silla-aikaa-japanissa - Tumblr blog

silla-aikaa-japanissa · 10 years

Text

Nagaran kyynelputoukset

Otsikko on hauska sisäpiirivitsi. Hahahaahahaha..hahahah...hahah...ha.........ha.a...a.a.

Okei ei se oo yhtään hauska. Enemmänkin surullinen. Kerronpa teillekin miksi.

Kaikki alkoi siitä, kun AFS päätti järjestää meille kaikille japanivaihtareille vaihtoviikon. Niin, ei vaihtovuoden, vaan vaihtoviikon. Me tehtiin siis vaihdon sisällä vaihto. Meidän piti matkustaa viikon ajaksi toiseen kaupunkiin, toiseen kouluun ja toiseen isäntäperheeseen, koska siten me saatais laajempi kuva Japanista ja voitais nähdä millaisia eroja on esim. erilaisten koulujen ja kaupunkien välillä. Mun ja parin muun vaihtarin matka vei kaupunkiin nimeltä Gifu, prefektuurissa nimeltä Gifu. Voitte ehkä arvata - Gifu on Gifun pääkaupunki. Okei, katsotaan karttaa, jonka varastin wikipediasta.

Sinisen alueen vasemmassa alakulmassa on Aichi, jossa minä asun. Ja sen yläpuolella lukee Gifu.

Ja tässä vielä tarkempi kartta, jossa on pinkillä itse Gifun kaupunki. Tuonne siis matkasin viikoksi marraskuussa, välillä 9.11-16.11. Me matkattiin junalla ehkä hiukan alle kaksi tuntia Toyohashista Gifuun, ja juna-asemalta mun viikon isäntäperheen isä ja äiti tuli hakemaan mua ja viemään mut autolla kotiinsa, joka osoittautui isoksi omakotitaloksi, jonka alakerrassa asui mummo, ja yläkerrassa muu perhe. Ja se perhekin paljastui äärimmäisen mukavaksi. Siinä oli siis isä, äiti ja kolme tytärtä, jotka tais olla 20, 19 ja 16 vuotiaat.

Mulle oltiin alun perin kerrottu, että nukkuisin sen viikon tän nuorimman tytön kanssa samassa huoneessa, mutta paikan päällä nää lainaskin tän vanhimman tytön huonetta mulle viikoks, ja tää vanhin tyttö sit nukku jossain muualla. En edes tiedä tarkalleen missä. :D:D

Me vietettiin lauantai ihan vaan jutellen ja tutustuen, ja oli tosi lepposaa. Sen perheen isä piti päiväkotia, ja me käytiin myös siellä päiväkodissa vähän vilaisemassa paikkoja, kun taas perheen äiti toimi sen päiväkodin ruuanlaittajana. Tää koko perhe tykkäs hirveesti musiikista, konserteista yms., ja juttelin näiden tyttöjen kanssa paljon kaikesta ja oli tosi mukavaa.

Sunnuntaina tällä perheellä oli puolestaan jotain menoa, sillä ne oli ilmeisesti kutsuttu jonkin uuden temppelin avajaisiin, ja mun piti matkata niiden mukana sinne. Siitä mulla ei hirveesti oo sanottavaa, sillä, no... Kuunneltiin 2 tuntia japanilaisten pappien mantrausta ja syötiin perinteistä japanilaista ruokaa... No. Taas yksi kokemus lisää.

Ja se temppelin avajaistilaisuus oli muuten Shizuokassa, eli pääsin taas vähän matkustelemaan.

Maanantaina mun puolestaan piti mennä kouluun. Aluks olin vähän nihkeenä, koska olin väsynyt kaiken viikonloppuisen matkustelun jälkeen, eikä olis oikeen huvittanut mennä toiseen kouluun, jossa pitäisi taas viikoksi opetella uudet säännöt ja tavat. Mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Mun koulun nimi oli Nagara. Ja se viikko siellä, oli yks mun elämän parhaista viikoista. Se on yks mun parhaista muistoista Japanista, ja yks parhaista muistoista myös muuten vaan. Joko alatte käsittää otsikon vitsiä. Haha. Ha.

Okei, maanantaiaamuna kuljin siis hostmamani kanssa bussilla koululle, jossa mun piti käydä tervehtimässä rehtoria ja kuulemassa vähän muitakin sanoja koulun käytännöistä yms. Olin tän kiinalaisen Chin-chanin kanssa samassa koulussa, ja kun meille esiteltiin meidän luokanvalvojat, paljastui, että Chin päätyi englanninopettajan luokalle ja minä matikanopettajan. Olin tästäkin aluks vähän huolestunut, koska en osaa matikkaa yhtään, ja nää oli vielä puhuneet, että perjantaina me tehtäis jotain siihen liittyvää, mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että se matikanopettajan luokalle päätyminen oli ehkä paras asia, jota mulle olis voinut tapahtua.

Se luokka osoittautui luonnontiede-matematiikka painotteiseksi luokaksi, jonka 40 oppilaasta vain 11 oli tyttöjä. Jo ennen kuin saavuin luokkaan sisään, ja ne kaikki näki mun tulevan sitä käytävää pitkin, niin sieltä kuulu sellasia äänekkäitä "OOHHH" huutoja, ja pääsin sit nopeasti luokan eteen esittelemään itseni ja istumaan paikoilleni. Mun paikka oli sopivasti keskellä luokkaa, ja kaikki mun ympärillä oli poikia, paitsi mun takana istuva tyttö, joka oli nimetty viikoksi vastuuseen musta, etten esimerkiksi eksyisi koulussa. Ja kun meillä oli ensimmäisen tunnin alkua ennen aikaa, niin olin hädin tuskin päässyt mun paikalle istumaan, kun muutama poika rupes jo huutelee siellä: "Kutsukaa Jadekin!!! Kutsukaa se!!!" Eikä kestänyt kauaakaan, kun siihen tuli mun luokse pari poikaa kysyen: "Voitko lähtee illalla ulos?" Ihmettelin että mitä, minne on matka, ja mulle selvisi, että tää luokka oli edellisellä viikolla voittanut jonkin kilpailun tms., jonka vuoksi ne oli järjestämässä maanantai-iltana luokkabileitä ja menossa yakinikulle. Ja tottakai suostuin.

Siis jo ennen ensimmäisenkään tunnin alkua, nää tuli kysymään mua ulos omiin luokkabileisiinsä ja toivotti mut tervetulleeks niiden luokalle. Ei ois voinu paljon parempaa vastaanottoa toivoa. ::::D:D:D Lisäks näillä kaikilla oli jostain syystä ihan hullusti karkkia mukana ja ne kaikki vaan jakeli sitä mulle niin, että hävitin vahingossa osan. XDDX

Bileet oli kuitenkin vasta illalla, ja sitä ennen oli ihan normaali koulupäivä. Päivä alkoi kemiankokeella, jonka istuin paikallani selaillen kemiankirjaa, koska en osannut mitään. :D:D:D:D Joku niistä pojista yritti kyllä suostutella opettajaa että: "Ei tehdä koetta, kun meillä on täällä vaihtari!!!" mutta opettaja ei ihan innostunut ideasta. Osotti vaan sitä oppilasta sormella ja karjas että: "MÄ ARVASIN ETTÄ SÄ EHDOTAT TOTA!!!!!!!!!!!" ja sitten alko jaella koepapereita. :----DDDDDD

Meillä oli myös englantia, jossa pääsin tekemään vaikutuksen luokkaan mun hurjilla englannin taidoilla, ja maantietoa, jonka tunnilla me jopa käytettiin tietokonetta!!!! Modernia tekniikkaa??? Japanilaisessa koulussa????? Mitä tämä on!!!!! Okei, me siis vaan katsottiin valokuvia valkokankaalta tietokoneen kautta, mutta tää oli mulle ainakin tosi uutta, koska mun normaalissa koulussa on turha ees haaveilla mistään sellasesta... Japanissa kaikki koulut on yleensä tosi vanhanaikasia ja käytössä on vaan taulut ja liitu. Ja monisteet. Monisteita on ihan sikana.

Mantsanopettaja myös innostui pistämään koko luokan tutkimaan Suomen karttaa, ja mun vieressä istuva poika sai lähes viisi minuuttia kestävän naurukohtauksen, kun huomas, että Suomessa on järvi nimeltä Inari. Koska japaniksi Inari tarkoittaa joko sellasta pyhää paikkaa, tai sitten tietynlaista sushia. Ja kun kerroin sille, että japanilainen tytönnimi Kana tarkoittaa suomeksi sitä lintua, niin se nauro vielä toiset viis minuuttia. Lopulta jopa sen kaveri, joka istu siinä edessä, käänty kattomaan ja ihmetteli et: "No mitä sä vielä naurat?" Toisinaan pienet asiat on niitä hauskimpia. :D:D:D:DDD

No, meillä oli myös mielenkiintoinen vanhan japanin tunti, jossa saatiin japanilaisia jousipyssyjä ja nuolia kiertämään luokkaa (niin mikä turvallisuus) ja ruokavälitunti, jonka vietin tutustuen näihin luokan tyttöihin. Tosin sekin oli ihan mielenkiintosta, koska siellä luokan ovella parveili koko ajan muiden luokkien oppilaita kattomassa silleen VAU VAIHTO-OPPILAS ja olo oli kuin suurellakin filmitähdellä. Ja meidän luokan pojat kävi koulun kiskalla ostamassa jotain, ja tullessaan takasin, yks niistä vaan anto mulle vanukkaan ja totes et: "Voit syödä tän jos haluut." Kiitos vaan, söin hyvällä mielellä. XXDXDDXXD

Ruokavälitunnin jälkeen meillä olis myös pitänyt olla meidän luokanvalvojan matikantunti, mutta se oli kyllä niin kaukana matikantunnista kuin mahdollista. Tää opettaja kyseli vähän tunnin alusta mun kuulumisia ja millainen ensivaikutelma mulla oli siitä koulusta ja luokasta, mutta lopulta me päädyttiin vaan juttelemaan koko luokan ja opettajan kanssa tunnin ajan. :D:D:D Tää opettaja mm. kysyi, että miten suomalaiset ja japanilaiset koulut eroaa toisistaan, ja yks poika sieltä mietahti että: "Japanilaiset on varmaan äänekkäämpiä." Pohdin sitten tätä väittämää hetken, ja tulin siihen tulokseen että ei, kyllä suomalaiset varmaan on äänekkäämpiä kuin japanilaiset. Ja siitähän nää sit innostuivat että: "NO SITTENHÄN ME VOIDAAN OLLA VIELÄ MELUISAMPIA", ja kuin yhteisestä merkistä, koko luokka alkoi huutaa ja ulista kuin apinat viidakossa.

Me juteltiin myös pokemonista, mangasta, musiikista yms., ja pääsinpä taas vuodattamaan siinä elämäntarinani siitä miksi tulin Japaniin. Ei ollu ku vasta tuhannes kerta.

Lisäks meillä oli tosi chilli fysiikantunti, jossa kukaan ei kuunnellut sitä opettajaa ja jutteli vaan vieruskavereidensa kanssa, mikä on mun mielestä japanissa tosi harvinaista.

Koulun loputtua neljältä, meillä oli useampi tunti luppoaikaa ennen illan yakiniku-partyja, joten ajelin muutaman tytön kanssa bussilla ottamaan purikuraa, ja sitten tultiin takas koululle hengailee vielä tunnin ajaks.

Oltiin siis koulupuvuissa, mut koska oli kylmä ja koska oon pahis, niin mulla oli punanen neuletakki ja kaulahuivi siinä koulupuvun päällä. :D::DD Jos mietitte mitä tossa lukee, niin siinä ihan yksinkertaisesti sanotaan, että "Jade-chan, tervetuloa luokalle 2-2!!" Toi tummansininen teksti on mun nimi japaniks, nyt voitte sit ihastella sitä että wow.

Okei no purikurakopit on kuumia, joten otin ulkovermeet pois.......

Yakinikusta mulla ei ehkä oo muuta kerrottavaa, paitsi että no. Oli älyttömän hauskaa. Grillattiin taas lihaa ja askarreltiin ylimääräsestä riisistä riisipalloja, joita grillattiin siinä ritilällä. Oli vähän rauhallisempaa meininkiä, kuin mun normaalin luokan luokkabileissä, mut toisaalta ehkä ihan hyvä niin. Ainakaan kukaan ei oksentanut. ::D:D::DDDD

Otettiin myös pihalla luokkakuva ja EN PÄÄSE YLI TOSTA POJASTA, JOKA MAKAA TUOLLA MAASSA. XDXDDXD Oikeesti mitä.

Huuh. Okei. Ja tiistaina meillä oli joku kouluretki Mien yliopistolle. Siitä ei oo kauheesti sanottavaa, paitsi et käytiin syömässä yliopiston ruokalassa, kuunneltiin pari tuntia tylsiä luentoja, ja bussimatkalla pelasin Nintendo DS:llä Marion kaksinpeliä vuoroja vaihdellen muutaman muun tytön kanssa, ja oli kyllä elämäni hauskin Mario kaksinpeli. Nauroin niin paljon, että hyvä kun ei tullut housuun. ::::D:D:D:DD

Mun oli myös ollut tarkoitus mennä koululle palattuani vierailemaan Nagaran sulkapalloklubissa, mutta mä olin ikävästi juuri sinä päivänä vähän vilustunut ja mulla oli hiukan huono olo, joten päätin jättää sen välistä. Mutta kuullessaan, etten mä oo tulossa, niin muutama sulkapalloklubin tyttö päättikin jättää klubin välistä, ja me etittiin tyhjä luokkahuone, jonne piilouduttiin juttelemaan siihen asti, että mun bussi tuli. ::D:D:DD En tiedä saiko nää tytöt sit myöhemmin jotain huutia siltä opettajalta, koska Japanissa klubi on oikeesti aika iso juttu, ja sieltä pois jääminen vaatii yleensä vähän suurempia syitä kuin suomalainen vaihtari...

- - -

Jokaisesta päivästä en kuitenkaan viitsi tehdä tällasta yksityiskohtaista raporttia, koska siinä mulla menisi ikuisuus. Mutta nää viis päivää oli kaikki ihan tajuttoman hauskoja ja mulla kävi niin hyvä tuuri, kun pääsin just Nagaran kouluun ja luokalle 2-2. Vaikka mun normaalikin luokka ja koulu on ihan kivoja, niin Nagaran 2-2 voitti kyllä silti 6-0. Se koko luokka oli niin äärettömän rento, äänekäs, ja hauska. Puolet luokasta pelas tunneilla kännykkää, opetusta kuunneltiin vain puolella korvalla ja vieruskavereiden kanssa juteltiin ja rahdattiin pulpetteja yhteen milloin milläkin tekosyyllä. Opettajatkin oli kaikki tosi hauskoja ja kivoja, erityisesti mulle jäi mieleen se kemianopettaja, joka oli ehkä keski-ikäinen, tosi vihaiselta vaikuttava mies, joka huus kaiken sanomansa, vaikka oikeasti se ei edes ollut vihainen. Se kirjotti taulullekin sellasella voimalla, että liidut vaan katkeili.

Ehdin myös torstaina ja perjantaina käydä siellä sulkapalloklubissa, jossa olin lupautunut käymään, mutta koska opettaja sattui juuri niinä päivinä olemaan poissa paikalta, niin meiän sulkapallon peluu jäi vähän vähiin... Sen sijaan me sit huiskittiin pingispalloja sulkapallomailoilla ympäri salia ja käytiin ulkona tanssimassa ja laulamassa Pokemonin ja Hamtaron alkutunnareita, räpsittiin valokuvia yms.

Mitäs me tässä tyylikkäänä... Nää taiteili mulle kans hienon kampauksen.

Huomatkaa myös mun koulun muotitietoinen urheiluasu.

Joo. Ja perjantaina viimeisenä päivänä, kun meillä oli vähän tavallisesta poikkeava lukujärjestys, niin myöhästyin myös ruokavälkän jälkeen parin mun luokkalaisen kanssa vanhan japanin tunnilta, eikä se opettaja ollut kauheen mielissään. :D:D:D Ja koulupäivän loputtua koko luokan pojat tanssi mulle korealaisen popin tahtiin, koska miksei. Mulla on se vieläkin videolla kännykässä ja nauran sille joskus yksikseni. Otettiin me myös koko luokan kuva, ja sain erilaisia lahjoja, ja itkin kokonaisen Niagaran putouksen. Tajuatteko otsikon vitsin. Ha..hahaa...

Joo sellanen viikko oli.

Tää jää varmaankin mun viimeiseksi postaukseksi Japanista, koska noin tunnin kuluttua olen jo bussissa matkalla kohti Tokiota ja Naritan lentokenttää. Sori, että tää mun loppuvuoden bloggaus meni näin plörinäksi, mutta tääkin reissu Gifuun oli sellainen asia, mistä ehdottomasti halusin kertoa ja jooooooo. Toivottavasti saitte ees jotain irti tästä. Tuun vielä Suomen puolelta kyllä kertoo teille mun loppuvuodesta tiivistettynä, ja vähän fiiliksiä paluun jälkeen. Mutta joo, huomenna oon taas siellä lumen keskellä.

#helmikuu 2014

3 notes · View notes

silla-aikaa-japanissa · 10 years

Text

Kouluretki

Hmmhmmhmm kouluretki. Ollaan rehellisiä ja sanotaan et ne kouluretken kolme päivää ei tosiaankaan ollut mun elämän loisteliainta aikaa, eikä mun tehny hirveesti mieli kirjottaa niistä mitään, joten siks tänkin postin kirjottamisessa kesti niin kauan.

Meillä oli siis kouluretki keskiviikosta 23.10 perjantaihin 25.10 asti. Tästä kartasta näette kaikki meidän kohteet ja sijainnit.

X. Toyohashi - mun kotiseutu

1. Hiroshima - tänne mentiin ensimmäisenä

2. Kobe - seuraavaksi käytiin täällä

3. Kioto - viimeinen kohteemme

Me tuotiin kamat jo tiistaina koululle, jotta ne voitais etukäteen kuljettaa hotelliin, ja keskiviikkoaamuna me kokoonnuttiin puoli kahdeksalta Toyohashin rautatieasemalle, josta ampaistiin luotijunalla Osakan kautta Hiroshimaan. Meidän kouluretken ajaksi oltiin lupailtu kahtakin taifuunia ja opettajat olivat jopa pitäneet kokousta siitä, että lähdetäänkö me edes retkeilemään, mutta kun kerta oli hotellit yms. valmiina, niin lähdettiin silti taifuunia uhmaten matkaan. Ja saapuessamme Hiroshimaan - siellä luonnollisesti satoi. Niin kuin lähes koko muunkin matkan. Oh yes.

Hiroshimassa me siirryttiin luokittain busseihin, joilla hurauteltiin ihastelemaan Hiroshiman rauhanpuistoa sateen keskellä. Rauhanpuisto on siis Hiroshimassa sijaitseva, atomipommin muistoksi rakennettu puisto, jonka keskeisimmässä osassa on atomipommin räjähdyksessä tuhoutunut näyttelyhalli. Meillä oli turistiopas, jonka kanssa me kierrettiin sitä puistoa, pysähtyen katsomaan eri monumentteja, ja lopuksi me päästiin kiertelemään vapaasti siinä vieressä sijaitsevaa atomipommimuseota.

Näyttelyhalli. Tää on yks niistä harvoista rakennuksista, jotka pysy pystyssä atomipommin jäljiltä, ja se pommi vielä räjähti ilmassa, vaan vähän ton rakennuksen yläpuolella.

Tässä jotain monumenttia, ja takana näkyy vissiin osa siitä museosta.

No, suurinta osaa näistä mun luokkakavereista ei kuitenkaan kiinnostanut ja ne mennä viiletti koko museon läpi tukka putkella, vaikka meille oltiin annettu yli tunti aikaa kierrellä. Aluks yritin pysyä niiden vauhdissa, mutta lopulta päätin, että sori ei, ja jäin yksin kiertelemään sen museon loppuun. Koska historia on kiinnostavaa ja millon mulle tulee seuraavan kerran mahdollisuus päästä atomipommimuseoon?

Ja siellä museossahan oli kaikkea ihan faktapohjaista tietoa siitä pommista, pienoismalli Hiroshimasta ennen ja jälkeen räjähdyksen, valokuvia, tuhoutuneita kattotiiliä, vaatteita, lounasbokseja. Veti kyllä vähän hiljaseks. Vieläpä kun jokaisen vaatteen tai muun rääsyn yhteyteen oli vieläpä kirjoitettu lyhyt kuvaus siitä, kenelle se oli kuulunut ja miten omistajalle oli käynyt.

Löysin tässä muuten wikipediaa selatessani myös kuvat niistä pienoismalleista. Voisin pistää ne tähänkin. Saatte vähän ajateltavaa, vaikkette museossa olisikaan itse käyneet.

Ennen:

Jälkeen:

Niin. Tää ei kai tarvitse enempää sanoja.

- - -

Museolta me sit hurauteltiin bussilla satamaan ja lainehdittiin sateen keskellä Miyajimaan. Miyajima on saari Hiroshiman edustalla, ja se on tunnettu erityisesti siellä sijaitsevasta pyhäköstä ja veden keskellä olevasta torii-portista.

Tässä siis kuvaa siitä pyhäköstä. Sää oli huono ja me oltiin paikalla laskuveden aikaan, joten tää ei ehkä oo mikään maailman edustavin kuva. Toi punertava portti tuolla kaukaisuudessa on se torii-portti, ja juuri toi kyseinen portti on äärettömän kuuluisa. Aina torii-porteista puhuttaessa, just ton portin kuva on siellä. Nää torii-portit on siis tällaisia perinteisiä japanilaisia portteja, punaisen ja mustan väreissä, ja niitä on yleensä just pyhäkköjen läheisyydessä.

Tässä sit kuvasarjaa. Japanilaisilla on tapana ostaa pyhäköiltä tollasia pieniä paperilappusia, joissa lukee jokin ennustus tulevasta. Kun lappunen on luettu, se taitellaan, ja sidotaan jonnekin - jokaisella pyhäkköalueella on yleensä jokin paikka joihin noita voi sitoa. Mähän en kuitenkaan ymmärrä hölkäsen pöläystä näistä ennustuksista, kun en osaa lukea mitä niissä lukee, joten itse en jaksanut vaivautua. :-----D

Ja sit heilahtaneita kuvia, koska täälläkin kaikki taas suunnilleen juoksi ton pyhäkön päästä toiseen niin äkkiä kuin mahdollista, jotta pääsisi kiertelemään saaren muita osia. Mua vähän harmitti, koska mä olisin ainakin halunnut nähdä sen torii-portin lähempää, mutta ei auttanut, kun muut tytöt halus mieluummin kiertämään tuliaiskojuja.

Lisää heilahtaneita kuvia, JEEEEeeEEeeeEeeeeeEEE!!!!! (Ja söpö sateenvarjo)

Eli kipaistuamme pyhäkön läpi, me saatiin kierrellä vapaasti sen kaupungin turistikauppoja reilun tunnin verran. Me kateltiin lähinnä ruokaa ja tuliaisia, koska japanilaiset ostaa aina ihan hulluna tuliaisia. Itekin ostin sit hostperheelle jotain pientä jeejee. Sen jälkeen suunnattiinkin hotellille, joka paljastui tottakai - japanilaistyyliseksi hotelliksi. Eli me nukuttiin tatami-huoneissa futoneilla ja syötiin ilta- ja aamupalaksi perinteistä japanilaista ruokaa. Toivottavasti teille kaikille on jo tullut tässä vaiheessa selväksi, että vihaan futonilla nukkumista ja perinteistä japanilaista ruokaa. Wowza olipa hauska hotellireissu.

Tässä teille vielä peura, koska Miyajima on tunnettu myös siitä, että siellä on valtavasti peuroja, jotka vaan vaeltaa vapaana ympäri saarta. Näitä peuroja oli oikeesti joka paikassa.

- - -

Torstai oli sit mun mielestä koko reissun paras päivä. Me herättiin aamulla aikaisin ja seilattiin Miyajimasta takaisin mantereelle, josta ajettiin bussilla Hiroshiman rautatieasemalle... ja myöhästyttiin meidän luotijunasta. ::::DDDDDDD Siellä me sit hengattiin juna-asemalla varmaan tunti ylimääräistä, ennen kuin päästiin toiseen luotijunaan, jolla päästiin vihdoin Kobeen. Kobessa me päästiin kiertelemään China Townia ja syötiin hyvää kiinalaista ruokaa ja ostettiin krääsämatkamuistoja, ja ajeltiin taksilla lähellä olevaan kauppakeskukseen, josta ostettiin vähän tuliaisia perheelle ja käytiin jätskillä ja söin jotain tosi hyvää vanilja-vadelmajäätelöä.

Tässä portti sinne China Towniin.

Ja tässä jonkinmoinen keskiaukio.

Lisäks Kobessa me yövyttiin jossain tajuttomassa ökyhotellissa, joka oli onneksi länsimaalaistyyppinen ja meillä oli oikeat sängyt ja kaikki. Ah, siunattu länsimainen sänky. Me myös illastettiin tosi hieno illallinen, jossa tarjoilijat kanto meille pöytään ruokia toisensa perään ja aamulla syötiin perinteinen hotellin aamupalabuffet. Ja jos ei siinä vielä kaikki, niin siellä hotellissa oli jopa ilmainen wifi!!! Siis Japanissa ei oo wifiä missään. Ei missään.

Ainoo miinuspuoli oli, että meidän piti olla siellä hotellissakin koulupuvussa. Meillä piti siis olla päivisin koulupuku päällä, sen mä vielä ymmärrän, mutta että hotellissakin. Vaatteet sai vaihtaa pyjamaan vasta sitten, kun kävi nukkumaan. Et oli tosi kiva sit illastaa siellä hotellissa sellanen kostea ja epämukava koulupuku päälläs, kiitos opettajat<3333

- - -

Viimeisenä päivänä, perjantaina, me hurauteltiin Kobesta bussilla Kioton asemalle, jossa meidät kohtasi taas rankkasade. Yllätys. Mun oli tarkotus käydä muutaman tytön kanssa jollain temppelillä, mut sekin suunnitelma peruuntui sateen takia ja me mentiin sen sijaan jollekin toiselle, lähempänä sijaitsevalle temppelille. Tosin sielläkin me vain pyörähdettiin nopeasti, koska se sade oli oikeasti niin kamala, ettei hirveästi ulkona huvittanut olla. Palattiin siis takaisin Kioton asemalle ja vietettiin loput meidän vapaa-ajasta shoppaillen vaatteita ja tuliaisia ja käyden syömässä. Ja huomatkaa kuinka mainitsin joka paikan kohdalla, että me ostettiin tuliaisia. Japanilaisilla on ihan järjetön tuliaiskulttuuri, että aina on pakko ostaa tuliaisia mummeille ja vaareille ja kissoille ja koirille, ja jos joku ostaa sulle tuliaisen jostain, niin ens kerralla sunkin pitää ostaa sille, ja noidankehä jatkuu. Ja kun mä en Kobesta ostanut mitään tuliaisia, niin mun kaverit oli ihan että: "JADE ETKÖ OLE OSTANUT TULIAISIA", ja sit me kipastiin ostaa mulle hotellin kaupasta joku suklaarasia........ ::::D:D::DD:D:D

Että siinä se loppupäivä kuluikin tuliaisia ostellen. Kiotosta suunnattiin taas luotijunalla takaisin Toyohashiin, ja seuraavalla viikolla elämä jatkui taas normaalina. Thank God.

#tammikuu 2014

2 notes · View notes

silla-aikaa-japanissa · 10 years

Text

Turhaa

Jepa jee, koulu jatku sit taas normaalisti koulufestarien jälkeen. Ehtihän siellä tapahtua vaikka mitä, mut en tiedä onko mikään siitä nyt erityisesti kertomisen arvoista. Ihan tavallista koulunkäyntiä se oli. Leivottiin köksäntunnilla keksejä, pelattiin liikassa pesäpalloa, alettiin kädenvääntöä välitunneilla ja pojat pelas luokkahuoneessa sulkapalloa. Mun kemianope myös innostui siitä, kun otin kerran kemiantunnilla muistiinpanoja, ja kysy sit multa et: ”Jade, tiedätkö miten tämä tehtävä ratkaistaan?” Tuijotin sitä vaan silmät selälläni. En osaa Suomessakaan kemiaa, niin miten osaisin Japanissa. :D:DD

Lisäksi nää opettajat kuulutteli vielä lokakuussakin kesäloman läksyjen palauttamisesta, koska vielä lokakuun lopussakin osalla oli ne palauttamatta. :DDDD Oon myös pettynyt: tein vaivalla kesäloman viimeisenä iltana englannin läksyt, mut kukaan ei ikinä tullut kysymään niitä multa. Tein ne ihan turhaan.

No joo, oli mulla sit muutakin tapahtumaa koulun lisäks. Mulla oli mm. lokakuun puolivälissä 18. päivä japanin kielen puhekilpailu. Se on joku tän meidän alueen vaihtareiden vuosittainen tapahtuma. Olin saanut jo kesälomalla läksyksi tehdä tän puheen, mutta enpä tehnyt, koska ihan kuin osaisin tehdä japaniks jonkun puheen. :D:D Siks viivyttelin tätä puheen tekemistä viime tippaan asti, ja eräs mun koulun opettaja, joka on musta vastuussa, sai jo sellasen käsityksen, että en aio osallistua koko kilpailuun, jolloin se soitti sinne kilpailupaikalle ja ne soitti AFS:lle ja AFS soitti mun hostperheelle ja sit hostmama tuli kauheen huolissaan että JADE KAI SINÄ OSALLISTUT PUHEKISAAN. ME POTKITAAN SUT PELLOLLE JOS ET OSALLISTU. ::::D:D:D:D:D:DDD

Ok ei sentään.

Sain lopulta sen puheen tehtyä mun opettajien ja hostmaman avustuksella ja harjottelin sitä koeviikolla yksin kirjastossa. Puheen pituus oli noin viisi minuuttia ja teemana oli vaihtovuosi Japanissa. Eli siis mistä oon ollut yllättynyt Japanissa ja mikä on ollut kivaa ja mikä on ollut ehkä vähän vähemmän kivaa jne.

Sillon 18. päivä oli sit oikea kilpailu. Se oli perjantai, joten mun ei tarvinnut mennä kouluun sen kilpailun takia haahahaa. Heräsin kymmeneltä aamulla ja valmistauduin kisaan harjottelemalla mun puhetta, ja sit matkattiin hostmaman ja mummon kanssa Miton lukioon, jossa se kilpailu järjestettiin. Yleisönä oli siis noin 1000 oppilasta + opettajat ja sit meidän kaikkien hostperheet ja jotain muita ihmisiä. Ja tuomareina toimi jotain lähikoulujen rehtoreita ja muita tosi tärkeänolosia henkilöitä. Meitä osallistujia oli 8, koska oli kaikki me AFS:n vaihtarit, ja lisäksi yksi ruotsalainen poika YFU:lta. Ja arvatkaa kuka voitti. (‾∀‾)

Puhuin siis japanilaisen ja suomalaisen koulun eroista ja kaikesta mistä olin yllättynyt. Mm. japanilaisten oppituntien hiljaisuudesta. Siitä että oppilaat nukkuu tunneilla niin usein. Että meillä on kauheesti kaikkia pieniä testejä.

Muut puhu vähän vastaavista aiheista: japanilaisesta perheestä, kerhotoiminnasta, japanin kielestä jne.

Mutta tuomarit valitsi mut voittajaksi ja sain hienon diplomin ja kaikkea muuta krääsää hipheijaa. :))))))

Tässä saan mun diplomia sen koulun rehtorilta. Ja alempana sitä krääsää.

Oon myös ravannut vaikka missä festivaaleilla tanssimassa ja hostmaman kanssa kattelemassa japanilaisesta paperista valmistettujen valaisimien kilpailua ja huuh.

Ja mitäpä paperista ei pystyis valmistaa! Tässä on paperista tehtyjä vaatteita. Pystyy pestä pesukoneessa ja kaikkea. Miten ois.

Lokakuussa alko myös vähitellen viilenee ja siinä vähän puolivälin jälkeen meidän piti vihdoin vaihtaa kesäpuku talvipukuun. Tosin kukaan ei ollut kertonut tästä mulle mitään, joten saavuin sinä aamuna junaan kesäpuvussa ja katoin et jaahas, kaikilla muilla on talvipuku. Ja myöhemmin sinä päivänä meidän luokanvalvoja tuli kertomaan mulle että: ”Sulla pitäisi olla talvipuku!!!!” Vau, en varmaan havainnut itse. Hyvä kun kerroit siinä vaiheessa, kun virhe oli jo tapahtunut. ::::D:DD:D:DDD

Ok tää oli vähän tällanen turha ja sekava posti, kuten otsikkokin kertoo. Halusin vaan hehkuttaa teille tota mun puhekisaa ja näyttää noiden lamppujen kuvia. Hyvää uutta vuotta ja silleen.

#joulukuu 2013

2 notes · View notes

silla-aikaa-japanissa · 10 years

Text

Koulufestivaali

Jatketaan nyt suoraan siitä, mihin edellisessä postissa jäätiin. Kerroin teille siitä taifuunimaanantaista, jona kävin shoppailemassa. Muuten meillä oli sillä viikolla koulua, tosin lukujärjestys oli aika normaalista poikkeava.

Sillä viikolla meillä oli nimittäin tiedossa meidän koulun kaksipäiväinen festivaali, johon kuului sekä kulttuuri-, että urheilupäivä, japanilaisittain bunkasai ja taikusai. Nää on sellasia vuosittaisia tapahtumia, jotka järjestetään jokaisessa japanilaisessa koulussa, mutta koulusta riippuen ne aina vähän eroaa. Meidän koulussa kulttuuripäivä tarkoitti sitä, että jokainen luokka keksi oman aktiviteetin, oli se sitten mitä tahansa. Osa luokista piti ruokakojuja, osa kummitustaloja. Joillakin oli minipelejä ja mun luokalla taas vesi-ilmapalloja.

