikuormituskohtaus oli jälleen kerran kovaa vauhtia lähestymässä, ja Tassu tuppautui mielellään mukaan, kun Rokastakaan ei juuri sillä hetkellä näyttänyt olevan hänelle huolenpitäjäksi.

Kun keskustelu alkaa “AU, jossa Lehto kuolee nopeasti ja Riitaoja jää kitumaan” ja loppuu “AU, jossa ne molemmat jää kitumaan vierekkäin”, tietää, että minä inspiroidun kaikilla väärillä tavoilla. Anteeksi kaikille, jotka ovat uutta ficciä toivoneet ja minulla on tarjota vain tällainen. Tämä oli vain aivan pakko kirjoittaa. Kohta ehkä jotain fluffyisaa ja kivaa. Kiitos Ahvenasquadille tästä ideasta, mukana olleet kai tuntevat piston sydämessään.

Hahmot: Riitaoja & Lehto Genre: Mikä on Fix-Itin vastakohta? “Break-It”? Koska se tämä on. Varoitukset: Ahdistavia teemoja. Kuolemaa, haavoittumista, itsemurha. Pari ehkä liiankin graafista mielikuvaa. Vastuunvapaus: Linna omistaa hahmot ja tämän ficin jälkeen on kai turha yrittää väittää, että minä osaisin kohdella niitä yhtään kiltimmin. Summary: Elä huali, Lehto. Kaikki järjestyy.

”Lehto?”

Riitaoja pyyhki silmiään kämmensyrjäänsä ja niiskutti surkeana. Hän ei löytäisi muita, eikä hän löytäisi patruunalaatikoitaan. Hänen täytyisi palata Lammion eteen tyhjin käsin ja kuka tiesi, mitä tuo pelottava mies hänelle sitten tekisi. Hän oli taas ”pakoillut” ja hän kammosi ajatusta siitä, että nyt Lammio varmasti toteuttaisi uhkauksensa ja tekisi hänelle jotain kamalaa. Riitaoja värisi.

Vielä enemmän häntä pelotti se, mitä hän voisi metsäpolulta löytää. Mitä jos siellä makasi kuolleena koko ensimmäinen kivääri? Hän oli kuullut Lehdon parahduksen. Voisiko sellainen ihminen päästää niin tuskallisen äänen, ellei osuma olisi kuolettava?

”Lehto? Vanhala?” Riitaoja kuiskasi ja yritti saada ääneensä huutoon tarvittavaa voimaa. Hänen äänensä kuitenkin murtui jatkuvasti niiskutukseen. ”Rahikainen? Älkää jättäkö minuu… Yksin…”

Silloin Riitaoja kuuli huudon, jostain pimeydestä.

”Vanhala! Rahikainen!” ääni huusi. Se oli täynnä tuskaa ja selvästi huudettu kyynelten läpi, mutta kyllä Riitaoja sen tunnisti. Hän tunnistaisi tuon äänen missä vain. Hän otti muutaman askeleen, mutta äkkiä hänet lävisti suunnaton kipu.

*

Hetken Riitaoja vain makasi maassa näkemättä tai kuulematta mitään. Hän ei tuntenut kylmyyttä, kun märkä maa painautui vasten hänen poskeaan, hän ei tuntenut mitään. Sitten äkkiä hän tunsi vain kipua.

Riitaoja huusi. Ääni, jonka hän oli kadottanut yrittäessään huutaa ryhmänsä jäsenten nimiä, purkautui hänen sisältään kurkkua repivänä huutona. Riitaoja haukkoi henkeä ja tunsi niin suunnatonta kipua, että hetkeksi se vei kaikki muut ajatukset pois hänen mielestään. Riitaoja ei sillä hetkellä edes pelännyt. Hänen ainut todellisuutensa oli suunnaton tuska.

*

Jossain vaiheessa kipu oli kai hämärtänyt Riitaojan tajunnan, sillä hän ikään kuin havahtui kuullessaan taas Lehdon huudon.

”Ampukaa tänne… asemaan… huudon suuntaan…”

Riitaoja haukkoi henkeään kivun aaltoillessa läpi hänen ruumiinsa. Hän veti syvän hengenvedon ja huusi niin kovaa, kuin pystyi: ”Lehto!”

Itkuinen ääni vaimeni hetkeksi. Vain pikakiväärin suihku ilmassa jatkoi taukoamatonta rätinäänsä. Riitaoja nyyhki poski vasten sammalta ja odotti. Hän ehti jo ajattelemaan, ettei Lehto vastaisi, kun hän kuuli jälleen tuskan kyllästämän, rikkinäisen äänen.

”Riitaoja?”

Lehto ei voinut olla kovin kaukana. Riitaoja ei ehkä nähnyt tätä, mutta täällä olikin niin kovin pimeää. Riitaoja ponnisti kaikki voimansa ja yritti nousta konttaavaan asentoon. Hän kuitenkin älähti kivusta, kun yritti laittaa yhtään painoa kädelleen. Riitaojasta tuntui, kuin hänen vartalonsa olisi aivan riekaleina. Jotenkin hän onnistui lopulta ryömimään eteenpäin itkien tuskasta ja pelosta.

”Lehto… Lehto!” Riitaoja huohotti. Hän sai vastaukseksi vain korisevaa itkua, joka auttoi häntä raahaamaan itsensä oikeaan suuntaan. Riitaojan oli pakko pysähtyä välillä vain haukkomaan henkeään ja itkemään. Lopulta hän erotti liikettä aivan lähellä ja sai kömmittyä lähelle maassa makaavaa miestä.

Lehto makasi puolittain kyljellään ja tuijotti Riitaojaa silmät kivun laajentamina. Lehto katsoi Riitaojaa pitkään, kuin ei olisi nähnyt tätä ollenkaan, mutta sitten hänen jo ennestään synkkien kasvojensa ilme musteni.

”Sinäkin olet siis…” Lehdon toteamus alkoi toivottomalla, vihaisella äänellä, mutta jäi kesken, kun tuskan aalto sai tämän koko ruumiin kouristelemaan. Tai ei koko ruumiin. Lehdon jalat eivät liikkuneet. Lehto itki ja painoi jo ennestään likaisia kasvojaan vasten maata. Riitaoja hengitti tämän kanssa samaan, epätasaiseen tahtiin.

Lehto katsoi Riitaojaa silmät täynnä uupumusta ja kipua. ”Sinuunkin sitten osui. Loistavaa. Me kuollaan tänne molemmat.”

Riitaoja värisi ja pudisti päätään. Hänen mielensä alkoi olla jälleen hämärä kaikesta kivusta. Hän kömpi hieman lähemmäs Lehtoa ja asettui makaamaan niin, että saattoi katsoa tätä silmiin. Lehto vältti hänen katsettaan, mutta ei liikkunut. Riitaojan ruumis tuntui siltä, kuin tuhat veistä olisi hakannut sitä sisältä käsin palasiksi.

