Tumgik
Text
Mitä opimme digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä ?
Matkan varrella tuli opittua yhtä jos toista digitaalisesta liiketoiminnasta.  
Blogi
Harjoitus todellakin tekee mestarin. Blogikirjoittaminen parantui kurssin aikana itsestään. Aluksi kirjoittaminen oli haastavaa ja hankalaa. Tekstit saattoivat olla liian pitkiä tai rakenteeltaan susipaskoja ajatellen julkaisumediaa eli blogia.  
Kirjoittamisen eri vaiheet tulivat näkyväksi. Kurssin aikana harjaantui monipuoliseksi sisällön tuottajaksi ja eri tehtävien avulla oppi nopeasti tarttumaan olennaiseen. Lisäksi oppi tuntemaan netin ilmaisten kuvien tietopankit. Tästä tiedon jyvästä on varmasti iloa vielä monessa tilanteessa niin työssä kuin opinnoissa. Lopulta oli helppo kirjoittaa iskevästi ja nasevasti niin kuin bloggarin kuuluu.  
Tumblr media
Yllätyksenä tuli hyvään tekstiin vaadittava aika. Vaikka runko syntyikin suhteellisen nopeasti, editointi ja viilaus vei aikaa. Tekstin viimeistely on kuitenkin tärkeää, siläl nykyään yleisömme on hyvinkin armotonta ja valikoivaa. Tarjonnasta ei ole pulaa.  
Myös motivaation merkitys tuli huomattua. Mikäli aihe ei puhutellut, siitä oli myös vaikea kirjoittaa. Aihe saattoikin mennä vaihtoon saatteella ”nyt ei kyllä lähde”.  Jos itse ei ole aiheeta kiinnostunut, on lukijakin vaikea saada innostumaan.
Ainestot
Blogikirjoitusten aineistot olivat mielenkiintoisia. Digibarometri herätti ajatuksia ja oli mielenkiintoista nähdä Suomen sijoittuminen verrattuna muihin maihin. Hakuoptimoinnin perusopinnot tulivat myös tarpeeseen. Järkyttävänä knoppitietona oli yritysten ja asiakkaiden välinen digikuilui. On itsestään selvää, kuinka moni asiakas hakee netistä tietoa liittyen tuotteisiin sekä yrityksiin, mutta vain todella harva yritys tarttuu näihin mahdollisuuksiin.  
Jos ajattelemme puolestamme koko kurssia innovaatioprosessin eri vaiheet tulivat tutuksi. Tutki, kokeile ja kehitä sanoista tuli käsitteitä, joita opimme toteuttamaan käytännössä. Meistä tuli ideoinnin ja fasilitoinnin supersankareita. Innostavaa oli ymmärtää, mikä vaikuttaa innovaatioiden syntyy sekä miten prosessi itseasiassa toimii. Tulevaisuuden taidoista tuli harjoiteltua benchmarkkausta. Useassa tehtävässä oli tehtävänä verrata tai etsiä sovelluksia. Käytännössä vertailu ja tiedon haku muodostavat benchmarkkauksen perustan.
Tumblr media
Ajatuksia kurssista
Muita toteutuksia ajatellen, pohdimme blogikirjoittamisen luovuutta. Luovuutta ei voi pakottaa ja aidot oivallukset tulevat ajan kanssa. Mietimmekin, että blogien palautukselle voisi olla suositus aikataulu, ja lopullinen palautus voitaisiin sopia kurssin lopulle. On nimittäin kurja, että timanttisesta tuotoksesta rokotetaan sen takia, että ajatus tuli hieman liian myöhään.
Tumblr media
3 notes · View notes
Text
Digi 3.4 Verkkokaupan trendit
Markkinat kehittyvät verkossa ällistyttävällä tahdilla vuosi vuoden perään. Markkinoiden arvo huitelee sellaisissa lukemissa, jotka ainakaan allekirjoittanut osaa edes laskea. Uuden teknologian myötä pystytään tarjoamaan entistä vaikuttavampia asiakaskokemuksia, verkkomaksaminen on valtavassa murroksessa ja uudet toimitustavat syrjäyttävät perinteiset toimitukset.  Verkkokauppa liikenne onkin selkeästi globalisoitunut viime vuosina. Enää ei mielletä, että myydään vain kotimaahan vaan pyritään tavoittamaan omaan asiakaskuntaan kuuluvat ihmiset maailmanlaajuisesti.
Esittelenkin tässä blogitekstissä Paytrailin julkaisuun pohjautuen, muutaman vallitsevan verkkokaupan trendin, joihin kauppiaan on syytä suunnata katseensa.
Asiakas keskiössä
Erityisesti yksi asia verkkokaupassa nousee selkeästi muiden; asiakkaan on oltava aidosti keskipisteenä iiketoiminnassa. Moni väittää tekevänsä näin, mutta tekeekö kuitenkaan?
Valtaosa verkkokauppiaista pitää vieläkin tuotetta keskiössä, joka ei oikein toimi nykyään. Ne yritykset jotka oivaltavat tämän ja kykenevät asettamaan asiakkaan aidosti keskiöön, ovat voittajia.
Asiakasymmärryksen kehittäminen on avain tekijä verkkokauppiaille. Asiakkaille on osattava tarjota elämyksellinen palvelukokemus hänen asioidessaan verkkokaupassa, millä tarkoitetaan miellyttävää ostoskokemusta niin palvelun kuin monipuolisen valikoiman sekä ripeän toimituksen muodossa. Asiakas toivoo saavansa juuri itselleen sopivat tuotteita ja palveluita verkossa, sinä aikana milloin on se hänelle soveliainta. Myös chat ominaisuuteen verkkokaupassa on kannattaa panostaa.
Tumblr media
Mobiili
Googlen mukaan noin 60 % käyttäjistä käyttää nettiä älypuhelimellaan, mikä sen olevan yhtä yleistä kuin pöytäkoneilla surffailu. Verkkosivujen mobiiliystävällisyys on ehdoton edellytys, muuten verkkokauppasi katoaa pian kuin pieru saharaan. Mobiilin ja eri laitteiden sekä kanavien yhteiskäytön yleistyessä analytiikalta ja myös markkinoilta odotetaan väkevämpää käsitystä asiakaspolusta. Eri laitteiden kuten tietokoneen ja älypuhelimen on toimittava saumattomasti keskenään, kuluttajan vaihtaessa aparaattia.