Urheilupäivä puolestaan tarkoitti kisailua erilaisissa juoksukisoissa ja muissa vähän vähemmän urheilullisissa lajeissa.

Tässä myös kuvaa meidän koulusta. Kuva on pieni ja näkyy ehkä huonosti, mutta tossa vastapäätä olevan rakennuksen ikkunoissa on laput, joissa lukee japaniksi "Koulufestivaaliin aikaa x päivää" ja se vaihtui aina sen mukaan, kuinka monta päivää oli vielä jäljellä. Kun otin tän kuvan, oli vielä 8 päivää. :DD

Okei, toiseksi, meillä tuli sen viikon ajaksi australialaisia sisarkoululaisia noin 20 henkeä käymään. Ne asui joidenkin meidän koulun oppilaiden luona sen viikon, ja kävi myös koulussa niiden kanssa. Meidänkin luokalla kaksi tyttöä oli ryhtynyt sen viikon ajaksi isäntäperheiksi, joten meidän luokalle tuli kaksi australialaista tyttöä. Olikin hassua kävellä tiistaiaamuna juna-asemalta koululle, kun siellä japanilaisten mustien hiuspehkojen seassa näkyi yllättäen myös vaaleita. (Mua ei lasketa mukaan) Ne australialaiset erottui muutenkin hyvin joukosta, koska niillä ei ollut meidän koulun uniformua. Sen sijaan ne käytti omaa, australialaisen koulunsa koulupukua, joka oli pojilla perus paita ja housut ja tytöillä taas ruutumekko.

Ja kun saavuin luokkaan, siellä oli täysi sirkus päällä. Yhdellä meidän luokan tytöllä oli synttärit, niin eiköhän sen kaverit siellä räjäytelly jotain paukkuserpentiinejä, ja nää pojat oli heti ravaamassa niiden kahden australialaisen tytön luona esittäytymässä ja kertomassa kuinka ne on "niin hyvännäkösiä" ja tuli ne sit siitä munkin luokse ihmettelemään että: "Jade, mene esittäytymään australialaisille!" Ja kun sitten menin esittelemään itseni, niin kaikki siinä ympärillä hengästeli: "JADE VAU PUHUT ENGLANTIA!!!" Sainkin toimia oikeastaan sen koko viikon tulkkina niiden australialaisten ja japanilaisten välillä, koska noh, japanilaiset ei puhu englantia ja ne australialaisetkaan ei puhuneet japania kuin muutaman sanan. :DDDDD

Tiistai oli muuten hyvin normaali päivä, paitsi että iltapäivän tuntien sijasta me tehtiin viimeisiä valmisteluja kulttuurifestivaalia varten, ja siivottiin koulun pihaa taifuunin jäljiltä. Onnistuin mm. tiputtamaan kännykkäni roskalavalle hups ja koristelin meidän luokan taulun muiden tyttöjen kanssa.

Tän kuvan tarkoitus oli esitellä teille tota liitutaulua. Jokanen luokka siis koristeli oman taulunsa kertomaan niiden sen päiväisestä tapahtumasta. Oli siellä hienompiakin varmasti joukossa, mutta meitä vähän laiskotti ja pitäydyttiin yksinkertaisuudessa. :D:DD

- - -

Bunkasai

Keskiviikkona oli sit vihdoin koulufestareiden eka päivä, bunkasai, eli se kulttuuriosuus. Heräsin jo kuudelta laittautumaan, koska koulufestari on yks niistä harvoista kerroista vuodessa, kun saa tulla vähän hienompana kouluun. Överiks ei tosin saanut vetää, et mullakin oli vaan vähän kajaalia ja ruskeeta luomiväriä ja hiukan olin hiuksia laittanut. Ja vaikka se oli mun mielestä vähän, niin olin silti varmaa kaikista eniten laittautunut koko koulussa. :D:DD:D

Toisaalta kannatti nähdä vaivaa, koska kun saavuin kouluun ja olin matkalla käytävää pitkin omaan luokkaan, niin pari rinnakkaisluokan jätkää tuli mua vastaan ja huudahti: "Vau, Jade! Oot ikemen!" (Ikemen on japanilainen slangisana yleensä hyvännäköiselle nuorelle miehelle, et tulkitkaa tätä nyt sit miten haluatte... :::D:D:D:DD)

Meillä oli sit aamusta avajaistilaisuus salissa. Se oli oikeestaan ihan hauska. Kuultiin puhetta rehtorilta ja oppilaskunnan puheenjohtajalta, meidän koulun orkesteri soitti siellä pari biisiä valokeilojen pyöriessä villisti ympäri salia, ne australialaisetkin esitti jonkun biisin, ja muuta vastaavaa. Meille näytettiin myös avajaisvideo, jota varten jokainen luokka ja kerho oli valmistanut lyhyen pätkän, jossa esitteli mitä tapahtumaa niillä on kyseisenä päivänä ja missä.

Suurin osa niistä videopätkistä oli ihan asiallisia ja pysyivät aiheessa, mutta sitten oli siellä seassa muutama sellainenkin pätkä, jossa vaan juostiin kameran edessä naamarit päässä ja oli kyllä esittelyt vähissä. Ja, no, sit oli... meidän luokka.

Voitte unohtaa minkään tapahtuman esittelyn. Meidän luokan pätkä oli muutamasta meidän luokkalaisesta maalaamassa meidän banneria urheilupäivää varten, ja Kinbara ja Iron Man poika tanssimassa poppatanssia ympärillä. Ja yhtäkkiä Iron Man poika, joka oli ollut selkä kameraan päin, teki äkkikäännöksen niin, että sen naama peitti suunnilleen koko kameran, ja sillä oli tussilla piirretty Tony Stark parta???? Jos vielä ihmettelitte miks kutsun sitä Iron Man pojaksi, niin tässä pitäisi olla vastaus kaikkiin kysymyksiinne.

Ja vaikka se meidän luokan pätkä päättyi siihen, niin ei sieltä ehtinyt tulla kuin parin muun luokan pätkä siinä välissä, kun sit sieltä tuli vielä uudelleen joku täysin random pätkä Kinbarasta ja Iron Man pojasta tanssimassa koulun käytävällä???? Siinä vaiheessa koko sali hajos, ja mietin vaan, että niin. Tervetuloa Toyohashin etelä lukion 2-5 luokalle.

- - -

No, sen jälkeen alkoi itse tapahtuma. Suurin osa järjesti oman luokkansa tapahtuman omassa luokkahuoneessaan, tai sit jos kyseinen luokka oli tehnyt jotain ruokaa, niin ne oli myymässä niitä näillä kojuilla. Ja siellä oli kyllä kaikkea hattarasta nuudeleihin ja mustekalapalloista popcorniin.

Meidän luokka taas oli varannut vesi-ilmapalloja varten kokonaisen käytävän. Meidän idea oli siis heitellä noita vesi-ilmapalloja kakkoskerroksen ikkunasta, kun muiden luokkien oppilaat taas yritti ottaa niitä kiinni. Ehjistä kopeista sai sit palkintona jotain karkkia tms. Meidät oltiin myös jaettu aamu- ja iltapäivä vuoroihin, eli toiset teki aamulla hommia ja kävi iltapäivällä kiertelemässä koulua ja toisin päin! Niiden ryhmien sisällä meille oli myös erilaisia hommia: toiset viskeli noita vesi-ilmapalloja, toiset taas ravas täyttämässä niitä sitä mukaan kun ne hupeni. Osa oli alhaalla hoitamassa palkintojenjakoa ja niin pois päin. Itse olin aamupäiväryhmässä viskelemässä palloja, mutta täytyy sanoa, että ne kaikki huolella suunnitellut työnjaot meni aika pian sekasin ja se koko homma karkas käsistä vauhdilla 100km/h. ::D:D:D:DDD

Mun mielestä meiningistä kertoo esimerkiksi jotain se, että jo aamulla, kun ensimmäiset oppilaat alkoi ilmestyä tohon meidän pisteelle, oli ne jotain rinnakkaisluokan poikia. Ja yks niistä sai päähänsä riisuuntua pelkille sukkasilleen ja alushoususilleen. Ois varmasti saanut opettajalta huutia 10/10, jos ois jäänyt kiinni. ::D:D:D

Sen lisäks ne koppien ottajatkin innostui heittelemään niitä palloja, ja lopulta se oli käytännössä vesisotaa heittäjien ja koppaajien välillä: joku heitti kakkoskerroksesta vesi-ilmapallon, ja jos joku sai sen alhaalla kiinni, niin se heitti sen takas kakkoskerrokseen. Niin ei ois saanut tehdä, mutta mitäpä se ketään haittas. Siellä vaan ikkunalasit helisi, kun vesi-ilmapallot rikkoutu niitä vasten, ja niitä palloja lens kans ikkunoista sisään kastellen koko sen kakkoskerroksen käytävän. Heiteltiin niitä välillä kolmoskerrokseen asti. Ja taispa siellä muutama pallo lentää kans ikkunasta sisään ja vastapäisestä ulos. Tai siis, mehän heiteltiin niitä palloja sille puolelle pihaa, jossa ei ollut myyntikojuja, mutta kyllä sieltä välillä lipsahti myyntikojujenkin puolelle muutama. Hupsista.

Tältä se homma näytti silloin, kun se oli asiallista.

Myöhemminhän tossa kävi myös niin, että muidenkin luokkien oppilaita eksy heittelemään niitä palloja ja meidän luokkalaisia eksyi ottamaan niitä kiinni. (Minä myös eikun) Homma meni siis ihan överiks ja mistään työnjaosta ei kyllä ollut tietoakaan. Mutta hauskaa oli.

Ja tässä teille kuva, jolle nauroin varmaan sata vuotta. Mulla ei oo aavistustakaan kuka tän kuvan otti tai mistä, tai mitä mä teen. Tai mitä mun hame tekee. Oon luultavasti just pyllähtämässä kumoon tai jotain, koska pyllähtelin maahan aika monta kertaa ton päivän aikana. Yleensä ne oli epäonnistuneita yrityksiä ottaa vesi-ilmapallo ehjänä kiinni.

Siinä päivän aikana mulla ehti myös kehkeytyä joku kaksintaistelu yhden kakkosluokkalaisen pojan kanssa. Aina mun ollessa heittelemässä niitä palloja kakkoskerroksesta, se huuteli mulle et: "Jade heitä mulle!!!" ja jos erehdyin sen suuntaan heittämään, niin se yritti heittää ne kiinni saamansa pallot takas mua päin. Tai jos me oltiin molemmat alhaalla, se yritti silloinkin heittää ne kaikki mun päälle. Yritin koko päivän sit kostaa sille tätä, mut en ikinä saanut tilaisuutta, koska joka kerta, kun mulla ois ollut ehjä vesi-ilmapallo kädessä, niin se poika kummasti liukeni jonnekin.

Mut siinä sit melkeen päivän viimeisiä palloja ikkunasta heitellessäni, huomasin yhtäkkiä sen pojan taas ilmestyneen sinne alas ja huutelevan mua heittämään sille. Heitin sille sit yhen vesi-ilmapallon ihan normaalisti harhauttaakseni sen huomion, ja heti siihen perään oikeen paiskasin toisen, joka meni vähän hudiksi, mutta rikkoutui maahan sen viereen räiskyttäen kaikki vedet sen päälle. Tällä pojalla oli tosin jäänyt myös jostain edellisestä kopista yks ehjä vesi-ilmapallo käteen, ja kasteltuani sen se sit karjas sieltä kauheella voimalla että JADE JUMALAUTA ja paiskas sen ehjän vesi-ilmapallon mua päin. ::D:D:D:DDD Tosin ehin väistää ja häivyin sen jälkeen paikalta naureskellen. Sain kostoni. :DDDDD

- - -

Aamupäivävuoron loputtua käväsin luokkahuoneessa kuivaamassa itseäni, koska mä kirjaimellisesti tipuin vettä. Sinne sit keräänty muitakin mun kavereita, tosin koska ne oli olleet eri työvuorossa kuin minä, niin ne oli jo kierrelleet koulua. Me vietettiin siis luokkahuoneessa laatuaikaa kuvia räpsien.

Kuva minusta märkänä ja likaisena. Kattokaa nyt tota kravattiakin apua. :::DD Mun hamekin oli pakko käyttää pesulan kautta tän päivän seurauksena, kun se oli yhtä ryppynen ja likanen.

En ikinä tuu lopettamaan tälle kuvalle nauramista. Ilmeeni kun.

Jossain vaiheessa nää tytöt kuitenkin lähti vielä mun ja australialaisten kanssa uudelleen vilkasee tota koulua. Siellä oli valokuvanäyttelyä ja niitä minipelejä ja ties mitä, tosin ite osallistuin lopulta aika harvaan juttuun, kun aika loppu kesken. Kummitustaloja oli myös ainakin kaksi kappaletta, mutta niihin oli molempiin hirveet jonot. Jäin siitä huolimatta niiden mun luokkalaisten australialaisten ja muutaman muun australialaisen kanssa jonottamaan toiseen niistä kummitustaloista ja keskusteltiin siinä jonossa mm. australian villieläimistöstä. Itse kummitustalo ei kovin kummonen ollut, mut plussana se, et siitä luokasta oltiin saatu pilkkopimeä. Siis me kuljettiin siellä pahviseinäisessä sokkelossa ja ei nähty yhtään mitään. :-----D

Ja käytävillä tuli kavereita vastaan jipii. Että oon hohdokkaan näkösenä. XXDDDD

- - -

Lopuksi tässä vielä kuva teille summaamaan päivä:

Tää on mun mielestä ehkä yks loistavimmista kuvista koko päivältä. Kertoo aika paljon tunnelmasta. Tossa on toi yks poika puristamassa vettä paidastaan, sit muutama pahis, jotka ei oo pukeutuneet koulupukuun niin kuin pitäisi, ja myös muutama australialainen joukossa. Huomatkaa myös kuinka värikäs toi maa on rikkoutuneista palloista. Noiden roskien siivoaminen olikin sit jo vähän vähemmän hauskaa.

(Tosin vielä vähemmän hauskaa oli se kakkoskerroksen käytävä, joka oli vielä kamalammassa kunnossa, kun vesi vaan lainehti pitkin käytäviä. En tiedä kuka sen siivos. Jossain vaiheessa näin ainakin meidän luokanvalvojan siellä mopin kanssa. :D:D:DDD)

- - -

Taikusai

Taikusain, eli urheilufestivaalin päivä oli sit vähän erilainen. Meillä alkoi silloin koulu jo puoli kahdeksalta, koska oli vielä jotain valmisteluja sitä päivää varten. Tää tarkotti sitä, että mun piti lähteä kouluun jo varttia yli kuuden junalla, mutta kappas kummaa nukuin pommiin ja heräsin kuudelta. :D:D Mun oli tarkotus ehtiä laittaa hiuksetkin ennen kouluun lähtöä, mutta en mä siinä enää mitään ehtinyt. :DD Pommiin nukkumisen lisäksi aamu sujui muutenkin loistavasti: juoksin sit koulun vessassa laittamassa hiuksia, klubihuoneessa hakemassa mun lenkkareita, vaihdoin urheiluvaatteisiin luokassa, yritin syödä aamupalaa, koska en kotona ehtinyt, mutta mulla ei ollutkaan syömäpuikkoja mukana ja unohdin myös lompakon kotiin. :---DDDD

Siellä toimi aamulla tää tyttöjen hiustenlaittorinki. Jos muistatte ton paidan, niin toi on se meidän luokan paita Class Matchilta heinäkuusta! Urheilupäivänä me käytettiin tota samaa paitaa + koulun urheilushortsit.

Juostuani siinä ympäri koulua kauheessa kiireessä koko aamun, niin ehkä 8 aikoihin meidän piti viedä kamamme kentälle, oman luokkamme bannerin alle. Jokainen luokka oli siis askarrellut urheilupäivää varten oman bannerin, joka silloin torstai-aamuna pystytettiin kentän laidalle. Siinä bannerin luona oli myös pressuista askarreltu katos, joka toimi oman luokan katsomona, lepopaikkana ja kamojen säilytyspaikkana.

Huoh täs on joku rinnakkaisluokan ernukin livahtanut tähän kuvaan. :D:DD

Tää oli meidän banneri OH WOW. Huomatkaa että siinä on toi sama kanji ja sama irvinaama, joka on meidän luokan t-paidassakin. Mulle myös selvis et tolle irvinaamalle on kuulema nimikin: se on Kinpara – meidän luokan Kinbaran mukaan, koska Kinbara oli se, joka ton alun perin piirsikin lol.

Ok, kun bannerit oli pystytetty ja kamat saatu paikoilleen, oli avajaisten vuoro. Meidän piti kokoontua kentälle sellasessa paraatissa, vähän kuin jossain olympialaisissakin. Tosin valtioiden sijasta marssittiin luokittain. Ja mahtipontinen musiikki soi taustalla, kun koulun orkesteri oli kentän laidalla soittamassa, ja meiän piti marssia oikeen tahdissa. Vasen oikee vasen oikee. Me harjoteltiin sitä marssimista myös liikuntatunneilla ennen urheilupäivää, jotta osattais varmasti marssia oikein. :D:D:D Kaikkien luokkien marssittua ja päästyä siisteihin riveihin kentälle, me kateltiin kuinka liput nostettiin salkoon, kuunneltiin rehtorin puhetta, venyteltiin koko koulun kera, ja lopulta aloitettiin itse tapahtuma.

Ja vaikka tän festarin nimi olikin urheilupäivä, oli se silti urheilullisempi kuin alun perin kuvittelin. Aamu alkoi kaikilla tyttöjen ja poikien 200m ja 50m juoksuilla ja viestijuoksuilla ynnä muilla. Niihin oli etukäteen ilmoittauduttu, mutta koska itte oon niin huono juoksemaan, niin jättäydyin vaan suosiolla pois ja annoin muiden mun luokkalaisten hoitaa meidän luokan edustamisen lol. Vietin siis oikeastaan koko aamupäivän siellä meidän bannerin alla tai sitten jossain muualla kentän laidalla kannustamassa meidän luokkalaisia ja juttelemassa kavereiden kanssa. Jostain syystä sieltä tuli myös pitkin päivää joidenkin oppilaiden vanhempia päivittelee mulle et: "Sinäkö oot se vaihtari!?" En ees tiedä mitä ne vanhemmat teki siellä.

Ok lisäks otettiin paljon valokuvia.

SULKAPALLOVOIMAA!!!

Ennen ruokatunnin alkua me alettiin myös koko koulun kera oodamaa. Jos muistatte yhtään sitä mun Class Match postia kesältä, niin joo, just niin. Sitä ihmeen kisaa, jossa järjestäydytään riveihin, ja vieritetään jättimäistä kumipalloa kentän päästä toiseen. Tällä kertaa mä tiesin jo mitä oli kyseessä, joten en ollut enää niin hämmentynyt, mutta ne australialaiset oli kyllä aika pihalla. ::::DDD Me kisattiin luokka-asteet vastaan luokka-asteet ja kummasti se meni niin, että kolmoset voitti, kakkoset tuli kakkosiks ja ykköset viimesiks. Hahah.

Sen jälkeen koitti vihdoin ansaittu ruokatauko. (No joo, ihan kuin mä oisin tehnyt mitään koko aamupäivänä) Söin mun nuudelini lusikalla, jonka sain toiselta niistä australialaisilta lainaan, koska mulla ei edelleenkään ollut niitä puikkoja. Tauko oli itsessään tosi rauhallinen, koska kaikki säästi energiansa kisoihin, ja lähtikin luokasta jo etuajassa valmistautumaan niihin. Munkin ainoa laji johon osallistuin, oli silloin ruokatauon jälkeen. Siihen piti osallistua pareissa, ja mun pari oli tosiaan se yks taidetyttö meidän luokalta. Ja meidän tehtävä oli joku kottikärryjuttu??? Että se työns mua kottikärryssä ja yritti olla kippaamatta mua maahan. Tosin mulle selvis vasta siinä vaiheessa kun se kisa alkoi, että kyseessä oli viestikisa, jossa oli erilaisia tehtäviä, ja se meidän kottikärry oli vain yksi osa siitä. Sen lisäksi siinä oli jotain verkon ali ryömimistä ja suulla omenan kalastamista jauhokiposta ja mitäköhän muuta.

No, koska kyseessä oli viestikisa, niin meillähän oli tietenkin jonkinmoinen viestikapula. Tai no, ei kapula. Vaan sellanen keltanen nauha, joka mun ois pitänyt ojentaa seuraaville meidän luokkalaisille. Mutta koska kukaan ei ollut kertonut mulle asiasta mitään ja tajusin liian myöhään että MIKÄS TÄÄ NAUHA ON AI PERKELE ONKOS TÄMÄ VIESTIJUOKSU, niin en saanut annettua sitä seuraavalle parille. Ja ne lähti suorittaa omaa tehtäväänsä ilman sitä nauhaa. Ja arvatkaa mitä. Meidän luokka voitti sen viestikisan. Mutta meidät hylättiin, koska meillä ei ollut sitä nauhaa maaliin tullessa. Osallistun yhteen lajiin ja pilaan senkin koko luokalta. ET SELLASTA. :D:D:D:DD

Onneks loppupäivän sain vaan katella muiden kisaamista. Me lähinnä seisottiin kentän laidalla varjossa, koska ulkona oli tosiaan kuuma. Tässä mm. Karen joka oli ollut pelleilemässä niiden vehnäjauhojen kanssa, en tiedä tarkalleen mitä tapahtui.

Ihan viimeisenä juttuna me alettiin puolestaan koko koulun kera hyppynarua. Jokainen luokka oli oma ryhmänsä, ja ensin hyppi ykköset, sit kakkoset ja lopuksi kolmoset. Voitte kuvitella, että ne hyppynarut oli tosi pitkiä, koska yks luokka hyppi aina yhellä, kaikki samaan aikaan. Siis melkein 40 henkeä hyppimässä yhdellä hyppynarulla.

Me oltiin harjoteltu tätä jo liikuntatunneilla ennen urheilufestaa ja meidän luokan ennätykset oli mennyt jossain 20 hypyn tienoilla, mutta nyt oli vihdoin tositilanne. Meille annettiin viitisen minuuttia aikaa per luokka-aste, ja sen aikana sai hyppiä niin monta kertaa alusta kuin ehti. Aika monesti se meidän putki katkes vaan yhteen tai kahteen hyppyyn, koska hyppijöitä oli kerralla niin monta, että aina siellä joku mokas, mutta loppujen lopuksi me saatiin uutena ennätyksenä 31 hyppyä, joka oli mun käsittääkseni kakkosista eniten. Ja me jo hihkuttiin siitä. Mutta sitten tuli joku kolmosluokka ja sai 40 hyppyä putkeen, ja peittos meidät lol. :DD Et sinne meni sekin voitto.

Hyppynaru sit päätti meidän päivän, ja me keräännyttiin uudelleen riveihin kuuntelemaan loppusanoja, laskemaan liput alas ja jakamaan palkinnot. Meidän luokka ei voittanut mitään. ::::DDDDDD Tosin meidän luokan banneri kyllä palkittiin yhtenä parhaista, ja sitä haluttiin esitellä seuraavan vuoden uusille ykkösille, joten meidän piti tän jälkeen käydä ottaa se erityisen varovasti alas.

Sillä aikaa kun nää meidän luokan pojat ahkeroi ton bannerin kimpussa, niin mä olin kuitenkin kiireinen muualla. Koska yhtäkkiä siihen ilmesty pari rinnakkaisluokkalaista jätkää innoissaan, että: "Jade, ota meidän kanssa kuva!" No, olin sit jo ottamassa niiden kanssa ryhmäkuvaa, kun yhtäkkiä sieltä ilmestyi se kulttuuripäivän vesi-ilmapallopoika, jonka kanssa mulla oli ollut sitä kisailua ja totes: "Ei, kun Jade ottaa kuvan MUN kanssa!" ja sit lätkäs kätensä mun ympärille ja, no... :D:D:DD

Et tässä teille vielä tällaset kuvat huipentamaan urheilupäivää.

- - -

Tän jälkeen perjantai sujui hyvin rauhallisissa tunnelmissa, kun kaikki oli väsyneitä näiden festareiden jälkeen. Meillä oli ihan tavallinen koulupäivä, tosin ne australialaiset oli silloin viimeistä päivää koulussa, joten luokanvalvojantunnilla me kuultiin niiltä vielä kiitossanoja ja räpsittiin koko luokan kuvia.

Näin kuitenkin toisen niistä australialaisista tytöistä vielä lauantaina, koska loppuhuipennus viikolle oli vielä meidän lauantai-illan luokkajuhlat, vähän Class Matchin tapaan. Eli me oltiin taas koko luokalla varattu yakiniku-ravintolasta oma tila, jossa me vietettiin ilta grillaamalla lihaa ja pitämällä hauskaa. Söin niin paljon, että lopulta mua melkein oksetti. :DD:DD:D Mutta kun yakiniku on hyvää.

Lisäksi meno ehti loppuillasta yltyä tosi villiks. Me käytiin ravintolan juomabaarissa (onks toi ees sana suomeks???) sekottelemassa pahan makusia juomia ja alettiin kivi-paperi-saksia siitä kuka joutuu juomaan. Mun mielestä niiden juomien mausta kertoo ihan tarpeeks, jos kerron, että yks poika oksens kaiken juomansa lattialle. :D:D:D:D:DD Me myös syötiin jälkiruokaa toistemme lautasilta ja siinä vauhdissa lenteli kyllä jäätelöt reisille asti. Ja tarjoilija tuli sanomaan meille ainakin kolmesti, että pitäkää pienempää meteliä. (En ikinä haluis työskennellä yakiniku-ravintolassa, just sen takia, että ne on yleisiä paikkoja koululaisten luokkabileille. :D:D:D:DD)

Et sellanen jänskä viikko oli. Mulla oli ainakin tosi hauskaa, ja nyt harmittaa, kun tietää, ettei uutta koulufestaa oo enää tulossa! Olisin voinut vetää vielä uusiksikin. :D

Ps. mun oli tarkotus postaa tää ennen joulukuuta, mut tuli sit marraskuun loppuun niin paljon kiireitä, etten ehtinyt. Ihan jees lukea näitä syyskuun kuulumisia joulukuussa. :D:D:D

#joulukuu 2013

1 note · View note

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Vaihtarivuoden alamäet

Joo, viime aikoina on kirjottaminen vähän jäänyt. Syitä on monia. On ollut kiireitä, mutta toisaalta, mua ei oo myöskään huvittanut kirjottaa. Mulla on nimittäin ollut aika paljon huonoja viikkoja koulujen alun jälkeen, ja niistä huonoista jutuista ei vaan tee mieli kirjottaa. Mieluummin kertoo vaan niistä hauskoista jutuista, vaikka se ehkä antaakin kaikille mielikuvan, että mulla menis täällä kaikki kuin ruusuilla tanssien. Ei ihan.

Koulut alkoi jo ikuisuus sitten ja musta on uskomatonta, että kirjoitan siitä vasta nyt. Muistan sen ajan kuitenkin yllättävän hyvin. Koulu alkoi kesäloman jälkeen heti kolmen päivän testeillä ja koska itse osallistuin tällä kertaa vain englannin kokeeseen, vietin lopun ajan kirjastossa syöden karkkia salaa ja vertaillen Idan kanssa meidän koulujen kirjastoja. Eipä ne paljoa eronneet, koska päästän teidät sisälle salaisuuteen: lähes kaikki japanilaiset julkiset koulut näyttää samalta. Eri asia sitten ne hienot yksityiskoulut.

(Molemmat kuvat mun kirjastosta)

Koeviikon loputtua koulu jatkui sitten ihan normaalina, kuten ennen kesälomaakin. Paikkoja vaihdetaan edelleenkin kerran kuukaudessa, joten koulujen alun jälkeen ollaan ehditty vaihtaa jo kolme kertaa paikkoja ja olen saanut koettua elämäni parhaimmat ja huonoimmat paikat. Yks parhaista paikoista oli syyskuussa, kun istuin Kinbaran, tän meidän luokan pellen vieressä takarivissä ja kävin sen kanssa mielenkiintoisia keskusteluita mm. englannin kielestä, sekä kirjoista, ja kerran sain myös nähdä sen uudelleenesittämänä The Lord of the Ringsin loppukohtauksen, jossa Klonkku yrittää purra Frodon sormen irti. Ja samalla Kinbaran bestis, Iron Man poika, esitti kaukaisuudessa Legolasta. (Oletan että ootte joskus nähneet kyseiset leffat) Tästä ehkä voitte päätellä, millainen mun keskittymisen taso tunneilla oli koko syyskuun ajan.

Lokakuussa taas päädyin istumaan jonnekin luokan reunaan, eikä mun ympärillä istunut yhtäkään mun kaveria ja tämä aiheutti mulle nyrpeyttä lähes koko lokakuun ajaksi ja vaan lisäsi mun huonotuulisuutta.

Jostain syystä meidän luokanvalvoja on myös keksinyt, että mä tulen tosi hyvin toimeen meidän luokan taideklubin tyttöjen kanssa, ja se yrittää joka väliin tunkea mua niiden kanssa jonnekin, vaikka tosiasia on, että mä mieluummin en ois niiden taidetyttöjen kanssa. Kun me ruvettiin mm. syyskuussa päättämään meidän lähestyvän luokkaretken nukkumajärjestelyitä, mut dumpattiin kummaksikin yöksi taidetyttöjen kanssa samaan huoneeseen. Ja kun me mietittiin kenen kanssa mä osallistuisin urheilufestivaalilla johonkin parikisaan, niin eiköhän mut pistetty yhden taidetytön kanssa. Ja noin 100+1 muuta kertaa, joita en enää edes jaksa muistella.

Vaikeaa on vielä se, kun siinä vaiheessa, kun joku tulee kysymään vihdoin MUN mielipidettä, niin en enää kehtaa sanoa: "Sori, tämä ei ole ok". En mä halua loukata ketään sanomalla suoraan, etten halua olla niiden kanssa. Tai etten halua mennä jonnekin. Tai etten halua tehdä jotakin. Voisinhan mä ilmaista asian varmasti kiertoteillä ja kohteliaastikin, mutta valitettavan usein mulla tulee sellainen tunne, ettei mun sanat riitä. Monesti mä haluaisin sanoa tai hämmästellä jotain, ihan vain keskustelun tai puhtaan uteliaisuuden vuoksi, mutta sitten mä en tiedä miten sanoa se niin, etten vahingossa loukkaa ketään, ja jätän mieluummin vaan sanomatta.

Japanilaisten tapa kommunikoinnissa on muutenkin niin erilaista ja mä en ikinä oo ihan varma mikä menee liian pitkälle. Oon aivan liian monta kertaa jutellut esimerkiksi hostmamani kanssa ja kun olen vähänkin korottanut ääntäni, niin hostmama on hämmentyneenä kysynyt multa miksi mä olen niin vihainen. Josta mä taas puolestani olen hämmentynyt, koska en mä ole vihainen, mä puhun ihan... normaalisti?

Tai kerran kun me käytiin ostamassa mulle urheilupaitoja sulkapalloklubia varten, enkä löytänyt haluamanilaista paistaa kaupasta, valitin tästä hostmamalle. Ja hostmama loukkaantui tästä. Japanilaiset on vähän sellaisia, että jos valitat niille jostakin, niin ne luulee, että oot vihainen niille. Suomalaisina me tajutaan, että jos mä valitan siitä, ettei kaupassa ole mitään paitoja, niin oon vihanen sille kaupalle. En sille henkilölle, jolle valitan. Mutta japanilaiset on oma lukunsa. Usein päätän vaan pysyä hiljaa.

Toinen asia on se, miten välillä ihmiset tuntuu kohtelevan mua, kuin olisin ihan tyhmä. Ei ne usein tee sitä tahallaan, mutta kyllä se silti tuntuu pahalta, kun ihmiset olettaa, etten osaa pienintäkään asiaa. Kotitalouden tunnilla me ommeltiin kirjanpäällystä ja opettaja näytti luokan edessä kaikille, miten ommellaan nappi paikoilleen. Myöhemmin se tuli erikseen mun luokse kysymään: "Jade, osaatko ommella napin?" ja vaikka vastasin kyllä, niin se silti meni pois ja palasi pian ylimääräisen ohjepaperin kanssa: "Voit katsoa tästä apua!" Olis tehnyt mieli sanoa sille että joo hei, olen opiskellut käsitöitä Suomessakin, en oo ihan pälli, mutta pidin vaan pääni kiinni. Opettajille ei saa sanoa vastaan. Pitää vaan kiittää ja kumartaa ja hymyillä nätisti.

Välillä ihmiset myös sanoo mulle jotain ihan yksinkertaista, ja yhtäkkiä sen sanottuaan toistaa mulle sen sanan ja kysyy: "Ymmärrätkö sä tota sanaa?!?" Tekis melkeen mieli hermostua ja sanoa, että no halleluja, käytän itsekin samaa sanaa jokapäiväisessä keskustelussa ja se on ihan yksinkertainen perussana, tottakai ymmärrän, mutta hillitsen itseni ja olen hiljaa. Ja nyökkään. Ymmärrän joo. Kiva kun varmistit.

Joskus mun pitää oikeen takoa itseäni päähän muistuttaakseni itseäni siitä, että mä oon oikeesti ihan fiksu ja kiva. Huonoina aikoina kun tuntuu, ettei kukaan muu tunnu miettivän musta niin. Kyllä mä oikeesti oon ihan fiksu. Mä vaan en voi näyttää sitä teille, kun en osaa teidän kieltä täydellisesti. Mä oon oikeesti ihan kiva. Te vaan puhutte liian nopeasti ja tipun kärryiltä missä mennään. Ja istun tuppisuuna miettien, että mitäs nyt. Oon oikeesti riehakas ja energinen persoona, mutta aika moni meidän luokalla varmaan pitää mua tosi hiljaisena ja ujona. Ei se oo niin helppoa.