Lehdon tila ei tuntunut olevan paljon parempi, tämä itki ja kun onnistui keräämään riittävästi voimia, huusi. Riitaoja tunsi kivun saavan hänen vartalonsa värisemään, mutta hän vain hymyili typerää, heikkoa hymyä ja puheli Lehdolle. Riitaoja ei tiennyt itsekään, mitä puhui. Kai hän yritti rauhoitella, sekä Lehtoa että itseään. Pikakivääri täytti ilman rätinällään, mutta kipu alkoi syödä pois Riitaojan todellisuudentajua.

”Ettekö te saatanat saa henkeä pois?” Lehto karjaisi ja ratkesi jälleen nyyhkytykseen.

”Elä huali, Lehto. Kaikki järjestyy.”

”Mene helvettiin”, Lehto sähähti. Sitten äkkiä hänen katseensa kiinnittyi johonkin. Hetken Riitaojalta kesti, että hän ymmärsi Lehdon tuijottavan Riitaojan olalla keikkuvaa kivääriä.

”Anna”, Lehto sanoi ja kurkotti kohti Riitaojaa. Lehdon äänensävy ei ollut käskevä, kuten ryhmänjohtajalla ehkä pitäisi olla, vaan enemmänkin avoimen vaativa. Anova. Riitaoja tarttui Lehdon käteen ja painoi sen hellästi maahan. Se oli yllättävän helppoa.

”Ne tuloo kyllä meitä hakeen, Lehto”, Riitaoja höpötteli väristen kivun aaltojen kulkiessa hänen ruumiinsa läpi. ”Ne tuloo ja sitten kaikki on toas hyvi…”

Mikään ei ollut ollut hyvin pitkään aikaan, Riitaoja tiesi sen. Hän ei tiennyt, mitä puhui, kaikki oli hänen päässään niin kovin sekavana. Riitaoja ei ottanut kättään Lehdon käden päältä, antoi käsien vain levätä maassa. Lehtokaan ei vastustellut. Kai hän oli aivan liian väsynyt. * Kauan he häilyivät yhdessä tajunnan rajamailla. Riitaojan silmissä musteni aina välillä, mutta Lehdon huuto havahdutti hänet yhä uudelleen. Riitaojan höpötys taas piti Lehtoa hereillä, tai ehkä Lehto tunsi liian suurta kipua vajotakseen pimeyteen.

Riitaoja menetti ajantajun. Hän ei tiennyt, kauanko he olivat maassa maanneet. Tuntui, kuin hän olisi kuunnellut Lehdon tuskankorinaa jo monta tuntia. Hiljalleen Riitaojan päässä häilyvät ajatukset vaihtuivat siihen ainoaan. Heitä ei löydettäisi. He jäisivät tänne.

”Lehto.”

Riitaojan ääni oli hellänä itkusta, mutta riitti havahduttamaan Lehdon tuskaisesta horteestaan, joka sai tuon ennen kaikissa liikkeissä niin varman ruumiin värisemään. Lehto raotti silmiään.

”N-no?”

Lehdon ääni oli niin kovin pieni. Tähän sattui niin kovin paljon.

”Soanko minä tulla sinun viäreen?” Riitaoja kysyi. ”Kylymä on.”

Kyllä hänellä muitakin syitä oli. He kuolisivat tänne, se olisi vain ajan kysymys. Ja Riitaojaa pelotti niin paljon kuolla näin, yksin ja kylmissään. Samalla tavoin, kuin tyhjillään oleva latopahanen oli aiemmin vetänyt häntä puoleensa, nyt hän vain kaipasi lähellä olevan Lehdon lämpöä. Ihmisyyttä.

Lehto haukkoi henkeään katsoen Riitaojaa epäuskoisena. Riitaoja nielaisi ja sanoi ne sanat, joilla tiesi saavansa Lehdon suostumaan: ”Sinä soat minun kiväärin.”

Lehdon silmissä välähti hetkellinen elinvoiman hiven ja hän nyökkäsi. Tähän vaihtokauppaan Lehto suostui kyselemättä. Riitaoja keräsi voimiaan ja kömpi aivan kiinni Lehtoon, joka oli jossain vaiheessa kierähtänyt suurista tuskista välittämättä vatsalleen. Riitaoja kurotti kohti kivääriään ja sai työnnettyä sen Lehdon kylmästä ja kivusta kohmeisiin käsiin. Lehto otti kiväärin vastaan ja katsoi Riitaojaa pitkään. Tämän katseessa oli jotain vierasta. Aivan, kuin tuolla hetkellä Lehto olisi nähnyt hänessä jotain uutta. Riitaoja katsoi Lehtoa silmiin eikä hymyillyt.

Riitaoja painautui kiinni Lehdon kylkeen ja katsoi metsän pimeyteen. Hän ei katsonut, mitä Lehto teki. Hän vain kuuli, mitä tapahtui. Kähisevää itkua, varmistimen irroitus. Metalli kolahti vasten hampaita ja nostatti Riitaojan selkäpiihin kylmiä väreitä. Lehdon kivääri vaimensi tämän hengityksen epätasaista ääntä, joka hiljalleen rauhoittui.

Ja niin, ilman mitään tilityksiä.

Laukaus kaikui yössä ja Riitaoja tunsi kasvoillaan jotain lämmintä. Hän haukkoi henkeään. Kylmä ilma sai hänen keuhkonsa koskemaan. Riitaojan silmän päälle valui jotain, samoin hänen huulilleen. Hän vain huohotti hetken ymmärtämättä mitään. Venäläiset sotilaat olivat jo kaukana, kukaan ei ollut paikalla todistamassa tuota suomalaisen sankaritarinan veristä viimeistä näytöstä.

Riitaoja painoi päänsä ja käpertyi kiinni Lehdon kylkeen. Tämä oli vielä lämmin. Lämpö toi mieleen ihmisen, lämpö toi mieleen kodin. Riitaoja painoi kasvonsa Lehdon takkiin ja yritti tavoitella tämän kättä omaansa.

Piti lukea Isä meidän. Niin piti tehdä, kun joku oli kuollut. Tuo ajatus jyskytti Riitaojan mielessä, mutta hän ei muistanut, miten Isä meidän meni. Hän löysi Lehdon käden ja risti oman vapisevan kätensä sen kanssa. Lehdon käsi oli niin kovin lämmin.

”Le-levolle lasken… Luojani…” Riitaoja kuiskasi Lehdon takkiin. Se oli hänen kotona oppimansa iltarukous, sen oli riitettävä Lehdon viimeiseksi siunaukseksi. Lehto tuoksui vieläkin ihmiseltä. Lialta ja pelolta. ”Armias ole suojani… Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen… T-taivaaseen ota tykösi.” Riitaoja veti Lehdon elottoman käden lähemmäs itseään ja kuiskasi: ”Aamen.”

Sitten Riitaoja huusi. Ja hän huusi kauan. ***

”Jaa Lehto oli kuallu vai? Ja Riitaojaa ei löytyny mistään?”

Rahikainen vältti Hietasen katsetta ja murahti: ”Eivät vastanneet ku huuvettiin. Aateltiin, että oli Riitaoja männy teijän lua.”