Tumblr media
Kansainvälisyys
Suomalaiset alkavat vähitellen ymmärtää sen, että kaikki verkkokauppa on globaalia. Konkreettiset muutokset ei ehken vielä ole havaittavissa, mutta ainakin ajatuksen tasolla voidaan sanoa valaistuminen on käynnistynyt. Markkinoita kannattaakin lähteä rohkeasti etsimään maan rajojen ulkopuolelta. Verkkokaupan kielen kääntäminen englanniksi on hyvä ensiaskel suunnistaessa ulkomaille. Myös tuotteiden myyminen globaaleilla kauppapaikoilla kuten Amazonissa on kokeilemisen arvoinen keino aloittaa maailmanvalloitus.
Haasteet
Markkinoilla haasteensa suomalaisille toimijoille asettavat kansainväliset mammutit kuten Alibaba, Amazon. Pulmana onkin, miten otella näiden raskassarjalaisten kanssa: Miten puotisi löydetään ja millä kuluttajat saadaan viekoiteltua sinne? Kilpailun koventuessa huomion saamiseksi vaaditaan hyvin paljon. Tarvitaan rohkeutta markkinoida ja vahvaa myyntiosaamista, erottuakseen edukseen. Tässä asiassa suomalainen vaatimattomuus ei ole valttia.
Toisena haasteena näen myös jos palvelukokemus ei miellytä kuluttajaa, hänen on helppo siirtyä muualle. Siis muista varmistaa, että perusasiat: asiakaspalvelu, ostamisen helppous, monipuoliset maksu- ja toimitustavat sekä pikainen nopsa tilaustenkäsittely – on hanskassa.
5 notes · View notes
Text
Digi 1.6 Digitaaliset kuluttajatrendit 2018
Huomenna laitteesi tuntee sinut
Kuvittele, olet juuri saapunut kotiisi. Heilautat kättäsi, valot syttyvät ja vilkkuvat tervehtien sinua takaisin.
Kaiuttimesi alkavat soittaa mielimusiikkia, mutta olet ehkä liian väsynyt kuuntelemaan musiikkia sillä hetkellä ja katsot niitä ärsyyntyneesti takaisin niin ne sammuvat.
Tällainen kommunikointi laitteiden kanssa on jo nykypäivää ja me oikeastaan odotamme yhä enemmän moninaisempaa kanssakäymistä laitteiden kanssa. Nykyään meidän tuleekin tuntea laitteemme, mutta tulevaisuudessa myös laitteemme täytyy tuntea meidät ja halumme.
Seuraavana esittelen Ericssonin mukaan 10 kuuminta kuluttajatrendiä vuonna 2018.
 Trendi 1. Kehosi on käyttöliittymä
Yli puolet ihmisistä uskoo, että käytämme kehonkieltä ja eleitä myös keskustellessamme teknologian kanssa kuin vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Etenkin tämän kaltaista muutosta käytöksessä on havaittu etenkin niillä, jotka käyttävät puhelimen ääniohjausta. Muutamien vuosien päästä emme enää todennäköisesti edes tarvitse perinteistä hiirtä ja näppäimistö vaan kaikki hoituu kehollamme.
Trendi 2. Valikoiva kuulo
Valitsemme nykyään kuulokkeiksi yhä useammin langattoman version kuin langalliset kuulokkeet. Tämä myös tarkoittaa odotamme kuulokkeissa olevan uusia toimintoja. Kuulokkeet eivät ainoastaan tuota ääntä vaan estävät kaikkea ulkopuolista melua. Oikeastaan kuulokkeiden avulla valitsemme mitä haluamme ja mitä emme halua kuulla, sulkeudumme ikään kuin omaan kuplaan. Artikkelissa mukaan 81 % ihmisistä uskoo, 5 viiden vuoden kuluessa kuulokkeet latautuvat langattomasti ja voimme pitää niitä jatkuvasti päällä.
Trendi 3. Ikuiset aloittelijat
Jatkuvat muutokset teknologiassa saa meidät helposti stressaantuneeksi, koska meidän on vaikea pysyä tahdissa mukana. Mutta sen on mahdollistanut meille oppia uusia asioita huomattavasti nopeammin kuin ennen. Toisaalta myös unohdamme oppimamme samaa tahtia, kun emme enää sitä tarvitse. Oikeastaan uusien kykyjen oppimesta on tullut meille kertakäyttötavaraa.
Trendi 4. Minä media
Sosiaalinen media kehitettiin alun perin paikaksi jossa ihmiset pystyvät tuomaan oman äänen esiin ja mahdollisuuden vuorovaikuttaan toistensa kanssa. Nykyään sosiaalinen media on enemmänkin yksisuuntaista viestintää, minä mediaa, jossa tärkeimpänä päämääränä on saada oma mielipide tai julistus kuuluviin. Muiden mielipiteillä ei ole niinkään väliä, ainoastaan oma propaganda ratkaisee. Toisaalta puolet valveutuneista käyttäjistä toivookin, että tekoälyä hyödynnettäisiin kertomaan mikä pohjautuu faktoihin ja mikä ei.
Trendi 5. Viisaat mainokset
Kuluttajilla on viha-rakkaussuhde mainoksiin, tietysti silloin pidämme niistä, kun ne tarjoavat jotain ilmaista meille. Tällainen suhde säilyy varmasti tulevaisuudessakin, kun mainosala takuu varmasti luomaan mainoksia, joissa pyritään muodostamaan vieläkin suorempaa kontaktia kuluttajiin. Samaan aikaan me kuluttajat toivomme saavan teknologiasta kuten tekoälystä työkaluja mainosten estämiseksi.
Tämä voi koitua kohtaloksi, varsinkin täydennettyä- ja virtuaalitodellisuutta hyödyntävien mainostajien keskuudessa jossa itse mainos korvaa koko tuotteen. Esimerkiksi katsot jonkin lomamainoksen missä olet rannalla, VR-laseillasi ja koet sen jälkeen ehket enää välttämättä tarvitse koko lomaa ollenkaan.
Trendi 6. Outo kommunikointi
Olemme oppineet jo syntymästä kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa. Tämä tekeekin meistä ammattilaisia tunnistamaan milloin vuorovaikutuksesta puuttuu inhimillisyys. Tulevaisuudessa kommunikoimme yhä enemmän laitteidemme ja tekoälyn kanssa, joka tuo mukanaan varmasti omat sudenkuoppansa. Oppivat laitteet kommunikoimaan kuten ihmiset niiden kehittyessä vai kieltäydymmekö vuorovaikuttamasta niiden kanssa kokonaan, jos he muuttuvat liian samankaltaisiksi kuin me?
Trendi 7. Vapaa-ajan yhteiskunta
Ihmiset arvostavat yhä enemmän vapaa-aikaansa kuin työntekoa. Joka viides opiskelijoista ja työikäisistä uskookin, että robotit tulevat tekemään heidän työnsä ennen kuin he eläköityvät. Harvoin nykyisin enää tehdäänkään työura vain yhdessä työpaikassa ja moni on luonut toimeentulonsa oman harrastuksen kautta. 40% vastaajista toivookin robotin tekevän heidän työnsä ja tuovat toimeentulon, jotta heillä olisi enemmän aikaa vapaa-ajalle.