Mulla on Japanissa niitä päiviä, kun lähden koulusta kyyneleitä pidätellen. Mutta mulla on myös niitä päiviä, jolloin lähden koulusta naurua pidätellen. Tää on aika tällasta päivä kerrallaan elämistä. Yks päivä on elämäsi surkein ja seuraava päivä elämäsi paras.

Ei ole helppoa olla vaihto-oppilas. En mä ikinä kuvitellut tätä helpoksi lähtiessänikään, mutta todellisuus on silti niin erilaista kuin se, mitä ennen lähtöä kuvitteli. Se on sekä huonompaa. Että niin paljon parempaa.

Tästä oli tarkoitus tulla tapahtumapitoisempi teksti, mutta meni lähinnä sekavaksi ajatusvuodoksi. Mutta pitää sitä kai tehdä ees yks tällanen reality check posti.

- - -

Mut tähän loppuun voin kertoa teille vaikka piristävän tarinan eräältä syyskuiselta maanantailta, suoraan feisbasta kopioituna lol. Mut tää on tarkotettu ehkä niille, jotka eivät mun feisbuukkia lue.

"Aamulla heräsin seitsemältä siihen, että ulkona riehui taifuuni ja suunnilleen koko talo tärisi tuulen ja sateen voimasta. Nukahdin uudelleen, ja kun taas heräsin yhdeltätoista, oli taifuuni mennyt jo ohi ja päätin lähteä iltapäiväksi shoppailemaan. Taifuunin takia junat oli kuitenkin sekaisin ja kun normaalisti mulla kestää 20 minuuttia kotiovelta Toyohashiin, niin tänään kesti yli tunti. Yhdessä kaupassa sit hupparia ostaessani keskustelin myyjän kanssa ja tää rupes hämmästelemään multa, et oonko puoliks japanilainen. Kerroin siihen olevani vaihto-oppilas ja myyjä siinä ihmetteli mun japanin taitoja ja päivitteli kun mulla on niin nätit silmät. Ja lopuksi, kun olin menossa kirjakauppaan, joku oletettavasti kaakkois-aasialainen mies pysäytti mut ja kysyi lähdenkö sen kanssa teelle, kun oon niin nätti. Olin aika imarreltu, mutta kieltäydyin, koska eihän meillä ollut ikäeroa kuin se vähintään 20 vuotta...... :D:D:D.d.:DD"

Ja tällasia söpöläisiä tarttui mukaan. Huomatkaa kuinka mun hostmummon talossa on tosi hienoja ja japanilaisia paperiseiniä ja kaikkea. (Jos ton seinän avaa, niin siinä takana on ikkuna, et älkää huoliko, ei me nyt ihan ton paperiseinän varassa eletä)

Et tällasta turhuutta tällä kertaa. Yritän nyt äkkiä kirjotella teille postaukset koulufestareista ja muusta shaibasta, et päästään nykyhetkeen. Toivottavasti tää posti tekee ees jonkunmoista järkeä teille, koska näitä negatiivisia tunteita on jotenkin tosi vaikeeta kirjottaa niin, että ne välittyis fiksusti perille.

#marraskuu 2013

0 notes

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

バド部！！　A.K.A sulkapalloklubi!

Noniin, nyt on taas tullut viime päivityksestä pitkän aikaa, mutta kerron siitä ehkä enemmän ens postissa. Sitä ennen voisin kertoa teille mun klubielämästä, koska tunnen sen sopivan tähän väliin paremmin. Mähän liityin sulkapalloklubiin elokuun alussa ja olen nyt ollut sen jäsen jo neljä kuukautta, että ehkä mun ois aikakin raottaa teille mun nykyisen klubielämän salaisuuksia. Tää on nimittäin jotain täysin toista verrattuna mun kuvisklubiini.

Muistaakseni joskus selitin tästä mun blogissa, mutta vielä muistin virkistyksenä kaikille: japanilaiset klubit on yleensä jaettu kahteen osaan, kulttuuriklubeihin ja urheiluklubeihin. Japanilaiset urheiluklubit on tunnettu tosi tiukkoina ja vaativina ja tää pitää paikkansa. Jos siis haluaa muutakin elämää koulun ja klubin lisäksi, kannattaa liittyä kulttuuriklubiin.

Urheiluklubit on joka päivä, myös lomalla. Ainoastaan sunnuntait on vapaapäiviä, eikä sekään aina ole varmaa. Mun klubi ei ole tästä poikkeus: meillä on normaalisti kuudet harkat viikossa, maanantaista lauantaihin. Sulkapalloklubi tosin kuuluu niihin onnekkaisiin joilla ei sentään ole arkiaamuisin harkkoja, sillä näitäkin klubeja on. Näen mm. joka aamu pesäpalloklubin pojat koulun pihalla vaihtamassa urheiluvaatteita koulupukuun ennen tuntien alkua, ja joskus alkukesästä uimaklubin tyttö tuli aamutunneille märillä hiuksilla, koska oli ollut uimassa ennen koulua. Mulla on muutenkin jo tunnin koulumatka ja lähden kotoa 7:20 - kuvitelkaa miten aikaisin joutuisin lähtemään, jos sulkapalloklubillakin olis aamutreenejä. Onneksi ei ole.

Siispä vasta koulun loputtua klo. 15:20 tai 16:20, päivästä riippuen, riennän kenkälaatikoiden kautta vaihtamassa mun sisätossut ulkokenkiin ja kuljen koulupihan poikki meidän klubirakennukselle. Se klubirakennus on sellanen kakskerroksinen rakennus, jonka toisessa kerroksessa on meidän sulkapalloklubin klubihuone. Tai no... sulkapalloklubin tyttöjen klubihuone. Sulkapalloklubin kakkosluokkalaisten tyttöjen klubihuone. Ykkösluokkalaisilla ei taida olla klubihuonetta ollenkaan, en tiedä missä ne häärää. Pojillakaan ei taida olla klubihuonetta, eikä tää koske ainoastaan sulkapalloklubia. Meidän lisäksi samassa rakennuksessa on nimittäin ainakin lentopallotyttöjen ja koristyttöjen klubihuoneet, mutta poikien klubihuoneista tai -tiloista ei ole tietoakaan. Korispojatkin aina vaihtavat vaatteensa ulkona liikuntasalin edessä olevan katoksen alla, eli joko ne ei vaan jaksa raahautua klubihuoneeseensa tai sitten niillä vaan ei ole sellaista ollenkaan. Epäilen vahvasti jälkimmäistä vaihtoehtoa.

(Tosin ei sillä, nää korispojat nimittäin aiheuttaa ainakin mulle suunnatonta hupia, sillä ohitan ne joka päivä matkalla klubihuoneeseen, ja siellä on ne pari vakiokasvoa, jotka aina pysäyttää mut juttelee niiden kanssa, milloin mistäkin. Välillä ne kyselee mistä musiikista tykkään, välillä hämmästelee mun repussa roikkuvia tilpehöörejä. Niiltä ei ikinä lopu jutunaiheet kesken.)

Anyway, tällaiselta meidän klubihuone näyttää. Se ei oo kovin iso ja lisäksi se on täynnä kamaa ja paskaisessa kunnossa kuten japanilaiset yleiset koulut normaalistikin. Mutta kyllä me kaikki sinne mahdutaan, enkä oo vielä saanut tartuntatauteja, joten kaikki ok. Ja kummasti tohonkin kopperoon on tässä neljän kuukauden kuluessa tottunut.

Ensimmäisenä tonne saavuttua me vaihdetaan urheiluvaatteisiin, mutta sen jälkeen ohjelma saattaa vaihdella paljon riippuen päivästä. Liikuntasalissa kun pitäis riittää tilaa aika monelle muullekin klubille, joten meillä on erilaisia salivuoroja. Yleensä viikosta kahtena päivänä meillä on ulkotreenit ja neljänä päivänä sisätreenit, ja niinäkin päivinä meillä on sekä ykkös- että kakkossalivuorot.

Niinä päivinä, kun meillä on ykkösvuoro, me vaan vaihdetaan pikasesti vaatteet ja riennetään saliin treenaamaan. Meidän sulkkistreeneihin kuuluu yleensä pieni alkuverryttely juoksemisen ja venyttelyn muodossa ja sen jälkeen me aloitetaan varsinaisen sulkapallon harjoittelu. Opettaja yleensä antaa meille ohjeet siitä mitä tänään tehdään, ja niiden mukaan me jakaudutaan ryhmiin, usein oman taitotason mukaan. Klubin top-8 yleensä pelaa oikeita matseja ja harjottelee kilpailuita varten, kun taas me loput lähinnä harjoitellaan erilaisia lyöntejä, liikkumista, ynnä muuta. Harjoiteltuamme ahkerasti tunnista puoleentoista tuntiin, me käydään kuulemassa opettajalta loppusanat, (esim. missä on parantamista ja mikä menee jo hyvin) kumarretaan, kiitetään ja hyvästellään ja sen jälkeen voidaan poistua klubihuoneeseen, jossa meidän pitää vaihtaa takaisin koulupukuun, ennen kuin saadaan lähteä kotiin. Tosin joskus me rikotaan tätä sääntöä, koska kuka nyt jaksaa muka vaihtaa takaisin koulupukuun vain kotimatkaa varten.

Kakkosvuoron päivinä me joudutaan yleensä odottelemaan puoli kuuteen asti ennen kuin me saadaan sali käyttöömme ja odottavan aika on pitkä. Niinä päivinä me usein tullaan klubihuoneeseen ja vaihdetaan vaatteemme hyvin verkkaisesti, lagataan, ja jossain vaiheessa, kun klubin johtaja ilmoittaa, että nyt lähdetään juoksemaan, niin lähdetään juoksemaan. Meidän pitää juosta yleensä 20-30 minuuttia, koko porukalla, ja klubin johtaja määrää tahdin. Eli vaikka itseäsi huvittaisikin juosta vähän hiljempaa, niin ei auta. Kyllähän mä Suomessa useastikin oon käynyt juoksemassa puolen tunnin lenkkejä, eikä oo tuntunut miltään, mutta sitten kun pitää ravata japanin helteissä kauheella vauhdilla ympäri koulun pihaa, niin kyllä mun pitää myöntää, että pari kertaa on juoksemisen jälkeen maistunut veri suussa tai pitänyt mennä vessaan, kun on tullut niin paha olo. :-------DDDDDD No ei se mitään, juoksun jälkeen sit viel venytellään ja sen jälkeen aletaankin jo valmistautua meidän salivuoroon, joka sit hoituu melkein samalla kaavalla kuin ykkösvuoronkin päivinä.

Ulkotreenit taas on niitä päiviä, kun meillä ei ole salivuoroa ollenkaan, ja me harjoitellaan ainoastaan ulkona, omatoimisesti ilman opettajaa. Ohjelma on oikeastaan samaa kuin kakkosvuoron päivinä. Me siis juostaan, venytellään ja lisäksi toisinaan tehdään lihasliikkeitä. Tosin koska meidän ei tän jälkeen tarvitse enää mennä salitreeneihin, niin saatuamme juoksut ynnä muut loppuun, me saadaan lähteä suoraan kotiin. Ulkotreenien päivät onkin yleensä niitä ainoita päiviä, joina ehdin kotiin jo viideksi tai kuudeksi. Muina päivinä tulen kotiin seitsemän tai kahdeksan jälkeen.

Ja nämä on vain arkipäivät. Lauantaisin ja lomilla meidän harkat alkaa yleensä 8.30 tai 11.00 aikoihin, joskus meillä on myös iltapäiväharkkoja. Koululla pitää jo olla puolesta tunnista tuntiin ennen klubin alkua, jotta ehtii vaihtaa vaatteet, pistää saliin verkot pystyyn ja muuta. Siispä esimerkiksi näinä puoli yhdeksän aamuina mun pitää olla koulussa jo kahdeksalta. Voisitteko ikinä kuvitella, että mulla olis Suomessa herätyskello lauantaiaamuna soittamassa kello 5.45. Niinpä. Siitä mä vähitellen raahaudun ylös, puen koulupuvun, syön aamupalaa, ja lähden kouluun, kun kaikki muut talossa vielä nukkuu.

Ja kun arkipäivinä meidän sulkapallotreenit on yleensä sen tunnista puoleentoista, niin viikonloppuisin ne on kolme tai neljä tuntia. Me tehdään samoja asioita kuin muutenkin, vain pidempään ja tarkempaan. Siellä saa kyllä juosta sen sulan perässä hengästymiseen asti. Pyyhe ja vesipullo on pakolliset, koska ilman niitä sinne nääntyisi, varsinkin kesähelteillä. Ja vaikka mä en vaihtais sulkapalloklubiani enää mihinkään, niin on mun silti pakko myöntää, että usein toisen tunnin kohdalla alan jo vähitellen vilkuilla kelloa miettien "hohhoijaa, milloinkas täältä pääsis lähtemään". Pitkät treenit ei oo mua varten.

Näistä lomapäivienkin treeneistä mulla on muuten ihania tarinoita: esimerkiksi kerran luulin, että meillä olis ollut kolmen tunnin treenit, mutta kun ne kolme tuntia tuli täyteen ja olin jo valmiina lopettelemaan, niin treenit vaan jatkui ja jatkui ja venyivät lopulta nelituntisiksi. Ja kerran eräänä lauantaiaamuna ulkona satoi, mutta mun ei auttanut muu kuin lähteä pyöräilemään sateessa juna-asemalle. Päästessäni aseman katoksen alle olin jo niin litimärkä, että pystyin puristamaan vettä mun kravatista ja hiuksista, mutta pakko oli selviytyä koululle asti ja pelata kylmissään sulkapalloa kolme tuntia. Ja juuri tässä pari päivää sitten saavuin kouluun niin aikaisin aamulla, ettei koulun porttikaan ollut vielä auki. Siinä oli joukko oppilaita odottelemassa, että opettaja saapuu avaamaan sen. Älkäkää kertoko kenellekään, jos kerron teille, että pari kertaa oon kiivennyt mun klubikavereiden kanssa koulun aidan yli. Tuntuu tosi oudolta. Siis mä kiipeän koulun aidan yli päästäkseni kouluun. En päästäkseni pois koulusta.

- - -

Mutta vaikka mun klubielämä kuulostaakin ehkä rankalta, niin ollaan silti rehellisiä: mun sulkapalloklubi on ehkä urheiluklubi rennoimmasta päästä. Mä pääsen älyttömän helpolla, koska kaikki mun klubilaiset on ihan lusmuja. Puolet ajastamme klubihuoneessa me vietetään juoruten ja keksejä syöden, ja aina toisinaan ihmiset tuo sinne omia leipomuksiaan. Kakkossalivuoron päivinä me vietetään odotteluaikaamme rehkimisen lisäksi pelaamalla Unoa ja toisinaan meidän "rehkiminenkin" on vähän... laiskanlaista. Me saatetaan esimerkiksi juosta vain 10 minuuttia ja viettää loput ajastamme leikkien hippaa, hyppien hyppynarua tai leikkien puolityhjillä lentopalloilla. Kerran meidän piti pitää lihaskuntopiiriä, mutta me päädyttiin pihalle hengaamaan ja kuuntelemaan Taylor Swiftiä, koska yks tytöistä halusi, että mä käännän ne laulun sanat sille japaniksi.

Tosin no joo, viime aikoina me on treenattu vähän ahkerammin, koska meidän opettaja sai muutama viikko sitten tietää, ettei me olla kaikkina kertoina käyty juoksemassa kunnolla ja se vähän suutahti meille. ::::DD:DD Mutta kyllä meillä silti riittää aikaa hauskanpitoonkin. Ja monesti niissä itse treeneissäkin on hauskaa. Mm. pari päivää sitten pelasin yhden tytön kanssa sulkapalloa jollain tosi vanhalla ja rikkinäisellä sulalla, joka ei ees lentänyt kunnolla ja kierteli ja kaarteli siellä ilmassa miten sattuu. Ei ehkä kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta meitä nauratti niin paljon, että siitä pelaamisesta ei meinannut tulla mitään.

Ja koska jäi nyt kovin kuvattomaks postiks, niin tässä teille vielä joku kuva meidän halloween-partyistä. Kaks tyttöä taitaa puuttua, mutta muuten tossa on kaikki me kakkosluokkalaiset.

Ens postissa päästään sit vähän kuulemaan koulun alusta ja vaihtarivuoden alamäistä. Sinne siis!!

#marraskuu 2013

0 notes

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Osakassa - ja Nagoyassa

Seuraavana päivänä Osakan reissu jatku sit vähän perinteisemmissä Osaka-merkeissä. Matkustettiin ensin syömään aamupalaksi creppejä johonkin ranskalaistyyliseen ravintolaan ja pääsin hämmästyttämään kaikki sillä, miten söin niin hienosti veitsellä ja haarukalla. Japanilaiset kun - yllätys, yllätys - harvoin käyttää veistä syödessä, ja ravintolaankin mennessä saatat löytää pöydästä haarukan ja lusikan, mutta et veistä.

Oli muuten ihan sika hyvää, mulla oli tällanen hedelmäcreppi.

Sen jälkeen suunnattiin sit junalla sinne ns. turisti-Osakaan. Se kuuluisa osa, jonne kaikki japanilaiset ja ulkomaalaiset turistit Osakassa menee ja josta kaikki kuvat ja tv-ohjelmat on. Noustessani muuten maanalaiselta juna-asemalta rappuset takaisin maan pinnalle, törmäsin tällaiseen rekkaan.

SIE SIND DAS ESSEN UND VIR SIND DIE JÄGER.

Kyseessä on se anime johon mainitsin joku aika sitten koukuttuneeni ja tää kyseinen anime on vallannut kesän aikana koko Japanin. Saatan mennä koulun viereiseen konbiniin ja löytää sieltä tän animen fanituotteita tai sitten saatan olla vaateostoksilla, kun yhtäkkiä kaupan stereoista alkaa raikaa tän animen alkumusiikki. Olenpa mä ollut ravintolassa syömässäkin tän alkumusiikin soidessa taustalla. Ja kaikki on vähintään kuulleet tästä, vaikkeivät itse katsoiskaan. Onpa tästä tultu kesken tuntiakin keskusteltua opettajan kanssa.

(shingeki no kyojin ftw)

Anyway, päästyäni tästä rekasta yli, me lähdettiin kulkemaan sitä turistimestaa kohti ja koska matka oli rankka, poikettiin kesken kaiken Apple-liikkeeseen pelaamaan Temple Runia. (Oikeesti Taka halus kattoo sieltä jotain, mutta koska ketään muuta ei kiinnostanut, niin me vaan pelattiin)

Apple-liikkeeseen juuttumisesta huolimatta, me päästiin oikeesti perille jossain vaiheessa. Saanko esitellä, Osaka, ja sen yksi kuuluisimmista maamerkeistä - Glico ukko.

Kaikki otti tän edessä sellasia turistikuvia, joissa ne poseeras samalla tavalla kuin toi ukko, mutta musta sellaista kuvaa ei ole, haahahaa. Musta ei muutenkaan taida olla juuri mitään kuvia koko Osakan reissulta, ellei lasketa sitä viime postin Spider-Man -kuvaa. En sit kyl osaa sanoa, miks tää Glico ukko on niin kuuluisa, mutta oli siellä Osakassa muutama muukin ns. "kuuluisa" juttu, joita en millään ymmärtänyt. Ehkä mun ei tarvitsekaan.

Täällä me lähinnä tallattiin näitä katuja edestakas. Tässä kuvassa näkyvältä aukiolta me käännyttiin ensin vasemmalle ja käytiin kiertämässä se katu vähän päästä toiseen. Siellä oli muutamia vaatekauppoja, Starbucks, pelihalli - johon me pysähdyttiin pelaamaan hetkeksi - ja sitten lukuisia pieniä ravintoloita ja ruokakojuja. Eräältä sellaiselta kojulta me ostettiin mm. takoyakia, (sellasia palloja, joiden sisällä on mustekalaa) koska Osaka on kuuluisa hyvästä takoyakistaan. Itse tosin en oo mikään erityinen takoyakin ystävä, joten kohteliaasti kieltäydyin, kun mullekin tarjottiin yhtä sellasta palloa.

Tällaista siellä oli.

Kierrettyämme tätä katua mielestämme tarpeeksi, me käännyttiin takaisin ja lähdettiin kulkemaan sellaista varsinaista ostoskatua täynnä kauppoja ja kojuja. Poikettiin muutamaan vaatekauppaan, Disney-kauppaan, johonkin iPhone-koteloita myyvään kauppaan, josta mulle ei Samsungin omistajana ollut mitään iloa jne. Siellä oli myös tosi ruuhkasta ja porukkaa oli kuin muurahaispesässä.

Kyllästyttyämme shoppailusta, me päädyttiin lopuks mäkkäriin lepuuttamaan jalkojamme, ja koska mäkkäriä vastapäätä sattui sijaitsemaan kummitustalo, niin päätettiin myös kipaista siellä. Japanilaiset tykkää kummitustaloista ja aina toisinaan niitä just löytää täältä keskeltä kaupunkia. Miksei Suomessakin olisi niin, höh. Mulla on kuva vain siitä sisäänkäynniltä, jonka mä napsasin jonotuksen ohessa. Se ei onneks kestänyt kuin reilu 20 minuuttia, joka ei ollut mitään verrattuna edellisen päivän Universal Studiosiin.

Tää oli sit sellanen, et meidän viiden hengen porukka jaettiin kahteen ryhmään ja mä menin niiden tyttöjen kanssa, jotka oli ehdottomasti sitä mieltä, että: "Ei mennä sisään!!" No, mentiin silti ja me sit kuljettiin siellä niin, että mä taisin olla jonon ensimmäisenä ja ne kaks muuta tuli mun jäljessä pitäen olkapäistä kiinni ja me kuljettiin sellasena matona. Ne rupes kiljuu jo siinä vaiheessa, kun päästiin sisään ja tultiin sellaselle "vastaanottotiskille", jossa joku kummitukseks pukeutunu nainen kerto meille sen kummitustalon säännöt, tyyliin "ei saa koskea kummituksiin tai lyödä ketään, ei saa juosta" yms. :ddd

Että siellä me sit kuljettiin sen kummitustalon läpi samalla, kun mua lähinnä nauratti ja näitä kahta muuta hirvitytti. Sieltä tuli aina yhtäkkiä jostain joku pelästyttämään ja oli sellasia yhtäkkisiä ääniä ja seinät paukku ynnä muuta. Varsinkin siinä lopussa oli huvittavaa, kun me tultiin yhtäkkiä johonkin huoneeseen, jossa pauhas radio ja mä totesin et: "DISKO!!!" ja rupesin siinä suunnilleen jo jammailemaan sen radion tahtiin, niin yhtäkkiä meidän takaa tulikin joku hahmo, joka rupes jahtaa meitä vähän matkaa ja nää kaks lähti vaan päättömään juoksuun raahaten mut suunnilleen mukanaan, oli se sitten kuinka sääntöjä vastaista tahansa. Me myös törmättiin johonkin hätäpelastustien oveen tai vastaavaan, joka vahingossa aukes ja sieltä tulvi sinne pilkkopimeyteen ihan tavallista hehkulampun valoa. :---D Ei enää pysähdytty sulkee sitä uudelleen, kiiruhdettiin vaan äkkiä ulos.

Odotettuamme, että pojatkin pääs sieltä kummitustalosta ulos, alkoi meidän Osakan reissu olla jo lopussa, koska pitihän meidän varata aikaa myös kotimatkaan. Suunnattiin siis juna-asemalle, josta ostettiin viimeiset tuliaiset ja sieltä matkattiin takaisin kotiin, poiketen matkan varrella Nagoyassa illallisella.

Ja pysähdyttyäni Nagoyassa pikaisesti sekä 16. että 17. päivä, oli 18. päivä taas pyhitetty kokonaan Nagoyalle.

Olin nimittäin sopinut Idan kanssa treffit sunnuntaiksi ja huolimatta siitä kuinka väsynyt olin Osakan jäljiltä, niin heräsin sunnuntaina jo aikaisin aamulla laittautumaan, jotta pääsisin Idan luokse Nagoyaan kymmeneksi.

Tää oli myös mun ensimmäinen kerta matkustaa yksin Nagoyaan ja meillä kesti Nagoyan valtavalla asemalla hetkonen löytää Idan kanssa toisemme, mutta onnistuttiin kuin onnistuttiinkin, koska Ida onneks asuu Nagoyassa ja tuntee seudun huomattavasti paremmin kuin minä. Suunnattiin heti ensimmäisenä Osuun, shoppailualueelle Nagoyassa. Siellä me käytiin syömässä aamupalaa, jonka jälkeen eksyiltiin kaduilla ja vaatekaupoissa ja Ida osti pari kissapaitaa.

Itse taas en ostanut mitään, kun kaikki söpö oli liian kallista (yks vyö 50 euroa haloo), mutta pääsin kyl onneks tuhlaa rahaani purikurassa. Otettiin tällaisia suomi-teemaisia kuvia perinteisillä suomalaisilla sananlaskuilla ja mökötyksillä.

Purikuralla saa onneks kauheimmatkin kierosilmät piiloon.

Saatuamme tarpeeks kukkapaidoista ja simpsoneista (joku Nagoyan muotivillitys) suunnattiin ostaa jätskiä Baskin-Robbinsista (itken, tarviin oikeesti niiden jätskejä Suomeenkin) ja herkuttelun ohessa suunnattiin karaokeen lurittelemaan kaikki Suomi-biisit läpi. Siispä ainakin Lordin, The Rasmuksen ja HIMin biisit tuli laulettua enemmän tai vähemmän kunnialla loppuun. Sen jälkeen lurauteltiin sit kyllä kaikki muutkin mahdolliset musiikkityylit läpi aina Bohemian Rhapsodystä Kyaryn Pamyu Pamyuun.

Karaoken jälkeen alkoi tulla jo sen verran myöhä, että mun piti alkaa vähitellen suuntaamaan kotia kohti, mutta matkalla takaisin Nagoyan pääjuna-asemalle, me satuttiin kans törmäämään matsuriin keskellä kaupunkia ja ehdittiin onneks sit vielä vähän kierrellä siellä niitä kojuja läpi ja napsimaan itsestämme kuvia liikennevaloja odotellessa. (On mulla siitä matsuristakin kuvia, mutta ne on kaikki niin heilahtaneita, että ette halua niitä)

Jaa niin mikä normaali ilme.?.....???

Käytämme sit vielä Nagoyan asemalla syömässä mäkkärissä nugetteja, mä suuntasin viimein seitsemän aikoihin kotiin. Oltais muuten ehkä voitu olla ulkona pidempäänkin, mutta Idallakin oli seuraavana päivänä koulupäivä (keskellä kesälomaa, kyllä) joten päätettiin jättää seuraavaan kertaan. Mä sit siinä naureskelin Idalle, että onneks itse ei tarvitse mennä huomenna kouluun, kunnes mulle selvisi myöhemmin keskiyön aikoihin kotona, että mullakin oli seuraavana päivänä koulupäivä keskellä kesälomaa. Siinä vaiheessa olin kuitenkin jo niin väsynyt kolmen päivän matkaamisen jälkeen, että päätin vaan lintsata, hAhAAHHHAAh, ja sen sijaan, että olisin käynyt koulussa, kävin hostperheen kanssa syömässä ravintolassa, jossa oli ihana jälkiruokabuffet ja menin shoppailemaan vaatteita lolol. Tosin eipä mulle mitään ongelmia tästä koitunut. Yks kaveri sit vaan koulujen alettua ihmetteli, kun en ollut koulussa sinä päivänä ja kuittasin asian vaan sanomalla "no kappas, enpä ollutkaan". :::)))))

- - -

Anteeks, tästä tuli vähän vammanen posti, mut oon jo niin täynnä näistä kesälomakuulumisista, etten jaksa kirjottaa parempaa. Tuli mun tosiaan tässä kesälomalla paljon sellaistakin puuhattua, mitä en täällä blogissa maininnut. Kävin mm. poimimassa pensasmustikoita hostmaman ja -mummon kanssa, leivoin mustikkapiirakkaa useampaankin otteeseen, kävin katsomassa perheen kanssa uusimman Ghibli-leffan ja oon tapaillu ties kenen entisen suomivaihtarin ja uusi-seelantivaihtarin kanssa ja käynyt tervehtimässä uutta saksalaista vaihtaripojua ja oon käynyt Nagoyassa vielä toiseenkin otteeseen tän suomikarkeloinnin jälkeen ja vielä mitä. Mut nää nyt ei ehkä ollu kovin tärkeitä tarinoita, et toivottavasti pärjäätte ilman niitä. Ens postissa pääsen jo kertoo koulusta HALLELUJAH YLISTÄKÄÄ JUMALAA.

#lokakuu 2013

0 notes

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Universal Studios Japan (ja muuta roskaa)

Rehellisesti mua alkaa jo vähän kyllästyttää kesälomasta kirjoittelu, koska mun koulu alkoi monta viikkoa sitten ja sielläkin on ehtinyt jo sattua ja tapahtua vaikka mitä, mistä haluaisin kirjoittaa. Loput kesäloman tapahtumat siis tulee nyt vähän kiireisemmin kerrottuna, kuin mulla oli alun perin suunnitelmissa.

- - -

AFSn leiriltä kotiuduttuani jatkoin käymistä sulkapalloklubissa. Saman viikon lauantaina 10. päivä elokuuta käytiin myös klubin kakkosluokkalaisten kera syömässä treenien jälkeen. Matkustettiin johonkin ravintolaan, jossa oli tarjolla mm. rajattomasti pitsaa ja jälkiruokabuffetti. Siellä me vietettiin monta tuntia ja syömisen ohella mm. pelattiin korttia ja oli siellä tää yks porukkakin, joka istu siinä rivissä lukemassa mangaa:

Päästyämme ravintolasta me käytiin myös läheisessä pelihallissa lätkimässä pesäpalloa ja pelaamassa Mario Kartia moninpelinä (mä voitin).

Tästä seuraavalla viikolla 12-18. elokuuta Japanissa vietettiin Obon-juhlaksi kutsuttua juhlaa, jonka aikana myös koulut oli vapaalla. Eihän kesälomalla siis varsinaisesti ole koulua, mutta klubi on päivittäin, ehkä sunnuntaita lukuunottamatta. Tai ainakin urheiluklubeilla on yleensä näin, kun taas taideklubia sen sijaan ei olis ollu kesälomalla juuri lainkaan.

Tän Obon-juhlan aikana mun sulkapalloklubi oli siis lomalla ja viettelin tän viikon kiireisenä muissa hommissa. Käytiin mm. tiistaina haudalla käymässä ja poltettiin sen edessä pieni nuotio, joka kuuluu tähän Obon-juhlaan. Koko Obon-juhla on oikeastaan tarkoitettu kuolleiden henkien muistamiseksi, joten sen nuotionkin ideana oli kutsua henget kotiin. Kotona ne henget sit vietti tiistaista torstai-iltaan asti, jolloin me jälleen poltettiin meidän talon edessä toista nuotiota, jonka tarkoituksena oli lähettää henget takaisin haudalle. Me myös vähän rätisteltiin tähtisadetikkuja, sillä japanilaisille se on aika suosittua kesäpuuhaa. Tää väliin jäänyt keskiviikko, jona ne henget oli meidän kotona, sattui myös olemaan mun syntymäpäivä ja viettelin sitä aika tavallisissa merkeissä lähtien Magin ja Carinan (norjalainen vaihtari) kanssa Carinan kotiseuduille Chiryuseen seikkailemaan. Se on täältä Toyohashista junalla noin puoli tuntia Nagoyaan päin.

Ei me tehty siellä oikeestaan mitään, Chiryu kun on aika landea. Siis Toyohashiin verrattuna siellä ei ole mitään. Lähinnä me vaan vaellettiin koko aamupäivä ympäri Chiryuta etsien konbinia, josta saatais ruokaa ja löydettyämme sellainen, me päädyttiin juna-aseman eteen syömään ja juoruamaan. Carina järkyttyi kun kuuli, etten omista Suomen kansallispukua ja ettei kukaan käytä sellaista.

Lopulta monen tunnin harhailun jälkeen me päädyttiin Chiryun Apitaan, sellaiseen isoon ostoskeskukseen. Sinne matkaaminen oli vähän vaivalloista, kun Carina ohjas meidät useammankin kerran väärään suuntaan. Perille päästyämme väsyneinä matkalaisina me ei enää jaksettu kierrellä kauppoja, joten istuttiin siellä sen sijaan monta tuntia syömässä jätskiä ja valittamassa asioista, joista me ei pidetä Japanissa (esim. englannintunnit on yks suosikkivalituksenaiheista).

Illalla kotona en ollut odottanut saavani enää mitään lahjoja, kun sain sen yukatan sillon alkukesästä, mutta sain siitä huolimatta Takalta, mun vanhemmalta veljeltä, sellasen söötin pyyhkeen ja uuden juomapullon koulua varten ja nuoremmalta veljeltä kaks aurinkovoimalla toimivaa kukkasta. Ei ne muuta tee, kunhan vaan heiluu edestakas auringon voimalla. Pidän niitä mun ikkunalaudalla ja ette tiedä miten paljon ne ilahduttaa mua. Saatan aamusin herätä väsyneenä ja miettiä, et "en mä nyt vielä jaksa herätä", mut sit nään ne kukat tanssimassa mun ikkunalaudalla ja mua alkaa väkisinki hymyilyttää. Niillä on joku piristävä vaikutus muhun.

Kaikki yksinäiset vanhukset tarvii tällasen kukan seurakseen.