Hietanen katsoi näkyä edessään kulmat kurtussa. Riitaoja makasi maassa käpertyneenä Lehdon viereen ja puheli hiljaa tämän korvaan. Lehto näytti pahalta, tämän suu oli rikki ja takaraivo hajalla. Riitaojan vapiseva käsi oli etsiytynyt tämän hiuksiin ja yritti silittää veristä sekasotkua hellästi. Riitaojan toinen käsi oli ristitty Lehdon käden kanssa tiukasti.

Lääkintämies oli yrittänyt repiä Riitaojaa irti Lehdosta, mutta Riitaoja oli vain huutanut kauhuissaan. Koskela oli silloin katsonut tätä ja sanonut lääkintämiehelle surullisella äänellä ”anna olla”. Hietanen oli ymmärtänyt tilanteen nopeammin, kuin muut. Riitaoja kuolisi varmasti, heillä ei ollut mahdollisuutta hoitaa noin vakavia vammoja riittävän nopeasti. Ehkä, jos he olisivat löytäneet Riitaojan heti. Nyt oli kuitenkin liian myöhäistä. Siksi oli turhaa kidutusta viedä Riitaojalta se, minkä tämä oli epätoivoissaan valinnut viimeiseksi turvakseen.

”Näekkö sinä, Lehto”, Riitaoja kuiskasi Lehdon korvaan ja nauroi heikosti. ”Minä sanoin sinul, että ne tuloo viälä, ja ne tuli. Sinun olisi pitänyt voan uskoo minuu. Nyt on kaikki hyvin. Nyt meijän ei tarvi ennää pelätä.”

Hietanen katsoi Koskelaa, jonka silmät olivat lukkiutuneet Riitaojaan. Riitaoja ei jaksanut enää edes kannatella päätään, mutta hän vain jatkoi rauhoittelevaa kuiskailuaan. Poika ei tainnut edes tuntea enää kipua. Kai se oli helpotus. Kauanko Riitaoja oli maannut kiinni kuolleessa Lehdossa vain odottaen, että joku tulisi ja auttaisi? Hietanen kuvitteli Riitaojan etsimässä lämpöä tuosta hiljalleen kylmenevästä ruumiista. Häntä puistatti.

”Näekkö sinä, Lehto. Koskelakin on täällä. Kaikki on ny hyvin, Koskela keksii, mitä tehdään. Meijän ei tarvi ny hualehtia mistään. Me voijaan nyt voan levätä.”

Hitaasti Koskela kaivoi esiin Lehdon manttelin ja levitti sen tämän ruumiin päälle. Sitten Koskela kaivoi esiin Riitaojan manttelin.

”Sinun on varmaan kylmä”, Koskela sanoi hiljaa polvistuessaan ja peitellessään Riitaojan manttelillaan. Riitaoja hymyili tavanomaista, typerää hymyään.

”Herra vänrikki. Lehdolla tosi kylymä on, minä oon yrittäny lämmittää. Mutta herra vänrikki ajattelee kaikkea, kun Lehdonkin peittel”, Riitaoja höpötti. ”Nyt kaikki on hyvin.”

Koskela soi Riitaojalle hänelle niin harvinaisen huulilla kareilevan hymyn. Hän silitti Riitaojan poskea välittämättä tämän kasvoja kuorruttavasta verisestä sotkusta.

”Nyt Lehdon on lämmin”, Koskela vakuutti. ”Ja kohta sinunkin on.”

Riitaoja hymyili lapsellista hymyä ja nyökkäsi. Koskela nousi ylös ja katsoi miehiinsä.

”Jatketaas matkaa.”

Hietanen katsoi vielä Riitaojaa, joka ei jaksanut enää silittää Lehdon hiuksia vaan painoi kasvonsa tämän kaulaan väsyneen näköisenä. Kohta Riitaoja varmaan nukahtaisi. Sellaiselle, joka oli noin pehmeä, se oli ainoa oikea tapa kuolla. Vaikka kaikki muu tässä olikin niin pahasti vinossa, ainakin Riitaoja nukahtaisi hiljaa tajuamatta edes kuolevansa.

Ja ehkä Riitaojan ja Lehdon oli aina ollut tarkoitus kuolla tuolle metsäpolulle. Yhdessä, muista erillään. Ehkä se oli vain sopivaa. *** ***

Hostperheessä asuminen

Hostperhe vai kampus.. sitä mäkin mietin kun kielimatkaa varailin. Ensimmäisellä kielimatkalla vastaus tuohon kysymykseen oli hyvin selkeä, sillä halusin kokea paikallisen kulttuurin, paikallisessa isäntäperheessä. Toisen kielimatkan päätös ratkesi, kun muistelin miten hyvä hostperhe mulla oli Brightonissa.

Mulle itselle hostperhe näin jälkeenpäin ajateltuna oli vaihtoehdoista paras. Hostperheessä oltiin tosiaan paikallisen kulttuurin; tapojen ja perinteiden sydämessä, iltaisin kotiruoan äärellä ja juttelemassa niitä näitä perheenjäsenten kanssa.

Hostperhe Bournemouthissa oli mukava eläkeläispariskunta, joilla jo ennestään asui yksi vaihto-opiskelija Nigeriasta. He olivat isäntäperhetouhuissa kokeneita, ja työskennelleet STS:n kanssa kuulema useita vuosia. Heille isäntäperheenä olo oli tärkeää, ja he kannustivat meitä muun muassa ulkomailla opiskeluun ja maailman kiertämiseen. Asuin isäntäperheessä kahden suomalaistytön kanssa. 

Hostissa söimme aamupalan, sekä päivällisen ja saimme itse pakata kouluun eväät hostien ostamista tarpeista. Hostvanhempien kanssa pidimme yhteyttä Messengerin välityksellä, esimerkiksi mahdollisista myöhästymisistä tai jos tarvitsimme apua bussien kanssa. Hostperheellä oli myös WIFI, jota saimme käyttää. 

Perheen sijainti kouluun ja keskustaan nähden oli hieman syrjässä, mutta se oikeastaan ei haitannut. Saatiin päivässä vaihtaa bussia useaan otteeseen, ja samalla tuli siis tutuksi miten Bournemouthin bussiaikataulut toimivat.  

Asuinseutu oli kaunista ja turvallista. Kävin iltaisin lenkkeilemässä, joten aloinkin jo tuntea Kingstonin kadut aika tarkasti :) 

Suosittelen kyllä isäntäperhemajoitusta! Olen nyt kahden brittiperheen kokeneena hyvin iloinen, että tulin hostperhemajoituksen valinneeksi. Se antaa todellakin enemmän kuin voisi ajatellakaan!

- Erika

Instagram : @erikqrol 

STS : www.sts.fi     @stsfinland

Onnittelut!