Trendi 8. Todenmukaisemmat valokuvat
Valokuvat ovat otoksia menneistä tapahtumista, joita palaamme muistelemaan yhä uudestaan. Me otammekin valtaosan valokuvista älypuhelimella, ei siksi että siinä olisi paras kuvan laatu vaan koska se on aina matkassamme. Muistomme ovat jatkuvasti tämän myötä mukanamme, kun taas ennen ne sullottiin valokuvakansion väliin ja laitettiin lipastoon. Kiitos uuden teknologian myötä kuvan laatu on parantunut huomattavasti ja pian pääsemme vierailemaan muistoissamme moniulotteisemmin. 75% prosenttia uskookin 5 vuoden kuluessa VR:n ansiosta voimme elää kuviemme kautta muistot uudestaan, aivan kuten se tapahtuisi juuri nyt.  
Trendi. 9. Kadut ilmassa
Kaupunkien kadut käyvät yhä ahtaimmiksi, mitä enemmän ihmiset muuttavat niihin. Kuitenkin vaikka kaupunkilaistumien kasvaa kovaa tahtia, kokonsa puolesta ne käsittävät ainoastaan 1% maapallon maapinta-alasta, mikä tekee niistä todella haastavia tilan suhteen. Hyödynnettävää tilaa kuitenkin löytyy kosolti, nimittäin tilasta joka on maan ja lentokoneliikenteen välissä. 39% kaupunkilaisista haluaa kaupunkiensa suunnittelevan oman tieverkoston drone-lennokeille ja lentäville ajoneuvoille. Suuret nettikauppiaat ovatkin alkaneet suunnitella dronejen käyttöä kuljetuksessa minimoidakseen lähetysajat.Tietysti tämä tuo huolenaiheita kaupunkilaisille melun suhteen ja millaista vaaraa se voi aiheuttaa lentoliikenteelle.
Trendi 10. Sähköinen tulevaisuus
Elektronisesti yhdistyneen maailman myötä, tarvitsemme paljon energiaan sen ylläpitämiseen.Jatkuvan yhteydenpidon edellytyksenä on, että saamme jatkuvasti energiaa; jos virta ei kulje häiriöitä ilmenee välittömästi.Tietysti on monia ratkaisuja mistä saamme tarpeeksi energiaa kaiken ylläpitämiseen. Pelastus todennäköisesti löytyy sähköstä ja kuluttajat rankkaavatkin sen suosituimmaksi energian lähteeksi. Tämä selittääkin miksi ihmisillä on suuret odotukset akkujen tehoista. 56% aktiivisista internetin käyttäjistä odottaa akkujen tehon kasvavan siinä määriin, jotta voimme käyttää niitä energian lähteinä aina puhelimista autoihin saakka.
Tumblr media
4 notes · View notes
Text
6. Lean Model Canvas (Ryhmäblogi)
Ongelma
Helsingin sanomat kirjoitti 3.5. uusavuttomuudesta ja mahdollisuutena oli myös testata onko mahdollisesti oman elämänsä McGyver vai onko arjen hallinnassa parantamisen varaa. Yhtenä osiona testissä oli talous. Säästäminen ja talouden hallinta on vaikeaa etenkin nuorille. Taloudelliset puskurit ovat ja sijoittamisen perusteet lähinnä hepreaa. Unelmia kuitenkin löytyy sekä halua toteuttaa itseään.  
Asiakassegmentit  
Olemme laatineet ratkaisumallin 16-25 - vuotiaille nuorille. Olemme keskittyneet seikkailijoihin, jotka tavoitteleva unelmia. Heille rahaa tärkeämpää on, miten ja kenen kanssa he viettävät aikaansa. Segmentin arvoihin kuuluu tasa-arvo, vapaus ja luovuus. He elävät hetkessä ja rahankäyttö saattaa olla huoletonta eikä rahaa aina jää säästöön. Suurimpana ongelmana heillä on, että raha rajoittaa elämisen mahdollisuuksia.  Päädyimme kyseiseen segmenttiin, koska näemme, että heille on helppoa tarjota ratkaisumalleja sekä lisäarvoa digitaalisin menetelmin.  
Koutsi
Ratkaisuna meillä on Koutsi-sovellus. Koutsi auttaa kulunseurannassa ja arjen taloudenhoidossa. Sovellus johdattaa pineten askelten avulla talouden hallinnan perusteisiin sekä saavuttamaan realistisia tavoitteita. Koutsin avulla säästäminen on vähemmän vittumaista ja arki stressaa vähemmän.  
Koutsi eroaa muista maksusovelluksista antamalla vihjeitä ammattilaisilta sekä vertaistukea muilta käyttäjiltä. Sen avulla on myös mahdollista venyttää penniä ja laittaa äidille viestiä, että laita rahaa. Tavoitteiden saavuttamisesta ja aktiivisesta käytöstä palkitaan terveellisellä pankkitilillä sekä sovelluksen rankingilla. Maksullisina lisäpalveluina on verottajan tipit sekä viidakko veitsi kelan byrokratiiaan.  
Kymmenen käskyä
1. Ota haltuun ja usko itseesi!
2. Kartoita talous - tee inventaario: tulot ja menot
3. Tunnusta mieliteot! Mitä oikeasti tarvitsen!
4. Tee säästösuunnitelma: poista turhat menot, keskity olennaiseen
5. Vältä houkutukset! Minimoi heräteostokset.Käytä tarjouksia, suunnittele hankinnat!  
6. Määrittele summa, jonka saat tuhlata ihan mihin vaan ilman omantunnon tuskia.  
7. Tee lista veloista ja sovi maksusuunnitelma. Blokkaa vipit, sovi pankin kanssa limitit, aseta rajat  
8. Talouden hallinta on päivittäistä, pidä kirjaa menoista. Koutsi auttaa!
9. Sortuminen on inhimillistä. Muista myös elää! Pyydä tarvittaessa apua. 
10. Homma on nyt hallussa, auta myös kaveria!
Kasvuun tähdätään puskaradion avulla sekä aktiivisella mainostamisella somessa. Yhteistyökumppaneiksi haetaan Lukiolaisten liitto, SAKU, Haaga-Helia, vloggarit ja bloggarit! Vain taivas on rajana.  
Fyrkkaa kehiin!
Mikään ei toimi yritysmaailmassa ilman kassavirtaa ja ansaintamallia. Tuloja ylläpitäjille saadaan markkinoinnista: kohdennetusta mainonnasta mainostajilta, maksullisista lisäominaisuuksista, tilauksista sekä b2b-konsultointipalveluista (nuorten kulutustottumukset). Kuluja muodostuu sovelluksen markkinoinnista, kehittämisestä, softan kehittämisestä ja ylläpidosta, asiantuntijakuluista sekä henkilöstökuluissta.