16. päivä mun oli taas määrä lähteä Takan, sen kaverin, ja kahen serkun kanssa Osakaan. Ne oli bongannu jonkun halvan junamatkan viidelle hengelle ja kun ne ei enää löytäneet mistään viidettä henkilöä porukkaansa, ne kysyi mua mukaan matkalle. Alun perin meidän oli suunnitelmana lähteä vaan yheks päiväks, mutta jossain vaiheessa sit todettiin, että yks päivä on liian vähän, etsittiin hotelli yöksi ja vietettiin kokonaisuudessaan Osakassa kaks päivää. Ja vaan vähän ennen matkaa mulle sit äkillisesti kerrottiin, et: "Me mennään Universal Studiosiin!" Mikäs siinä sitten, matkani kävi Universal Studiosiin yhdeksi päiväksi. (Universal Studios on teemapuisto, jos joku ei tiedä.)

Eli perjantaina lähdettiin sitten aamulla aikaisin junalla Nagoyan kautta Osakaan ja saavuttiin perille Universal Studiosiin siinä yhentoista aikoihin. Tässä teille havainnollistavaa kuvaa.

Tässä kuvaa Universal Studiosin juna-aseman vierestä. Sieltä asemalta kesti vaan muutama minuutti kävellä itse teemapuistoon.

Siinä matkan varrella oli muumi... kahvila? Kaiken lisäks sen kahvilan ikkunassa oli kyltti, jossa luki suomeksi: "Hyvää Juhannusta". Aika ajankohtasta tälleen elokuussa, mutta kiitos kumminkin.

Tässä sit kuvaa sieltä porteilta. Ei ollut mitään halpaa lystiä. Liput sisään makso yheltä aikuselta 50 euroa ja kun siihen päälle vielä laski muut päivän juomat ja ruuat, niin rahaa paloi kyllä senkin edestä. Lippuja ostaessa ei tosin onneks ollu hirveesti jonoja ja sinne pääs oikeestaan heti sisään, mutta no, voitte kuvitella millaiset jonot laitteisiin sen sijaan oli. Ensin me siis vaan käveltiin vähän ympäriinsä ja kateltiin et mitä paikan päältä löytyy, sillä mulle tää ainakin oli ihan uutta ja ihmeellistä. Mulla kun ei etukäteen ollut mitään hajuakaan siitä mitä Universal Studiosissa on. En edes tiennyt, että sellainenkin teemapuisto on olemassa, ennen kuin tulin Japaniin ja näin siitä televisiossa mainoksia.

Pyöriskeltämme siellä hetken, tää meidän porukka jakaantu niin, että nää Takan serkut, kaks tyttöä, lähti jonottamaan johonkin Terminaattori juttuun, kun taas minä lähdin Takan ja sen kaverin kanssa jonottamaan Biohazard "kummitustaloon". Siinähän me sit komeesti jonotettiin muutama tunti porottavassa auringossa, vain saadaksemme käteemme lippuset, joissa luki, että "tulkaa uudelleen klo 19.00-19.30". Siis me jonotettiin ensin yli kaks tuntia lippuja, jotka sano, että tulkaa jonottaa uudelleen seitsemältä. :-------D Nyt joku roti tähän touhuun.

No, saatuamme liput ja niiden tyttöjen päästyä sieltä Terminaattori hommelista, me mentiin jonottaa yhdessä sellasta 4D elokuvaa Sesame Streetistä, sillä siinä oli yksi lyhimmistä jonoista, tais olla reilu tunti tai vastaavaa. Siis tiedättehän, se oli sellanen mitä Linnanmäelläkin on, sellainen leffateatteri, jossa katsotte leffaa lasit päässä ja ne kohteet näyttää oikeesti liikkuvan siellä salissa jne. Sen lisäks siellä oli myös erilaisia tehosteita, eli ruiskutettiin vettä tai penkit heilu tai katosta tuli saippuakuplia ja mitä vielä. Lisäksi, sinne jonottaessa satuin kans bongaamaan jonon vierestä yllättäen rakennuksen, jonka kyljessä oli Hiden juliste.

Kyseessä oli Hide museo.

Hide on siis alun perin japanilaisesta X Japan yhtyeestä kuuluisaksi tullut kitaristi, joka teki myöhemmin myös soolouraa. Ja kun sanon kuuluisa, niin tarkoitan sitä. X Japan oli kuitenkin 80- ja 90-lukujen vaihteessa yks Japanin suosituimmista bändeistä ja niiden biisien coverit soi edelleen televisiossa mm. mainoksissa ja mun hostmamakin muisti X Japanin jäsenineen kaikkineen, kun meillä kerran tuli siitä puhetta. Mikä nimenomaan Hidestä kuitenkin teki niin ison jutun oli se, että se kuoli vuonna 1998.

Tää ei ehkä suurimmalle osalle suomalaisista merkitse mitään, mutta varsinkin mulle, joka kuunteli koko yläaste ikänsä pelkkää j-rockia, tää oli aika tajuton juttu. Olin jo kasiluokkalaisena Hideä fanittaessani lukenut wikipediasta, että Japanissa oli vuosina 2000-2005 Hide museo, mutta silloin se oli vaan ollut sellanen kaukainen legenda: museo, jossa olisin halunnut käydä, mutta johon en ikinä päässyt.

Ja nyt olin Osakassa, Universal Studiosissa, ja siellä oli näyttely, joka kulki nimellä Hide museo 2013.

Sisäänpääsy ois kuitenkin maksanu toiset 10 euroa ja kukaan ei ollut tietenkään kiinnostunut tulemaan mun kanssa sisään, joten olisin joutunut mennä yksin. Jätin tän siis vaan mieleen kummittelemaan ja päästyämme sieltä Sesame Street 4D leffasta lähdin muiden kanssa jonottamaan vuoristorataan.

Tämä, joka näkyy tuolla kaukaisuudessa.

Jonotettiin sinne sellaset kolme tuntia kuumuudessa ja alettiin erilaisia sanaleikkejä ynnä muuta, samalla kun mulla pyöri päässä Hide-museo. Enkä nyt sit tiedä, oliko toi kuitenkaan mun mielestä ihan kaiken sen jonotuksen arvosta. Olihan se vuoristorata ihan hurja ja sain kuunnella siinä ajon aikana One Directionia (?????), mutta toisaalta kolmen tunnin jonotus viiden minuutin vuoristorataan... Tuntu vähän haaskaukselta.

Täältä päästyämme kello tulikin jo neljä ja koska Hide museoon olisi ollut viideltä viimeinen sisäänpääsy, mä päätin, että tulisin ikuisesti katumaan, jos en nyt kävisi siellä, kun mulla olis mahdollisuus. Feidasin siis muut mun porukat, jotka lähti sillä aikaa syömään ja kattelemaan jotain Paluu tulevaisuuteen -laitetta

wuu jeeaa

ja ite suuntasin yksin sinne Hide museoon. Näytillä oli kaikkia Hiden saamia palkintoja, sen käyttämiä pukuja, kitaroita, siellä pyöri siitä keikkavideoita ja kaikenlaisia 'behind the scenes' -pätkiä ja no, mitä nyt voi olettaa et jollekin muusikolle omistetussa museossa on. Ja oon sit ehkä herkkis tai jotain, mut kyllä mulle meinas tulla vähän itku silmään siinä vaiheessa, kun stereoista ja isolta valkokankaalta rupes raikaa mun lempibiisi Hideltä. Se oli aika nostalgista, terveisin Jade 14-v.

Idk, rauha miehen sielulle.

Tän jälkeen kävin löytää mun porukat uudelleen, söin jotain ihmeellistä mansikkajäähilejuttua ja käytiin vielä yhdessä jutussa, ennen ku alko tulla pimeetä. En muista mikä sen nimi oli, mut se liitty johonkin palomies-leffaan?

Sen jälkeen me ei ehditty enää mennä mihinkään muualle jonottaa, koska hei, oli aika Biohazardille!!! Mentiin siis minä, Taka ja sen kaveri aamupäivän malliin jonottaa uudelleen, tällä kertaa eri paikkaan ja tällä kertaa jonotettiin reilu tunti. Sillä aikaa nää tytöt meni ostelemaan tuliaisia ynnä muuta.

Saatiin siinä jonossa mm. ohjelappu siitä miten sisällä pitää toimia ja siinä oltiin kans vähän kerrottu mitä siellä tapahtuu. Meidän oli tarkoitus saada käteen sellaset mittarit, jotka näytti paljon meillä on ammuksia jäljellä ja jotka samalla mittas kuinka meidän zombie-virustartunta etenee. Jos joku ei nimittäin ole Biohazardista kuullut, niin sehän on nimenomaan sellanen zombie-peli, jossa sun pitää selviytyä ja taistella zombeja vastaan ja muuta hömppää. Kulkee ainakin Suomessa myös nimellä Resident Evil.

Ideana oli siis, että siellä 'kummitustalossa' oli kaksi tasoa, ja jos sulla oli ekan tason jälkeen punanen mittari, et saanut enää mennä toiselle tasolle. Sisään päästessä saatiin nää mainitsemani mittarit ja leluaseet käteemme jippijaijei ja sit meidän piti lähtee muutaman tuntemattoman kanssa liikkeelle sellaseen hylättyyn sairaalaan tai jotain vastaavaa. Samalla kun me käveltiin, vastaan tuli mm. zombieks pukeutuneita ihmisiä pelästyttelemään ja niitä piti ammuskella pitääkseen ne kaukana itsestään ja välttääkseen zombie-virustartunnan. Ja se eräskin oli kauhee, kun me käveltiin jonkun laboratorion läpi ja siellä oli sellasessa koeputkessa joku hahmo ja ajattelin et: "Nyt toi tulee tuolta". Sit mitään ei tapahtunutkaan, mut siinä vaiheessa, kun oltiin jo kävelty sen ohi ja jatkettu matkaa, niin yhtäkkii se meitä takaapäin????? Ois pitäny arvata.

Minä ja Taka päästiin kuitenkin kakkostasolle, mutta se Takan kaveri ei. Siellä me sit päästiin loppuun asti joidenkin One Piece-cossaajien kanssa ja jouduttiin johonkin 'hissiin', jossa meillä oli boss-taistelu, mutta kellään ei ollu tarpeeks ammuksia ja me kuoltiin kaikki. ::::D:DDD

Sen jälkeen meidän päivä alkokin olla jo aika ohitse ja käytiin vielä kiertelee muutama matkamuistokoju ja otettiin tällanen kuva Spider-Manin edessä. Tää Spider-Man oli muuten vissiin yks näistä uusimmista jutuista tääl Universal Studiosilla, enkä tiedä millanen laite tms. se oli, mutta sinne ois ollu kuuden tunnin jonotus, niin jätettiin suosiolla välistä ja tyydyttiin vaan tähän valokuvaan haha.

Se mun veli on muuten toi tos mun oikeella puolella, koska teitä kuitenkin kiinnostaa.

Siellä olis ollut vielä joku paraati, mutta ei me jaksettu jäädä katsomaan, kun jalkoja särki ja ihmisiä oli niin paljon. Suunnattiin vaan suoraan hotelliin ja illalla ennen nukkumaanmenoa tuijottelin vielä hotellin televisiosta Harry Potteria jipii.

Jäihän mulla aika paljon tuolla näkemättä, sillä olisin halunnut nähdä esimerkiksi sen jonkin Jurassic Park jutun mikä tuolla oli, mutta no. Me oltiin tuolla kuitenkin vaan yks päivä ja ehdin sen aikana nähdä enemmän mitä alun perin olin kuvitellut näkeväni.

Ja nyt kun mulla on yks teemapuisto ja kolmen tunnin jonotuskokemus takanani, niin jään vaan odottamaan innolla mitä siitä mun joulukuisesta retkestä Disneylandiin on tulossa..................

#syyskuu 2013

0 notes

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Viking hiking

Hokkaidolta saavuttiin 24. heinäkuuta illalla, keskiviikkona ja tää tiesi mulle loppuviikkoa vapaaksi. Olinhan mä sentään lopettanut taidekerhon, enkä ollut vielä ehtinyt liittyä uuteen klubiinkaan, joten olin täysin toimettomana kotona. Muistot tästä ajasta ovat vähän hämäriä, tosin muistan sen verran, että ehdin koukuttua uuteen animeen pitkästä aikaa. Onhan siitä varmaan melkeen puoltoista vuotta kun viimeksi katsoin animea. Istuin siis käytännössä koko loppuviikon kotona katsomassa animea ja katsottuani animea aloin lukea mangaa ja tais tää käydä vähän hostmaman hermoille. Tai siis, eihän se mulle mitään sanonut, mutta oli kuulema soittanut sen yhden amerikkalaisen tytön hostmamalle vähän siihen malliin, että "Eikö Magi vois lähtee ulos Jaden kanssa, kun se vaan kykkii kotona?" Joo, eli tuli siinä sit vähän sosialisoituakin ja käytyä Magin kanssa mm. pienoisilla ostoksilla ja ravintolassa. Lueskelin myös kirjastosta lainaamiani lastenkirjoja japaniksi. Hosttätikin miehineen lähti jossain vaiheessa takaisin Amerikkoihin ja ehti täällä käydä mun hostperheen entinen vaihtarikin vierailulla, espoolaispoika. Meitä oli siis kaks suomalaista yhtä aikaa talossa, oli vähän kumma olo. Ei siinä kuitenkaan hirveesti tullu juteltua, kun tää poju ravas koko ajan jossain kavereitaan tapaamassa ja Nagoyassa ja ties missä.

No joo, käytin mä aikaani johonkin hyödyllisempäänkin. Yritin tosissani kovasti miettiä mihin klubiin liityn ja jos aiemmalta postaukselta jo muistatte, niin pohdin vaihtoehtoinani sulkapalloa ja lentopalloa. Tässä toimettomuuteni seassa siis viestittelin ahkerasti kummankin klubin tyttöjen kanssa ja yritin neuvotella mielessäni kumpaan liittyisin. Tulipa siinä melkeen pari epätoivon kyyneltäkin tirautettua, kun lopulta olis pitänyt päättää ja kirjaimellisesti kierin sekä tuoleilla, että lattioilla samalla kun hostmama istui vieressä ja nauroi mun päättämättömyydelleni.

Ja ennen kuin paljastan mihin päädyin, niin tässä teille viimeisiä muistoja taideklubista, vikalta klubipäivältä ennen kesälomaa. Kaikki oli vähän levottomia ja taululle ilmestyi kummallisia piirustuksia.

Huomatkaa, toi lintu lentää 120km/s.

Okei, mun into lentopalloklubista kariutui vähitellen siinä vaiheessa, kun tää mun luokkalainen lentopalloklubin tyttö ei millään meinannut vastata mun viesteihin ja jouduin parhaimmillaan odottamaan vastausta useammankin päivän. Silloin päätin, että en jaksa odotella koko kesälomaa, että tää tyttö vastailee mun viesteihin ja menin ja liityin sulkapalloklubiin. 1. elokuuta torstai tais olla sitten ensimmäinen päivä kun kävin sulkapalloklubissa virallisena jäsenenä, mutta tarkemmin uudesta klubielämästä voisin kertoa myöhemmin, koska mun pääpointti tälle postaukselle oli edistyä näissä mun kesälomakuulumisissa ja klubista ehdin höpöttää myöhemminkin.

Liityttyäni siis klubiin elokuun alusta lähtien, jouduin heti ottamaan lomaa seuraavan viikon alkuun. Mulla oli nimittäin tiedossa AFSn neljän päivän kesäleiri maanantaista torstaihin. Mua ei erityisesti kuumottanut lähteä, sillä se maaliskuinen orientaatioleirikään ei oikein ollut mun mieleen, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Sunnuntai-iltana pakkasin siis kamani leiriä varten ja 5. elokuuta maanantaiaamuna suuntasin Toyohashin juna-asemalle, jossa tapasin taas muut mun vaihtarikaverit ja lähdettiin porukalla bussilla kohti Gifua. Samalla poimittiin matkalta muitakin vaihtareita kyytiin, sillä kyllä, kyseessä oli kaikkien Nagoyan ja Gifun yms. alueella asustavien vaihtareiden leiri. Meitä oli varmaan lähemmäs 30 henkeä. Eikä tääkään vielä riittänyt. Lisäksi mukana oli japanilaisia, jotka olivat lähdössä vaihtoon tai olivat ajatelleet lähtemistä vaihtoon ja oli sinne joukkoon eksynyt muutama ihan random japanilainenkin, jotka vaan ajattelivat, että: "Jee, kivaa, leirille!"

Toi punertavalla merkitty alue on siis Gifu. En tiedä tarkalleen missä päin siellä oltiin, mutta kuulemma tää leirialue oli jossain vähän vuoristoisemmassa suunnassa. Ja mun kotikoloni Aichin näette tossa Gifun alapuolella. Eli ajeltiin se muutama tunti perille ja koska mun kiinnostukseni tästä leiristä oli nollassa, istuin bussissa kuumotellen lähinnä yhtä asiaa: "Pääsen puhumaan suomea!!!" Tiesin nimittäin, että maaliskuiselta orientaatiolta mulle tuttu Ida tulis olemaan tällä leirillä ja voisin jutella sen kanssa.

Ja tässä nyt heti alkuun teille kyseiseltä Idalta pöllitty kuva leiripaikasta. Tässä näette ne mökit, joissa me nukuttiin. Ida oli muuten tallentanut tän kuvan tiedostonimellä mo_kki_prkl, joka kuvastaa mun mielestä aika oivasti näiden mökkien ja yleensä koko leirin herättämiä tunteita. Odottakaa vaan, ymmärrätte vielä miksi.

Saapuessamme leiripaikalle meidät ohjattiin viemään kamamme näihin mökkeihin ja ensimmäinen ikävä asia jonka huomasin, oli tatami-lattia. Jes. No, tässä vaiheessa en vielä ajatellut asiaa sen kummemmin, sillä iltapäivä ei ollut vielä kovin pitkällä ja heti saatuani kamat mökkiin, riensin etsimään Idaa. Löysinkin sen leiripaikan kentältä muiden vaihtareiden seurasta, mutta eipä siinä ehtinyt vaihtaa kuin muutaman sanan, kun meidät jo jaettiin ryhmiin, joissa piti alkaa tutustumisleikkejä.

Ja tätä se koko leiri melkeinpä oli. Meidät oli jaettu ryhmiin, joissa juteltiin ja leikittiin ja laitettiin ruokaa. Ja sitten meidät oltiin jaettu vielä erikseen mökkiryhmiin, joissa nukuttiin. Enkä oikein tykännyt kummastakaan ryhmästä jossa olin, johtuu ehkä vaan siitä, että oon niin negatiivinen ihminen. Jos olisin siis kirjoittanut tän postin suoraan sen leirin jälkeen, teille olis tiedossa aika kiukkuista tekstiä, mutta ehkä hyvä kirjoittaa näin vähän jälkikäteen, kun on tunteetkin jo tasaantuneet.

Meitä oli myös siunattu rankkasateilla ja en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta joka valtasi mut maanantai-iltana, kun kokattiin ryhmän kanssa karririisiä jo toista tuntia ulkokatoksessa kaatosateen keskellä ja kaikki muut ryhmät oli jo valmiit. Tämän lisäksi suihkuun mahtui kaksi ihmistä kerralla ja koska kaikkien piti ehtiä illan aikana peseytymään, oli aikaa suihkutteluun annettu noin kuusi minuuttia. Ja siinä vaiheessa kun piti käydä nukkumaan, paljastui niiden mökkien karu totuus. Kuten jo sanoin, me nukuttiin tatamilla, mutta futonin sijasta meillä olikin ohut makuupussi. Siis niin ohut, että se oli käytännössä ihan sama nukuitko makuupussissa vai ilman, alusta oli kuitenkin yhtä kova. Meitä oli myös ahdettu n. 10 henkeä tohon yhteen pieneen mökkiin ja liikkumatila oli nollassa. Meidän piti ennen nukkumaanmenoa oikeen sovitella niitä makuupusseja sinne lattialle, että kaikki mahtuisivat. Ja jos viime postissa jo valitin sen erään hotellin kivikovaa tyynyä, niin nyt meillä ei ollut enää tyynyjä ollenkaan. Eikä peittoja. Ja märät pyyhkeet ja vaatteet ripustettiin narun varassa katosta roikkumaan. Olo oli kuin brasilialaisessa slummissa. Kiitos AFS.

Nukuttuani huonon yön ja herättyäni vähintään tunnin välein kohentamaan asentoani, jota oli mahdotonta kohentaa, oli aika nousta ylös ja jatkaa samalla mallilla toista päivää. Vettä satoi edelleen ja siellä me jatkettiin vesisateen keskellä kokkausta ja turhia keskustelutuokioita oman ryhmän kesken. Ja tottakai me suunniteltiin ryhmän yhteistä talent-showta viimeistä iltaa varten, koska ei ole olemassa AFS tapahtumaa ilman talent-showta.

Jossain vaiheessa kuitenkin onneks alko aurinko vähän pilkottaa ja päästiin siinä jossain iltapäivällä sitten kokemaan nagashi-soumenin ilot ja surut. Soumen on sellasta tosi ohutta nuudelia, jota japanilaiset syö kesäisin kylmänä, koska kuka muka kesällä kuumaa ruokaa haluaisi syödä, kun on jo valmiiks kauheen kuuma. Ja tää nagashi-soumen taas viittaa tollasessa rännissä vesivirran mukana kulkevaan soumeniin. Siinä me sit kärkyttiin ton rännin vierellä ja napattiin nuudeleita sitä mukaan, kun niitä valu sieltä. Oli siellä seassa myös tomaatteja ja hedelmien paloja ynnä muuta hyvää. Harmiksi vaan se vesivirta oli välillä sen verran kova, että siinähän katsoit kun tomaatit hyppelehti sun syömäpuikoistas ohi.

Illalla meille järjestettiin vielä tällanen perinteinen japanilainen taiko-rumpushow ja päästiin myös soittamaan noita rumpuja itse. Se oli yllättävän hauskaa, vaikka me saatiinkin soittaa vaan pieni hetki. Me oltiin myös pukeuduttu yukataan, mutta olin niin kauheen näkönen, etten suostu näyttää teille kuvia.

Sen enempää en oikeen muista näistä kahdesta ensimmäisestä päivästä. Muistan tosin, että toivoin jokaisessa välissä olevani kotona ja aina mahdollisuuden tullessa juoksin Idalle itkemään kuinka syvältä koko leiri oli. Rumpuesityksen jälkeen sit vielä suihkuteltiin pikasuihkut ja nukuttiin jälleen yksi huono yö.

Kolmannen päivän aamuna olinkin jo täysin valmis lähtemään kotiin, mutta sen sijaan me lähdettiin omien ryhmien kesken "vaellukselle", eli talsittiin puoltoista tuntia leiripaikaltamme läheisen kaupungin ala-asteelle. Aurinkokin paistoi kuumana, joten talsittiin siellä elokuisessa porotuksessa hiki valuen ja aina toisinaan pysähdyttiin pisteille suorittamaan tehtäviä. Yks niistä tehtävistä oli esimerkiksi opettaa muiden kielten sanoja toisille, joten pääsin sit opettaa niille mun ryhmän japanilaisille pojille hyödyllisiä sanoja suomeksi, kuten "poro", "joulupukki" ja "marimekko". Ethän sä Suomeen tullessa varmaan muita sanoja tarviikaan.

Tässä kuva matkan varrelta. Otin tän joltain isolta sillalta just ennen kuin saavuttiin sinne ala-asteelle, jossa me sit syötiin lounas ja vähän lepäiltiin. Takaisin tullessa saatiin vihdoin kävellä ilman omaa ryhmää ja muodostettiin omat ryhmät niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluttiin palata leiripaikalle. Mun porukkaan kuului mm. näitä mun Toyohashista tuttuja vaihtarikavereita + norjalainen ja ruotsalainen tyttö ja Ida + kaks japanilaista pojua, joista toinen oli lähdössä Suomeen vaihtoon - ja ehkä meitä oli muitakin. En muista. Suurimman osan matkasta talsin kuitenkin Idan ja sen suomipojan kanssa keskustellen Suomesta ja kuultiin sen yllättävän suuri suomen kielen sanavarasto ja opetettiin sille vähän asioita Suomen kulttuurista ja kielestä ja sen sellasesta.

Saapuessamme takaisin leiripaikalle saatiin lupa käydä koskessa joessa pulikoimassa. Siellä oli tosin kauhean kova virtaus, tuskainen kivipohja ja vettä oli syvimmillään ehkä rintaan asti, eli ei siinä hirveesti uitu. Mutta ainakin se viilensi patikoinnin jäljiltä aika tehokkaasti, koska se vesi oli jäätävän kylmää. Ei se mitään, siellä me silti reuhattiin niiden poikien kanssa, joiden mielestä oli ilmeisen hauska leikki mennä rinkiin ja sukeltaa yhtä aikaa ja niille oli aina suuri saavutus olla sekunti pää pinnan alla. Olihan se vesi kylmää, mutta yks sekunti on aika... vähän. :D:DD Ja tuli alettua kans vesisotaa, kun nää räiski vettä minne sattu.

Illalla taas pidettiin se talent-show. Yksittäisesityksiä ei ollut, kaikki vaan esitti sen ryhmässä suunnitellun yhteisesityksen, joista kaikki paitsi yksi taisi olla tanssiesityksiä. En siis oikeastaan edes tiedä miksi sitä kutsuttiin talent-showksi. Mun ryhmän esitys oli joku argentinalainen sutsisatsisatsaa, enkä halua enää ikinä kuulla sitä biisiä, jonka tahtiin me sitä alettiin. Soi vieläkin päässä. Talent-shown jälkeen tanssittiin leirinuotiolla macarenaa ja las ketchuppia ja tunsin ala-asteen diskojen välähtävän silmieni ohitse. Ja leirinuotiolla tarkoitan, että meillä oli järjetön roihu siinä keskellä kenttää ja tanssimisen yhteydessä meidän piti juosta sen ympärillä. Jos välillä hengästyi ja alkoi kävellä, niin kohta sieltä oli jo tulossa joku AFS staffi kertomaan, että "JUOSKAA, JUOSKAA LAPSOSET!!!!!"

Ja suunnilleen 90% leirin pojista juoksi siellä paidattomina. Olisin itsekin ottanut paidan pois, mutta koska ei sitä ikinä tiedä miten japanilaiset suhtautuvat naisten paidattomuuteen, niin jätin tekemättä. (Huom, olis mulla ollu rintsikat yllä, en mä nyt ihan alastomana siellä juoksis.)

Paikalla oli myös Mario, Luigi ja vähän miehinen Peach.

Mutta ei huolta, sillä vaikken päässyt leirinuotiolla viskomaan paitoja nurkkiin, niin kyllä tämäkin aika vielä koitti.

Siinä joskus 11-12 maissa leirinuotion sammuskellessa minä ja Ida mentiin nimittäin suihkuun ja tällä kertaa meille annettiin jopa ruhtinaalliset kolme (3) minuuttia aikaa. Kaksi suihkua, kaksi tyttöä, kolme minuuttia. Siis voitteko itse kuvitella riisuutuvanne, peseytyvänne ja pukevanne taas päälle kolmessa minuutissa? Samaan aikaan, kun AFS staffit seisoivat suihkurakennuksen ulkopuolella sekuntikellon kanssa ottamassa aikaa ja huutelivat oven läpi: "Kaks minuuttia! Yksi ja puoli! Yksi minuutti!"

Ida sit ihmeen kaupalla selviytyi suihkusta ulos siinä vaiheessa, kun sekuntikello laski nollaan, mutta mulla oli vielä siinä vaiheessa paita laittamatta päälle. Seuraava porukka tuli kuitenkin jo sisään suihkurakennukseen ja siellä oli ahdasta ja koska mulla oli vielä sellanen vähän tiukka ja hankala paita, jonka päälle laitossa kestää aina kaksi vuotta, päätin vaan poistua suihkurakennuksesta shortseissa ja rintsikoissa. Ajattelin siinä kätevänä, että puen sen paidan päälleni siinä ulkona, kun on enemmän tilaa, eikä niin kosteaa.

No eeeeeeeii kuule, olin aiheuttaa sydänkohtauksen raukoille AFSn japanilaisille valvojille. Nähdessään mun tulevan suihkusta ulos rintaliiveissä ne yritti työntää mut järkyttyneenä takasin suihkuun ja kiljuivat siinä: "aPUA EI ÄLKÄÄ KATSOKO", koska pojat jonotti siinä vieressä omaan suihkuunsa. Yritin sanoa, että joo, tämä on ihan ok, mutta ne valvojat siinä hätäili ja kiljui kurkku suorana: "EIKÄ OLE!!! TAKAS SUIHKUUN!!!"

En kuitenkaan suostunut enää mennä takaisin ja puin sen paidan siinä ulkona samalla, kun ne naisvalvojat yritti hääriä mun ympärillä näkösuojana ja pojat yritti muka peitellä silmiään ja näytellä, etteivät katsoneet. Enkä ymmärrä mikä ongelma tässä nyt taas oli. Päivällä saatiin kyllä käydä uimassa bikineissä ja ketään ei haitannut, mutta siinä vaiheessa, kun tuun suihkusta rintaliivit päällä, niin saadaan paniikkikohtaus? Valoja hoi.

Todetaan siis yksi asia: jos olet tyttö Japanissa, turha hirveesti viuhahdella. Tämän koin myös käydessäni kerran sulkapalloklubissa ja yrittäessäni vaihtaa normaalia t-paitaani urheilupaitaan, ne tytöt meinas saada halvauksen, kun tajusivat, että klubihuoneen ovi oli auki ja mä olin pelkissä rintaliiveissä. "ApUA, pojAT VOi nähDÄ!!!!"

Siis Japanissa nää pojat voi juosta vaikka ympäri koulua pelkissä boksereissa, (kyllä, tämä on nähty - ainakin melkein) mutta auta armias jos olet tyttö, niin pitää kyllä olla niin nunnana ja varoa näyttämästä yhtään ylimäärästä ihoa.

No, anyway, suihkuiluepisodin jälkeen meille oltiin luvattu, että me saadaan valvoa koko yö, ja koska ketään ei kiinnostanut mennä enää kolmanneksi yöksi sinne lattialle nukkumaan, niin käytännössä 90% kaikista leiriläisistä oli hereillä koko yön tai meni kuudelta nukkumaan. Herätys oli puoli kahdeksalta, laskekaa siitä sitten.

Tässä raikkaana suihkun jälkeen otettu kuva, jossa on Ida, suomipoika, minä ja panamalainen poju, joka jostain tuntemattomasta syystä tunki meidän kanssa samaan kuvaan? XXDDD

Ja tässä on tää tämmönen mun kaveri, joka alkuyöstä pysy mun paidalla puoltoista tuntia. Joudun muuten vielä ongelmiin tän paidan kanssa, kun en ees kuuntele Musea. Mietinkin tän ostoa aika pitkään, mut päädyin sit ostaa tän kun oli muuten niin söpö, eikä varsinaisesti ees tarkotettu bändi-paidaksi. Mut kai mun on nyt pakko alkaa kuunnella Musea, ihan vaan tän paidan vuoksi. (Ja joo tää on se vaikee paita, jota en siellä suihkussa jaksanut pistää päälle)

Mun yö siis kului hereillä ja tää kuva otettiin jo aamulla, kun kaikki oli väsyneitä ja me saatiin huonoa aamupalaa. Tässä porukassa hengasin suurimman osan yöstä, joka kokonaisuudessaan kului vähän kummallisissa tunnelmissa. Meillä ehti mm. syntyä joku ihmeellinen viikinki-vitsi ja me kutsuttiin itseämme viikingeiksi ja vaellettiin ympäri leirintäaluetta (mistä tän postin otsikko tulee) ja välillä pysähdeltiin kertomaan kummitustarinoita toisillemme ja juttelemaan muusta turhasta. En tosiaankaan tiedä. Välillä kolmen aikoihin meinasin jo käydä nuupahtamassa mökkiin kun väsytti, mutta päästyäni mökkiin ja nähtyäni sen makuupussin, niin putos aika rivakasti unihiekat silmistä ja poistuin takas ulos jatkamaan menoa. Aamuyöstä päädyttiin istumaan keskelle leiripaikan asfaltoitua tietä ja kysymään toisiltamme mitä oudoimpia kysymyksiä ja jutut oli kyllä niin väsyneitä, että ihan hyvä vaan, etten muista niistä sen enempää. Ne oli tiiättekö just niitä väsymyksen vallassa hauskoja juttuja, jotka olis kuulostanut hyvin nukkuneesta henkilöstä ihan pöntöiltä.

Se siitä yöstä sitten. Aamulla ton aamupalan jälkeen me vielä kerran kokoonnuttiin oman ryhmän kanssa, tosin mulla ei ole juurikaan mitään muistikuvia tästä kokoontumisesta, kun vietin sen horroksessa. Ja lopulta puolenpäivän aikoihin itkin hyvästit kaikille leirillä olleille ihmisille ja lähdin bussilla kohti kotia.

10/10 suosittelen tätä leiriä kaikille.

#syyskuu 2013

1 note · View note

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Turistibusseilua Hokkaidolla osa 2 - Kukkafarmit

Viime postauksessa ehdin jäädä siihen, että käytiin Asahiyaman eläintarhassa. Se oli toinen kohde sinä päivänä ja sen jälkeen tarkoituksena oli vielä käydä vilkaisemassa pientä vesiputousta ja matkata hotelliin. Päästyämme siis Asahiyaman porteista ulos, suunnattiin bussin nokka kohti näitä vesiputouksia.

Ne tosin oli vähän puiden peitossa ja tätä korkeaa vesiputousta ei millään saanut kokonaan kuvaan. Puut tuli jostain aina eteen. Siitä huolimatta tää putous oli mun mielestä tosi siisti, koska en oo ikinä aiemmin nähnyt korkeita vesiputouksia. Oon nähnyt sellasia pieniä kevätpuroja ojissa ja matalia koskia, mutta tää oli oikeesti kunnon vesiputous. En yhtään osaa arvioida miten korkea tää oli, mutta jos nyt vaan sanon, että korkea ja toivon että ymmärrätte.