Nyt se ratkesi: Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri – suora lähetys https://www.is.fi/politiikka/art-2000006336455.html

Comply Comfort vaahtomuovitulpat nappikuulokkeisiin

Omat korvani lienevät jotenkin hassun malliset, sillä perus nappikuulokkeet eivät oikein tahdo istua niihin. Lähdin ratkomaan ongelmaa kokeilemalla Comply Foamin Comfort-vaahtomuovitulppia.

Perusnapeissa tulpat ovat yleensä silikonia, ne ovat helppo pitää puhtaana, mutta ei välttämättä istu tukevasti korvassa. Joissakin kuulokkeissa on Complyt tai vastaavat myös vakiona, mutta omissa Sonyissäni oli ihan perus silikoniset.

Complyistä on kolmea eri mallia joista valitsin hifisteille suositellun Comfortin. Sonyn tulpista käytössä ovat olleet pienimmät, joten valitsin nytkin sellaiset. Lopuksi pitää vielä valita kuulokkeeseen sopiva malli joka Sonyn tapauksessa oli 200.

Ensi puraisu

Poistin vanhat silikonitulpat ja laitoin uudet tilalle. Puristin tulpan kasaan kuin korvatulpan ja työnsin paikalleen. Ensin Complyt tuntuivat hieman epämukavilta kun kuulokkeen runko painoi läpi, mutta kun vaahtomuovi alkoi kehon lämmössä asettua muotoonsa, epämiellyttävä tunne hävisi.

Kun napit istuivat tukevasti korvassaan, oli aika pistää musiikkia. Daft Punkin Get Lucky, John Mellencampin Jackie Brown, UFO:n Vigiland, Greg Kihn Bandin Jeopardy...

Tekevät minkä lupaavat...

Ensi tunnelmat olivat bassoa... paljon bassoa... liikaa bassoa! Ajattelin, että ehkä se on ongelma vain hiljaisessa kerrostaloasunnossa, mutta myöhemmin totesin, että bassoa piisaa myös bussissa ja junassa.

Liika bassotoisto ei tietenkään ole Complyjen vika vaan Sonyn kaupallisen soundin*, samaa ongelmaa tuntuu olevan monissa muissakin kuulokkeissa. Tuhti basso myy, mutta samalla myös peittää keskialueen hienoudet alleen. Tai sitten Sonyt eivät vain sovi hyvin iPhone SE:n jatkoksi.

Ennen basso pääsi kuitenkin vuotamaan kuulokkeiden ohi, sillä ne eivät tahtoneet pysyä tukevasti paikallaan yli viittätoista sekuntia. Nyt napit pysyvät tiukasti korvissa koko bussi- tai junamatkan. Jeopardy pumppaa mehukkaasti, mutta Vigiland käy jo turhan rankasti päälle.

Suosittelen

Parilla kympillä sain kuulokkeisiini reippaasti lisää käyttömukavuutta. Nyt nappeja ei tarvitse kohennella yhtenään, vaan voi keskittyä musiikkiin. Jos tuntuu, että bassot karkaavat, niin näiden kanssa ei karkaa enää. Paketissa tuli vielä kolme paria tulppia, joten ei tarvitse pelätä hukkumista, tosin eivät vaikuta myöskään irtoavan kuulokkeista kovin helposti.

Suurin miinus on saatavuus, jos tahtoo jonkun tietyn koon ja mallin, lienee valmistajan oma verkkokauppa ainoa vaihtoehto (vai tietääkö joku paremmin?). Itse en tykkää yhtään tilata ulkomailta, koskaan ei tiedä, että yritetäänkö pakettia tuoda aamukuudelta vai iltakahdeksalta ja kuskeilla ei ole luonnollisesti puhelinta käytössä.

Nyt sain kuulokkeet jo toisella yrittämällä, ensi toimitusta oli ihan oikeasti yritetty kello 6.20 aamulla.

Jos haluaa oikein hifistellä, niin saatavilla on myös omaan korvaan räätälöityjä vaihtoehtoja, mutta itse käytän nappikuulokkeita lähinnä bussissa, junassa ja lentokoneessa, eli en joka päivä. Reissussa myös on aina suurempi riski hukata kamoja, joten järkihintaiset Complyt ovat hyvä valinta. 

Halvoiksi näitä ei voi haukkua, mutta eivät nämä älykalliitkaan ole. Ongelma kuitenkin ratkesi, joten olen tyytyväinen.

Plussat

Hyvä eristys

Istuvat tukevasti

Useampi pari paketissa

Miinukset

Saatavuus

Ei niin helppo pitää puhtaana

https://www.complyfoam.com

*Sonyjen bassotoistoa on käsitelty tarkemmin täällä. Bassofani varmasti diggaa, mutta itse pidän enemmän neutraalista soundista.

Aurarulla ja palvelu ratkaisivat, mutta vegaanikebabit ovat nousussa – Paras Tamperelainen Kebab 2017 ratkesi, lue top 10 (Tamperelainen)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

RUOKA Evin voitti Paras Tamperelainen Kebab 2017 -äänestyksen ennen Punjabia ja Hevalia.

Ei ollut muuta mahdollisuutta silloin. En minä silti pakon edessä tähän hommaan lähtenyt.

Näin muistelee reilua vuotta aiemmin Suomeen saapunut Kawa Tasin päätöstä perustaa Evin-niminen kebab-pizzeria Sammonkadulle vuonna 2001.

Päätöstä ei ole tarvinnut katua. Jo useammallakin yrittäjäpalkinnolla palkitut Kawa ja Armi Tasin pokkasivat toistaiseksi arvokkaimman palkinnon itse päätuotteestaan.

Evin voitti selvästi Tamperelaisen järjestämän Paras Tamperelainen Kebab 2017 -äänestyksen. Evin keräsi yli 3 300 äänestä 15,2 prosenttia.

äänestäneiden perusteluissa kaksi toistui selvästi muita useammin. Nämä olivat aurarulla ja palvelu.

– Kawa on luonut meidän annoksemme ja pidämme niistä tiukasti kiinni. Aurarullamme oli ensimmäinen koko Tampereella, kertoo Armi Tasin.

– Meidän annoksemme tehdään niin kuin ne tehtäisiin rakkaimmalle ihmiselle maailmassa. Sanon aina meillä työskenteleville pojille, että kuvittelevat tekevänsä annoksen tyttöystävälleen, lisää Kawa Tasin.

Evin työllistää yrittäjäkaksikon lisäksi viisi työntekijää.

Myös itse tekeminen on kunniassa. Lihavartaat tehdään muualla, mutta Evinin omalla reseptillä. Kebabeihin tulevat kolme kastiketta tehdään itse.

– Liha leikataan vartaasta kebabin väliin. Mikrossa se ei käy missään vaiheessa. Alkuaikoina hapatimme jugurtin kastikkeeseenkin itse, mutta siitä luovuimme, kertovat yrittäjäkumppanukset.

Suosituin yksittäinen annos on aurarulla. Viime aikoina vegaanikebabit ovat nousseet paikan uusiksi hiteiksi.

Evinin liikepaikka on pysynyt Sammonkadulla jo 17 vuotta. Viime vuosikymmenellä Tasinit avasivat pariksi vuodeksi ravintolan Helsinkiin.