Tumblr media
3 notes · View notes
Text
Digi 5.3 Hakukoneoptimointi (SEO)
Tumblr media
Hakukoneoptimointi (SEO) eli search engine optimization tarkoittaa, sitä että yrityksen verkkosivut koetetaan saada mahdollisimman parhaalle sijalle esimerkiksi Googlen hakutuloksissa. Hakukonetulokset voidaankin mieltää nykypäivän keltaisiksi sivuiksi. Mitä mairittelevampi yrityksen sivusto/sisältökuvaus on, sitä todennäköisempää on, että sen julkaisija saa yhteydenoton. Kärjistäen voidaankin, sanoa jos yritys ei löydy hakutulosten ensimmäiseltä sivulta niin sitä ei ole olemassa.
Tässä 10 kohdan opas, kuinka optimoida omien verkkosivujen näkyvyyttä:
1.) Otsikoi sivut fiksusti
Merkitse jokainen sivuston otsikko käyttämällä title-tunnistetta, jotta hakukone ja käyttäjät havaitsevat mikä sivun aihe on. Niiden tulisi olla mahdollisimman helppoluikuisia. Seuraavaksi kirjoita sivuston tiivistelmä eli description-sisällönkuvauskenttä. Lyhyt ja ytimekäs kuvaus antaa Googlelle ja muille hakukoneille katsauksen sivujen aiheesta.
2.) Ymmärrä URL-osoitteen merkitys
Mieti sellainen URL-osoite, joka on helposti luettavissa ja eikä aiheuta hämmennystä käyttäjälle.Muista käyttää sellaisia sanoja, mitkä kuvaavat sivujasi, koska ne näkyvät hakutuloksissa. Älä käytä myöskään liian pitkiä ja yleisiä nimiä.
3.) Luo yksinkertainen navigointisivu
Hyvä verkkosivuston navigointi rakenne helpottaa käyttäjää löytämään etsimänsä sisällön nopeasti, joten navigointi tulee suunnitella ns. ”juurisivusta” alkaen. Luo selkeä hierakia sivujen välillä ja varmista, että käyttäjä pääsee jokaiselle sivuston sivulle linkkien kautta. Näin ollen käyttäjän on helppo liikkua sivustolla.
4.)Tuota laadukasta sisältö
Kirjoita selkeää tekstiä, joka on helposti luettavissa. Luo myös uutta ja uniikkia sisältöä, jotta nykyiset käyttäjät palaavat takaisin ja uudet käyttäjät eksyvät sivustolle. Hyödynnä avainsanoja, millä käyttäjä mahdollisesti etsii sisältöäsi. Muista aina se että teet sisältöä käyttäjiä varten, etkä hakukoneita. Tämä on tärkeää pitää mielessä, koska kiinnostavan sisällön tarjoaminen merkitsee eniten kuin mikään muu oppaassa mainittu asia.
5.) Asianmukainen ankkuriteksti
Linkissä yhteydessä käytettävässä ankkuritekstissä pitää kerota selkeästi, mitä linkin takana löytyy. Kompakti teksti helpottaa käyttäjiä ja hakukonetta navigoimaan sivustossa.
6.) Minimoi kommenttiroskaposti
Lisää linkin rel-attribuutin arvoksi nofollow, jonka avulla estät ei halutut kommenttiroskapostit, joille varsinkin blogien kommenttiosiot ovat erityisen alttiita. rel="nofollow"-attribuutin lisääminen viestii Googlelle, että tiettyjen sivuston linkkien ei pitäisi seurata tai maineen ei pitäisi vaikuttaa linkitettyihin sivustoihin.
7.) Kuvien optimointi
Kirjoita kuvatiedostoille kuvaavat nimet ja käytä yleisesti tuettuja tiedosto tyyppejä, kuten JPEG, PNG. Anna niille myös Alt-määrite-kuvaukset, jonka avulla voit antaa sille vaihtoehtoisen tekstin, jos se ei jostain syystä näy ollenkaan. Tee kuvistasi sivukartta, joka parantaa niiden näkyvyyttä Googlen kuvahaun tuloksissa.
8.) Muista mobiiliystävällisyys
Moni ihminen käyttäjät hakevat nykyisin tietoa ensisijaisesti mobiililaitteella ja siksi sivuston tulee olla myös mobiiliystävällinen. Jos käytät erillisiä URL-osoitteita, muista pitää sisältö mahdollisimman samankaltaisena. Mikäli kaikki sivuston toiminnot eivät ole käytettävissä mobiiliversiossa, muista tarjota linkki työpöytäversioon. Suorita mobiilisivustolle Googlen mobiiliystävällisyystesti nähdäksesi onko sivusto mobiililaitteisiin sopiva.  
9.) Mainosta oikein
Älä pyri mainostamaan jokaista luomaasi sisältöä, vaan keskity mieluummin merkittäviin ja kiinnostaviin kohteisiin. Eli tehokkaalla mainostamisella sosiaalisessa mediassa, aiheesta kiinnostuneet käyttäjät löytävän sen helposti ja nopeasti. Verkon ulkopuoliseen mainontaan kannattaa myös panostaa esimerkiksi huolehdi siitä, että verkkosivujesi URL-osoite löytyy käyntikorteista, kirjeistä, julisteista.
10.) Sivuston hakutulossijoitusten ja käyttäjätoiminnan analysointi
Hakukoneilla on yleensä tarjottavana verkkovastaaville ilmaisia työkaluja, joiden avulla pystyy analysoida sijoittumistaan hakukoneen tuloksissa. Esimerkkinä Googlella tämä työkalun nimi on Search Console, jonka avulla pystyt selvittämään löytääkö Google sisältösi ja miten se sijoittuu Google-haun tuloksissa.
Loppuun pähkinänkuoressa Googlen antama suositus miten pystytään parantamaan sijoituksia Googlessa.
Tee nettisivut ihmisille, eikä roboteille tai hakukoneille.
Älä yritä huijata ihmisiä tai näyttää eri     sisältöä ihmisille ja hakukoneille.
Tee nettisivut, jossa on selkeä hierarkia ja     tekstipohjaisia linkkejä. Jokainen sivustosi sivulle pitää olla vähintään     yksi tekstilinkki. Hakukoneet eivät osaa käyttää hakulomakkeita.
Kirjoita uniikkia ja informaatiorikasta     tekstiä. Vältä kirjoitusvirheitä.
Varmista, että <title>, <alt> ja muut     elementit käyvät yhteen sivun sisällön kanssa
Käytä avainsanoja luodaksesi käyttäjäystävällisiä     URL osoitteita.