Me vietettiin näillä vesiputouksilla kuitenkin hyvin lyhyt aika, joten nää on varmaan parhaat kuvat mitä siinä ajassa ehdin napsia. Oisko ollut kymmenen minuuttia tai jotain? Ja siitäkin lyhyestä ajasta meni vielä turhaa aikaa siihen, että piti käydä ottamassa ryhmäkuva koko bussiporukasta. Tiedättehän, sellanen minkä voitte halutessanne ostaa, mutta jota kukaan ei kuitenkaan osta.

Tän jälkeen suunnattiin illaksi hotelliin, joka sattuikin sijaitsemaan ihan noiden putousten vieressä. Ja no, se ei oikeastaan ollut hotelli, vaan 旅館 (ryokan), eli ns. japanilaistyylinen majatalo. Ja kun mulle mainittiin majatalo, niin mä aidosti kuvittelin sen olevan majatalo. Siis yks tai kaks kerrosta, muutama eri rakennus ehkä... Millasia majatalot nyt yleensä on? No juu ei, tää meidän "majatalo" paljastuikin sellaseks varmaan 10 kerroksiseksi hotellirakennukseksi, ja ainoa asia mikä siitä teki "japanilaistyylisen majatalon", oli se, että buffetissa tarjoiltiin vain japanilaista ruokaa ja hotellihuoneissa oli tatami-lattiat. Tää tatami-lattia ei kyllä erityisesti ilahduttanut mua, koska tatamilla nukkuminen tietää yleensä futonia ja futon on sen verran ohut ja kova, että mulla tulee siitä aina selkä kipeäksi. Japanilaisia se ei tosin näytä haittaavan, sillä näiden normaalitkin sängyt ja patjat on kovempia kuin mihin oon Suomessa tottunut. Joten nukun tälläkin hetkellä yhen ekstra-patjan kanssa täällä kotona. No, meidän tyynyt oli myös kivikovia ja koska meidän huoneeseen oli juuri vaihdettu uudet tatamit, se koko huone haisi ruoholta. :))

Tatami-lattiasta huolimatta siellä hotellissa oli silti ihan mukavaa. Syötiin buffetissa hyvää ruokaa ja käytiin kylpemässä hotellin kylpylässä.

Nappasin teille myös jonkun kuvan googlesta näyttämään esimerkkiä, miltä japanilaiset kylpylät näyttää, koska miksei. Tuolla takana näette pesutilan, jossa peseydytään ennen altaaseen astumista, koska kylpylät ovat julkisia eikä kukaan halua kylpeä vedessä, jossa on muiden ihmisten hiet ja kurat. Pestyäs siis ihosi ja ehkä myös hiuksesi ja huuhdottuas kaikki saippuat pois, voit astua altaaseen. Tässä kuvassa näkyy sit nähtävästi joku pieni poreallas ja ihan normaali allas. Sisätiloissa on yleensä muutama eri allas, jotka saattaa vaihdella nimenomaan poreiden tai lämpötilan suhteen ja usein myös ulkona on tarjolla vähintään yks ulkoallas. Sellanen asia kannattaa kuitenkin ottaa huomioon näistä altaista, että ne on hyvin matalia, eikä tarkoitettu uimiseen. Eli jos koskaan vierailette japanilaisessa kylpylässä, niin älkää vaan yrittäkö uida siellä. Joskus pienet lapset saattaa vähän pulikoida, mutta siinä se. Älkää myöskään kastelko hiuksianne altaaseen, sekään ei kuulu hyviin tapoihin. Eli pitäkää pää veden pinnan yläpuolella ja laittakaa pitkät hiukset nutturalle. Ja altailla kuuluu olla alasti, eli turha edes yrittää vehdata sitä isoa pyyhettä mukaan. Kylpylät tosin aina tarjoavat sulle ison pyyhkeen lisäksi myös pienen pyyhkeen ja ilouutisia - sen pikkupyyhkeen saa ottaa altaille mukaan! Se tosin on tarkotettu siihen, että ennen kylpyläalueelta pukuhuoneeseen poistumista voitte kuivata sillä itsenne ja näin välttää sen vesivanan, joka teistä muuten jäisi jälkeenne.

Ja hei, sit vielä yks asia, joka näistä kylpylöistä yleensä aina löytyy. Sauna.

Toisinaan tekis mieli ryhtyä oikein suomalaiseks ja mennä sinne ylälauteelle istumaan, heittää sangollinen vettä kiukaalle, paistaa makkaroita kivien päällä ja vihtoessa vierustovereita koivunoksilla laulaa "Olen suomalaista". Mutta ei. Japanilaiset saunat kun on japanilaisia saunoja. Ei suomalaisia. Tällä kertaa ehdin olla jo toiveikas, kun saunasta löytyi kiuas (vau, harvinaista!), mutta mun haaveet kuitenkin heti lytättiin, kun huomasin seinällä ison kyltin, jossa sanottiin: "Älä heitä vettä kiukaalle". Siis mitä? Mikäs sauna tää tällanen on, missä ei saa heittää vettä kiukaalle? Eli saa nää mun syvät suomalaisuuden tunteet oottaa kyllä siihen asti, että pääsee takas Suomeen.

- - -

Tiivistettynä me siis kylvettiin hyvin, syötiin hyvin, nukuttiin vähän vähemmän hyvin ja aamulla suunnattiin taas bussilla uuteen kohteeseen. Ja koska kyseessä oli vain se kolmen päivän matka, oli nyt jo kyseessä meidän viimeinen päivä. Lento kuitenkin lähti vasta illalla, joten aamupäivällä oli vielä tehokasta aikaa kierrellä ja kaarrella Hokkaidoa. Käytin bussissa aikani maisemakuvien räpsimiseen, joten tässä teille nyt tällasta maalaismaisemaa Hokkaidolta. Oli jotenkin tosi nostalgista nähdä myös havupuita. Miinustakaa vaan vuoret, niin tästähän saa melkein Suomen.

Tällasiahan ne suomalaisetkin maalaistiet on, eiks juu?

Näitä teitä pitkin ajeltiin sitten kukkafarmille. Jos totta puhutaan, niin Hokkaidolle mennessä mä vähän toivoinkin, että pääsisin jossain kukkafarmillakin käymään. Tai ainakin mun mielikuva Hokkaidosta on aina ollut se "Japanin kylmin saari, jossa sataa talvisin hirveesti lunta ja kesällä kukkii hirveesti kukkia". En sitten tiedä mistä tää mielikuva on syntynyt. Tuntuu vaan, että jokaisessa Hokkaidon matkaesitteessä on kuvia kukkafarmeilta, ehkä tää juontaa juurensa sieltä.

Hurauteltuamme kukkafarmin parkkipaikalle, meidät päästettiin taas noin puoleksi tunniksi kiertelemään aluetta. Aika oli taas jotenkin kovin lyhyt ja olisin mielelläni pysähtynyt pidemmäksikin aikaa, mutta minkäs sille voi, kun kiertää turistiryhmän mukana ja koko ajan on kiire, että ehdittäis nähdä mahdollisimman paljon.

Mulla tuli muuten näistä värien mukaan istutetuista kukkapelloista pakollakin mieleen muumit.

Jonnet ei muista!!!

Siinäpä vasta aurinkoinen kukka.

Lyhyestä pysähdyksestä huolimatta ehdin räpsiä noita kuvia aikamoisen kasan. Ehkä asiaa auttoi se, kun hosttäti huuteli taustalla jatkuvalla soitolla "Greg! Viisi minuuttia! GReg vauhtia neljä minuuttia!!! GREG, enää kolme minuuttia!!!" Pysyi pakostakin aikataulussa.

Ja matkalla takaisin bussiin, meidän matkaopas jostain syystä jakeli meille sieltä farmiltaan ostamiaan tomaatteja. Ne oli ihan jäätävän isoja ja jokainen sai yhden omakseen ja niitä me sit puputettiin siellä bussissa matkalla seuraavalla kukkafarmille. Kyllä, lisää kukkia. Ette varmaan vielä nähneet tarpeeksi, hehheh.

Sieltä toiselta kukkafarmilta mulla on myös jonkinmoinen perhekuva, huomatkaa kova tuuli ja iskän puuttuminen. Se karkas taas johonkin juomaan maitoa, ei varmaan muuta tehnytkään koko matkan aikana. Koska Hokkaidon maito on kuulema tosi hyvää, niin tottakai sitä piti siellä paikan päällä sitten juoda senkin edestä. Itse en voi ottaa kantaa asiaan, sillä en juonut maitoa kertaakaan koko matkan aikana. Oon muutenkin täällä Japanissa juonut tasan kerran maitoa, jos kaakaon satunnaista litkimistä ei lasketa.

Unohduin taas kertomaan jostain turhasta, joten tässä nyt se kuva. Ottakaa ihmeessä farmin nimikin ylös, jos joskus kuumottaa lähtee käymään. Taitaa muuten olla kyseessä suht tunnettu paikka, koska siellä oli porukkaa ihan ruuhkaksi asti ja äsken tässä googlaillessani Hokkaidon kukkafarmeja, tää tupsahti heti ensimmäisenä tuloksena.

Kukkamammoja työssään.

Täältä Tomitan farmilta selviydyttyämme alkoikin sitten jo matka kotia päin. Bussilla ajettiin takaisin Sapporon lentokentälle ja lennettiin puoltoista tuntia takaisin Nagoyaan. Saavuttiin kotiin melko myöhään illalla ja kukaan ei enää jaksanut laittaa ruokaa, joten käytiin vielä ravintolassa syömässä ja sain friteerattua kanaa, ihanaa.

Tässä vielä loppuun toinen kuva koko suvusta piristämään teitä. Tää otettiin jonkun taukopaikan edessä, kun me pysähdyttiin syömään lounasta.

Sellasia kuulumisia Hokkaidolta. Ens postissa pääsen jo sit viimein etenemään muihin kesäloman tapahtumiin. Vaikka tuntuukin vähän kummalliselta kertoa vielä kesälomasta, kun mulla alkoi jo koulu 2. syyskuuta.

#syyskuu 2013

0 notes

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Turistibusseilua Hokkaidolla

Ensimmäinen kokonainen kesälomaviikko alkoi matkalla kolmeksi päiväksi Hokkaidolle. Meitä oli matkassa koko perhe + hosttätini amerikkalaisine puolisoineen - mun vanhempi veli, joka ei päässyt töiden takia.

Jos joku ei tiedä missä Hokkaido on, niin tässä taas Google Mapsista haettua kuvaa. Hokkaido on Japanin pohjoisin saari ja toi A:lla merkitty piste on Sapporo, Hokkaidon pääkaupunki ja samalla myös suurin kaupunki saarella. Sinne meidän matka ilmateitse suuntas.

Nagoyan lentokentän turvavartijat hommissaan.

Matka alkoi siis Nagoyan lentokentältä ja me lennettiin Hokkaidolle noin puolisentoista tuntia. Kuvittelin tätä sellaiseksi perus eurooppalaiseksi lomamatkaksi, jossa on varattu hotelli ja sit kierrellään vähän jossain Sapporon keskustassa katselemassa nähtävyyksiä, mutta perillä mun kuvitelmat vähän murtui kun tajusin, että kyseessä oli tietenkin perinteinen japanilainen turistibussimatka. Tiedättehän kun japanilaiset aina liikkuu turistibussilla paikasta toiseen ja sitten niitä voi bongata kaupungilta isoissa laumoissa. Joo, just sellanen. Ei kun siis suoraan lentokentältä bussiin ja bussilla hotelliin, koska iltapäivä oli jo myöhällä ja ekana päivänä ei ollut aikomuksia kiertää mitään nähtävyyksiä. Tosin bussimatkalla pysähdyttiin kerran jollain näköalapaikalla.

Ja tajusin myös just, että tää on varmaan ensimmäinen kuva mun koko perheestä täällä blogissa. Tai no okei, mun vanhempi hostveli puuttuu, mut se nyt ei muutenkaan asu vakituisesti kotona ja tulee täällä vaan toisinaan käymään. Ja siitä oli jo joskus maaliskuussa joku hämyinen kuva täällä. :D:D:D

Ps. juuri tällä hetkellä kun kirjoitin tätä tekstiä niin tää juuri mainittu hostveli ilmestyi olohuoneeseen. Mitä.

Myös kuten jo viime postissa mainitsin, niin mun hosttäti miehineen oli tullu Havaijilta käymään täällä Japanissa, kuten ne tekee ilmeisesti joka kesä. Ne yöpy mummon talolla pari viikkoa ja tuli meidän kanssa myös tuolla Hokkaidolla käymään. Vasemmalta oikealle siis Greg, se hosttätini miekkonen, sitten itse täti, isä, mummo, veli ja mamma. Et siinä teille nyt sitten jonkunmoista perhepotrettia.

Pikasen pysähdyksen jälkeen ajeltiin sit hotellille ja pakko kyllä sanoa, että olin aika vaikuttunut siitä. Olin ajatellut meidän yöpyvän jossain tavallisessa rupuhotellissa, mutta ei. Me yövyttiin jossain tosi hienossa paikassa. Tai ainakin mun mielestä.

Toi vaalea rakennus on se itse hotelli ja nää matalat rakennukset kuuluu sitten sellaseen ns. kauppakatuun, joka siinä vieressä oli. Siellä oli mm. hotellin kylpylä, kauppa ja pelihalli!!

Oikeesti saanko kertoa, että pelihallit on parhaita. Vaadin niitä Suomeenkin, enkä nyt tarkoita vain niitä k-18 rahapelejä, vaan ihan näitä kaiken ikäsille tarkotettuja, joissa on kaikkia näitä rytmi- ja tanssipelejä ja kaikkia näitä ufo catchereitä jne. Ja pakko nyt ylpeillä, kun voitin tosta yllänäkyvästä ufo catcheristä pokemon-pehmolelun. Tollasen sinisen joka näkyy vasemmassa alakulmassa.<<<<3 (Ja on muuten yks mun lempipokemoneista jeeeee)

Hauskaa siinä oli vieläpä se, että mun veli oli just sanonut mulle että "ei kannata, ei noista ikinä voita mitään" ja sit menin ja tyrkkäsin tohon koneeseen yhden 100 jenin kolikon (alle 1 euro) ja voitin heti ekalla yrityksellä. :D:D:DD

Jos joku ei muuten tiedä ufo catcherin ideaa, niin siinä on toi tollanen koura (näkyy oikeessa yläkulmassa) ja koneen nappeja painelemalla sitä voi siirtää sivuttain ja poikittain ja joissain tapauksissa myös pyörittää ympäri. Sit kun oot valmis, toi koura laskeutuu alas, sulkeutuu ja hyvällä tuurilla nappaa jotain mukaansa. Yleensä se tavara kuitenkin lipee siitä kouran otteesta viimestään siinä vaiheessa, kun se lähtee nousee takas ylös. Jos se tavara ei kuitenkaan lipeä, toi koura kuljettaa sen palkintokuilun ylle ja päästää irti, jolloin sun palkintos tippuu ja valuu sitä kuilua pitkin ulottuvillesi ja voit napata sen mukaasi. Tosin mulla toi pokemon vielä tarrautu niin lujasti siihen kouraan, et se ei lähtenyt vielä siinä loppuvaiheessakaan irti vaan jäi killumaan siihen ja meiän piti pyytää sen pelihallin työntekijä noutaa se mulle tuolta lasin takaa. :D:D:DD

Tän pelihalleilun jälkeen käytiin sit kylpylässä rentoutumassa ja suunnattiin syömään. Me syötiin hotellin ravintolan buffetissa ja oli muuten ihan sika hyvää ja mulla on sieltäkin joku kuva, mutta se on niin heilahtanut, etten kehtaa laittaa tähän. :D::DD + Illala siellä oli pienimuotoinen ilotulitusesitys, mutta nekin kuvat on niin laimeita viime postin kuviin verrattuna, että annan vaan olla. Etteköhän te jo viime postin perusteella saaneet aika hyvän kuvan japanilaisista ilotulitteista. Tosin nää hotellin tulitteet ei tietenkään ollu yhtä mahtavia, kun kyseessä ei ollut mikään iso tapahtuma.

Loppuiltaa me mentiin vielä istuu hotellin baariin ja pelattiin korttia hehee. Hirveen myöhään ei kuitenkaan valvottu, koska aamulla oli suht aikanen herätys taas bussiin.

Ja huolimatta keskikesästä, niillä oli silti siellä hotellissa joulutunnelma mainiosti hallussa.

Lisäks yllätyin, kun aamulla kamojani pakatessani löysin hotellihuoneesta Raamatun. Kyllä mä nyt ymmärrän, että jossain Amerikassa on hotellihuoneissa Raamattuja, mutta että vielä Japanissa, joka nyt on muutenkin tunnettu niin kristillisenä maana. Olkaa hyvä siis, tässä teille jouluevankeliumin alku sekä englanniksi, että japaniksi.

Bussilla sitten suunnattiin hotellilta ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseemme, kaupunkiin nimeltä Otaru. Se on sellanen pienimuotoinen turistikaupunki, vähän luoteeseen Sapporosta, n. puolen tunnin ajomatkan päässä. Me saavuttiin sinne yhdeksän aikoihin ja meille annettiin kaksi tuntia kierrellä kaupunkia vapaasti.

Otaru on kuuluisa mm. tästä kanaalistaan, tosin ainakin mulle tää kanaali ja monet muutkin paikalliset rakennukset loi aika epäjapanilaisen tunnelman. Nättiähän siellä oli, mutta välillä tuntui vähän kuin olis ollut euroopassa matkailemassa. Yksi syy tähän saattaa tosin olla se, että Hokkaido tosiaan on Japanin pohjoisin saari, jossa pyryttää talvisin lunta ihan yhtä rankasti kuin rakkaassa Isänmaassammekin, joten rakennuksetkin on pakko rakentaa kestämään kylmää ja lunta. Ilmasto kuitenkin vaikuttaa arkkitehtuuriin aika paljon, joten ehkä tää Otarun erilaisuus johtui sitten vaan ilmastollisista eroista eteläiseen Japaniin. En tiedä, en ole muissa Hokkaidon kaupungeissa oikein vieraillut ja Otarustakin näin oikeastaan vaan ton kanaalin läheisen alueen, joten vaikea sanoa.

Ja koska no, kyseessä oli turistikaupunki, niin siellä oli sit kanaalin vierellä noita riksapoikia valmiina kuskaamaan turisteja ja mun hostmama ja mummo päätti sitten hypätä kyytiin. Nimittäin huolimatta siitä, että oltiin Japanin pohjoisimmalla saarella, päiväsaikaan oli silti kuuma, ja mummo ei ehkä ois jaksanu kahta tuntia kävellä siellä paahteessa, joten päättivät kiertää kaupunkia mieluummin riksakyydillä. Ja siis kuumalla tarkoitan +30. Täällä Toyokawassa missä mä asun on ollut nyt kesälomalla oikeastaan joka ikinen päivä auringonpaistetta ja +35 ja hiki valuu vaikka vaan seisoisit huoneessas tekemättä mitään. Parasta on vielä se, ettei mulla ole huoneessa ilmastointia, et yrittäkää nyt nukkua siellä paahteessa pelkkä tuuletin pienenä helpotuksena. Parhaimmillaan herään kahden tunnin välein hikisenä kuumuuteen. Onneks nyt varsinkin viime päivinä on tosin jo hiukan viilennyt.

Mut tää Hokkaidokaan ei ollut juuri sen viileämpi, paitsi että ilma ei ollut yhtä kosteaa ja aamu ja ilta oli kyllä selvästi viileämpiä kuin Toyokawassa, mikä oli tosi mukavaa. Täälläkin vois mun puolesta olla päivisin vaikka 40 astetta, kunhan ees illalla viilenis ja sais nukuttua, mutta kun ei.

No, maman ja mummon lähdettyä riksalla matkaan, me muut taas lähdettiin kävelemään kanaalia pitkin ja mitäs siitä nyt sitten sanomaan. Maisemat oli koko kanaalin matkalta aika samanlaisia kuin tossa ylemmässä kuvassa ja jossain vaiheessa me sitten päätettiinkin vaan hylätä se kanaali ja käännyttiin takaisinpäin toista katua pitkin. Ja huvittavaa meidän matkan etenemisessä oli se, että mukana reissulla oli tosiaan kaks valokuvaajaa - minä ja Greg. Voitte vaan siis arvata mihin tää pääty, kun muu porukka kulkee 50 metriä edellä ja minä ja Greg tullaan kaukana jäljessä pysähdellen ottaa valokuvia ja vaimo huutaa vihasena kaukaisuudesta "VAUHTIA GREG!!!!!" :-----DDD

Tässä ihan vaan tällasta kaupunkikuvaa Otarusta ja huomatkaa kuinka kaikissa kuvissa muu porukka menee jo kaukana edellä.

Tässä myös "Trilleri karaoke" nimellä kulkeva karaokemesta matkan varrelta. Ei ollut aikaa jäädä selvittämään mitä tää tarkoitti, joten voin vain arvailla. Tuli ainakin sellaset Michael Jackson tyyliset Thriller bailut mieleen. Mua ja Gregiä nauratti suuresti. Joo. Ei muuta.

Me käytiin myös pyörähtämässä jossain kuuluisassa vanhassa pankissa, joka ei enää ole toiminnassa. Ja pyörähtämisellä tarkoitan oikeasti pyörähtämistä. Me käveltiin vasemmalta puolelta ovesta sisään, käveltiin vastaanottotiskin ympäri ja mentiin oikealta ulos. Älkää enää ees kysykö.

Otarussa on myös paljon lasinpuhalluspajoja ja lasikauppoja ja vaikka meistä kukaan ei mitään ostanutkaan, niin niissä oli kivaa silti käydä sisällä ihastelemassa niitä kaikkia lasiesineitä, aina puikkojen pitimistä maljoihin.

Siinä se sitten melkein olikin. Käytiin muissakin pienissä turistiputiikeissa, ostettiin jäätelöt ja kiirehdittiin bussiin. Opas oli sanonut meille, että me lähdetään klo. 11 ja niin me sitten lähdettiin. Bussi starttas parkkipaikalta tasan kello 11, ei minuuttiakaan yli eikä ali. Japanilaiset..........

Joka tapauksessa, täältä me sit suunnattiin päivän seuraavaan kohteeseen, Asahiyaman eläintarhaan! Se on Japanin pohjoisin eläintarha ja se oli ihan kivaa vaihtelua siihen ainaiseen Korkeasaareen, jota mun yleensä Suomessa tulee kierreltyä. Periaatteeltaan tää eläintarha ei kuitenkaan eronnut suomalaisesta, joten ehkä mä annan siis vaan kuvien puhua puolestaan.

Capybara, vesisika, mikä ikinä. Kalastin just wikipediasta et tää on kuulema maailman suurin jyrsijä, sen varpaiden välissä on räpylät ja sen nimi tarkoittaa kirjaimellistesti "ruohon herraa". Oikeesti voiko enää paremmaks panna. :D:D:D Mun uus lempieläin. Ostin kans capybara pehmolelun, ku mul oli niin yksinäistä ilman yhtäkään pehmolelua.

Kuulin kanssa, että talvisin nää eläintarhan pingviinit päästetään kävelemään tonne niiden aitauksen ulkopuolelle ja siel on sit kans jotain tapahtumaa, jota kutsutaan "Pingviini paraatiksi". Wuuuuu.

Oonko jo kertonu miten paljon rakastan lintuja? Siis ihan oikeesti. Kattokaa tätä kaveria. Vietin varmaan viis minuuttia tän häkin edessä vaan nauramassa tälle ja en vieläkään voi kattoa tätä kuvaa pokerinaamalla. (◉v◉)

Noi jalat en kestä kui söpöt. :D:D:DDDDDD

Sit joku paholaisen riivaama peuraeläin, jolla on torahampaat?????

Searching for da booty.

Tän postauksen voisinkin sit jättää näihin hilpeisiin tunnelmiin, ettei taas veny ihan mahdottoman pitkäksi. Ens postauksessa jatkan vielä Hokkaidosta ja sit päästään toivottavasti muihin asioihin.

#elokuu 2013

0 notes

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Tulikukkia ja mantraamista

No niin. Onhan siitä jo yli kuukausi, kun viimeksi päivitin. Ensi alkuun mun päivittämättömyys johtui yksinkertaisesti kiireistä, mutta sitten mun tietokoneen laturi rupes kenkuttelemaan ja lopulta lakkas kokonana toimimasta ja ehdin olla useamman viikon ilman konetta, ennen kuin vihdoin äiti lähetti mulle Suomesta uuden laturin. Japanissa kun töpselit on erilaisia ja jos olisin ostanut täältä uuden laturin, olisin joutunut käyttämään Suomeen palattuani jatkuvasti adapteria. Siis ei.

No, oli ihan jännä tämä tällainenkin koe, että kuinka pärjään ilman konetta useamman viikon. Kännykästä muodostui mun henkireikä, jolla pidin yhteyttä ulkomaailmaan ja samalla tuli myös luettua, piirrettyä ja opiskeltua kanjeja enemmän, kuin olisi ehkä tullut tehtyä, jos kone olisi toiminut. Jotain hyvää tästäkin siis.

Tässä vaiheessa mulla on kesälomaakin jäljellä enää puoltoista viikkoa ja oon ehtinyt sekä juosta taukoamatta paikasta toiseen, että murehtia kotona aikaansaamattomuuttani enemmän kuin tarpeeksi. Jos siis vaikka aloitetaan ihan alusta.

- - -

Mun ensimmäinen kesälomapäivä oli siis lauantai 20. päivä heinäkuuta, jolloin Toyohashissa oli suuri ilotulitustapahtuma, johon olin suuntaamassa AFS vaihtareiden kanssa. Tää tapahtuma oli kuitenkin vasta illemmalla, joten aamupäivällä vierailin mun hostperheen kanssa sukuhaudalla siivoamassa. Tää siivous tehtiin valmisteluina seuraavan päivän seremoniaa varten. Mun hostmummon mies, eli käytännössä mun hostvaari, nimittäin kuoli kaks vuotta sitten 21. heinäkuuta ja meidän piti pitää tämän muistoksi seremonia. Tätä seremoniaa ei kuitenkaan pidetä joka vuosi, vaan kuten mun hostmamma yritti selittää mulle, se pidetään kun kuolemasta on kulunut yksi vuosi, sitten kaksi vuotta, sitten kuusi vuotta ja niin edespäin. Tosin ei mamma itsekään ihan muistanut milloin pidetään seremonia ja milloin ei, joten se siitä sitten.

Tässä kuva siitä sukuhaudasta siivoamisen jälkeen. Kuten Suomessakin, myös Japanissa on tapana tuoda kukkia haudalle, tosin sen lisäksi poltetaan myös suitsukkeita. Japanissa hautuumaat on myös yleensä pienempiä kuin Suomessa ja niitä löytyy ties mistä pusikoista ja modernien asuinalueiden keskeltä. Mun hostperheen sukuhauta on nimenomaan jossain pusikossa. Ja ottakaa huomioon miten hieno hauta niillä on. Ne muut on lähinnä näitä yksittäisiä hautakiviä.

- - -

Joo, siellä meni siis aamupäivä ja saavuttuani kotiin aloitinkin saman tien laittautumisen ilotulitustapahtumaa varten. Olihan kyseessä sentään iso tapahtuma, johon saisin mennä yukatassa, ja japanilaisilla tytöillä on muutenkin tapana panostaa kympillä kaikkiin matsureihin ja ilotulitusnäytöksiin. Joten pohdittuani puoli tuntia mitkä piilarit valitsen, meikattuani tunnin ja laitettuani hiuksia toisen tunnin, näytin tältä:

En ikinä jaksa hämmästyä tätä muutosta laittautumattoman minän ja laittautuneen minän välillä. Varsinkaan täällä Japanissa, jossa mulla ei ole mahdollisuutta meikkaukseen joka päivä.

Tässä myös mun hostmummon etupihalta otettu kuva yukata päällä ja getat jalassa. Ja tässä välissä voisin myös kertoa, että tän kuvan otti mun hostmamman siskon amerikkalainen mies, joka harrastaa valokuvausta, kiitokset siis hänelle. Sillä oli täällä Japanissakin mukana ainakin kaksi kameraa, kotona varmaan kymmenen lisää ja se osti silti Japanista vielä yhden lisää. Tää mun hostmamman sisko miehineen siis asuu Havaijilla, mutta ne tulee joka vuosi käymään Japanissa ja ne saapui tänne mummon talolle kyläilemään saman viikon torstaina, kun multa loppui koulu. Sama päivä, jolta mun edellinen päivitys on. Oli taas jännää, kun oli kaksi ulkomaalaista talossa. No, siitä lisää myöhemmin.

Kun yukata oli päällä, kuvat otettu ja kaikki muukin valmista, suuntasin junalla Toyohashiin, jossa meidän vaihtarien tapaaminen oltiin sovittu viideksi. Mamma kun ei ehtinyt viemään mua autolla. Ja voitte vaan kuvitella millasta oli seisoa junassa noissa kengissä, puhumattakaan kävelystä. Koska vaikka noi ei näytäkään erityisen epämukavilta, uskokaa pois, ne on. Jossain vaiheessa iltaa mun jalat tosin tais jo turtua, koska kotiin tullessa ei enää sattunut juuri ollenkaan.

Ja tässä asemalta otettu kuva, jossa on meidän nykyinen vaihtariporukka sen portugalilaisen ja italialaisen lähdettyä kotiin. Ainoastaan kahdella ei ollut yukataa päällä. Kerättiin myös ihan kiitettävästi katseita siinä asemalla ja joku mummo tuli myös kertomaan mulle että "ootte niin nättinä!" :))))))

Täältä asemalta suunnattiin sitten AFS staffien kanssa kävellen johonkin toiseen rakennukseen, jossa saatiin mm. ilmaiset ruuat mukaan ilotulitustapahtumaa varten ja siellä me jouduttiin myös odottelemaan vähän aikaa, kun muu porukka kasaantui. Mulle nimittäin paikan päällä selvis, että me ei oltukaan menossa ainoastaan vaihtareiden kesken, vaan me oltiin menossa jonkun Toyohashin kansainvälisen järjestön kanssa katsomaan niitä tulituksia. Kaupan päällisiksi siinä vaiheessa, kun lähdettiin kävelemään sieltä rakennukselta varmaan 20-30 hengen porukalla kohti sitä tapahtumaa, niin jonon etunenässä kulki vielä joku ukko kantamassa kylttiä, jossa luki isoilla kirjaimilla sen järjestön nimi. Että tällasta tällä kertaa.

Anyway, itse tapahtumapaikalla oli taas suljettu pari tietä autoilta, kuten Japanissa usein tällaisten tapahtumien ja matsurien aikana tehdään, ja niistä oli muutettu leveitä kävelykatuja joiden varrella oli taas sata ruokakojua yms. Katujen viereen joen varrelle oli puolestaan kyhätty katsomot, joihin pääsi, jos oli ostanut kalliin lipun, mutta meillä oli AFSn puolesta liput, joten päästiin ilman mitään lisämaksuja suoraan aitiopaikoille. ♥

Vaikka mikään kunnon katsomohan tää ei ollut. En tiedä mistä oli kyhätty, mutta vähän huteralta tuntui välillä alla kun käveli. No jaa, palveli se tarkoitustaan ja kesti ainakin sen ajan mitä me siellä vietettiin. Ja näin väljäähän siellä ei ollut, sillä nää kuvat otettiin alkuillasta ehkä kuuden aikoihin, kun koko tapahtuma ei ollut vielä virallisesti edes alkanut ja lisää porukkaa lappoi kyllä koko ajan sisään. Mutta tossa nurkkauksessa me koko iltamme vietettiin, lukuun ottamatta sitä lyhyttä kiertoretkeä ruokakojujen ympäri, jolloin ostin mukaani kaksi tuoretta ananasvarrasta. Koska tuore ananas on parasta. Oon alkanut syömään sitä täällä Japanissa tosi usein.

Seitsemän aikoihin alkoi vähitellen jo pimetä ja silloin tää tapahtuma alkoi. Ja voi pojat. Oon aina ollut sitä mieltä, että suomalaiset ilotulitukset on vähän säälittäviä, mutta tän jälkeen on kyllä pakko sanoa, että ne on aika TOSI säälittäviä. Oisin vaikka voinu itkeä, kun nää japanilaiset ilotulitukset oli niin hienoja. Plus niitä oli ihan hirvee määrä. Koko tapahtumassa kuulema räjäytettiin päälle 200 000 ilotulitusta. Kahdessa tunnissa. Mulla on sieltä jotain nuhjuista videokuvaakin, mutta pistän teille vaan mieluummin näitä valokuvia näytille.

Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Huomatkaa myös kuinka en enää osaa ottaa muita kuin ilmeilykuvia. Oottakaa vaan kun tuun takas Suomeen ja haluutte musta jonkun nätin hymykuvan. Sitä ette enää saa.

Yks asia, mitä näistä kuvista ette kuitenkaan nää, on noiden ilotulitusten koko. Ne oli nimittäin ihan tajuttoman suuria peittäen koko taivaan ja niistä myös lähti ihan mukava meteli ja savu. Aina välillä pidettiin muutaman minuutin tauko, jona annettiin savun hälvetä, ennen kuin taas alotettiin pamauttelu. Lisäks siellä soitettiin aina toisinaan musiikkia, joten tuli siinä iteki vähän bailattua samalla Memeshikuten tahtiin.

Viimeset tulitukset pamauteltiin sitten yhdeksältä, jonka jälkeen tapahtuma loppui ja mekin alettiin suunnata kotia kohti. Matka juna-asemalle oli myös itsessään hyvin mielenkiintoinen, sillä lauloin mm. Chin-chanin kanssa joululauluja kiinaksi ja suomeksi. Ehkä ei puhuta tästä enempää.