– Emme pystyneet hoitamaan toista ravintolaa yhtä hyvin kuin tätä, joten myimme sen. Tämä on meille ehdoton juttu. Yksi hyvin hoidettu paikka riittää meille nykyisin, toteaa Kawa Tasin.

Helsingistä nykyisin löytyvien Evin-ravintoloiden kanssa kaksikolla ei ole mitään tekemistä.

Viime aikoina haasteena on ollut Sammonkadun ratikkatyöt, jotka ovat vieneet parkkipaikat ravintolan oven edestä. Ruoka-annoksista mukaan haetaan noin 80 prosenttia.

– Työt ovat näkyneet liikevaihdossa. Kanta-asiakkaat ovat onneksi suhtautuneet hyvin. Tänne halutaan tulla, vaikka se vähän vaikeaa nyt onkin, huokaa Armi Tasin.

Työstään kurditaustainen Kawa Tasin kertoo nauttivansa yhä.

– Omasta ammatista täytyy tykätä. Kiitän edelleenkin joka kerran, kun avaan ravintolan oven.

Paras Tamperelainen Kebab 2017

1) Evin, Sammonkatu 15,2 %

2) Punjab, Kirkkokatu 11,7 %

3) Heval, Arkkitehdinkatu 11,2 %

4) Kebab 14, Sammonkatu 7,8 %

5) Nile, Kyllikinkatu 6,4 %

6) Galata, Hallituskatu 6,4 %

7) Ylägrilli, Ylöjärventie 2,5 %

8) Malabadi, Lindforsinkatu 2,8 %

9) Etelän Kebab House, Hämeenkatu 2,8 %

10) Drina, Satakunnankatu 2,1 %

Ääniä yhteensä 3358, äänestäjistä 11,1 prosenttia ei osannut nimetä kebabsuosikkiaan Äänestyksen toteutti Tietoykkönen

from WordPress http://ift.tt/2zHQjwS via IFTTT

Hajanaista mietintää huippu-urheilusta, tunteista ja meistä ihmisistä

Ehkä suunnistus ei omassa somekuplassani ole mikään isosti huomiominuutteja takova aiheentynkä, mutta jaanpa silti fiiliksiä tältä tunteelliselta päivältä. Liittyen sekä suunnistukseen että vähän muuhunkin.

Lajin MM-kisoissa Viroissa käytiin tänään 6.7. keskimatkan kisat, ja molemmin puolin oli kyllä hienoa katseltavaa. Miesten kisassa ranskalainen, suomalaiselle suunnistusfanikansalle kyllä hyvinkin tuttu, Thierry Guergiou kisasi sanojensa mukaan viimeisen MM-tason yksilökisan. Ja voitti kultaa, itselleen 14. kerran, jälleen erinomaisen suorituksen jälkeen. Kyllä kelpaa tuon onnistumisen jälkeen 38-vuotiaana eläköityä lähinnä valmennuspuolelle. Sitä onnea oli sohvan puoleltakin upeaa seurata. Kyynelehtimiseksi meni. Ihailen sitä omistautumisen ja päämäärätietoisuuden määrää, joka hänestä on aina huokunut, myös ehkä (ranskalaiseen tapaan?) melko tunnepitoisesti. Vaikka onnistumisia on tälle herralle tullut paljon, niin pitkälle uralle on mahtunut myös suuria epäonnistumisen hetkiä. Niistä hetkistä ei kenellekään lähellä tai vähän kauempanakaan olevalle varmasti ole jäänyt epäselväksi, että nyt vituttaa ja ottaa tosi koville. 

Ja sitten tämä naisten puoli. Kisa siellä voiton suhteen ratkesi hyvin ajoissa, mutta varsinkin pronssista kisattiin ihan viimoisille viitoituksille asti. Niin hienoa että kisa lopulta kääntyi Suomen Venla Harjun hyväksi. Myöhemmin tänään julkaistussa Ylen kommentissa tiivistyy mainiosti se miksi oli erityisen hienoa, että mitali hänelle meni. Huippu-urheilu on melkosta hommaa, omat ja muiden asettamat paineet usein varmasti aivan kammottavia. Tässä tapauksessa urheilija sanoi vuosi sitten myös ääneen, että se oli liikaa, ja alkoi tehdä töitä sen eteen että sen kaiken kanssa pärjää paremmin. Ja tänään siitä(kin) hommasta palkinnoksi napsahti upea mitali kovassa kisassa. Ihan mahtavaa! Taas oli kotisohvallakin aihetta kyynelehtiä.

Kyllä on kuulkaa ok olla välillä ihan julkisesti tunnekuohussa, pettynyt ja hajalla. Jos ei koskaan saa olla muuta kuin siloiteltu ja tyyni fyysinen ulkokuori ja näyttää tunteitaan korkeintaan silloin kun ne ovat positiivisia ja riemukkaita, niin seinä tulee vastaan todennäköisesti jossain vaiheessa melko ikävällä tavalla. Sopii niin huippu-urheilijoihin kuin ihan kehen tahansa meistä. 

p.s. Suunnistus on upea laji. Aloitin toteamalla ettei se omassa somekuplassani ehkä ole suurin ja kaunein, mutta suosittelen kaikkia epäileviä tsekkaamaan miten mainio se on, myös TV-lajina. Areenassa tarjolla nyt siis myös MM-tason kisailua.

Jokerien tie jääkiekkoliiga KHL:ssä menee ilta illan jälkeen kuoppaisemmaksi.

Jekateringburgin Avtomobilist yrittää kaikin keinoin päästä pudotuspeleihin itäisessä konferenssissa ja se kävi hakemassa tyrmistyttävän selvän 6–2-voiton Jokereista, jolla on samansuuntaiset ajatukset kevään varalle.

Play offs -peleihin olisi päästävä, mutta kukaan ei tunnu tietävän keinoja siihen.

Yhden maalin Avtomobilist teki tyhjään kejhikkoon, yhden Anatoli Golysevhttp://ift.tt/2kxSGu7 ronkki maalin edestä sisään, mutta entä ne neljä muuta. Puolustajat laukoivat ja maaleja puhlittiin, oli illan sävel.

Hartwall-areenassa jokainen katsoja näki, miten kiekot lähes leijailivat Jokerien maaliin, mutta maalivahti Riku Heleniushttp://ift.tt/2ky0Tyi ei niitä saanut kiinni.

”Lämäreitä tuli ja maskia oli jonkun verran. Neljässä ensimmäisessä maalissa minulla ei ollut mitään hajua. Jonain toisena päivänä olisin kiekot nähnyt, mutta nyt en saatana nähnyt”, Helenius sanoi Jokerien pukuhuoneessa, jossa tunnelma oli niin räjähdysherkkä, ettei olisi tarvittu kuin tulitikun raapaisu.

Helenius joutui maalivahdin iklävimpään osaan. Yrittää pysyä valppaana ja tarkkana, vaikka kiekkpoa ei saa verkkokalvoilleen millään.