Käytä vain yhtä URL:ia per sivu (tai kerro     hakukoneelle kopiosta canonical tagilla)
Tumblr media
4 notes · View notes
Text
Digi 4.1 Yrityksen digitaaliset kanavat
Nykyisessä mediamaisemassa yrityksen digitaaliset kanavat jaetaan omaan, ostettuun ja ansaittuun mediaan. Tämä pyhä kolminaisuus onkin ollut jo pitkän tovin yritysten käytössä. Siksi yritysten on todella tärkeää ostata hyödyntää kaikkia kanavia ja ylläpitää tasapaino kanavien välillä, kun mietitään yrityksen markkinointistrategiaa.
Mutta mitä nämä käsitteet oikeastaan käytännössä tarkoittavat ja miten niitä pystytään mittaamaan? Koska kaikki kolme kanavaa käyvät niin sanottua vuoropuhelua keskenään ja siten vaikuttavat toisiinsa eri tavoin. Sen takia onkin tärkeää ymmärtää niiden eroavaisuudet sekä osata hahmottaa vaikutukset.
 Oma media
Oma media on yrityksen omistama, jota se hallinnoi täysin itse, kuten yrityksen omat verkkosivut, blogit, uutiskirje tai esimerkiksi sisältö jota yritys julkaisee oman sosiaalisen median kautta.
Julkaistavan sisällön tulisi olla laadukasta ja herättää kiinnostusta sidosryhmissä eli periaatteessa jokainen julkaistava sana pitäisi harkita tarkoin. Yrityksen omistama media onkin se tärkein tukipilari markkinointistrategiaa ajatellessa ja millainen mielikuva organisaatiosta syntyy ulospäin.
Viime aikoina yrityksen ovatkin alkaneet ymmärtää ikioman brändimedian potentiaalin: oma media, jonka avulla omistetaan ja johdetaan aihealueen keskustelua, on sisältömarkkinoinnin ykköstavoite.
Oman media toimivuuden mittaamista voidaan tehdä käytössä olevien sosiaalisten medioiden analyysityökalujen avulla. Laadukkaalla analysoinnilla saadaan hyvin yksityiskohtaista dataa, jonka avulla nähdään minkä tyyppinen sisältö toimii parhaiten. Tällä tavoin yritys pystyy hyödyntämään tätä tietoa seuraavissa julkaisuissaan.
 Ostettu media
Ostettu media on kuten nimikin sen kertoo, rahaan vaihdettua mainosaikaa tai ilmoitustilaa. Lisäksi ostettu media voi olla myös ammattilaiselta tilattu video tai asiantuntijalta ostettu tutkimus.
Suosituin muoto ostetulle medialle on PPC eli hakukonemainonta, jossa maksetaan jokaisesta napsautuksesta. Mainostaja voivat tarjota avainsanoja mitkä näkyvät hakutulosten yläpuolella ja yritys maksaa siitä, kun joku klikkaa mainosta joka ohjaa käyttäjän yrityksen verkkosivuille.  Tämän kaltaista mainontaa voi tehdä esimerkiksi Google ja Yahoo -hakukoneissa.
Miten ostettua mediaa mitataan, riippuu siitä missä alustalla mainostetaan. Sosiaalisen median alustat tarjoavat yleensä sisäisiä analyysi ohjelmistoa, jolla voidaan seurata dataa. PPC tehokkuuden mittaaminen tapahtuu esimerkiksi Googlen Adwords-analyysilla, jolla nähdään mainonnan kannattavuus.
Ansaittu media
Ansaittua mediaa tarkoittaa kaikkea sitä huomiota mikä tulee kolmansilta osapuolilta. Tavanomaisesti tämä on tarkoittanut näkyvyyttä journalistisen prosessin läpikäyneessä mediassa, kuten sanomalehdissä. Mutta digiajan myötä tämä käsite on laajentunut. Nykyään suuri rooli ansaitussa mediassa on myös verkossa tapahtuvalla word of mouth-viestinällä. Termillä tarkoitetaan sosiaalisen median päivityksiä, linkkejä ja jakoja sekä ihmisten tekemiä arvosteluja erilaisista palveluista ja tuotteista keskustelupalstoilla ja sovelluksissa.
Ansaittu media onkin erityisen kallis arvoista, koska riippumaton arvio kuluttajan silmissä on usein yrityksen omaa näkemystä luotettavampi ja uskottavampi. Mckinseyn tutkimuksen mukaan kuluttajat tekevät ostopäätöksen kaksi kertaa todennäköisemmin toisen kuluttajan suosituksen kuin maksetun mainoksen perusteella. Ansaitulla median avulla voidaan mahdollisesti hankkia lisää yleisöä yrityksen sisällön seuraamiseen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jaetun linkkien välityksellä.
Ansaittu media käsittää jokaisen maininnan yrityksestä, jotka tulevat omien kanavien ulkopuolelta. Siihen vaaditaan usein ulkoinen työkalu kuten esimerkiksi Brandwatch Analytics työkalun, jonka avulla on helppoa seurata mitä missäkin puhutaan yrityksestä.Tämä auttaa ymmärtämään kohderyhmänsä haluja ja kiinnostuksen aiheita sekä vertaamaan omaa edistystä kilpailijoihin nähden.
Tumblr media
3 notes · View notes
Text
Digi 3.3 Verkkokauppa Pohjoismaissa
Pohjoismaiden asukkaat tekevät suurenevissa määrin ostoksensa verkossa ja digitaalinen kauppareissu alkaakin olla hyvin arkipäiväistä rutiinia meille täällä Pohjolassa. Tämä vallitsevan trendin myötä rajalinja verkko- ja kivijalkamyymälöiden välillä himmenee entisestään. Tuotetta testataan useammin myymälässä ja ostetaan se sitten verkkokaupasta tai tehdään vertailua tuotteesta ennen myymälään menoa. Tämän kaltaiset käytännöt ovat jopa saaneet omat käsitteet ”webrooming” ja ”showrooming”.
Kirjoitus perustuu Verkkokauppa Pohjoismaissa 2017 kuluttaja tutkimukseen, jonka pohjalta arvioin erovaisuuksia ostokäyttäytymistä verkossa Pohjoismaiden välillä.
Kuluttajatutkimuksen tulokset
Tutkimuksen mukaan Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat käyttäneensä 21,9 mrd. euroa verkko-ostoksiin vuonna 2016. Eniten rahaa verkko-ostoksiin käyttivät ruotsalaiset, yhteensä 8,5 mrd. euroa. Norjalaiset sen sijaan törsäsivät suurimman summan henkeä kohden eli 173 euroa kuukaudessa. Yleisimmät hankinnat liittyivät muotiin, viihde-elektroniikkaan tai mediatuotteisiin. Myös kookkaampien tuotteiden kuten rakennustarvikkeiden ja isojen kodinkoneiden hankinta verkosta lisääntyi.