Kotimatkalla kans junaa laiturilla odotellessani siinä parin metrin päässä oli joku arviolta parikymppinen pariskunta ja se nainen vilkuili mua taukoamatta. Laskiessani sit katseeni kännykästä hetkeksi, se naikkonen kiiruhti heti mun luokse ja kysy että saako ottaa musta valokuvan. Hei no mikäpä siinä, kerrankin kun saa tällaista huomiota! En tosin sitten tiedä mihin tää kuva pääty. Ehkä johonkin "hassuja ulkomaalaisia yukatassa" valokuva-albumiin. Tosin kyseinen tytsy ei kyllä näyttänyt itsekään ihan japanilaiselta, että tiedä sitten mitä.

- - -

Joo, sunnuntaina oli puolestaan se seremonia. Aamulla heräsin siis aikaisin ja puin koulupuvun päälle. Japanissa kouluikäisillä kun on tapana käyttää monissa tällaisissa virallisissa tilaisuuksissa koulupukua. Varsinaiset juhlavaatteet on kalliita ja varsinkin pikkulapset kasvaa niistä nopeasti ulos, joten kätevämpää vaan pukea lapsoset koulupukuun.

Seremonia alkoi hostmummon talossa, tässä huoneessa. Monissa perinteisissä japanilaisissa taloissa on yksi huone, josta löytyy alttari kuolleille sukulaisille ja sellainen löytyy myös mun mummon talosta. Tää alttari on muutenkin käytössä melkein päivittäin, kun me viedään sinne ennen illallista riisiä hengille. Tän seremonian aikana kaikki vieraat, joista suurin osa oli mulle täysin tuntemattomia mummoja ja pappoja, kerääntyi tän alttarin eteen istumaan. Hostmama ja mummo oli asetelleet lattian täyteen tollasia kuvassa näkyviä tyynyjä, tosin vähän hienompia, ja niille oli tarkoitus käydä istumaan.

Ja kaikki teistä on varmaan joskus kuullut tai nähnyt miten japanilaiset istuu tatami-lattialla. Tiedättehän, se epämukava asento jossa istut reisilläsi omien pohkeittesi päällä niin, ettei jaloissa kierrä veri. Se on Japanissa ns. virallinen, kohtelias istumatapa, etenkin naisille, joten siellä ne kaikki vieraat sitten istahti noille tyynyille niin ja tarkoitus oli istua samassa asennossa koko seremonian ajan. Ite en kuitenkaan pysty istumaan jalkojeni päällä kuin ehkä max. 15 minuuttia, joten olin jo kauhuissani alistumassa kohtalooni, kun onneksi hostmama raahas huoneen nurkaan pari tuolia ja ilmoitti et heikkojalkaset saa istuu tuolille. Pääsin sit siihen istumaan jonkun vanhan mummon viereen. :D:D:DDD

Itse seremoniasta ei oo mitään mielenkiintosta kerrottavaa, ehkä siitä syystä, että se ei ollut mielenkiintoinen. Me saatiin käteen ohuet kirjaset täynnä kummallista mantraa ja paikalle saapui buddhalainen pappi jonka johdolla me käytiin koko kirja alusta loppuun asti läpi. Se oli ihan käsittämätöntä. Pappi huito käsillään minne sattu samalla, kun me luettiin sitä kirjaa ääneen ja välillä tän mantran vauhti oli niin luja, että mun kieli meni solmuun ja putosin kärryiltä hetkeksi. Ja tätä kesti kaks tuntia. Tarviiko edes sanoa, että mua alkoi väsyttää kesken ja taisin torkahtaa siihen tuoliini useammankin kerran.

Tän jälkeen koko porukka, pappi tietysti mukana, ajoi sinne sukuhaudalle ja siellä mantrattiin lisää ja poltettiin suitsukkeita. Tätä onneksi kesti vain noin vartin verran, mutta ei se mitään. Haudalta me jatkettiin vielä matkaa buddhalaiseen temppeliin, jossa pääsin mantraamaan vielä lisää. Ihan kuin ei oltais mantrattu jo tarpeeksi. Lisäksi me poltettiin suitsukkeita, saatiin maksusta ennustukset mulle luvattiin onnea rakkausrintamalla, juotiin teetä ja käytiin jossain hämyisessä takahuoneessa rukoilemassa.

Sinänsä se temppelissä käynti oli siis ihan jännää. Tiedättehän, oon mä ennenkin käynyt buddhalaisissa temppeleissä esimerkiksi Thaimaan reissuilla, mutta ne on ollut niitä turistien kiertoreissuja, joissa opas jättää sut bussilla temppelin eteen ja antaa sun napsia turistikuvia vähän aikaa ennen kuin siirrytään seuraavaan kohteeseen. Mutta tällä kertaa mä en ollut turistina, vaan olin ihan oikeasti mukana oikeassa buddhalaisessa seremoniassa.

Ja jos jotain muuten hämmentää tää japanilaisten buddhalaisuus, niin pakko sanoa, et oikeastaan japanilaiset ei kuulu mihinkään uskontoon. Yläasteella koulussa opin, että japanilaisten uskontoa kutsutaan shintolaisuudeksi, mutta jos sä täällä Japanissa kysyt näiltä, että mihin uskontoon nää kuuluu, niin suurin osa ei koe kuuluvansa mihinkään uskontoon. Koska täällä uskonto on niin sidoksissa kulttuuriin, että harvemmin munkaan tulee ajateltua jotain temppelissä käyntiä uskonnollisena toimena. Se nyt vaan kuuluu kulttuuriin. Tästä huolimatta kuolemaan liittyvät menot hoidetaan yleensä buddhalaisittain. Siksi siis tämä buddhalainen pappi ja temppeli.

Temppelistä päästyämme päätettiin seremonia ajamalla ravintolaan syömään. Ja tiedättekö, yleensä juhlissa ja muissa tilaisuuksissa on parasta nimenomaan se ruoka, mutta no, me mentiin tietenkin perinteiseen japanilaiseen ravintolaan. Me siis istuttiin tatamilla ja saatiin eteemme ties mitä kummallisuuksia. Kyseinen ravintola sijaitsee vieläpä tässä mun kodin lähellä ja oon aiemminkin ollut siellä perheen kanssa syömässä sushia. Mulla on sieltä mm. hienot muistot siitä kuinka maistoin merisiilisushia. Se maistui pahalta, joten yritin kulauttaa sitä veden kanssa alas, mutta vesi vaan pahensi asiaa muuttamalla sen merisiilitahnan ällöttäväks vetiseks mössös ja muhun iski todella vahva oksennusrefleksi ja oli pilkusta kiinni, ettei kaikki tullut ylös. Sen jälkeen etenkin hostveli on varoittanut mua joka kerta merisiiliä kohdatessamme, etten vaan mee syömään.

Tällä kertaa meidän ruokalista oli kuitenkin hiukan erilainen ja siihen kuului mm. useampaakin omituista merilevää, etikkavihanneksia, raakaa kalaa ja ties mitä kummallisia litkuja ja paloja. Ensimmäiset viis minuuttia käytin pelkästään sen pohtimiseen, et mitä uskallan maistaa ja siinä avuttomana tarjotintani tuijotellessani päässä pyöri lähinnä haaveet seuraavasta Mäkkäri-reissusta. Onneks meille tarjottiin tosin myös misokeittoa, friteerattuja vihanneksia, rapua ja muutamia muita syötäviä ruokia, mutta oli kyllä taas sellainen ruokaelämys, että mun puolesta ei tarvii enää mennä tonne ravintolaan. Ikinä.

Ja hei, koska kyseessä oli tatami-lattia, niin mun olis kuulunut istua virallisesti mun jalkojen päällä, kuten ylempänä selitin. Kieltäydyin kuitenkin edes pelkästä ajatuksesta ja istahdin paikalleni jalat ristissä. Jossain vaiheessa kuitenkin mun hostveli, joka istui mun vieressä, huomasi mun istuma-asennon ja kertoi mulle hienovaraisesti: "Sun ei kuuluis istuu jalat ristissä, kun oot nainen... Se on miesten istumatapa. Sun pitäis istuu jalkojes päällä..."

Jaa siis mitä. Miehet saa istua mukavassa asennossa, mutta mun pitäis puuduttaa jalkani kuolioon koska olen nainen? Töksäytinkin mun veljelle vaan, että jalkojen päällä istuminen sattuu ja jatkoin röyhkeästi istumista jalat ristissä. Siis ihan rehellisesti, vaikka itse keisari tulis mulle kertomaan, että mun pitäis istua jalkojeni päällä koska olen nainen, en silti suostuisi. En mä oo juuri muissa asioissa täällä Japanissa hangannut vastaan, mutta mukava istuma-asento on kyllä yks asia, josta en suostu luopumaan. No, onneksi mun vieressä istui toinen lukioikäinen tyttö, joka vaan totes että: "Kyllä mäkin istun jalat ristissä." Kapinoitiin siinä sitten yhdessä.

Lopuks vielä kuva koko seurueesta. Pääsette taas pelaamaan tätä "etsi vaihtari" peliä, tosin tällä kertaa peliä on vaikeuttamassa toinenkin länsimaalainen. Ette varmasti arvaa kumpi on vaihto-oppilas ja kumpi on vaan hämäämässä teitä. Ja huomatkaa tossa keskellä myös se pappi, joka seuras meitä ravintolaan asti.

Ps. mun on pakko kertoo teille tän postauksen otsikosta, sillä japaniks ilotulitus on hanabi, 花火, joka muodostuu kahdesta kanjista. Kukka ja tuli. Hanabi on siis suomennettuna kukkatuli tai tulikukka, miten vaan. Miettikää kuinka söpöä. Käy ainakin paljon enemmän järkeen kuin joku suomen kielen 'ilotulite'. Miettikää nyt hetki 'ilotulitteen' kirjaimellista tarkotusta ja voitte itekin myöntää kuinka pöntöltä se kuulostaa.

#elokuu 2013

0 notes

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Kesäloman ja klubien pohdintaa

Mulla alkaa lauantaina kesäloma.

Muistan kun kaikilla mun suomalaisilla kavereilla alkoi kesäloma silloin joskus kesäkuun 1. päivä ja katkerana kuuntelin youtubesta suvivirttä ja selasin muiden hehkutuksia facebookista. Mietin, että mulla on vielä ikuisuus ennen kesäloman alkua ja ihmettelin miten tulisin jaksamaan.

Mutta ihan pian mullakin alkaa ansaittu kesäloma. Lauantai on ensimmäinen lomapäivä. Tosin nyt tilanne on muuttunut. Mä en enää halua kesälomalle.

Silloin kesäkuussa olisin voinut lähteä lomalle hyvin mielin ja en varmaan olis kaivannut koulua yhtään. Mutta nyt tilanne on muuttunut niin paljon, että mua oikeasti vähän surettaa jäädä kesälomalle. Mä oon vihdoinkin alkanut tutustua mun luokkalaisiin paremmin ja saada kavereita ja nyt mun pitäis jäädä lomalle ja olla näkemättä niitä puoleentoista kuukauteen. Miksen voi vaan jatkaa normaalia koulussakäyntiä? Herätä väsyneenä aamulla ja matkustaa puolitoistatuntia kouluun. Nukkua kaksi ekaa tuntia hermostuneen yhteiskuntaopinopettajan tullessa herättelemään mua. Piristyä historiantunnilla, kun koko luokka alkaa elämöimään. Hihittää itsekseni kun matikanopettaja käy piirtämässä nukkuvan pojan naamaan taululiidulla tai kun joku käy kesken tuntia herättämässä kaverinsa tökkäämällä sitä kynällä nenään. Vaikka mun pitää myöntää, että tarvitsen lomaa, tuun silti kaipaamaan tätä kaikkea. Mutta ehkä mä sitten loman päättyessä tuun palaamaan entistä innokkaampana kouluun.

Lisäksi on myös toinen asia loman tulossa, joka mua hiukan ahdistaa. Se nimittäin merkitsee, että mä olen ollut täällä jo neljä kuukautta. Mulla on edelleen vielä seitsemän kuukautta jäljellä ja se kuulostaa aika pitkältä ajalta. Seitsemän kuukautta. Mutta sitten kun alan miettimään tarkemmin kesälomaa, syksyistä urheilupäivää, luokkaretkeä ja muita tulevia tapahtumia, niin musta alkaa tuntua, että nekin vilahtaa ohi alta aikayksikön. Mulla on kauhea tunne, että aika loppuu kesken. Mulla on seitsemän kuukautta jäljellä ja musta tuntuu jo nyt siltä.

Pelkään, etten ehdi tutustua kaikkiin ihmisiin, joihin haluaisin tutustua. Käydä kaikissa paikoissa, joissa haluaisin käydä. Kokeilla kaikkia asioita, joita haluaisin kokeilla. Oppia niin paljon japania kuin haluaisin. Mulla on mennyt täällä jo neljä kuukautta, jotka on menny ohi paljon nopeammin kuin niiden olis pitänyt. Ja pelkään, että jäljellä olevalle seitsemälle kuukaudelle käy samoin. Silloin kun lähdin vaihtoon, vuosi kuulosti kauhean pitkältä ajalta ja mua pelotti, miten tuun selviämään koko sen ajan. Mutta nyt se on alkanut kuulostaa naurettavan lyhyeltä ajalta.

Okei, onhan loman tulossakin muutamia asioita joita odotan innolla. Silloin heti ensimmäisenä päivänä lauantaina oon menossa katsomaan ilotulituksia Toyohashiin muiden vaihtareiden kanssa. Oon menossa Hokkaidolle perheen kanssa. Ehkä saan toisinaan jopa nukkua muutaman tunnin pidempään kuin kouluaamuina. Mutta siitä huolimatta haluaisin mieluummin käydä normaalisti koulussa. Jos tää loma ois vaikka vaan pari viikkoa? Miten ois?

Japanilainen kesäloma on tosin hyvin erilainen kuin suomalainen ja monen suomalaisen mielestä se ei varmaan lomaa oliskaan. Lomallakin joka aineesta on paljon läksyjä ja joka päivä pitää merkitä paperiin mitä on opiskellut. Ja vaikka on lomaa, koulussa käydään silti kerhon merkeissä melkein joka päivä. Eli pääsen mä sittenkin kouluun käymään, vaikka koko luokkaa en tulekaan näkemään tai oppitunneilla käymään. Tai en tiedä. Tää on hiukan epäselvää mulle nyt.

Tehän tiedätte mun käyvän taidekerhossa? Joo, kävin siellä mielelläni ensimmäiset kolme kuukautta, kunnes viime koeviikon lopulla muhun iski yhtäkkiä täysi kyllästyminen. Aloin suunnitella kerhon vaihtoa. Tajusin nimittäin, että jos yritän parhaani mukaan vältellä siihen kerhoon kuuluvia ihmisiä, niin kaikki ei ehkä oo ihan kunnossa. On siellä muutama mukava ihminen, kuten tää tyttö jonka kanssa kävin jokin aika sitten siellä Toyokawan AEONissa, mutta suurin osa niistä muista vaan ärsyttää mua. En halua pitää niistä mitään vihapuhetta, vaikka välillä mieli tekisikin, sillä vika oli varmasti molemmissa. Jos nyt vaan yksinkertaisesti todetaan, että mulla ei osunut kiinnostuksenkohteet ihan nappiin niiden kanssa. Suurin osa taidekerholaisista on kiinnostunut animesta, mangasta, ynnä muusta, ja vaikka itsekin olin kiinnostunut näistä asioista vielä joku vuosi tai kaksi sitten, niin enää en oo mikään hardcore-fani. On mulla edelleen ne muutama hyvä sarja, joista pidän, mutta siinä se. En voi pakottaa itseäni pitämään jostain tietystä animesarjasta, vaan jotta saisin kavereita kerhosta.

Mulla on monia muitakin syitä vaihtaa kerhoa, mutta koska en halua antaa mun kokemuksista liian negatiivista vaikutelmaa, jätän ne mieluummin listaamatta. Oli mulla taidekerhossa hauskaakin toisinaan ja siellä on edelleen ne muutama ihminen, joita haluaisin nähdä joskus kerhon ulkopuolellakin. Mutta varsinkin viime aikoina mulla alkoi olla siellä niin kurjaa, että parempi vaan lopettaa nyt, kuin kituuttaa pidempään ja miettiä, että josko tästä vielä jotain tulis. Nyt on myös hyvä aika lopettaa, kun kesäloma alkaa.

Taideklubin sijaan ajattelin liittyä johonkin urheiluklubiin, koska vaikka en ois ikinä itsestäni uskonutkaan, niin silti lähes joka päivä, kun oon siinä viiden aikoihin kävellyt koulun pihan poikki ja nähnyt vielä kaikki urheiluklubit painamassa ympäri kenttää, niin muhun on iskenyt kumma halu liittyä mukaan. Jotenkin mua miellyttää paljon enemmän ajatus hölkätä ulkona, vaikka oliskin +30 astetta hellettä, kuin istua hämärässä kuvisluokassa piirtämässä. Siks oonkin nyt käynyt hiukan vilkaisemassa kahta urheiluklubia, jotka herätti mun mielenkiinnon, sulkapalloa ja lentopalloa.

Sulkapallo on mun mielestä aina ollut ihan kivaa ja oon sentään menestynyt siinä paremmin kuin monissa muissa urheilulajeissa, joita on tultu koulun liikuntatunneilla harrastettua. Lentopalloa taas olen lähes aina vihannut, mutta nyt pelattuani huhtikuusta saakka joka ikisellä liikuntatunnilla lentopalloa, olenkin yhtäkkiä tykästynyt siihen. Siis ei, me ei olla pelattu yhdelläkään tunnilla mitään muuta kuin lentopalloa. Luulisitte varmaan, että kyllästyisin siihen, mutta toisin kävi.

Ehdinkin jo viime viikolla käydä kerran katsomassa lentopalloklubin treenejä, mutta mun itse ei annettu tehdä mitään. Istuin siis liikuntasalin lavan reunalla heiluttelemassa jalkojani ja katselin kun muut heitteli palloa ja rehki vatsalihaksia ja ties mitä. Klubin loputtua joskus puoli seitsemän aikoihin jäin vielä lavan taakse juttelemaan muutaman sen klubin tytön kanssa ja ne kaikki oli heti innoissaan toivottamassa mua tervetulleeksi.

En kuitenkaan vielä luvannut mitään, sillä seuraavana päivänä kävin puolestaan sulkapalloklubin treeneissä. Siellä mut päästettiin ihan normaaliin tapaan treenaamaan muiden kanssa. Me juostiin ja venyteltiin koulun pihalla ja poikien salivuoron loputtua siirryttiin saliin pelaamaan sulkapalloa. Klubitkin kun on yleensä jaettu pojille ja tytöille erikseen. Tosin voitte kuvitella, että nää nyt oli luonnollisesti paljon ammattilaisemmalla otteella pelaamassa kuin se pelleily, mitä oon joskus Suomen liikuntatunneilla harrastanut, joten en osannut ollenkaan oikeaa otetta tai lyöntitapaa ja sain vaan kaikki nauramaan mun yrityksillä. Joku poika yritti siinä vielä tulla auttamaan mua, ennen kuin sen piti lähteä juoksemaan koulun pihaa ympäri ja sen jälkeen mut pistettiin pelaamaan ekaluokkalaisten kanssa. Mutta mulla oli siitä huolimatta tosi kivaa ja ne kaikki tytötkin oli tosi mukavia. Ne mm. heti ilmotti mulle, että haluaa mun kanssa karaokeen ja kun seuraavana päivänä näin kahta niistä juna-asemalla, ne tuli heti innoissaan kysymään, että joko oon päättänyt mihin klubiin liityn ja sen jälkeen ne halus kans ottaa valokuvan mun kanssa. Tuli heti ihan erilainen fiilis kuin taidekerhosta.

En kuitenkaan vielä osannut päättää kumpaan klubiin liityn. Sulkapallo oli hauskaa ja ne kaikki tytötkin oli mukavia, mutta toisaalta sama koski myös lentopalloa. Tosin lentopalloa en itse päässyt pelaamaan ja siksi mun onkin niin vaikeaa päättää. Vaikka tiedän mitä ne tekee siellä kerhossa ja millaisia harjoituksia niillä on, en silti tiedä miten itse pärjäisin kyseisissä harjoituksissa. Siks oonkin sopinut mun luokkalaisen lentopallokerhon tytön kanssa meneväni vielä kerran kesälomalla kokeilemaan lentopalloa, tällä kertaa muutenkin kuin sivustakatsojana, ja sen jälkeen päätän kumpaan klubiin liityn.

Mutta tulee varmaan olemaan vaikea päätös. Toisaalta lentopallo kiinnostaa mua enemmän, koska siinä pelataan tiimityönä, toisin kuin sulkapallossa, joka on aika yksilöpeliä. Mutta sulkapalloklubi harrastaa myös hölkkäystä ja muuta venyttelyä koulun pihalla ja musta oli kiva päästä vähän uloskin urheilemaan. En tiedä.

- - -

Huh, tulipa nyt pitkä marmatus klubeista. Ei ollut alun perin tarkoitus. Mun piti tehdä tästä posti, jossa valitan kesälomasta enkä klubeista. Mutta kai se näinkin käy.

Ja jotta saadaan nää klubit vielä liitettyä kesälomaan kunnolla, niin heti päätettyäni kumpaan klubiin liityn, aion käydä siellä koko loppuloman ajan. Ja toivon mukaan myös koko loppuvuoden ajan. Taideklubissa olis ollut myös se huono puoli, ettei niillä olis ollut tapaamisia ollenkaan koko elokuussa, joten en olis päässyt kouluun. Urheiluklubit on sen sijaan aika rankkoja, koska niillä on yleensä joka päivä monen tunnin treenit, myös lauantaisin, mutta uskoisin olevani valmis siihen. Mä oon lihonnutkin täällä Japanissa ja kun vapaa-ajalla ei kerran riitä aika lenkkeilyyn, niin miksen suoraan vaan harrastaisi urheilua koulussa. Vapaa-aika kyllä vähenee entistä lyhyemmäksi, mutta toisaalta en mä tullut tänne Japaniin koneella istumaan. Jos japanilaiseen kulttuuriin kuuluu olla koulussa 7 asti ja käydä viikonloppuisin ja lomallakin kerhoissa, niin minä menen virran mukana. Nyt ollaan kuitenkin Japanissa.

Ja jotta tää posti ei nyt jäisi aivan ilottomaksi, niin ottakaa tästä vielä kuva muistoksi minusta ja taideklubista. Sain sovittaa jonkun tytön rusettia päähäni ja hiukset sojottaa:

#heinäkuu 2013

1 note · View note

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

クラスマッチ Class Match!!

Tässä postauksessa ajattelin kertoa mun tähän asti hauskimmasta ja ehdottomasti parhaasta päivästä täällä Japanissa. Kyseessä on 8.7 maanantai, jolloin pidettiin Class Match.

Tää tapahtuma oli tarkoitus järjestää jo perjantaina, mutta silloin oli sateista, joten tapahtuma siirtyi maanantaille. Tällä olikin tosi hyvä ajoitus, sillä olin koko edellisen viikon jotenkin tosi maassa ja mun Class Matchia edeltävä sunnuntai-ilta oli ihan kamala. Istuin vielä puoli yhdeltä yöllä olohuoneessa ompelemassa kilpanumerolappusia mun Class Match paitaan ja se ei edes ollut ainoa homma, joka mulla oli kesken ja mua väsytti ja mua suututti ja mua turhautti niin paljon. Enkä oikein edes tiedä miksi. Kai se vaan täytyy sanoa, että ei tää vaihto-oppilaan elämä oo aina aurinkoista.

Onneksi maanantai valkeni parempana päivänä. Class Match tarkoitti sitä, että meillä ei koko päivänä ollut normaaleja tunteja vaan tuntien sijasta kaikki luokat kilpailivat toisiaan vastaan eri urheilulajeissa. Aamu alkoi sillä, kun kaikki luokat kerääntyivät koulun kentälle pieniin avajaisiin ja yhteiseen verryttelytuokioon ja samalla oli kiva tiirailla millaisia paitoja muilla luokilla oli. Muutenhan meillä piti olla päällä samat housut joita liikuntatunneillakin käytetään, mutta tätä päivää varten jokaiselle luokalle teetätettiin t-paidat, jotka luokka sai itse suunnitella väriä ja kuvia myöten.

Tässä on meidän luokan paita. Toi 25 viittaa meidän luokkaan, sillä me ollaan kakkosia ja meidän luokan numero on viisi, vähän kuin Suomen 2A tai 2B jne. World History taas tulee siitä, että meidän luokanvalvoja on historianopettaja ja opettaa meille maailmanhistoriaa. Vasemmassa hihassa on joku kanji kultaisella, jota en ymmärrä, mutta okaasanin mukaan se merkitsi jotain "super" tai vastaavaa. Ihan ymmärrettävä kanji tähän paitaan. :---D Lisäks tuolla takana on vielä toi irvinaama, jota aluksi en yhtään ymmärtänyt, mutta johon myöhemmin rakastuin. Paras yksityiskohta koko paidassa.♥

Aluksi en muutenkaan ollut niin innostunut tästä paidasta, mutta nähtyäni muiden luokkien paitoja, niin totesin, että meidän luokan paitahan oli aivan erinomainen. Tuun ihan varmasti käyttämään tota sitten Suomessakin kun käyn lenkillä, suorastaan rakastuin tohon. *-*

Muuten tosiaan ehdin nähdä siellä kaksikin (?) muumipaitaa. Toisessa oli joku muumipeikko Luigi-hattu päässä, what, ja jälkimmäisessä vilahti Pikkumyy. Sen lisäksi siellä oli esimerkiks Nalle Puh ja Phineas and Ferb paitoja ja monia muita, jotka ei liittynyt mihinkään tv-ohjelmaan tms.

Anyway, verryttelyn ja paitojen tiirailun jälkeen alkoi itse pelaaminen. Suurimmaksi osaksi kaikki tais olla pallopelejä, kuten koripalloa, pesäpalloa, polttopalloa ja lentopalloa. Itse osallistuin tähän viimeisimpään lajiin, tosin koska meidän luokan tiimi pelasi vain kaksi peliä ja peliaika oli hyvin lyhyt, en päässyt itse kuin ehkä kahdeksi minuutiksi kentälle koko päivänä. :---D Ja me muuten hävittiin molemmat pelit.

Olin siis täten täysin vapaa pelaamisesta jo ennen puoltapäivää, joka tarkoitti sitä, että sain viettää koko loppupäivän ihan miten mieli teki, kunhan nyt koulalueella sentään pysyi. Ensimmäisenä päädyinkin muutaman mun luokkalaisen kanssa katselemaan meidän luokan poikien pesäpallopeliä ja sen jälkeen kävin vähän luokkahuoneessa syömässä ja viilentymässä, sillä siellä oli onneksi ilmastointi päällä. Ulkolämpötila kun oli siinä 33 asteen kieppeillä ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Ja onko vaikeaa arvata kenellä ei ollut aurinkorasvaa. Päivän päätteeksi kyllä huomas, että missä kohtaa mulla oli ollu sukat tai mihin asti t-paidan hihat oli yltäneet.

Ja ruokatauolla pääsin myös todistamaan erästä todella mielenkiintoista tapahtumaa. Japanilaisia syömässä salmiakkia ensimmäistä kertaa. Äiti nimittäin lähetti mulle tämmöisen paketin Suomesta, joka saapui Japaniin sunnuntaina.

Se siis sisälsi kaikkea tarpeellista hammastahnasta piilolinsseihin, että myös mun kauan kaipaaman the Sims 3 Vuodenajat. Mun oli tarkoitus ottaa se mukaan Japaniin alusta asti, mutta enköhän mä lentokentällä heti lähtöselvityksen jälkeen muistanut, että sinne se kotiin jäi. No, nyt pääsen taas pelaamaan. :----D Ehkä. Jos aika riittää. Ja jos joku muistaa sen mun veljien Xboxin, jonka mainitsin täällä blogissa joskus muinoin, niin oon kuin oonkin päässyt silläkin pelaamaan. Ostin nimittäin joku aika sitten Assassin's Creed 2 pelin Xboxille ja sitä on tullu tässä viime aikoina rämpytettyä aika ahkerasti joka ilta.

Toi takki tuli vähän yllätyksenä, koska vaikka sanoinkin äitille, että olis kiva saada joku vähän siistimpi bleiseri, kun jätin ne kaikki Suomeen, niin en nyt silti ajatellut, että se oikeasti mitään lähettäisi. En nimittäin mitenkään selvästi ilmaissut minkä takin haluan, niin oli hauska yllätys löytää toi bleiseri heti paketin päällimmäisenä. Kiitos äiti, taidan jo arvata mitä laitan the GazettEn keikalle päälle, sillä jos en täällä vielä maininnut, niin mullahan on jo liput the GazettEn keikalle Nagoyaan marraskuun 30. päivä. ( ⦿⌒⦿)

Lisäksi mukana oli tietenkin tärkeimmät, eli ruisleipä ja muut suomalaiset herkut! Japanilainen leipä on mun mielestä ihan järkyttävää, koska ne kaikki on sitä samaa vaaleeta pullamössöä. Kuvittele meneväsi kaupan leipäosastolle ja löytäväsi hyllyn täydeltä pelkkää vaaleaa, samannäköistä ja samanmakuista paahtoleipää. Vain valmistaja on eri. Eikä tää oo muuten ees hyvää, toisin kuin suomalainen paahtoleipä. Välttelen täällä leivän syömistä kaikin keinoin, mutta välillä arkiaamuisin on pakko syödä, ettei koulussa tule nälkä. Silloinkin se on kuin pahvia söisi. Joudun appelsiinimehun kera kulauttelemaan sen, kun muuten ei mee alas. Tosin en tiedä, se amerikkalainen vaihtarityttö Sasha taas oli sitä mieltä, että japanilainen leipä on tosi hyvää, joten kai tämäkin on mielipidekysymys.

No, voitte ehkä kans bongata tuolta suklaan ja juustonaksujen seasta pari salmiakkipussia. Itsehän siis myös vihaan salmiakkia, joten pystyn samaistumaan näihin japanilaisiin ja niiden reaktioihin mainiosti. Otin kummankin pussin kuitenkin maanantaina mukaan kouluun ja ruokatauolla syötyäni ja lähes kaikkien ollessa luokassa, kysäisin sitten mun kavereilta, että kelpaisko niille suomalainen karkki. Ja hei, kuka nyt kieltäytyis karkista? Naamat kuitenkin väänty aika pian mutruun sen jälkeen, kun karkki pääs suuhun ja siinä sit hämmästeltiin: "Apua mitä tää on??? Syötä tätä pojille!!!!"

Ja siinä vaiheessa se riemu vasta pääskin irti. Yhtäkkiä koko luokka oli mun ympärillä ihan suu auki, että: "Mitä tää oN???" ja kaikki tahto päästä maistamaan tätä kummallista, mustaa, 'maailman kamalinta karkkia'. Ja kun kaikki oli todenneet, että: "Hyi tää on ihan kauheeta", niin alettiin kivi-paperi-saksia ja häviäjät joutuivat syömään huimat kolme salmiakkia kerralla. Mieleenpainuvin hetki oli, kun yksi häviäjistä ei halunnut syödä ja kaks muuta poikaa joutui pitelemään sitä molemmin puolini kiinni samalla, kun se kiljui sydäntäraastavan epätoivoisena: "EI, EI, EIEIEIEIEI". Kyllä se kuitenkin lopulta tais syödä ne salmiakit, kun ei sille oikein annettu vaihtoehtoja. :D

Tässä vielä kuva ruokatauon lopusta, jossa on varmaankin koko luokka. En jaksa laskea mahdollisia puuttuvia kasvoja.

Ruokatauon loputtua joskus vähän ennen kahta, koko luokka riensi katsomaan koripalloa, sillä meidän luokan tytöillä oli useampikin ottelu iltapäivällä.

Ylemmässä kuvassa jotkut rinnakkaisluokkalaiset pojat pelaamassa, kun taas alemmassa kuvassa näette niitä mun luokkalaisia tyttöjä ja mustassa paidassa jotain ekaluokkalaisia. Tää alempi kuva taitaa itseasiassa olla siitä iltapäivän viimeisestä korisottelusta, jota oli äärettömän hupaisaa seurata. Meidän koko luokka, luokanvalvoja mukaan lukien, oli katsomassa tätä peliä ja jotenkin meidän luokkalaiset onnistui vakuuttamaan meidän luokanvalvojalle, että jos me voitetaan, niin meidän pitää saadaa jätskiä. Ja nää oli vielä sitä mieltä, että meidän pitää ehdottomasti saada 'Häagen Dazsia', joka on jonkun amerikkalaisen brändin jäätelöä. En kiellä, etteikö se olis hyvää. Niinpä siinä koko ottelun ajan nää kieku sieltä kentän reunalta: "HÄAGEN DAZS HÄAGEN DAZS!!!!! TSEMPPIÄ NYT, ME SAADAAN HÄAGEN DAZSIA!!!!" ja joka kerta, kun joku sai korin, oli sitten meidän luokka tai rinnakkaisluokka, niin joku oli taas huutamassa sieltä sitä jätskin nimeä kannustukseksi. :---D "ETTE SAA HÄVITÄ, KOSKA HÄAGEN DAZS!!!"

Ja enemmän tai vähemmän jäätelön kannustuksen siivittämänä me voitettiinkin, eikä kyseessä siis ollut ainoastaan tämä yksi koripallopeli, vaan tän ottelun ansiosta meidän luokka voitti koko meidän koulun tyttöjen koripallon mestaruuden. :DD Tosin ei ope kuitenkaan suostunut meille Häagen Dazsia ostamaan, se kun tahtoo olla vähän hintavampaa tavaraa, mutta jäätelöä me silti saatiin.

Jäätelö tosin tuli vasta ihan päivän lopussa ja sitä ennen ehdin vielä lagailla kavereiden kanssa pihalla ottamassa valokuvia ja paljon muuta.