”Se on kaikkein pahinta, kun joku tekee liikkuvan maskin. Tämä ottelu pitää unohtaa samantien”, Helenius sanoi.

Jokerien maalivahtipeluutuksessa on jonkinlainen vuorotteluperiaate. Ryan Zapolskihttp://ift.tt/2hQ0Dgk pelaa hiukan enemmän kuin Helenius, mutta vuoro kiertää.

Zapolski pelasi Barys Astanaa vastaan tiistaina, nyt oli Heleniuksen vuoro. Ilta ei ollut hänelle paras mahdollinen, jos ei millään lailla helppokaan.

Jokerit yritti, loi maalipaikkoja, mutta laihaksi jäi tulos. Ville Lajunenhttp://ift.tt/2hTvyFP kavensi 1–3:een ja Peter Reginhttp://ift.tt/2gr0v5H toi joukkueen 2–3:een kolmannen erän puolivälissä, mutta sen jälkeen tuli 22 sekunnin pikasuihku ja ottelu ratkesi.

”Pitäisi varmaan sytyttää, kun taistellaan play offs -paikoista”, Helenius sanoi joukkueen tilasta ahdingon hetkellä.

”Olisi kiva vetää vähän iisimmin, mutta nyt ollaan itsemme tähän tilanteeseen hoidettu. Joka pelissä on taisteltava ja yritettävä saada pisteitä”, Helenius sanoi.

Jokerit kohtaa Jugran lauantaina ja Dinamo Minskin ensi maanantaina. Kaikkiaan runkosarjaa on jäljellä vain seitsemän kierrosta, ja joukkue on edelleen niukasti viivan alapuolella.

Kaikki on Jokerien omissa käsissä, kun jatkopaikkaa pohditaan.

”On, on, mutta ei tätä helpoksi saa”, Helenius sanoi.

RaLu nousi kärjen ykköshaastajaksi (Sydän-Hämeen Lehti)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Koripallon B-tyttöjen SM-sarjan taulukko on pälkäneläisittäin mukavaa katseltavaa. Kun syyskierroksesta on pelattu kaksi kolmasosaa, kärjessä ovat etukäteen vahvaksi tiedetyt Helsingin NMKY, Honka kahdella joukkueella sekä Tampereen Pyrintö. Kärkinelikon ykköshaastajaksi on noussut Pälkäneen ja Raholan yhteisjoukkue.

RaLu otti SM-sarjan kolmannen voittonsa, kun ToPo kaatui 77–58 (26-16, 20-15, 22-16, 9-11). Ottelu ratkesi jo avauspuoliskolla, sillä kotijoukkueen hyvä viimeistely vei tehon helsinkiläisten paikkapuolustuksesta. RaLun peli ja heitto kulkivat niin hyvin, että pelaajat alkoivat ahnehtia heitoissa. Ne oli kuitenkin vaikeampi upottaa, jos pallonkierrätystyötä jätettiin tekemättä.

Kun ToPo siirtyi pelaajavartiointiin, korinaluspelaamisessa ja ajoissa vahvat pälkäneläispelaajat pääsivät näyttämään taitojaan. Pienempi ja kevyempi vastustaja putosi pelaajiaan tasaisesti kuormittaneen RaLun kyydistä. Kolmannen erän lopulla nähtiin ensimmäisen kerran pariin vuoteen muutaman minuutin jakso, jolloin kentällä oli puhdas pälkäneläisviisikko. Tilit tasattiin tauon jälkeen, ja peliä jatkettiin Raholan viisikolla.

Joukkueessa paljon potentiaalia

Täksi kaudeksi SM-sarjaan noussut RaLu lähti syksyllä kaikkiin otteluihin haastajana. Nyt se on hyvillä otteillaan pelannut itsensä asemaan, jossa se joutuu puolustamaan asemiaan. Esimerkiksi maaottelutauon jälkeen Espoossa kohdattava EBT on raapinut sarjassa vain yhden voiton.

– Joukkueessa on valtavasti potentiaalia. Pisteen tappioon päättyneessä Honka-ottelussa pelasimme jo lähellä rajojamme, mutta siinäkin heitto upposi huonosti, Tom Ingman sanoo.

RaLun vahvuus hyökkäyssuunnassa perustuu erilaisiin pelaajiin, jotka pystyvät ratkomaan tilanteita ja purkamaan puolustuksia monipuolisesti. Puolustuspäässä RaLu on vaikea ohitettava, koska sen pienet pelaajat pärjäävät isompiaan vastaan ja isot liikkuvat ketterästi.

Tasaisesta ja tiiviistä joukkueesta on kauden aikana noussut myös tähti: koripalloväki seuraa mielenkiinnolla pälkäneläisen Roosa Taipaleen kehitystä. Nopea pelaaja on tähän saakka elänyt läpiajoillaan ja vahvalla puolustuspelaamisellaan. Kovat SM-sarjapelit ovat vankistaneet vahvuuksia ja koulineet Taipaleesta myös entistä paremman heittäjän.

– Roosa on valmentajalle kullanarvoinen, sillä hän pystyy puolustamaan ketä tahansa, Tom Ingman sanoo.

Puolustuspelaaminen ei ole pois hyökkäystehoista, sillä energiapakkaus on koko ajan täysillä pelissä mukaan ja kääntyy silmänräpäyksessä hyökkäyksestä puolustukseen.

– Korille ajoissa Roosa alkaa olla ihan pysäyttämätön, kun fysiikka, ponnistusvoima ja heitto ovat parantuneet entisestään, Ingman sanoo.

15 pistettä pussittanut Taipale oli ToPo-ottelussa pälkäneläispelaajista tehokkain. Hanna Hirvonen heitti 12 pistettä, Emilia Ingman viisi, Ida Östring kolme ja Helmi Raivio kaksi pistettä.

Roosa Taipale (vasemmalla) on nousemassa RaLun tasaisesta ja tasokkaasta pelaajaringistä joukkueen tähtipelaajaksi.

Aluesarjassa puhdas voittotili

Joukkue toivoi saavansa SM-sarjaottelun alle hyvän harjoituspelin, kun Luja-Lukko kohtasi aluesarjassa Pyrinnön. Tamperelaiset eivät kuitenkaan tuoneet Pälkäneelle valtakunnan sarjoissa pelaavia B-tyttöjä, vaan C-tyttöjoukkueen. Se ei pystynyt haastamaan Luja-Lukkoa, vaikka pälkäneläiset pelasivat puolivaloilla ja turhia kontakteja vältellen.

Luja-Lukko jatkaa tappiotta aluesarjan kärjessä. Pyrintö-pelistä eniten irti sai kahdeksan pistettä tehnyt Elina Wahlgren, joka sai heittonsa kulkemaan.