Pohjoismaissa perusrakenteen verkkokaupan olemassa ololle luo se lähtökohta, että tuotteita joita haluamme itsellemme hankkia ei välttämättä löydy lähiseudun kivajalkamyymälöistä ja siksi turvaudumme verkkokauppoihin niiden laajemman valikoiman vuoksi. Myös halvemmat hinnat houkuttelevat kuluttajaa kääntymään verkkokaupan puoleen.
Kuluttajien edellytykset ja odotusarvot asettavat kulmakiven verkkokauppiaille, logistiikkapalvelujen tarjoajille kaikissa Pohjoismaissa. Ensinnäkin ostokokemuksen tulee olla mutkaton, miellyttävä ja joustava. Asiakkaat haluavat olla ajan tasalla missä heidän pakettinsa liikkuu ja tietää tarkasti milloin he saavat sen hyppysiinsä. Toimitusta pidetäänkin edelleen erittäin tärkeänä osana ostokokemusta, ja hyvin toimivilla ratkaisulla lisätään myyntiä entisestään. Siksi kauppiaille on tärkeää pysyä ajan hermolla tarjotakseen asiakkaille parasta mahdollista palvelua. Vallan kahvassa ovatkin asiakkaat ja heidän tarpeet tulisi oppia tuntemaan kaikilla markkina-alueilla.
Vaikka pohjoismaalaisten verkkokauppa-asiakkaiden välillä on paljon samankaltaisuuksia, monia eroavuuksiakin löytyy maiden välillä:
Suomalaiset ostavat Pohjoismaista eniten ulkomaalaisista verkkokaupoista. Meillä hinta ja valikoima on etusijalla, ja siksi hakeudumme mieluummin ostoksille ulkomaalaisten toimijoiden sivustoille, koska kotimaisten verkkokauppojen suppeampi tarjonta ei täytä tarkkoja kriteereitämme. Suosituimmat maat verkko-ostoksille ovat Iso-Britannia ja Kiina. Ruotsissa sen sijaan luotetaan enemmän kotimaiseen ja maan omilta markkinoilta onkin saatavana laaja valikoima tuotteita. Kuitenkin viime vuosina myös siellä Kiinasta ostaminen on kiihtynyt ja sen odotetaan jatkuvan niin pitkään kun rahtimaksut pysyvät huokeina.
Pääsääntöisesti suosituimmat ostokset ovat samankaltaisia maiden välillä, joita ovat muoti, viihde-elektroniikka ja mediatuotteet, mutta joitain poikkeavaisuuksia löytyy. Tanskalaiset ostavat päivittäistavaroita useammin kuin muut. Ruotsalaisten keskuudessa kauneus- ja päivittäistavarat ovat merkittävästi suositumpia kuin muissa Pohjoismaissa. Mobiililaitteiden käytössä suomalaiset ovat muita maita jäljessä. Tässäkin asiassa Ruotsi on suunnannäyttäjä, joista joka kolmas tekee ostoksensa mobiililaitteella kuukausittain. Myös toimitusaikojen suhteen me suomalaiset näytämme olevan kärsivällisempiä kuin muut maat, mikä johtunee siitä koska tilaamme suurimman osan tuotteista ulkomailta. Ja lähetyksen mieluiten haluamme suoraan kotiovelle, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa kuluttajat hakevat pakettinsa mieluummin noutopisteestä.
Tumblr media
Asiakas on kuningas
Loppukaneettina sanottakoon, menestyvän verkkokaupan peruselementteihin kuuluu olla nopeampi, älykkäämpi ja tarjota henkilökohtaisempi kokemus asiakkaalle. Yhä tärkeämpää on pystyä tarjoamaan mahdollisimman näppäriä ja käytännöllisiä toimitustapoja, koska neljä viidestä pohjoismaalaisesta kuluttajasta kokee tärkeäksi valita itselle mukavimman toimitustavan tehdessään verkko-ostoksia.
Loppuun lainaan Royal Designin toimitusjohtajan hyvin kiteyttämää lausetta jossa korostuu hyvä asiakastietämys, “Perusteellinen pohjatyö on kaiken A ja O, jos haluaa menestyä kansainvälisesti. Helposti ajatellaan, että esimerkiksi Pohjoismaat ovat samanlaisia alueita, mutta kaikilla markkinoilla on omat erityspiirteensä.”
3 notes · View notes
Text
Digi 2.1 Mobiiliapplikaatiot
Tässä blogitekstissä esittelen paria mobiilisovellusta, jotka mielestäni on esittelemisen arvoisia.   Ensimmäinen sovellus on valittu Grand One 18 –kilpailussa parhaan mobiilipalvelun kategorian ykkössijan napannut Aurinkomatkat-Sovellus. Kyseinen kilpailu on tarkoitettu suomalaisille digitaalisen median töille, jotka on julkaistu tai selkeästi uudistettu säännöissä määriteltynä ajanjaksona.
Aurinkomatkat-sovellus on ikään kuin taskukokoinen matkakumppani loman kaikissa vaiheissa. Sovellus toimii tällä hetkellä kesän matkakohteissa, jotka ovat Antalya, Dubrovnik, Riviera, Espanja, Korfu, Kreeta, Rodos, Santorini sekä ja Sisilia jonne matkaajat voivan käyttää sovellusta. Kohteita Aurinkomatkat lupaa lisätä sovellukseen kuluvan vuoden aikana.
Sovelluksen avulla pystyt näppärästi lomakalenteriin räätälöimään lomapäiväsi haluamallasi tavalla, sekä voit suunnitella mieleisesi retket ja aktiviteetit hyvissä ajoin ennen loman alkua. Itseasiassa Applied Research in Quality of Life -julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan jo pelkkä matkan suunnitteleminen tai sen odottaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi kuin itse matka. Eli siis tämän perusteella sovellus on mitä parhain matkan suunnittelussa, koska sieltä löytyvät myös lomakohteen kartat, jotka myös toimimat ilman nettiyhteyttä. Lisäksi yleiset tiedot määränpäästä ja kohteen parhaat tärpit löytyvät suoraan sovelluksesta. Sovelluksesta löytyy kaiken tämän lisänä kirsikkana kakun päällä mahdollisuus kommunikoida paikallisten oppaiden kanssa opaschat ominaisuuden avulla, joka aukeaa 3 viikkoa ennen loman alkua. Valitettavasti en pystynyt kokeilemaan sovellusta, jotta olisin vielä enemmän päässyt tutustumaan luvattuihin palveluihin. Jotta sovellusta pääsee käyttämään, tarvitaan voimassa oleva varaus matkakohteeseen.