Ja japanilaiseen tapaan oli pakko ottaa vähintään yksi kuva, jossa kaikki tekee jonkun oudon naaman.

Ois mulla näitä kuvia enemmänkin, mutta ette ehkä jaksa katsella sataa kuvaa mun naamasta peace-merkin kera. Koska japanilaisilla on peace-merkki joka kuvassa. Tää on helppoa, kun ei tarvitse edes miettiä miten poseeraa. Näyttää vaan kädellä rauhanmerkkiä ja vetää naaman norsun vitulle.

Ja kuten jo aiemmin mainitsin, tää maanantai oli ihan sika kuuma päivä ja viilentymistarkoituksissa jääpussien ja kaverin päälle veden ruiskuttelun lisäksi tän meidän pelleilyn aikana pihalle saapui joku koulun työntekijä lehtipuhaltimen kanssa, ja sillä oli kyllä mielessä jokin ihan muu kuin lehtien puhaltelu. Voitte kuvitella sen sinne keskelle pihaa huitomaan sen puhaltimensa kanssa minne sattuu. Tehot täysillä.

Ja koska mulla kerrankin riittää näitä kuvia, niin spämmään teitä vielä kuvilla pesäpallo-ottelusta. En ees tiedä keitä tässä pelas, kun siellä oli opettajia ja mun luokkalaisia ja muiden luokkien oppilaita ja ties ketä. Tää olikin vika peli koko päivänä. Sen jälkeen keräännyttiin vielä uudelleen meidän koulun pääkentälle luokkajonoihin ja mun luokkalaiset ilmoitti mulle, että: "Nyt pelataan vielä oodamaa!!!" Ymmärsin niiden puheista, että siinä tehdään jotain isolla pallolla. Mutta voitte vaan arvuutella mun ilmettä siinä vaiheessa, kun tajusin, että edessä olevien ihmisten selkien yli vyöry jättimäinen valkonen kumipallo, siis varmaan ainakin pari metriä levee ja korkee. Ja siinä oli ilmeisesti joku kisa, että mikä jono ehtii ekana saada pallon kentän perälle ja takas. Turha kysyä kuka voitti, mulla ei ole hajuakaan mitä edes tapahtui. :ddd

Sen jälkeen jaettiin vielä palkinnot ja kuultiin rehtorin puhe, jonka jälkeen koulupäivä olikin aikalailla ohi. Monet mun luokkalaiset jäi vielä kentälle ottamaan valokuvia, koska japanilaiset rakastaa valokuvaamista. Ne kaikki vitsit japanilaisista turisteista, jotka kiikkuu joka paikassa kameran kanssa ja joiden filmi rullaa ennätysvauhdissa loppuun, on totta. Sen jälkeen mentiin vielä luokkaan nauttimaan meidän ansaituista jäätelöistä.

EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI!!!

Vaikka koulupäivä loppuikin, niin maanantai vielä jatkui. Me oltiin nimittäin sovittu, että lähdetään illalla koko luokan kanssa syömään yakinikua! Yakiniku on siis lihaa, joka paistetaan ravintolassa itse sellaisella pöydän keskellä olevalla ritilällä/pannulla.

Monilla oli kuitenkin vielä kerhotoimintaa koulun jälkeen, joten tapaamisaika sovittiin vasta puoli kahdeksan tai kahdeksan aikoihin Toyohashin rautatieasemalle. Koska itse kuitenkin kuulun taideklubiin, joka on aina ensimmäisenä lähdössä kotiin ja muutenkin melko mitään aikaansaamaton, oli meillä vain hyvin lyhyt tapaaminen, joka loppui jo puoli kuudelta. No, onneksi näin, sillä olin kyseisenä päivänä jättänyt lompakon kotiin ja mulla oli vaan muutama sata jeni mukana kolikkopussissa ja olis ollut hiukan ikävää mennä ravintolaan ilman rahaa. "Hei, sun laskus on maksamatta." "Ai, kappas, no käykö että tiskaan? =)"

Kipaistuani äkkiä kotona hakemassa mun lompakon riensin takaisin juna-asemalle ja saavuin Toyohashiin puoli kahdeksan aikoihin. Kierreltyäni vähän aikaa asemaa totesin, ettei ketään näy ja rupesin kuumeisesti meilaamaan mun kavereille, että hei, missä ja milloin oli tarkoitus tavata. Yksi ilmoitti kuitenkin päässeensä suoraan autokyydillä ravintolaan, eikä täten osannut auttaa ja pari muuta mun kaveria ei millään meinannut vastata mun epätoivoisiin viesteihin. Ja ei, en voinut soittaa, koska en tietänyt niiden numeroita. Japanilaiset kun tekstaamisen sijaan lähettelevät sähköpostia, joten tiesin vain mun kavereiden sähköpostiosoitteet.

Lopulta harhailtuani siellä asemalla hämmentyneenä puoli tuntia, yks mun kaveri vihdoin vastasi mulle siinä hiukkasen ennen kahdeksaa, että: "Me ollaan jo täällä ravintolassa. Mee sen laiturin lähelle, josta me aina kuljetaan junalla kouluun, Kinbara tulee sinne!!!"

Kinbara on siis mun luokkalainen poika, joten viestin saatuani suunnistin sovittuun paikkaan ja yritin odotellessani tulkita tätä vähän epäselvää viestiä. Siis oliko Kinbara tulossa vasta koulusta ja saapuis seuraavalla junalla vai oliko se tulossa kotoaan ja sen oli tarkoitus napata mut matkalla mukaan juna-asemalta, vai mitä. Junan saapuessa tätä jätkää ei kuitenkaan kuulunut, joten totesin ainakin ensimmäisen vaihtoehdon olevan poissa laskuista. Mutta pian sen jälkeen kuulin mun takaata jonkun kutsuvan mun nimeä ja kun käännyin katsomaan, niin eiköhän sieltä liukuportaista asemarakennuksen suunnalta ollu tulossa se meidän luokan pelleduo. Siis Kinbara - ja Iron Man jäbä.

Kinbara on tän toisen ihan oikee nimi, mutta toisen oon virallisesti ristinyt Iron Man jäbäksi, koska se tykkää Iron Manista ja muista Marvelin hahmoista ja on aina piirtelemässä niitä Iron Maneja sinne liitutaululle.

Ja kun sanon pelleduo, niin tarkoitan sitä. Nää kaks on keskenään jotain bestiksiä ja on nimenomaan aina ne kaksi, jotka on eniten äänessä ja jotka aina alottaa sen perseilyn ensimmäisenä. Kerran ne aloitti historiantunnilla tuolisodan. Kuukaus sitten, kun piti vahata luokan lattia ja raahata pulpetit siksi aikaa käytävään, ne aloitti tyhjässä luokkahuoneessa painiottelun, johon muutkin pojat lähti mukaan. Kun se saatiin päättymään ja oli tarkoitus vahata ne lattiat, niin eiköhän siellä pian lentänyt rätti ulos kolmannen kerroksen ikkunasta. Viimeksi tällä viikolla siivouksen aikana toinen niistä oli löytänyt jostain sumutepullon täynnä saippuanestettä ja pian kummallakin niistä oli paita märkänä, samoin muutamalla muullakin epäonnekkaalla. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

No mutta hei, kerrankin kannatti olla se eksynyt vaihto-oppilas.

Mulle selvis nimittäin, että nää oli jo olleet siellä ravintolassa muiden kanssa, mutta tulivat ihan hyvää hyvyyttään hakemaan pientä vaihto-oppilasparkaa juna-asemalta. Iron Man jäbä oli jopa pöllinyt jonkun muun meidän luokkalaisen pyörän tätä varten. Huomaavaista eikös?

Haettuaan pyöränsä parkista, Kinbara totes: "Hyppää tarakalle!" ja siinä sitä sitten mentiin. Oikeasti Japanissa on muuten kiellettyä kyysätä muita pyörän tarakalla ja jos poliisit olis nähneet, niin olis kyllä voineet tulla pysäyttämään aika pian. Mutta ei se mitään, ulkona oli pimeää ja me ei liikuttu missään ihan keskustassa, joten siinä sitten kiikuin tarakalla samalla kun pojat harhaili minne sattui. Me nimittäin ajettiin useammankin kerran harhaan ja kerran päädyttiin jopa umpikujaan, koska eihän ne enää muistanut sitä reittiä sinne ravintolaan.

Päästiin onneksi kuitenkin lopulta perille asti ja ravintolaan saapuessa huomasin, että meidän luokalla oli oma nurkkaus siellä ravintolan perällä ja me vietiin ainakin viisi pöytää. Ihan kaikki ei olleet paikalla, mutta kyllä meitä oli varmaan yli 30. Kun saavuin sinne nurkkaukseen, niin kaikki oli ihan innoissaan huutelemassa siellä: "Jeeeeee, Jade, kiva kun tulit!!!!!" Aih, liikuttavan lämmin vastaanotto. Mun kaverit oli myös sopivasti säästäneet mulle paikan niiden pöytään, joten pääsin heti saavuttuani sinne niiden seuraan istumaan.

Ja tässä siis kuva mun nykyisin vakiintuneesta kaveriporukasta. Ainakin ensimmäiset puoltoista kuukautta koulusta hengasin eräiden toisten tyttöjen kanssa, mutta vaikka ne oli tosi mukavia, en siitä huolimatta saanut niiden kanssa oikein juttua aikaan. Sit kerran päätin, että "syönpä tänään eri ihmisten kanssa lounasta" ja päädyin näiden tyttöjen porukkaan ja sinne sit jumiuduin. Enkä kadu päätöstäni. :---D Vaikka kyllä mä edelleen niiden toistenkin tyttöjen kanssa juttelen ja vietän usein esimerkiks liikuntatunnit niiden seurassa, niin nää kuvassa näkyvät tytöt on kuitenkin nyt mun pääasiallinen kaveriporukka.

Samalla näette kanssa vähän tota yakiniku-ravintolaa. Keskellä on siis ritilä, jossa paistetaan lihat ja toi kirkas taulu tossa pöydän takaosassa on tilauslaite, josta klikkaillaan mitä haluaa tilata ja painetaan nappia, jonka jälkeen tarjoilija tuo sun tilauksen. Tällaiset laitteet on suht yleisiä japanilaisissa ravintoloissa. Tarjoilijankin saa pöytään nappia kilauttamalla, eikä tarvii kädellä huitoa, että: "Kyyppari hei, tuus tänneki käymään".

Ja tilattiin ihan sikana omenahyytelöä. Japanilaset tykkää syödä hyytelöä, mut meillä tais lähtee vähän lapanen kädestä tuolla ravintolassa. Näissä kuvissa ei edes ole kaikki. Ja jossain vaiheessa nää mun kaverit pääty kans juomaan sitä hyytelöä noista kupeista kuin snapsilaseista, vaikka ne oliskin kuulunut syödä lusikoilla. Ja mitä sanoin niistä peace-merkeistä, niin kyllä, ne on ihan joka kuvassa. Mulla on tosta ylemmästäkin hyytelökuvasta versio, jossa näkyy useampikin peace-merkki.

Lopulta tuli myös maksun ja lähdön aika. Surku, kaikki hupi loppuu aikanaan.

Kello tais siinä vaiheessa olla jo päälle kymmenen, kun vihdoin päästiin ravintolasta ulos. Osaa tultiin hakemaan ravintolasta kyydillä, mutta suurin osa meistä käveli yhtä matkaa takaisin Toyohashin rautatieasemalle ja lähti sieltä sitten kukin omiin juniinsa. Harmi vaan, että melkein kaikki mun luokkalaiset asuu eri suunnassa kuin minä ja se yksi ainoa tyttö, joka asuu mun kanssa Toyokawassa, sai autokyydin kotiin. Palasin siis yksin junalla kotiin. Kun vihdoin saavuin mun juna-asemalle ja lähdin pyöräilemään kotiin, oli kello yli 11 ja sekin oli ihan hauskaa siinä mielessä, että Japanissa on myös kielletty lukioikäisiltä joskus siinä 11 jälkeen ulkonaolo. ::DDD Taas olis siinäkin tilanteessa poliisi voinut pysäyttää mut, jos olis sattunut tielle. Olinpa kauhea kapinallinen, kun ensin suostuin kuskattavaks pyörän tarakalla ja sen jälkeen ajelin yksikseni yli 11 jälkeen ulkona. Pääsin kuitenkin turvallisesti kotiin ja nukkumaan.

Tässä vielä loppuun mun suosikkikuva koko päivän saldosta. Tää otettiin silloin päivän lopussa niiden jättipallojen ja palkintojenjakojen jälkeen. Kun kaikki muutkin räpsi siinä valokuvia, niin ehdotin yhdelle pojalle, että: "Et ottais kuvaa munkin kanssa?" ja yllättäen se yksi poika monistui aika moneksi pojaksi. En tiedä mitä tapahtui.

Jätän teidät myös arvailemaan aiemmin mainitun Kinbaran ja Iron Man pojan identiteettejä. Ne on tossa kuvassa. HAHA.

#heinäkuu 2013

1 note · View note

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Video

youtube

Tämä postaus alkaa taas videolla, koska olen sitä mieltä, että jos et ikinä ole kuullut Kyary Pamyu Pamyusta, olet jäänyt paljosta paitsi. Kyary on yks mun lempiartisteista ja vaikka en sanois laulamista sen vahvuudeksi, niin kyllä sen biisit on kuitenkin niin tarttuvia ja musavideot tarpeeks outoja, että se jää mieleen. Ja Kyary on tällä hetkellä kans todella suosittu Japanissa. Mun luokkakaveritkin kysyi mua Kyaryn keikalle niiden kanssa, mutta totesin, että eipä taida tulla mitään, koska mulla on silloin AFSn kesäleiri! Voitte vaan arvata kuinka kovasti mua kuumottaa mennä sinne kesäleirille, jos missaan sen takia Kyaryn keikan.

No joo, tämä video liittyy lisäksi myös 30.6 sunnuntaina pidettyihin läksiäisiin kahdelle vaihto-oppilaalle. Sellanen italialainen tyttö ja portugalilainen poika, jotka tuli tänne jo syksyllä ja lähtee nyt kesällä. Ehkä oon maininnut ne joskus, en muista. Joka tapauksessa AFS järjesti niille Toyohashissa läksiäistilaisuuden ja siellä syötiin ja juteltiin ja oli talent showta ynnä muuta. Tosin mulle ei sitten oltu kerrottu yhtikäs mitään tästä talent showsta ja saapuessani paikalle olin ihan suu auki, kun multa tultiin yhtäkkiä kysymään "No mitäs sinä aiot tehdä!?". En sitten tehnyt mitään. :D Tosin päätin, että ensi kerralla, kun meillä on AFSn tapaaminen, aion kyllä vetää jonkun tanssin. Oon missannut jo kaks talent showta ja kolmatta en enää aio missata. Aloin jo opetella ton Kyaryn Invader Invader biisin tanssia, et katotaan jos se lähtis sitten ens tapaamisessa.

Aaahahaha älkää katsoko mun naamaa.

Varsinaisen tapaamisen loputtua lähdettiin vielä karaokeen ja meininki yltyi vähän kovaksi siinä vaiheessa, kun laulettiin Bon Jovin Living on a Prayeria. Siinä paikassa, johon me tällä kertaa mentiin, ei ollut kovinkaan paksut seinät ja laulun pystyi kuulla käytävään asti, ja meistä lähti kyllä niin kova ääni tän laulun aikana, että varmaan kuulu naapurihuoneisiinkin. Toi oikealla oleva poika on se portugalilainen joka lähtee ihan pian kotiin ja terveisin sillä on mun lippis päässä. Muuten meitä oli sitten Chin-chan punaisessa paidassa, Tomomi, joka otti tän kuvan ja sit joku filippiiniläinen ja japanilainen joita en tuntenut. :D:DD Ei se mitään, mulla oli silti tosi hauskaa.

Lauloin kans Kyary Pamyu Pamyua karaokessa, tosin eri biisin kuin jonka tähän linkitin. Ainoa ongelma japanilaisten laulujen laulamisessa on se, että ne sanat on kirjoitettu ruutuun vain japaniksi ja vaikka kykenisinkin muuten lukemaan kaiken, ne lyriikat hyppelee sen verran rivakasti, että mun lukutahti ei siihen riitä. Mun laulaminen kuulostaa varmaan aikalailla tältä: "Ano kou... de min... ga ...shi skip wo ???"

Sen takia laulankin lähinnä englanninkielisiä lauluja. Tai no, pystyn kyllä laulamaan japanilaisia lauluja, jos ne on balladeja tai jos oon opetellut etukäteen sanat ulkoa. :--D

Ja ps. järkytyksen sekainen iloni kun löysin karaokesta Lordin Hard Rock Hallelujahin. Tarviiko edes erikseen kertoa, että lauloin sen. Löyty sieltä myös The Rasmuksen In The Shadows.

- - -

Sitten siihen, mistä lupasin jo edellisessä postauksessa kertoa, joka tapahtui aiemmin samalla viikolla. Lupasin nimittäin kertoa teille mun aikasesta synttärilahjasta, ja senhän mä teen! Mullahan on synttärit siis vasta 14. elokuuta, mutta sain lahjan jo 26. kesäkuuta, keskiviikkona. Mulla alkoi kyseisenä päivänä taas koeviikko, joten olin kotona jo puoli kahden aikoihin ja koska okaasanillakin oli silloin lyhyt työpäivä, niin kotiin saavuttuani lähdettiin läheiseen AEONiin ostamaan mulle lahjaa. AEON on jokin tavarataloketju täällä Japanissa, mutta toisaalta se on myös osittain kauppakeskus, koska siellä on monia eri putiikkeja. En oikein tiedä. Kuvitelkaa jos meillä olisi Suomessa monta Kamppia. Yksi Helsingin keskustassa, toinen Tampereella, kolmas Rovaniemellä. Ajaa vähän saman asian.

Mutta tässä tää mun lahja:

Mietin pitkään kehtaanko julkaista ilman naamasensuuria, mutta olin kyllä tässä kuvassa niin järkyn näkönen, että sori, en kehtaa. Tää oli vaan lyhyt kokeilu päälle, joten en laittautunut mitenkään muuten. Mutta kyseessä on siis yukata! Ei siis kimono, vaikka osa varmaan niin luulisikin, vaan yukata. Vaikka onhan nää vähän samannäköiset, mutta ero tulee esimerkiksi siinä, että yukata on ohuempi ja helpompi laittaa päälle. Kimonon kanssa tarvitsee yleensä apujoukkoja, mutta yukatan saa ihan omin voimin päälle, kunhan vain oppii sen oikean tavan. Se ei kuitenkaan ole yhtä helppoa kuin perus t-paidan päälle sujauttaminen, koska meillä kesti varmaan melkein puoli tuntia saada tää kunnolla mun päälle. Ostettaessa mukana tuli myös DVD, jossa neuvotaan päälle laitto. :D

AEONissa oli siis oma osasto näille yukatoille ja pystyit ostamaan esimerkiks valmiin paketin, jossa tuli kaikki mukana tai vaihtoehtoisesti valitsemaan itse kaikki osat erikseen. Itse valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, osittain siksi, että se oli halvempaa. Mun piti siis valita yukata, obi ja getat. Obi on tuo pinkki vyö, jonka näette mun vatsan päällä ja vaikka ette tässä kuvassa sitä näekään, siinä on takana valtava rusetti. Getat taas on nuo puusandaalit, jotka mulla on jalassa ja ne on muuten aika epämukavat.

Mulla kesti ikuisuus valita noita, sillä en millään meinannut osata päättää millaisen yukatan haluan. Suurin osa on perinteisesti tummia - mustia tai laivastonsinisiä - mutta itse halusin jotain vähän värikkäämpää. Joku mintunvihreä olis kanssa ollut söötti, mutta yukatoja harvoin on siinä värissä. Erilaisia punaisia ja sinisiä on paljon ja arvoin siinä sitten kaks vuotta kumman värisen haluan. Totesin lopulta kuitenkin sinisen olevan enemmän mun väri, mutta ettei se punainenkaan nyt jäis ihan taka-alalle ja jottei asusta tulis liian yksvärinen, niin valitsin pinkin obin ja getat. Kaupassa näitä ei voinut sovittaa päälle, joten tää kuva on samalta illalta mun hostmummon talosta, kun illallisen jälkeen kokeiltiin tätä.

Ja miksi sain tän näin aikaisin? Koska yukata on perinteisesti “kesäkimono" ja monet japanilaiset tytöt pukeutuu yukataan lähtiessään kesällä matsureihin tai vastaaviin. Mullakin ensimmäinen tilaisuus käyttää tätä tulee varmaan siinä 20. heinäkuuta, kun mulla alkaa kesäloma ja oon menossa AFSn kanssa katselemaan ilotulituksia Toyohashiin. Jos olisin saanut tämän vasta elokuussa, niin olisi ollut vähän myöhäistä. :DDD Ja oli ihan siistii kyl saada yukata synttärilahjaks, maksokin melkeen 100 euroa. Ei tarvinnut itse maksaa penniäkään. :D:DD

- - -

Ja kun mainitsin ton koeviikon tuossa ylempänä, niin siitäkin mulla on jännää kerrottavaa. Olin nimittäin ajatellut osallistua samoihin kokeisiin kuin ensimmäisellä koeviikollakin, tarkoittaen siis fysiikkaa ja kahta englantia ja matikkaa. Mun opettajat oli asiasta kuitenkin vähän eri mieltä, varmaan sen takia, kun onnistuin niin huiman hyvin edellisissä matikan kokeissa. Toisesta sain seitsemän ja toisesta kymmenen pistettä. Täydet oli sata. :DDD Ennen koeviikkoa toinen niistä musta vastaavista opettajista tulikin mun luokse kertomaan: "Me ajateltiin, että sä tekisit tällä kertaa matikan sijasta biologian ja tietotekniikan kokeet!" Yritin epätoivoisesti selittää sille, että oon kaikki biologian tunnit puuhannut jotain ihan omaa liipalaapaa ja en ymmärrä tietotekniikasta hölynpöläystä, mutta opettaja vaan tiukkas: "Mutta nää opettajat on jo tehnyt kokeet sua varten!"

Ja niin mä tein ne kokeet. Oletin saavani jotkut yksinkertaistetut versiot niistä kokeista tuon äskeisen lausunnon perusteella, mutta vielä mitä. Mua varten tehty koe tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että kanjien ylle oli kirjoitettu furiganat, muuten mulla oli täysin sama koe kuin muillakin. Osa ei varmaan nyt ymmärrä mistä puhun, joten tässä kuvaa havainnollistamaan:

Tää ei nyt oo mistään mun koepaperista, mutta joku moniste silti. Näettekö noi pienet merkit isompien merkkien yläpuolella? Ne on furiganaa.

Japanissa on käytössä kolme kirjoitussysteemiä: hiragana, katakana ja kanjit. Hiragana ja katakana on tavusysteemejä, joihin kuuluu 46 eri tavua + erilaiset soinnilliset yhdistelmät. Esim. tavu ka か muuttuu soinnilliseksi tavuksi ga, kun siihen lisää kaksi pientä viivaa. か = ka, が= ga. Hiragana ja katakana käyttää täysin samoja tavuja, mutta kirjoittaa ne eri tavalla. Esimerkiks hiraganalla kirjoittaessa tavu "ne" on ね, mutta katakanalla kirjoittaessa sama tavu on ネ. ねネ. Joku voi ihmetellä mitä järkeä tässä on, mutta oikeastaan ero on selkeä. Hiraganaa käytetään kielioppirakenteisiin, partikkeleihin ja muutenkin perinteisesti japanin kieleen. Katakanaa käytetään esimerkiksi englannista ja muista kielistä tulleisiin lainasanoihin, kuten ホテル = hoteru = hotelli ja välillä sitä käytetään myös kursiivin ja lihavoinnin sijasta painottamaan jotain tiettyä sanaa tekstin seassa ynnä muuta. Kanjit taas on nimenomaan niitä 'yksi merkki = yksi sana', vaikka todellisuudessa sekään ei ole ihan niin yksinkertaista. Yhdellä kanjilla on yleensä useampi lukutapa, useimmiten kaksi ja lukeakseen kanjeja on opeteltava ulkoa sekä kanjin merkitys, että lukutapa. Toisinaan voit huomata kanjin lukutavan siitä, miten se on yhdistetty hiraganaan ja toisinaan sun täytyy vain opetalla ulkoa, miten kanji luetaan. Esimerkiksi "uutta" tarkoittava kanji on 新, jonka voi lukea joko atara(shii) tai shin. 新しい = uusi. Shi ja i on kirjoitettu hiraganalla. 新聞 = shinbun = sanomalehti, joka koostuu kahdesta kanjista. "Uusi" ja "kuulla". Sanomalehden merkitys on siis käytännössä "kuulla uutta". Ihan loogista, eikös?

Japanilaiset ei itsekään kuitenkaan aina osaa lukea kaikkia kanjeja ja etenkin lapset, jotka eivät vielä osaa kaikkia tarpeellisimpia ja yleisimpiä kanjeja, joita on vähän päälle 2000, tarvitsevat yleensä apua lukutavan ymmärtämiseen. Siksi onkin olemassa furigana, joka tarkoittaa tavallisesti hiraganalla kirjoitettua lukutapaa kanjin yläpuolelle tai viereen. On huvittavaa, kun nää mun koulukaveritkin yrittää lukea jotain oppikirjaa ja jos siellä ei ole furiganaa kanjin päällä, ne joutuu toisinaan kysymään kaverilta: "Hei miten tää luetaan???" Voi japanilaiset. Itse osaan tällä hetkellä kaikki hiraganat ja katakanat + melkeen sen 250 kanjia, jolla menettelee esimerkiks supermarketissa tai mainoksia lukiessa, lol. :ddd

Joka tapauksessa, ne mun kokeet menikin taas aika hurjasti. Vaikka mulla oli furiganat kirjoitettu, niin paljonko se auttaa, että mä voin lukea, jos en kuitenkaan ymmärrä mitä se sana tarkoittaa. Tuloksena tietotekniikka 0/100 pistettä ja biologia huimat 4/100!! Osasin vastata yhteen kysymykseen jostain "kuka keksi DNA-mallin", koska olin juuri ennen koetta lukenut sen biologian kirjasta. :----D Tunnen itseni voittajaksi. Tosin olisin mä nyt silti varmaan siitä matikasta paremmat pisteet saanut.

Ja englannin opettaja ei osannut lukea mun käsialaa. Se luuli, että mun paperissa luki "will be raving", vaikka siinä luki ihan selvästi "will be having". Koko lause ois ollut jotain "Will be raving a dinner". Jep, mäkin aina reivaan illallisen. Täällä Japanissa oon ensimmäistä kertaa kohdannut ongelman, ettei kaikki osaa lukea mun käsialaa. Ei tosin sillä, en mäkään osaa aina lukea näiden käsialaa, vaikka ne kirjottaisikin roomalaisilla aakkosilla. Ette usko miten tarkkaan joudun välillä tiirailemaan matikantunneilla, että onkohan se taululla oleva koukero x, t, sulkumerkit vai kertomerkki.

Mut okei, tästä huolimatta englannin kokeet menee kuitenkin hyvin, kun niistä saan yleensä jonkun 70-80 pistettä. Fysiikka on kans vaihdellut nyt 11 pisteestä 35 pisteeseen. :DDD

- - -

Koeviikon loputtua lähdin lauantaina Ayumin ja yhden taidekerhon tytön kanssa kaupoille. Ne oli yläasteella samalla luokalla, joten ne tunsi toisensa ja sovin niiden kanssa miitingin tonne Toyokawan AEONiin, koska ne vielä sopivasti asuu molemmat tässä Toyokawassa mun lähellä.

Siellä me sit kierreltiin kauppoja ja yritettiin etsiä mulle esimerkiks uutta reppua ja kenkiä. Oon nimittäin koko tän ajan kulkenut kouluun sellasen marimekon olkalaukun kanssa, mutta koska mun laukku on aina ihan täynnä ja hurjan painava, niin siinä tulee olkapää kipeeks, kun joutuu rahtaa sitä kaikkea painoa yhdellä olkapäällä. Varoitus: lounasboksi ja termospullo tuo lisäpainoa. Siksi halusinkin repun. Lisäks mun conversetkin alkaa jo kulua, kun käytän niitä joka päivä, joten tarvitsen jotkin toisetkin kengät.

Kenkiä en kuitenkaan vielä saanut, mutta etsiessämme levyosastoa, törmättiin sattumalta uuteen kauppaan, joka sinne kauppakeskukseen oli vähän aikaa sitten remontin yhteydessä ilmestynyt ja voi että. Siellä meni kauan. Kaupan nimi oli PaniPani ja siellä myytiin vähän kaikkea kännykkäkoruista sukkahousuihin ja vihkoista kynsikoruihin. Ja kaikki oli ihan tajuttoman söpöä.

Suomella on se ongelma, että kaikki on niin neutraalia. Tai no, ei se nyt ehkä ongelma ole, mutta itse kun en voi vastustaa söpöjä asioita, niin Suomen valikoimat tuntuu kyllä vähän vajanaiselta Japaniin verrattuna. Japanissa kun löytyy sekä niitä neutraaleja tavaroita ja vaatteita, mutta sitten löytyy myös aina ne ylisöpöt ääripäät.

Ihastelkaa mun ostoksia. *o* Mukaan lähti se kaipaamani uusi reppu, penaali ja kaksi kännykkäkorua, toi pässi ja lintu. Alun perin mun oli tarkoitus ostaa sellanen reppu tollasella isolla vetuketjulla, mikä tossa penaalissa on, mutta löysinkin tämmöisen ihanuuden, jossa oli enemmän taskuja ja söpömpi malli kuin siinä vetoketjurepussa. Ja vetoketjurepun puutteessa ostin sitten vetoketjupenaalin. Plus huomatkaa kuinka oon jo tuunannut mun tavarat japanikuntoon. Täällä tosi monilla nuorilla, etenkin tytöillä, roikkuu sekä kännykässä, että repussa, että ties missä kaikkea maskottia sun muuta. Tossa repussa toi pieni kisu, jota voi käyttää vaikka kolikkopussina, tuli repun mukana, mutta noi muut sälät on jo aiemmin ostettu.

Käytiin myös syömässä creppejä, jotka on sellasia lettuja, joihin saa valita sisälle kaikkea hedelmiä, suklaata, kermavaahtoa yms. Itse valitsin jonkun, missä oli tyyliin mansikoita ja suklaakakkua ja jotain. Oli kyllä ihan hyvää, mut mansikoita ois saanut olla enemmän. Ens kerralla valitsen kyl jotain hedelmäisempää. :dddd

Heilahtaneita kännykkäkuvia. Unohdettiin käydä purikurassakin lol.

Tän jälkeen lähdin vielä myöhemmin iltapäivästä Ayumin kanssa niiden talolle, sillä jos joku muistaa sen taiwanilaisen vaihto-oppilaan, joka oli meidän mukana kun käytiin katsomassa Iron Man 3, niin sekin oli pian lähtemässä kotiin ja kävin vähän sen läksiäisissä.

Kokattiin gyozaa, jotka on tällasia kiinalaisia taikinapalloja, joiden sisällä on esimerkiks vihanneksia, lihaa yms. Näistä on jo muodostumassa yks mun uus lempiruoka, koska mun hostmama aina kuskaa näitä kotiin niinä päivinä kun se ei jaksa kokata. Vähän kuin pikaruokaa. Tällä kertaa pääsin kuitenkin itse tekemään niitä ja tässä edustavia kuvia musta kokkaamassa ja syömässä ruuanlaiton kesken.

Näiden valmistuttua mentiin johonkin Toyokawan asukkaiden käytössä olevaan rakennukseen, josta nää oli hankkinu jonkun huoneen käyttöönsä muutamaks tunniks ja siellä sit oli paljon muitakin ihmisiä, joita en tuntenut. Siellä syötiin ja pelattiin mm. bingoa, josta voitin ihan sikana kaikkee Harry Potter -aiheista krääsää. XDD Ja kerronko taas tyrmistyksestäni, kun kesken mun syömisen Ayumi ilmoitti: "Hei, täältä stereosta tulee jotain ruotsiksi". Siis mitä.

Siellä oli taas paikalla joku ruotsi-intoilija, joka oli kytkenyt stereoon kännykästään jonkun ääniraidan ruotsiksi. Kuuntelin siinä vähän aikaa ja ehdin jopa tunnistaa yhden sanan: "ulkomaat". Selittäkää joku mulle miks oon kohta tarvinnut ruotsia enemmän Japanissa kuin oon tarvinnut sitä koko elämäni aikana Suomessa. Tässä ei nyt oo mitään logiikkaa.

Lisäksi askarreltiin tällaiset perinteiset japanilaiset oksat, joissa roikkui erilaisia origameja ja niihin laitettiin myös pienet laput, joihin piti kirjoittaa joku toive, jonka oli määrä toteutua sit jonain tiettynä päivänä. Oliskohan se päivä ollut 7.7 tai jotain, en muista tarkalleen. Mun toive alkokin jo osittain toteutumaan, et ehkä tää toimii hahaa. Mut en kerro teille mitä toivoin. B)))

Tässä näette myös päivän asun, josta kaikki muu paitsi converset on Japanista ostettuja. Ja noi söötit polvisukat on oikeesti sukkahousut.