B-tytöt, SM-sarja

RaLu – ToPo 77–58

B-tytöt, SM-sarja HNMKY 6 6 0 554-388 12 Honka G 6 6 0 454-323 12 Honka W 6 4 2 457-376 8 Pyrintö 6 4 2 418-374 8 RaLu 6 3 3 372-403 6 Helmi Ba 5 2 3 323-356 4 PuHu 6 2 4 317-359 4 ToPo 6 1 5 345-398 2 EBT 5 1 4 236-363 2 TuRi 6 0 6 328-464 0

B-tytöt, 1. divisioona

PäLuLu – Pyrintö 64–34

PäLuLu 7 7 0 573-413 14 Bc Nokia 6 5 1 481-274 10 KaaRo 5 3 2 287-257 6 Pyrintö 5 3 2 290-277 6 Feeniks 6 3 3 358-358 6 Korihait 6 2 4 340-392 4 RaPy 6 2 4 298-351 4 Vilpas 5 1 4 272-268 2 Säyri-JBA 4 1 3 221-279 2 TuRi 4 0 4 94-345 0

from WordPress http://ift.tt/2jGtTc2 via IFTTT

”Voittamisen tunteelle ei oikein löydy sanoja” (Ylöjärven Uutiset)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Naisten Superpesiksen tuore Suomen mestari Nina Taipale hihkuu vieläkin onnesta, vaikka mestaruuden ratkeamisesta on jo muutama päivä. Taipale muistelee lämmöllä sitä hetkeä, kun supervuoropari Porissa päättyi ja mestaruus varmistui.

Nina Taipale kruunasi upean pesäpallouransa Suomen mestaruuteen. (Arkistokuva / Katja Sirviö)

– OLEN yrittänyt makustella, miltä se hetki tuntui. Olin jo aiemmin kuvitellut, miltä se voisi tuntua, mutta ei sille tunteelle kuitenkaan löydy oikein sanoja, Taipale sanoo. Mestaruuden voittaminen ei ole koskaan helppoa. Kun huippumenestyksen lopulta saavuttaa, jää voiton hetki ikuisesti mieleen. – Jokainen tosissaan kovasti töitä tekevä urheilija tavoittelee suurinta menestystä ja se me nyt saavutettiin. Onhan se ihan mahtavaa, Taipale hehkuttaa.

Erittäin tiukka kamppailu

Manse PP voitti Porissa pelatun neljännen finaalin supervuoroparin jälkeen numeroin 1–2. Mestaruus irtosi siis voitoin 3–1. Ensimmäisen jakson Manse PP voitti juoksuin 1–3. Taipaleen tapaan aikoinaan Ylöjärven Pallossa pesäpallouraansa aloitellut Jatta Vuorinen iski tamperelaisille avausjaksolla kaksi juoksua ja toisellakin jaksolla yhden juoksun. Toinen jakso meni kuitenkin Pesäkarhuille juoksuin 2–1. Supervuoroparissa ainoaksi jääneen juoksun tempaisi Manse PP:n Anna Rintanen. Mestaruus ratkesi, kun Manse PP:n upeasti pelannut ulkokenttä piti kotijoukkueen juoksuitta.

Kiitollisuus mielessä

Nina Taipale muistelee, että jo Manse PP:n joukkueen ensimmäisessä yhteisessä kokoontumisessa kauden alla oli jotakin erityistä. – Silloin huomasimme, että samassa huoneessa on niin paljon taitavia pelaaja, että meillä on mahdollisuus ottaa syksyllä mestaruus. Siihen sitten sitouduimme ja kaikki antoivat itsestään 110 prosenttia. Tässä on lopputulos. Taipale kertoo olevansa kiitollinen siitä, että on saanut kokea voittamisen tunteet joukkueen ja koko Manse PP:n yhteisön kanssa. – Kiitos seuraorganisaatiolle niistä työtunneista, joita meidän hyväksi on tehty. Meillä on ollut parhaat mahdolliset olosuhteet ja paras valmennus. Olemme tehneet älyttömän työmäärän tämän joukkueen kanssa, Manse PP:n kapteeni sanoo.

Hulina jatkuu

Mestaruuden ratkeamisen ja kenttäjuhlien jälkeen Manse PP matkusti Porista Tampereen Keskustorin suihkulähteelle tapaamaan faneja. Sieltä joukkue jatkoi vielä syömään ja saunomaan. – Ja vähän pyörähdettiin yöelämässäkin. Tämäkin viikko on vielä hulinaa, kun yhteistyökumppanit ja muut tahot haluavat kiittää ja muistaa meitä. Tämä on hienoa aikaa, Nina Taipale toteaa. Ylöjärven Uutiset julkaisee lähiaikoina Nina Taipaleen pitkän haastattelun.

from WordPress http://ift.tt/2w65TR7 via IFTTT

Näin arvioi poliisi Jyväskylän-episodin onnistumista – AL: “Tilanne hoitui muutamalla suihkautuksella” (Tamperelainen)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Poliisin voimankäyttö niin sanotun Jyväskylän-karkoitusepisodin hoitamisessa on sittemmin herättänyt runsaasti keskustelua. Monet ovat ihmetelleet muun muassa sitä, oliko kaasun käyttö tilanteen hoitamisessa täysin perusteltua. Asiaa kommentoivat nyt Sisä-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Osmo Ovaska ja rikosylikomisario Jari Kinnunen Aamulehdessä.

– Lopputulos oli tavoitteen mukainen. Tilanne oli hankala. Siihen nähden se hoitui niin hyvin kuin mahdollista, valitettavasti vaan hankalamman kautta. Tosin se johtui muista kuin meistä, Ovaska arvioi lehdelle.

Poliisi kerää operaatiosta kertyneen kuva- ja videomateriaalin.

– Kaikkien tällaisten tilanteiden jälkeen pyrimme haalimaan kaiken aineiston haltuumme muun muassa oman toiminnan tarkastelua varten. Tämä on normaali tavanomainen toimintatapa, Ovaska muistuttaa.

Näin puolestaan asiaa kommentoi Jari Kinnunen.

– Tilanne meni itse asiassa ihan loistavasti, koska kukaan ei loukkaantunut. Meillä ei ole tiedossa, että kukaan paikalla ollut olisi loukkaantunut, vaikka sellaisia väitteitä on esitetty. Meidän täytyy aina harkita mennäänkö yhdellä partiolla vai suoraan isolla joukolla. Tässä tilanteessa harkittiin, että mennään sammutetuin lyhdyin, siviilivaattein ja yhdellä partiolla, koska sieltä haettiin perhettä. Ei ajateltu heidän sitä ehdoin tahdoin vaikeuttavan.

Kinnusen mukaan kiistelty kaasunkäyttö hoitui “muutamalla suihkautuksella”. Huomiota on herättänyt esimerkiksi tilanne, jossa poliisi suihkuttaa kaasua tien viereen, jossa yksi turvapaikanhakija vaikuttaisi olevan liikkumatta, kyyristyneenä maahan.

– Sumute on lievempi kuin patukka, tosin se saattaa näyttää raflaavalta, koska kaasu on värjättyä. Tilanne ratkesi muutamalla suihkautuksella, kun tietä piti avata. Sumutetta käytetään kenttätyössä viikoittain.

from WordPress http://ift.tt/2eKiAh3 via IFTTT

Tukholma

Ruotsin maltillinen kokoomus, opposition suurin puolue, on valmis kaatamaan punavihreän hallituksen.