Kaiken kaikkiaan sovellus vaikuttaa hyvinkin lupaavalta apuvälineeltä matkan suunnitteluun. Voisin kuvitella käyttäväni sitä pakettimatkaa varatessani, vaikka miellän itseni ehkä enemmän omatoimimatkailijaksi. Mutta eihän sitä ikinä tiedä ja olen nyt tietoinen tällaisen sovelluksen olemassaolosta.
Toisena sovelluksena esittelen sovelluksen nimeltä Peak, mikä on itselleni hyvinkin tuttu ja myönnän että olen tullut siitä hieman ”riippuvaiseksi”.
Peak on siis älypeli sovellus, jonka perusperiaatteena on kehittää käyttäjän kognitiivisia taitoja kuten muistia, ongelmanratkaisukykyä, päättelykykyä, havaitsemiskykyä sekä kielellisiä taitoja.
Sovelluksen voi mieltää aivojen mobiiliseksi kuntosaliksi, jossa niitä voi treenata. Lukuisat tutkimukset todistavat sen että, aivot on lihas siinä missä muutkin ja tarvitsee säännöllistä harjoitusta kehittyäkseen. Peak onkin kehitetty hyödyntäen luotettavaa dataa ja tutkimuksia.  Taustajoukkoihin kuuluu kognitiivisten- ja neurotieteiden alojen asiantuntijoita.
Sovelluksen käyttöönoton yhteydessä käyttäjä valitsee ne kognitiiviset taidot mitä erityisesti haluaa kehittää ja ohjelma kustomoi sen pohjalta jokaiselle henkilökohtaisen treeniohjelman. Pelit ovat mielestäni hyvin viihdyttäviä ja niiden parissa meneekin helposti hetki jos toinen. Ehkä koukuttavin elementti pelissä on tarve yrittää parantaa suoritusta ja tehdä uusi ennätys pistetaulukkoon.  Omaa kehitystä voi seurata pelistä löytyvän aivo kartan avulla, mistä näkee mitkä taidot ovat vahvimpia ja heikoimpia käyttäjällä. Kartan avulla voi siten seurata omaa kehittymistä, parantaa heikoimpia osa-alueitaan. Halutessaan niitä voi myös verrata ikäryhmänsä tuloksiin ja nähdä miten on pärjännyt. Valittavana on erilaisia harjoitteita perinpohjaisesta treenistä aina pikatreeniin esimerkiksi kahvitauon ratoksi. Paras kehittyminen totta kai tapahtuu mitä useammin pelaa peliä ja kehittää taitojaan.
Siksi suosittelen lämpimästi jokaista iästä riippumatta tutustumaan tähän mahtavaan sovellukseen.
Tumblr media
5 notes · View notes
Text
1.2 Digibarometri
Aiempana vuonna Suomen ansaitsema kultainen mitali vaihtui vuoden 2017 digibarometrissa hopeaksi. Podiumin korkeimmalle korokkeelle nousi Norja. Neljän kärjen muodostivat pohjoismaat. Tanska sijoittui pronssille ja Ruotsi oli neljäs.
Digibarometrissä punnitaan ”digitaalisuuden yhteiskunnallista hyödyntämistä”, sen kehittymisen volyymia ja muutoksia suhteessa muihin maihin. Mittaus suoritetaan kolmella tasolla: digitaaliset edellytykset, käytön aste ja vaikutukset. Näiden seikkojen edellytykset vastaavasti arvioidaan kolmella pääsektorilla, jotka ovat yritykset, kansalaiset ja julkinen sektori.
Suomi on ollut pitkään uuttera digisuorittaja ja jälki on ollut tasaista vuodesta toiseen. Digibarometri 2017 osoittaa, että etenkin Suomen kullanarvoiset edellytykset digitalisaatioon ovat toteutuneet kelvollisesti. Silti keskeisimmillä osa-alueilla, kuten kansainvälinen verkkokauppa, Suomi jää kauas kärki kahinoista.
”Suomi on ilahduttavasti parantanut niissä ratkaisevassa asioissa eli teknologioiden hyödyntämisessä ja siinä miten niistä saadaan vaikutuksia”, Etlatiedon toimitusjohtaja Petri Rouvinen kertoo.
Vuoden 2017 barometrin teema syventyi tekoälyn ympärille. Sitä varten keväällä 2017 käytiin läpi Suomen tekoälytilanne yrityskentän ja tutkimuksen näkökulmasta.
Mitä on tekoäly?
Lyhyesti AI eli tekoäly  tarkoittaa itsenäisesti toimivaa ennakointi- ja päättelyjärjestelmää, joka on kykeneväinen tekemään päättelykykyä vaativia toimintoja
Tekoälymarkkinoiden kasvun vauhti odotetaan olevan seuraavat 10 vuotta, kuin 100 metrin finaali eli matkan aikana ei liiemmin jarrutella. Kymmenen vuoden kuluttua tekoäly tuleekin olemaan digitalisaation keskeisempiä toimintoja. Optisimman ennusteen tekoälymarkkinoiden kooksi vuonna 2025 antaa Mckinsey, joka arvioi markkinat 127 mrd. USD suuruisiksi.
Tumblr media
Suomella terävä, mutta kapea tekoälykärki
Kyselyn mukaan Suomessa on 350 tekoälyfirmaa, joista vähintään 10 henkilön tekoälytiimi löytyy 30 yrityksestä. Tekoälytutkijoita löytyy 400. Instituutioista ykköspaikkaa pitää Aalto-yliopisto.
Selvityksessä todetaan, että pääosa Euroopasta on ”jäänyt tekoälyjunasta jo ennen siihen nousemista” Vastaavasti Suomella on ”terävä, mutta kapea tekoälykärki”
Valtaosa Suomen yrityksistä ei ole millään tasolla tekemisissä tekoälyn kanssa. Johtuuko tämä haluttomuudesta vai kyvyttömyydestä nähdä tekoälyssä uinuva suuri mahdollisuus, tiedä häntä.  
Mutta millä positiivisella propaganda julistuksella, saadaan tekoälyn käyttö yleistymään Suomessa?
Etlatiedon Petri Rouvisen mukaan avainsana tähän on koulutus. Hänen mukaansa Suomessa on erinomaisia osaajia, mutta niitä on aivan liian vähän, jos mietitään soveltamista laajassa mittakaavassa.
Yksi iso harppaus voitaisiin tekoälyn suhteen mahdollisesti saada aikaan lisäämällä huomattavasti  suurien toimijoiden ja julkisenhallinnon yhteistyötä startup-yritysten ja tutkijoiden kanssa.