On myös hienoa huomata, miten oon rohkaistunut käymään nykyään yksin kaupoissa. Aluksi en uskaltanut mennä edes konbiniin (24/7 kioski) yksin, puhumattakaan vaatekaupoista. Japanilaisissa vaatekaupoissa kun ne myyjät juoksee vähän väliä ympäri kauppaa huutamassa "Tervetuloa! Tervetuloa!" ja mua pelotti, että ne tulis kysymään multa, että "Saanko auttaa?" tai jotain muuta, johon en olisi osannut vastata. :DDD Paras kokemus oli, kun kävin yhdessä pienessä vaatekaupassa Toyohashin rautatieasemalla ja siellä oli sillä hetkellä kaksi myyjää töissä, joista molemmat huuteli vuoronperään "Tervetuloa, meillä on ale!!!". Ensin yksi, ja heti kun se sai suljettua suunsa, niin toinen toisti saman asian uudelleen. Se kuulosti aggressiiviselta vuoropuhelulta tai kilpailulta siitä kumpi jaksaa toistaa samaa lausetta pidempään. :'D

Ja loppuun vielä lyhyt tarina siitä kuinka täällä oli viime viikolla myös joku tän mun hostperheen ranskalainen tuttu käymässä. Se yöpyi mun hostmummon talossa pari yötä ja oli tosi outoa, kun yhtäkkiä illallispöydässä istui kaksi länsimaalaista. Se tosin puhu tosi hyvää japania, et katoin vaan silmät pyöreenä, kun se lakkaamatta höpötti.

Sen pituinen se.

#heinäkuu 2013

1 note · View note

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Suomiesitelmöintiä

Viimenen viikko on tuntunut lähes pelkältä suomiesitelmöinniltä.

Toissaviikolla perjantaina sellanen amerikkalainen vaihtari Sasha tuli meille yökylään. En muista oonko aiemmin maininnut sitä täällä blogissa. No, joka tapauksessa, sillä on ollut vähän ongelmia sen hostperheen kanssa ja se asuu tällä hetkellä jonkun AFS staffin luona, joka on ilmeisesti mun hostmaman ystävä, joten se tuli sitten meille yhdeks yöks perjantaista lauantaihin. Tai no käytännössä ei meille, vaan sinne mun hostmummon taloon. Se mummon talo on paljon suurempi, joten sen takia oltiin ja nukuttiin siellä. Pääasiassa me vaan juteltiin kaikenlaista ja oli hauskaa päästä käyttämään englantia ihan kunnolla. :D:DD Koska ei mun Suomessa tuu ikinä käytettyä englantia muuta kuin koulun enkuntunneilla. Okei, sen lisäks katsottiin japanilaista ostos-tv:tä (but wait! there's more!!!!) ja mentiin nukkumaan jo yheltä, joka on mulle harvinaisen aikaisin viikonloppuna. Ja aikaisin myös herättiin, koska Sasha on tosi aamuvirkku, joten olin sitten sen seurana hereillä jo yhdeksältä aamulla. :DDD

Puoli kahden aikoihin lauantaina suuntasin pitämään esitelmää Suomesta ja Sasha tuli mukaan katsomaan. Olin jo kuukaus aiemmin sopinut asiasta jonkun AFSn staffin kanssa, joka pitää Toyokawassa englannin kurssia, sillä se tuli pyytämään mua esitelmöimään sinne. En tiedä miksi juuri mua kysyttiin, eikä vaikka Sashaa, joka sentään puhuu englantia äidinkielenään, mutta toisaalta, musta on aina kiva puhua Suomesta, joten mielelläni sinne menin. :DD

En kylläkään tiedä kuinka paljon ne japanilaiset ymmärsi mun puheesta. Suurin osa niistä oli jotain eläkeikäsiä, tosin oli siellä muutama vähän nuorempikin henkilö, mutta ei ne nyt hirveen hyvää englantia puhunut. Välillä ne kysy multa kysymyksiä ja mun piti turvautua siihen niiden opettajaan, joka tulkkas mulle mistä oli kyse. :DD Mutta ihan hyvin mulla muuten meni, esitelmöin noin tunnin verran. Kerroin esimerkiks Suomen luonnosta, kielestä, kuuluisista asioista kuten revontulista, joulupukista ja muumeista ja lopuks näytin niille myös valokuvia mun koneelta. Ne oli kaikki ihan suut ammollaan et "tää kuva on otettu kahdelta yöllä, mutta ulkona on päivä!??!!" ja aikamoisia kohahduksia herätti kanssa, kun kerroin että olen syönyt poroa ja että en ole koskaan nähnyt revontulia. :---D Japanilaiset tuntuu kuvittelevan, että revontulet on Suomessa jokin 24/7 häppeninki. No, ei ainakaan etelässä.

Mut siitä nää japanilaiset on ihania, kun kaikesta osallistumisesta saa jonkun pienen lahjan ja kylään tuodessa on tapana tuoda jotakin jne. Nytkin sain esitelmästäni lahjaksi jotain keksejä yms., pienen käsipyyhkeen, kynsikoristeita ja huulipunan. :DD Se huulipuna oli tosin jokin punainen sävy, että en tiedä tuleeko hirveästi käytettyä, mutta hahah, mikäpä siinä.

Seuraavana päivänä menin puolestaan Hiden, eli jos joku on unohtanut, niin mun hostveljen, kanssa AFSn tapaamiseen, jossa oli japanilaisia vaihto-oppilaita, jotka on itse lähdössä vaihtoon ensi syksynä. Menin sinne kertomaan Suomeen lähteville vaihto-oppilaille Suomesta ja vastaamaan niiden ja niiden vanhempien kysymyksiin. Ei niitä tosin ollut muita kuin Tomomi ja sitten joku toinen poika, mutta sain sitten vastailla bonuksena myös Ruotsiin lähtevän pojan mammalle sen verran mitä nyt Ruotsista osasin kertoa. Eli en juuri mitään. :DDD Lisäksi siellä tapaamisessa oli kaks AFS staffia, jotka oli ollut Ruotsissa vaihdossa, joten arvatkaa kuka pääs puhuu ruotsia. Eih oikeesti, niin harvoin oon joutunut puhumaan ruotsia luokkahuoneen ulkopuolella ja nyt yhtäkkiä pääsen puhumaan sitä - Japanissa!!! Musta vähän tuntuu, että ne japanilaiset puhui parempaa ruotsia kuin minä. :DDD Täällä Japanissa kun oon unohtanut viimeisetkin ruotsin kielitaidon rippeet. Vaikka hassua kyllä, niin samalla täällä ollessa oon myös alkanut arvostaa ruotsia enemmän ja mulla on syntynyt joku uusi kipinä sen opetteluun!

Okei no, suomiesitelmöinti jatkuu, sillä viime lauantaina Tomomi saapui kylään ja tarkoituksena oli, että mä opetan sille suomea! Kyllähän sillä niitä kirjojakin on, missä sitä opetetaan, mutta kun ne kaikki tahtoo opettaa kirjakieltä ja se nyt vaan tökkää korvaan aika pahasti, jos joku tulee kadulla vastaan sönköttäen kirjakieltä. Otin siis tehtäväkseni opettaa Tomomille vähän puhekieltä. Olin sitten tehnyt wordilla tiedoston, jossa olin taulukoinut tyyliin persoonapronominit, olla-verbin muodot ja olin tehnyt pientä adjektiivilistaa ynnä muuta hyödyllistä, mitä ainakin itse oon kokenut tosi tarpeelliseksi täällä Japanin puolella. Ja me sit ihan oikeasti opiskeltiinkin. Ainakin sen verran mitä osasin sitä opettaa. :---D

Jossain vaiheessa eksyttiin myös näiden erilaisten sanahirviöiden ja muiden pariin ja 'epäjärjestelmällistyttämättömyydelläänsäkäänköhän' sekä 'kokoa koko kokko' herätti aika suunnatonta hilpeyttä siihen asti, et jälkimmäinen oli pakko ihan kirjottaa ylös vihkoon, jotta sillä voi sitten naurattaa kavereita koulussa... :D Lisäks hei, olihan mun nyt pakko näyttää FRONTSIDE OLLIE!!! Enhän mä voi päästää japanilaista vaihtaria Suomeen ilman, että se on koskaan kuullut Robinista. Ja se japanilainen versio oli kanssa niin kiinnostava, että senkin nimi piti kirjoittaa ylös vihkoon.

Sitten vähän muihin aiheisiin, kuten siihen koulupukukuvaan, jonka lupasin. Tää kuva on osasyy siihen miks tää postaus myöhästyi näin paljon, koska unohdin joka päivä ottaa tän.

Mut tässä nyt näätte millanen tää on. Kravaatin kuuluis oikeesti olla siistimmin ylös asti vedettynä ja hameen ylettyä polviin asti - mutta säännöthän on tehty rikottaviksi! Puolet tytöistä käärii hameensa ylemmäksi ja minä teen toki mukana. Tosin aina toisinaan nää opettajat tekee tarkastuksia, että koulupuku on kunnolla päällä. On aika karmaisevaa kävellä aamulla kouluun, kun yhtäkkiä koulun pihaan saapuessasi näet opettajat vaanimassa siinä ja valmiina pysäyttämään sut, jos koulupuvussa on jotain korjattavaa. Siinä vaiheessa ei juuri enää aleta vedellä hametta alas, koska ne kyllä näkee, jos niin teet, joten siinä sitten vaan vedellään vatsaa sisään niin paljon kuin lähtee, jotta hame valuisi mahdollisimman alas. :D:DD

Toisinaan ne tarkastukset taas järjestetään luokan ulkopuolella ja ne on huvittavia, koska kaikki vaan äkkiä käärii hameen alas ennen kuin menee tarkastettavaksi ja heti takaisin luokkaan tullessa on helmat taas korvissa. Tosin siinä yhteydessä myös tarkastetaan, ettei kynsissä oo lakkaa ja ettei ne oo liian pitkät. :DD Luokkalaiset yks päivä kauhisteli mulle, että "apua, onpa sulla pitkät kynnet!!!!" mutta ei kukaan oo mulle onneks vielä mitään sanonut. Ei kynsistä eikä koulupuvusta.

Ja jos tytöt käärii hameensa ja löysäilee kravaattejaan, niin pojillakin on kyllä omat villitykset. Paitaa ei pistetä kunnolla housujen sisään ja housutkin saattaa roikkua polvissa. Nappejakaan ei aina jakseta kiinnittää ylös asti.

Jos nyt kuitenkin puhutaan vielä tosta mun koulupuvun paidasta, niin tähän kuuluu myös lyhythihanen, eli saat itse päättää kuljetko pitkä- vai lyhythihasessa, mutta toisaalta – kukaan ei käytä lyhythihasta. Siis oikeesti, ei kukaan. En oo nähnyt meidän koulussa yhtäkään sielua, joka tulis kouluun lyhythihasessa. Sen lisäksi ton paidan alla on yleensä joku oma t-paita tai toppi, joten nää kulkee kouluun kahdessa kerroksessa, joista toinen on pitkähihanen, vaikka ulkona olis melkeen 30 astetta. Mutta kun ei voi ruskettua. Ei vaan millään voi.

On niin hassua ajatella, että Suomessa kaikki oikein kilpailee et kuka on ruskein ja täällä nää välttelee niin pitkälle kuin pystyy. Luokassa haisee koko ajan aurinkorasvalta ja kadulla kuljetaan välillä päivänvarjon kera. Se ei mahdu ihan mun päähän. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tänne iskee jotkut 35 asteen helteet niin aion kyllä repäistä ja pistää lyhythihasen, vaikka olisinkin sitten ainoa koko koulussa. Enköhän mä jo muutenkin erotu joukosta ihan tarpeeksi. Suomalaista ei oo tarkotettu kestämään tämmöstä. :D

Muutenkin voisin kertoa vähän säästä, koska en oo aiemmin siitä ehtinyt kertoa, vaikka on ollut tarkoitus.

Silloin maaliskuussa kun saavuin tänne, lämpötila oli yleensä noin 15 asteen kieppeillä ja oli aika paljon aurinkoisia ja pilvisiä säitä. Hirveesti ei satanut, mutta toisinaan tuuli. Koulupuvussa sai välillä palella koulun sisällä, koska lämmitystä ei ole. Mulla oli muutamana päivänä kolmekin paitaa päällekkäin ja silti olin jäätyä. (Ja nyt kesällä on päinvastoin. Melkeen hiki valuu, kun istuu tunnilla.) Pimeää tuli yleensä joskus puol seitsemän aikoihin.

Siitä sitten vähitellen lämpeni ja valostui ja toukokuun paikkeilla täällä alko olee jo päivittäin 25 asteen lämpötiloja, jonka jälkeen sama lämpötila on jatkunut aika tasaisena. Hassua on se, että kun Suomessa on aurinkoista, ulkona voi olla yli 25 astetta, mutta kun tulee sadesäät, niin lämpömittarin lukemat humpsahtaa kymmenellä asteella alas. Japanissa musta taas tuntuu, että lämpötila pysyy koko ajan samana. Vaikka satoi tai paistoi tai taivaalta tulis pikku-ukkoja, niin aina on suunnilleen 25 astetta. Muutamalla asteella saattaa heilahdella suuntaan tai toiseen ja oikein hellepäivinä on 30 astetta, mutta mitään radikaaleja muutoksia ei kyllä ole. Ja pimeää tulee ehkä siinä 8 maissa. Unohdan aina tarkkailla, niin en oo ihan varma. :DDD

Sen lisäksi täällä on sadekausi nyt. Se alkoi kesäkuun alussa, vaikka aluksi ei satanutkaan juuri ollenkaan. Mutta nyt viimenen viikko on ollu suorastaan syksyset fiilikset. Viime keskiviikosta tähän päivään asti on satanut melkein joka päivä. Poikkeuksena lauantai, jolloin oli hyvä sää ja aurinko paistoi. Lisäksi tää on petollista, koska esimerkiksi tänään hakiessani pyörää takapihalta kattelin, että "ai aurinko paistaa, tänään on hyvä sää!!", mutta kun lähdin ajelemaan juna-asemaa kohti, niin matkalla tulikin sitten vettä naamaan niin, että hädin tuskin pysty näkemään, kun piti räpytellä niin tiheästi. Ei varsinaisesti satanut, mutta oli sellasta ihme vesisuihkua. Ihan kuin joku ois suihkutellu sua sellasella sumutepullolla naamaan.

Ja keskiviikkona vettä tuli kans kuin Jumalan kädestä. Sateenvarjokaan ei auttanut mitään, kun tuuli ja vettä tuli melkeen vaakasuunnassa. Kävellessäni koulusta juna-asemalle mietin, että pitäiskö itkeä vai nauraa, mutta sitten iskikin sellanen tuulenpuuska vielä oikeen kohalle, että alko oikeesti hihityttää. Siinä sitte naureskelin itsekseni. :---D Ja kun saavuin koulusta takaisin kotiin, mun converset tippu vettä ja koska Japanissa on paljon kosteampi ilma verrattuna Suomeen, niin ne kengät oli vielä aamullakin ihan kosteat. Että sellaisia terveisiä sadekaudelta. Lol, kuulostaa ihan ku 'terveisiä kivikaudelta' tms.

Ja itken koska asiaa on taas liikaa. Mun pitäis kirjottaa useammin ja lyhyemmin. Sit ei aina pakkautuis yhelle kerralle niin paljon asiaa. Siks päätin nyt jakaa tän postin ns. kahteen osaan, eli oottakaa, jatkoa on tulossa. Pääsette kuulemaan mun aikasesta synttärilahjasta ynnä muusta.

+++ Huomasitte varmaan, että vaihdoin ulkoasun. Oon jo pitkään halunnut vaihtaa tän, mutta nyt otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja oikeasti tein sen. Tätä on nyt ehkä helpompi lukea ja kuvatkin näkyy suurempina, hip hip hurraa!!!

Sen lisäksi tein myös vieraskirjan kommentointia varten, koska tumblrin viestisysteemi pissii. Jos asiaa siis löytyy, niin linkin löydät valikosta vasemmalta, se on toi "kommentoi". Kommentointi on myös erittäin helppoa ja saatte myös vastauksen heti kunhan huomaan viestinne. =) (Ja itken, koska tein ton vieraskirjan freebokkiin, joka on tajuttoman 2005. Tulee omat virtuaalitalliajat mieleen oh god.)

#kesäkuu 2013

3 notes · View notes

silla-aikaa-japanissa · 11 years

Text

Japanilainen koulu ja vähän muuta

Ajattelin, että voisin tässä postauksessa kertoa hiukan enemmän japanilaisesta koulusta. Oonhan mä jo aiemmin kertonut muiden postausten lomassa esimerkiks kerhoista, mutta nyt voisin omistaa oikein oman osion koululle. Se kuitenkin vie tällä hetkellä eniten mun aikaa. Tässä siis kuvia mun luokasta, sekä etuosasta että takaosasta:

Tämä kuva on siis luokan edestä otettu. Sekä luokan etuosassa, että takaosassa on liitutaulu, mutta pääasiassa vain etuosan liitutaulua käytetään. Takaosan liitutaulua voi sitten käyttää esimerkiksi lounastauolla piirtelyyn, kuten huomaatte taululle ilmestyneestä Iron Manista, jonka mun luokkalaiset pojat sinne piirs. Siellä on Captain Americakin, mutta se nyt näkyy huonosti. Ehkä parempi niin. :D:DD

Ja mun alkuperäinen paikka luokassa oli aivan vasemman puoleisimman rivin viimeinen paikka tuolla oven vieressä, mutta sittemmin tosiaan siirryin saman rivin toisiksi ensimmäiselle paikalle. Tosin sekin paikka ehti jo vaihtua maanantaina uudestaan. Hostmama sanoi, että me luultavasti vaihdetaan paikkoja joka kuukausi. Nyt istun taas taaimmaisessa rivissä, mun alkuperäisen paikan oikealla puolella. :DDD

Mun mielestä on mielenkiintoista, miten Japanissa selvästi yritetään saada oppilaita tutustumaan toisiinsa, eikä niin, että jämähdettäisiin siihen yhteen porukkaan ikuisesti. (Tosin loppujen lopuksi siinä silti käy juuri niin.) Ala-asteelta lähtien luokka vaihtuu joka vuosi, toisin kuin Suomessa, jossa voi parhaimmillaan olla koko peruskoulun samojen ihmisten kanssa samalla luokalla. Se on ihan kätevää sen kannalta, että jos joku ei vaikkapa yläasteelle tullessaan saa kavereita ja jää ulkopuolelle omassa luokassaan, niin ensi vuonna on taas uusi mahdollisuus uusien ihmisten kanssa. Ja tiuha paikkojenvaihto ja kerhoaktiviteetit mahdollistaa halutessaan aika laajankin kaveripiirin!

Tässä taas näkyy mun luokan etuosa. Valaistus on tosi huono, mutta otin tän kuvan kännykällä, joten minkäs voit. Tuolla oikeassa nurkassa on pari mun luokkalaista/taidekerhon tyttöä ja toi ainoa, jolla ei ole koulupukua, on mun luokanvalvoja. En muista olenko maininnut, mutta mun luokanvalvoja on siis nainen, ja se opettaa meille historiaa. Se on ihan mukava, niin kuin oikeastaan kaikki muutkin opettajat, joita mulla on!

Japanissa myös oppilaiden ja opettajien välinen suhde on ihan erilainen. Joka tunnin aluksi noustaan ylös ja kumarretaan opettajalle ja sama tehdään tunnin lopuksi. Luokassa harvoin nousee meteliä, opettajaa ei juurikaan keskeytetä tai häiritä ja oppitunnit on yleensäkin tosi rauhallisia, kun vertaa Suomen kouluun. Harvoin kukaan edes supisee vierustoverin kanssa tunnilla, vaikka sitäkin enemmän oppilaat kyllä sitten nukkuvat. Välillä on huvittavaa istua luokassa ja kun katsoo ympärilleen, niin kolmen tai neljän metrin säteellä kaikkien päät on pulpetissa. :DD:D Itsekin oon jo päässyt tähän nukkumisen makuun, vaikka parhaani yritänkin pysyä hereillä.

Mutta no, tämä ei silti tarkoita, että nää japanilaiset ois yhtään sen rauhallisempia kuin suomalaisetkaan teinit. Kyllä täällä keskisormet lentelee ja kaverille väännellään naamaa sillä aikaa kun opettaja kääntyy taululle kirjoittamaan. Välitunneilla pelataan käytävällä tennistä ja taistellaan käsipyyhkeet aseina ja piirretään punaisella taululiidulla kaverin valkoiseen paitaan. :DD Just sitä suomalaista yläastemeininkiä. Tosin se selittyykin osin sillä, että vaikka nää mun luokkatoverit onkin lukion tokaluokkalaisia, niin ne on ilmeisesti kaikki -96 ja osa jopa -97 vuonna syntyneitä. Just saman ikäisiä kuin suomalaiset tänä vuonna ysiluokkansa päättäneet. Ei mikään ihme, että meininki yltyy välillä villiksi.

Japanilainen lukio on muutenkin hiukan verrattavissa suomalaiseen yläasteeseen. Kaikilla on se oma luokka, jonka kanssa opiskellaan samoja aineita ja kaikille aineille on omat opettajansa. Ero on tosin siinä, että kun Suomessa oppilaat vaihtavat luokkaa ja opettaja pysyy yleensä samassa luokassa, niin Japanissa taas oppilaat pysyvät koko ajan samassa luokassa ja opettajat vaihtavat. Ylläolevissa kuvissa näkynyt luokkahuone on siis se, jossa vietän käytännössä kaiken aikani koulussa.

Ja luokasta puheen ollen, tässä on mun luokkakuva. Haluatteko pelata "etsi vaihtari" nimistä peliä? Jep, munkin mielestä tosi vaikeeta. Tää kuva otettiin aika koulun alussa, joten kaikilla on tässä ne talvipuvut, mutta nykyään kaikilla on kesäpuvut, josta voisin kanssa laittaa vaikka kuvan seuraavaan postiin. Tossa keskellä istuva nainen on siis se meiän luokanvalvoja ja toi sen vieressä istuva mies on meiän japanin opettaja, enkä oikein tiedä miksi se änkesi tohon kuvaan. Välillä se myös pitää meille luokanvalvojan tunteja, vaikka se ei ole meidän luokanvalvoja? Mitä.

Mut tosiaan oppitunnit on hyvin erilaisia. Kun Suomessa lähes kaikissa luokissa on jo tietokoneet ja taululle vain heijastellaan diaesitykset, niin Japanissa kaikki kirjoitetaan liitutaululle. Tunnit on muutenkin hyvin muistiinpanokeskeisiä: opettaja kirjoittaa taululle samalla, kun puhuu ja oppilaat kirjoittavat käsi hiessä kaiken ylös. Samanlaista keskustelukulttuuria ei ole kuin Suomessa. Opettaja harvoin kysyy luokalta kysymyksiä ja jos oppilaat haluavat tietää jotakin, se kysytään opettajalta yleensä vasta tunnin päätteeksi. Suomessa oon tottunut siihen, että opettaja ja oppilaat käyvät välillä kiivastakin keskustelua ja opettaja kysyy paljon kysymyksiä ja välillä pitää keskustella esimerkiksi vierustoverin kanssa. Japanissa ei sellaista ole juuri lainkaan.

Pieniä testejä on lähes joka päivä jostakin aineesta ja suurin osa testeistä ja kokeista on hyvin yksinkertaisia, joissa pitää vain valita oikea vaihtoehto annetuista tai sitten kysymyksiin voi vastata yhdellä lauseella. Mistään esseistä tai muista pidemmistä vastauksista ei ole tietoakaan. Suurin osa opiskelusta tuntuu ainakin mun mielestä lähinnä ulkoaopettelulta. Testeissä ja kokeissa vaaditaan usein sitä yhtä tiettyä ennalta opeteltua vastausta ja jos sitä ei muista, niin huonompi juttu. Välillä mietin miten nää yleensä edes oppii mitään, jos koulussa ei pidä käyttää omaa älyä, vaan pelkkää muistia.

Mutta siitä huolimatta koulu on yleisesti ottaen ihan hauskaa. :---D Varsinkin taideklubissa on usein kivaa ja menen sinne aina innolla. Lisäksi me sovittiin luokanvalvojan kanssa, että tiistaista lähtien jään joka päivä koulun jälkeen 15 minuuttia luokkaan, jotta mun luokkakaverit voi auttaa mua aineissa, joissa tarvitsen apua. :D:D En mä ikinä edes keskity melkeen millään tunneilla, niin terve, nyt pääsen joka päivä skarppaamaan 15 minuuttia koulun jälkeen! Tosin se 15 minuuttiakin on vähän venyvä käsite, koska yks päivä istuin siellä melkeen tunnin opiskelemassa kemiaa. En tajuu sitä suomekskaan, niin sit nää olettaa mun osaavan sitä japaniks, huhhuh. :DDD

Lisäks mun matikanopettaja tuli yks päivä katsomaan mun muistiinpanoja ja tiiraili siinä hetken aikaa niitä pieniä suomenkielisiä lausahduksia, joita mulla on ympäri vihkoa. Se sitten varmaan kuvitteli, että olin oikeasti kirjoittanut sinne jotain hyödyllisiäkin matemaattisia huomautuksia omalla äidinkielelläni ja seuraavana päivänä mun pulpetille oli yhtäkkiä ilmestynyt lappu, jossa oli matikan käsitteitä japaniksi ja englanninkielinen käännös. Tosi asiassa mun matikanvihko on vaan täynnä epämääräisiä tilapäivityksiä ja ankaraa kiroamista suomeksi joka kerta kun opettaja pyyhkii taulun, ennen kuin oon ehtinyt kirjoittaa loppuun. Onneks kukaan ei ymmärrä.

- - -

Koulun käymisen lisäks oon käynyt muutamaan otteeseen muiden vaihtareiden kanssa leikkimässä ja tulipa tavattua Toyohashin pormestarikin. Japanin mittakaavassa lukiovaihtarit on ilmeisesti melko harvinaisia ja tämän tähden pormestari halusi tavata meidät kaikki tällä alueella asuvat vaihtarit ja tervehtiä meitä henkilökohtaisesti. Siispä viime viikon tiistaina mulla ei ollut koulua, vaan suuntasin aamusta muiden vaihtareiden kanssa pormestaria tapaamaan. Ensimmäisenä me tosin käytiin juttelemassa joidenkin muiden tärkeiltä vaikuttavien henkilöiden kanssa meidän kuulumisia noin tunnin verran ja sen jälkeen suunnattiin ravintolaan syömään lounasta. Kyseessä oli italialainen ravintola ja aika fiini sellanen. Meille tilattiin valmiiksi pihvit, mutta sen lisäksi saatiin itse käydä hakemassa buffetista alkuruokia ja lisukkeita ja jälkiruoka buffetissakin saatiin käydä mielin määrin hakemassa kakkua ja dippaamassa hedelmiä pieneen suklaaputoukseen. :D:DD Sen lisäksi se ravintola oli Toyohashin korkeimmassa rakennuksessa ja sieltä oli näköala kaupunkiin.

Tää kuva taitaa tosin olla vähän sinne toiselle puolelle Toyohashia, missä on puistoa ja peltoja, varsinainen kaupunki on toisella puolella. Ja Japani on ihan mielenkiintoinen siitä, että kun Suomessa kaikki on joko landea tai kaupunkia, niin Japanissa on tällaisia alueita, jotka on jotain sieltä välimaastosta. On hienoja moderneja taloja, sitten yhtäkkiä naapurissa on perinteinen vanha japanilainen talo ja peltoja ja seuraavan kulman takana onkin taas uusi hieno kauppakeskus. Tää on vähän sellasta, mitä ei Suomessa ole.

Ravintolassa syönnin jälkeen tavattiin sitten se pormestari. Ei kyllä ollut kovin kummoinen tapaaminen. :DD Kesti ehkä puolisen tuntia ja juteltiin vähän meidän kokemuksista Japanissa ja meistä räpsittiin kuvia sanomalehteä varten:

Tässä näkyy osa meidän porukasta. Kuvasta puuttuu yks malesialainen tyttö ja sit sellanen portugalilainen ja italialainen, jotka tosin palaa kotimaahansa jo ens kuussa, sillä ne tuli Japaniin jo viime syksynä. On tossa joku artikkelikin, mut en ees jaksanut vaivautua yrittää kääntämistä. En edes tiedä missä se artikkeli kulkee, kun tota tekstiä on vähän siellä ja täällä.

Tapaamisen loputtua kello oli vasta 2, joten päätettiin vielä vaihtareiden kanssa lähteä kaupungille vähän. Meillä piti kyseisenä päivänä olla koulupuvut tapaamista varten päällä ja mietittiin vähän joudutaanko me ongelmiin, jos ollaan keskellä päivää kaupungilla koulupuvut päällä, mutta todettiin, että "ihan sama, me ollaan vaihtareita" ja riennettiin purikuraan ottamaan valokuvia ja jumituttiin moneks tunniks mäkkäriin juttelemaan. Kyseinen mäkkärireissu oli muuten myös ensimmäinen kerta, kun itse tilasin mitään missään ja oon kyl aika ylpee ittestäni! :DD

Samaisen viikon lauantaina kävin sen amerikkalaisen ja malesialaisen tytön kanssa Chin-chanin hostperheen luona grillailemassa. Chin-chanin hostperhe on Tomomin perhe, eli sen tytön perhe, joka on tulossa Suomeen. Pääsinpä siis tapaamaan taas Tomomiakin vähän ja se yritti kanssa kovasti opetella suomea ja autoin sitä vähän. :D

- - -

Lisäks oon ehtinyt kahteen otteeseen käydä matsureissakin. Toinen oli sellanen vähän isompi matsuri täällä Toyokawassa toissa viikonloppuna, jonne menin Ayumin kanssa kahdestaan. Siellä oli järjettömän iso alue täynnä kojuja ja siellä oli tanssikilpailuja ja kirpputori ja ties mitä. Tässä kuva jostakin kukkakilpailusta. Ja vähän lisää kuvaspämmiä.

Noi jotka on pukeutuneet noihin vihreisiin ja keltaisiin yms. kuteisiin tossa tokavikassa kuvassa oli tanssijoita, jotka oli odottamassa omaa vuoroaan. Taustalla näkee sen hetkisiä tanssijoita ja ne tanssi jotain japanilaisia tansseja, jotka oli vähän erilaisia perinteisestä länsimaalaisesta humputuksesta. Ja vikassa kuvassa on jotain lippuja, joita siellä heiluteltiin. Sekin oli kai jonkin sortin esitys tai kilpailu, joka ei mulle ihan auennut.

Käytiin myös purikurassa. Älkää kysyko tota suomalaisen tekstin merkitystä, Ayumi kirjotti sen ja mulle ei ikinä ihan selvinnyt miksi. Se liittyy kai jotenkin tohon japanilaiseen tekstiin tossa yläpuolella, mut en jaksa kääntää lol.

- - -

Viime perjantaina kävin puolestaan ensimmäistä kertaa mun koululaisten kanssa jossain koulun ulkopuolella, kun käytiin jollain vähän pienemmällä matsurilla Toyohashissa lähempänä mun koulua. Junamatkalla koululta Toyohashiin alkoi sataa ja meidän suunnitelmat meinas jo peruuntua ja osa porukasta lähtikin kotiin, mutta itse menin kolmen tytön kanssa Starbucksiin ja vähän ikkunashoppailemaan ja sen aikana sade ehti loppua, joten päästiin kuin päästiinkin käymään matsurilla, vaikkakin vähän pienemmällä porukalla kuin oli alun perin tarkoitus.

Otin kännykällä kämäsiä kuvia, joten tässä joku kuva ruokakojusta, joita siellä oli noin sata. Otin sinä päivänä melkeen 30 euron eestä rahaa mukaan ja jotenkin päivän päätteeksi niistä ei ollut mitään jäljellä. Siis käytin melkeen 30 euroa ruokaan??? Okei ostin kanssa yhden korun, mut silti. :DDD Oon lihonnu tääl ihan sairaasti ja painoo vaan tulee lisää apua. No mutta ei se mitään, hyvää oli. Ostin mm. tuoretta ananasta ja lihavartaan ja sit jonkun jäähilepallon, jonka päälle kaadettiin jotain mansikkalitkua. Onnistuin tosin sit kaataa sen jossain vaiheessa päälleni, joten nyt mun koulupuvun vasen hiha on vaaleenpunanen. No, ainakin se on helpompi puhdistaa kuin öljymaalit, joita ehdin niitäkin jo sotkea koulupukuuni. Se kyllä sitten onneksi lähti pesulassa. :DDDD

Häää lisäks pääsin kokeilee jonkin sortin jousiammuntaa ekaa kertaa elämässäni ja oli muuten jännää. Vaikkakin se oli vaikeaa ja onnistuin rikkomaan siinä rytäkässä mun kännykkäkorut (miten??? se on mysteeri). Kuvassa on yks niistä tytöistä, joiden kanssa olin siellä.

Tässä vielä loppuun kuva viime viikonlopulta, kun käytiin perheen kanssa ostamassa jätskiä Baskin-Robbinsista, amerikkalaisen jäätelöketjun myymälästä, jollaisen tarvitsen myös Suomeen. Tosin japanilaiset kutsuu sitä paikkaa nimellä 31, koska siellä on myynnissä 31 eri jätskimakua + kausittaiset erikoisuudet, joista ehdin muuten jo löytää uuden lempijätskini. Tosin se poistuu myynnistä tän kuukauden jälkeen. :dd

No joo, siellä oli silloin jokin ale meneillään, joten ostettiin jätskiannokset neljällä pallolla wuhuu ja sit vietiin ne kotiin, jotta voidaan syödä ne siellä. Ne oli sitten siellä myymälässä laittaneet pakettiin mukaan kuivajäätä pitämään jäätelöt kylminä siihen saakka että me tullaan kotiin, ja oli kyllä ehkä oudoin kokemus ikinä. En oo varmaan ikinä ennen nähny kuivajäätä ja miten se toimii ja sain kohtauksen, kun nää rupes sit tiputtelee niit lohkareita tonne vesikulhoon ja se rupes savuumaan. :D:DD

Ei muuta sitten tällä kertaa. Paitsi tänään käytiin vielä illalla kattelemassa tulikärpäsiä jossain maaseudulla. Jännää oli.

#kesäkuu 2013

4 notes · View notes