Puolueen puheenjohtaja Anna Kinberg Batra http://ift.tt/2iiRda2sanoi torstaina, että hän olisi valmis jättämään neljän opposition porvaripuolueen yhteisen budjettiesityksen jo ennen seuraavia, vuoden 2018 vaaleja.

Käytännöss�� tämä voisi johtaa hallituskriisiin tai hallituksen kaatumiseen, mikäli ruotsidemokraatit äänestäisivät opposition vaihtoehtoa, kuten puolue teki syksyllä 2014 aiheuttaen hallituskriisin.

”Minun mielestäni me olemme valmiita kantamaan vastuuta”, Kinberg Batra sanoi TT:n mukaan.

”Olen huolissani kehityksestä Ruotsissa, missä liian moni ei pääse mukaan työmarkkinoille ja missä monien turvallisuus horjuu. Löfvenin heikko hallitus ei vastaa näihin vaatimuksiin. Haluan tehdä sille jotakin”, hän sanoi.

Kinberg Batra sanoi myös, että hän on valmis raottamaan ovea keskustelulle ruotsidemokraattien kanssa tietyistä asiakysymyksestä. Tämä on käänne Ruotsin politiikassa, missä ruotsidemokraatit ovat olleet pitkälti muiden puolueiden eristämiä äärioikeistolaisen taustansa takia.

”Meidän ei mielestäni pidä jättää keskustelematta ruotsidemokraattien kanssa kysymyksissä, joiden suhteen meillä on edellytyksiä päästä yhteisymmärrykseen. Sen lukon haluan avata, koska parlamentaarinen tilanteemme on, mikä on. Emme silti aio neuvotella budjetista heidän kanssansa”, hän sanoi TT:n mukaan.

Ruotsin parlamentaarinen tilanne vaikeutui pahasti vuoden 2014 vaaleissa, missä kumpikaan perinteinen blokki, punavihreät tai porvarit eivät saaneet enemmistöä parlamenttiin. Ruotsidemokraatit sai vahvan vaa’ankieliaseman.

Vuoden 2014 syksyllä ruotsidemokraatit päättihttp://ift.tt/2jAW9LF näyttää voimiaan ja kaatoi punavihreän hallituksen budjetin, mikä oli kaataa sosiaalidemokraatteja edustavan Stefan Löfveninhttp://ift.tt/2jrjkFM hallituksen alkuunsa.

Budjettikriisi ratkesi, kun opposition porvarit ja punavihreä hallitus solmivat niin sanotun joulukuun sovun. Se takasi, että oppositio äänestäisi http://Oppositiopuolueet%20ovat%20luvanneet%20%C3%A4%C3%A4nest%C3%A4%C3%A4%20sill%C3%A4%20tavoin,%20ett%C3%A4%20hallitus%20saa%20l%C3%A4pi%20budjettinsa%20vastaisuudessa.siten, ettei hallituksen budjetti kaadu. Taustalla oli muun muassa halu pitää ruotsidemokraatit eristettynä vallasta.

Joulukuun sopu purkautui myöhemmin, mutta oppositio on tästä huolimatta vältellyt yrityksiä kaataa hallitus. Nyt linja siis näyttää olevan muuttumassa.

Kinberg Batran avauksen jälkeen Ruotsissa odotetaan kolmen muun porvaripuolueen näkemystä asiasta.

Lyhytproosa

Petri Tamminen: Suomen historia. Otava. 155 s.

Puolitoista sataa tapahtuma- ja tunnelmasirpaletta sadan vuoden ajalta, siinä Suomen historia kirjailija Petri Tammisenhttp://ift.tt/2j3xHjl (s. 1966) tapaan.

Jälki on niin totista että naurattaa, kuten Tammisen kymmenessä aiemmassakin kotomaamme henkisiä kasvonpiirteitä luonnostelleessa teoksessa usein. Tai kääntäen: niin konkreettisen tunnistettavaa arjen puskafarssia että itkettää.

Turha Tammista on syyttää, jos se naama on vino.

Kaikkein lyhyimmäksi isänmaan merkkivuoden kirjallisen monumentin veistokirves muotoilee jutun Mieto häviää. Se menee näin:

Meillä Keski-Suomen keskussairaalassa koko sydäntautien osasto seurasi sitä Miedon kisaa. Kun kamppailu lopulta ratkesi Wassbergille, osastonlääkäri sanoi: ”Kaikki ne jotka selvis tästä hengissä, niin kotiin vaan.”

Muulloinkaan Tamminen ei jää makaamaan edes suuriin tapahtumiin. Kansalaissota on yhtä kuin neljä mikroskooppisen pientä perhepiirin toimien muistumaa, mielellään lapsen silmin.

Ainahan kirjallisuudessa pienen on tarkoitus kasvaa suureksi, ja Tamminen toteuttaa pyrkimystä kokeneen ammattilaisen varmuudella.

Lapuanliikkeet, talvisodat, jälleenrakennukset, armikuuselat, olympialaiset ja niin edelleen Tamminen tietysti muistaa.

Parhaiten historian pikakelaus ravistaa hereille, kun kerronnan keskiöön pääsevät sellaiset tapaukset, joita ei osaa kaivata. Kuten esimerkiksi se, mitä tapahtui odotushuoneen puolella, kun hammaslääkäri saapui poljettavan poransa kanssa Oravaisten koululle vuonna 1953?

Siellä odotettiin omaa vuoroa seisomalla rivissä ja laulamalla pyhäkoululauluja.

Mistä Tamminen tämänkin tietää? Noin hyvin ei kuvittele kukaan.

Vastaus saadaan Suomen historian jälkisanassa. Kirjailija on haastatellut koko joukon kansalaisia ja luettelee heidät nimeltä.

Voi sanoa, että Petri Tamminen on yhden miehen kansanrunousarkisto.

Keruutyö, karsinta ja aineiston kirkastus luonnostelee maailman – ja sen sisässä maamme Suomen – joka liiraa eloonjäämisen ehdottomasti välttämättömyyksistä kohti ehkä helpompaa mutta samalla myös hahmottomampaa olemista.

”Nyt kun kaikessa on tasoja” tunteiden käsittely käy jo teollisuuden­alasta.

Pikkuisen olen aistivinani Suomen historiassa pakkoliikkeen maku. Etteivät olisi jossakin usuttaneet Tammista tällaiseen rykäisyyn.

Nyt se joka tapauksessa on täytetty, kunnialla: Tamminen avaa juhlavuoden lankeamatta kertaakaan juhlalliseksi.

Joten seuraavaksi Vääksyn äkkiväärä näkökulmittaja on vapaa tempautumaan Mannerheiminhttp://ift.tt/2ifMYAn piparkakkujen ja Kekkosenhttp://ift.tt/2j3y9hD sinivalkopipon parista ihan mihin tahansa.