Accenture kertoo artikkelissan, että satsaaminen tekoälyyn on taloudellisesti kannattavaa puuhaa ja arvion mukaan tekoälyn täysimääräinen hyödyntäminen mahdollisesti tuplaisi Suomen keskimääräisen talouskasvun vuoteen 2035 mennessä.
Dystopia vai utopia?
Kuten digibarometrissa todetaan se että ”tekoälyssä piilee merkittävä potentiaali, vaikka nyky-hype onkin ylimitoitettua”. Luo se silti ainakin allekirjoittaneen pään sisälle ”mahdollisia” uhkakuvia tulevasta.
Tästä voin ehkä osoittaa sormellani Hollywoodin suuntaan, hyvänä esimerkkinä ajatuksiini palaa useampaan kertaan kulutetut Terminator-elokuvat ja niiden luoma kauhuskenaario kuinka T-1000 ja kumppanit tuhoavat meidät. Jos tällainen synopsis tapahtuu, toivottavasti meillä on myös silloin vallitsevan ajan oma Terminator ja John Connor puolustamassa meitä kuolevaisia.
Kuitenkin on hyvä puntaroida ennen kuin tekoälysovellukset yleistyvät, mitkä ovat ne ihmishenkien kannalta elintärkeät tekoälyn käyttökohteet, jotka tulisi liittää julkisen seurannan piiriin.
Onneksi olemme vielä kaukana edellä mainitusta dystopiasta ja on hyvä pitää mielessä, että tekoäly on ennen kaikkea keino parantaa ihmisten elämää.
4 notes · View notes
Text
Mitä on digitaalinen liiketoiminta?
Digitaalinen liiketoiminta tarkoittaa uusien arvojen luomista liiketoimintamalleihin, asiakaskokemuksiin ja sisäisiin toimintoihin hyödyntäen teknologiaa, sekoittaen digitaalista ja fyysistä maailmaa keskenään.
Nykyisen vallitsevan trendin mukaan kulutamme yhä enemmän rahaa verkossa, mikä on siirtänyt yritysten liiketoiminnan painopisteen digitaalisille tulolähteille ja kanaville. Tämän kaltaisen liiketoiminnan kasvu on tehnyt ihmisistä tietoisempia digitaalisista tuotteista ja palveluista, ja tämä on ”pakottanut” yrityksiä etsimään uusia kilpailuetuja asiakkaiden haalimiseksi.
Digitaalinen liiketoiminta ei vain tarkoita myymistä verkossa, vaan Accenturen mukaan se onkin kehittynyt suuntaan jossa digitaaliset yritykset luovat kilpailuetua, joka perustuu digitaalisten ja fyysisten resurssien ainutlaatuisiin yhdistelmiin. He tekevät asioita mihin muut eivät pysty, ja se tuo heille suhteellista etua markkinoilla.
Uudet innovaatiot
Digitaalisuus on mahdollistanut uudenlaisien liiketoiminta- ja palvelumallien synnyn. Tilauspohjaisten subscription- liiketoimintamallien käyttö yleistyy huimaa vauhtia eri toimialoilla. Hyvänä esimerkkinä toimii erilaiset suoratoistopalvelut kuten Netflix tai Spotify, jotka mahdollistavat kuluttajalle vapauden nauttia liikkuvasta kuvasta tai musiikista ajasta tai paikasta riippumatta. Myös digitalisaatio on ottamassa isoa roolia meidän päivittäisissä rutiineissa. Kuluttaja ei enää välttämättä mene asioimaan paikalliseen supermarkettiin ostamaan ruokaansa, vaan tilaa ruokaostoksensa vaivattomasti puhelimellaan suoraan koti ovellensa.
Etenkin kuluttajamarkkinoilla operoivien yritysten on kehitettävä toimintaansa siten, jolla saadaan kuluttajat ”riippuvaiseksi” heistä. Eli asiakas pyritään houkuttelemaan palvelun käyttäjäksi ensin ilmaiseksi ja jatkossa hänet saadaan maksamaan palvelusta aina vain enemmän.
Gartnerin mukaan vuoteen 2020 mennessä 80% softabisneksestä tulee olemaan tilauspohjaista liiketoimintaa. Tämä taas ennakoi sitä että leijonanosa yrityksistä tulee luopumaan periteisestä liiketoimintamallista ja siirtyy kohti tilauspohjaista liiketoimintaa.
Tumblr media
Kuva 1.
Asiakaslähtöinen ajattelutapa
Ominaispiirre digitaaliajan liiketoimintamalleille on se, että ne rakennetaan lähtökohtaisesti asiakkaan ympärille. Asiakaslähtöinen ajattelutapa korostuukin kaikilla toimialoilla ja sitä tulisi pyrkiä kehittämään jatkuvasti. Yrityksen liiketoimintamalli tulisi rakentaa asiakas edellä vrt. tuotelähtöinen malli, jossa huomioidaan ensin organisaation omat lähtökohdat kuten esim. kustannustehokkuus.
Asiakaskäyttäytymisemme on muuttunut merkittävästi sitä mukaa mitä enemmän maailma on digitalisoitunut. Olemme ikään kuin jatkuvasti läsnä ja tarvittaessa yhteydessä muuhun maailmaan 24/7 verkkolaitteidemme ansiosta. Tämä on taas mahdollistanut ostamisen entistä helpommaksi kuluttajille ja pystymme esimerkiksi hoitamaan vaateostoksemme suoraan kotisohvalta jo muutamalla hassulla klikkauksella.
Vaarana on, että yritykset eivät välttämättä ymmärrä täysin kuluttajakäyttäytymisen radikaalia muutosta ja se voi aiheuttaa sudenkuoppia yrityksille. Oljenkortena tähän ongelmaan toimii laadukkaan analytiikan hyödyntäminen, jossa seurataan asiakkaan käyttäytymistä ja ennakoidaan heidän tarpeitaan. Big data tulee olemaan tulevaisuudessa yritysten yksi tärkeimmistä työkaluista paremman asiakasymmärryksen syntymiselle.
Tumblr media
Kuva 2.
Muutos ratkaisee
Digitaalisuuden takia myös organisaation rakenteet, prosessit ja strategiat muuttuvat. Siksi yrityksille on tärkeää olla tietoisia vallitsevasta muutoksesta. Heidän on oltava entistä uteliaampia, aktiivisempia ja katsoa tulevaisuutta avoimin mielin, ajatella asioita laatikon ulkopuolelta.
Menestys vaatii kykyä sietää ja sallia epäonnistumisia, kokeillen jatkuvasti uutta. Armottomassa kilpailussa voittajiksi nousevat ne, jotka pystyvät keksimään uusia, innovatiivisia liiketoimintamalleja.
Maailma on avoin ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat miltei rajattomat, ne on vain pystyttävä hyödyntämään tehokkaasti.
3 notes · View notes